maaliskuu 22, 2008
Juoksut juostu
No niin, ultramaraton on takana, ja oikeastaan homma meni ihan kivasti. Ajalla 5:05.03 jain tosin viitisen minuuttia tavoitteesta, mutta eipa tuo haittaa. Helppoa ei 56 kilometrin juokseminen kylla ollut, vaikka saa olikin hyva, kannustus verratonta ja maisemat upeat. Ekat kolme tuntia meni ihan kivasti, mutta viimeiset kaksi olivat melkoista tuskaa. Vaan maaliin paasin kuitenkin ja se on paaasia!
En taida jaksaa tarinoida tahan juoksusta enempaa, joka haluaa tarkempaa raporttia niin lukekoon sellaisen RC Eemelin sivuilta.
Posted by keem at 22.03.2008 17:55 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 21, 2008
Lipunkantajana
Tana aamuna korottelin junalla Kapkaupunkiin ja osallistuin keskustan kaduilla holkoteltyyn International Friendship Runiin. Siihen oli kutsuttu kaikki Two Oceans Marathonin ulkomaalaiset osanottajat. Juoksu oli leppoisa ja aikaa ei otettu. Kadut oli kuitenkin suljettu meita varten, joten keskustan nahtavyyksia sai katsella kerrankin kaikessa rauhassa ilman etta koko ajan joltain suunnalta on auto tulossa paalle.
Lahtopaikkaa ei ollut mitenkaan merkattu, mutta kun nain aijan jakamassa noin kuudenkymmenen eri maan lippuja juoksijoille, arvasin etta tassa sen taytyy olla. Suomesta kun ei muita ole raahautunut tanne kisaamaan, niin sain itseoikeutetusti toimia maamme lipunkantajana! Aika raskas taakka se lippu oli...vai miksi muuten syke naytti hakkaavan kymmenisen pykalaa normaalia korkeammalla. Kun mukaan sattuivat viela valkoinen paita ja siniset sortsit, niin mahdoin olla nationalistinen naky katuja siniristilippu ojossa viipottaessani. :)
Nyt on sitten iltapaiva ja ilta latauduttu huomista koitosta varten taas Simon's Townissa. Oli ehka virhe lahtea pois Kapkaupungin keskustasta, silla tanne oli todella vaikea saada jarkattya taksia aamuksi. Teoriassa lahtopaikalta noin kilsan paassa pitaisi olla kylla rautatieasemakin, ja aamulla pitaisi puoli viiden maissa lahtea juna taalta sinne pain, mutta en ihan luota etta helposti loydan lahtopaikalle asemalta, ja toisaalta en ihan uskaltaisi yksin lahtea pimealla junailemaankaan. Mutta kun hostellin seta tarpeeksi monta soittoa soitteli, niin lopulta loytyi joku joka lupasi tulla aamulla klo 4.30 noutamaan ja viemaan lahtopaikalle, yllattavan hyvalla hinnalla vielapa.
Taytyy nyt toivoa, etta tyyppi oikeasti sitten kans saapuu, en tieda mita teen jos ei saavu. Ei liene muuta vaihtoehtoa kuin lahtea liftaamaan, silla seuraava juna on auttamatta jo liian myohainen. Kattellaan.
Saaennuste ei nayta kauhean hyvalta. Tuulta on jonkun verran tiedossa, mutta suurempi ongelma varmastikin tulee olemaan lampo ja auringonpaiste. Tana aamuna juostessa aurinko tuntui todella kuumalta ja hiosti aika lailla. En ole koskaan helteella oikein jaksanut naita pitempia matkoja kauhean hyvin loppuun asti, joten vahan epavarmalta tuntuu. Ehka pitaa hieman nipistaa aikatavoitteesta jos kovin lampimaksi heittaytyy.
Vaikka ei mulla varsinaista tavoitetta kylla olekaan muuta kuin paasta maaliin 56 kilsan paahan startista. Ajattelin kuitenkin lahtea sellaista hieman alle viiden minuutin kilometrivauhtia ja kavella kaikessa rauhassa juoma-asemien kohdalla. Maratonin valiaika olisi kiva olla alle kolme ja puoli tuntia, ja jos siihen pystyn niin sitten loppuaika saattaisi olla alle viiden tunnin. Mutta kattellaan, ei olisi pettymys vaikka menisi kuusikin tuntia.
Posted by keem at 21.03.2008 19:18 Permalink | Comments (3)
maaliskuu 20, 2008
Sangyssa Muhammad Alin kanssa
Tanaan jatin lopulta Kapkaupungin upean hostellin taakseni ja suunnistin rautatieaseman kautta kohti etelaa. Paikallisjuna eteni kovin hitaasti, mutta mikas merellisia maisemia oli matkalla ihastellessa. Jostain syysta juna ei mennyt perille asti Simon's Towniin, joten jouduin pysahtymaan lounastauolle Fish Hoekiin. Selittivat, etta sielta pitaisi jatkaa bussilla, mutta eihan siella semmoisia ollut, joten odotin seuraavaa junaa ja sehan vei perille asti.
Simon's Townissa (tai Simonstownissa, kumpi lie enemman oikein) majoituin paikalliseen hostelliin, jossa ei monta muuta asiakasta olekaan. Respan seta tuli nayttamaan missa huoneeni on, ja kun han avasi huoneen oven, niin sangylla loikoili Muhammad Ali! Semmoinen raidallinen ja naukuva versio. Seta muisteli etta huoneessa ei olisi kaynyt ketaan kahteen paivaan...mutta ei Muhammad kylla ainakaan nalkaanakevalta nayttanyt, vaan jai kaikessa rauhassa puskemaan uutta petikaveriaan ja kehraamaan.
Simon's Town on mukava pikku rantakaupunki, jossa tuntuisi olevan hyva keskittya tulevaan kisaan. Ainoa vaan, etta matka taalta Kapkaupunkiin tuntuu kestavan aika kauan...no joka tapauksessa pitaa kulkea taksilla ainakin la- ja su-aamuina, huomisaamuna voisi koittaa ehtia junalla. Se tarkoittaa lahtoa ennen aamuseitsemaa, joten nytpa on aika menna unten maille...
Huomenna on siis International Friendship Run, alkaen klo 9.30 Kapkaupungin keskustassa!
Posted by keem at 20.03.2008 21:18 Permalink | Comments (1)
maaliskuu 19, 2008
Saunontaa ja muuta rentoilua
Helteet ovat ohi, ja lampotila pudonnut kymmenisen astetta. Ihan riittava se silti on, mukavan lammin mutta kuitenkin hieman vilpoisa. Tama olisi hyva saa juoksupaivalle! Toivottavasti tammoisena pysyy nyt loppuviikon.
Tanaan holkkailin Good Hope Centeriin, jossa on maraton-expo. Melkoinen expo olikin, ihan taysimittaiset juoksuaiheiset messut! Olivat jopa jarkanneet pienen "hospitality arean" ulkomaalaisille juoksijoille. Muutenkin nayttaa, etta taalla hoidetaan jarjestelyt niin viimeisen paalle kuin vain voi. Kisapaitoja sai perati kaksi, joista ainakin toinen on jopa keinokuituinen ihan kunnon treenipaita. Kisajannitys alkaa pikku hiljaa nousta pintaan...aikataulu on siis se, etta ensin perjantai-aamuna (pitkaperjantai ja kansainvalinen ihmisoikeuksien paiva) juostaan kaupungin keskustassa 5 km pitka International Friendship Run, jossa ovat mukana vain ulkomaalaiset juoksijat. Varhain lauantai-aamuna startataan sitten 56 km pitkaan Two Oceans Marathoniin.
Aika paljon tuntuu kisa saavan taalla huomiota...radiossa mainostivat sita jo viime viikolla. Yksi jos toinen on kertonut joko olleensa vapaaehtoistoissa kisan jarjestelyissa joskus tai juosseensa puolimaratonin tai aikovansa joskus osallistua. Ketaan sellaista en kuitenkaan viela ole tavannut, joka olisi juossut taysmatkan joskus lapi. Lehdissakin kirjoitellaan silloin talloin kisaa sivuavia juttuja, viimeksi kerrottiin naisjuoksijasta joka miehensa kanssa valmistautui Two Oceansiin. Heidan piti viime viikolla yksi iltapaiva kayda vetamassa viela yksi viimeistelykisa, mutta mies sairastui viime hetkella ja kisareissu peruuntu. Nainen lahti sitten sen sijaan yksin treenilenkille tuttuun maastoon, mutta koska oli ollut matkalla kisaan niin poikkeuksellisesti ilman pippurisuihketta. Eikos joku vastaantulija sitten heittanyt hanta kivella paahan! Ei kuitenkaan ollut taju ihan mennyt, ja nainen oli paassyt pakoon ajoradalle, missa ei tietysti kukaan pysahtynyt avuksi, ennen kuin lopulta muutama pyorailija ajoi ahdistelijan pois. Kaikki tama keskella kirkasta paivaa, semmoista on juoksijan arki Etela-Afrikassa.
Asken kavin sitten rentoutumassa Long Street Bathsissa eli turkkilaisessa kylpylassa. Suomalainen sauna ja kaikkee, kylla nyt on relax!
Huomenna pitaa muuttaa majapaikkaa, siirryn pois Kapkaupungista vahan matkan paahan Simon's Towniin, jossa voi toivottavasti keskittya kisaan rauhassa. Pitaisi olla oma huonekin paikallisessa hostellissa, niin saanee nukkua rauhassa.
Posted by keem at 19.03.2008 19:03 Permalink | Comments (1)
maaliskuu 18, 2008
Tyhjennysharjoitus
Laiskoja paivia kaksi lisaa takana... Maha oli koko sunnuntain oudon tuntuinen ja seuraavana yona kahden maissa tulikin sitten heratys tekemaan tyhjennysharjoitus ja kylpparin laatoitus. Yhdella tyhjennyksella onneksi kuitenkin selvisin, heti aamulla alkoi ruoka pysya taas sisalla ja tanaan ei ole enaa ollut outoja tuntemuksiakaan. Ruokahaluakin on sen verran, etta pienta hiilihydraattitankkauksen tynkaa on saanut aloitettua.
Poikkesin kuitenkin eilen iltapaivalla kavellen viela uudelleen Poytavuoren juurella, jotta paasin kaymaan hissilla ylhaalla nyt kun ilma oli hyva. Makeat nakoalathan sielta selkealla saalla tosiaankin oli, mutta ei kokemus nyt ollut kylla ollenkaan sama kuin silloin kun sinne itse kiipesi.
Tama paiva meni paaosin Kirstenboschin kasvitieteellisessa puutarhassa, joka onkin uskomattoman hieno paikka! Ehkapa hienoin ko. laitos missa olen kaynyt. Paitsi etta alue on laaja ja monipuolinen ja hyvin hoidettu, niin lokaatiokin vuorten juurella on mita mainioin.
Huomenna alkaa sitten kisakuume tosissaan kun pitaisi kayda hoitamassa ilmoittautuminen Two Oceansiin!
Posted by keem at 18.03.2008 22:03 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 16, 2008
Kesa!
Viimeinkin myrskytuulet ovat loppuneet ja tanaan oli ihka aito kunnon kesapaiva. Mukavan aurinkoista ja lamminta, mutta ei hiostavan kuumaa. Kelpasi Greenmarket Squaren terassikahvilassa Runo-korvikebrunssia nautiskella!
Pidin todella laiskan paivan, eika olokaan ole ollut ihan priima tanaan. Vahan vatsassa tuntuu oudolta koko ajan...ei se varsinaisesti ole kipea, muttei ihan kunnossakaan. Syotya sain ja ruoka pysyi sisalla, etta ehka ja toivottavasti taa on jotain ohimenevaa. Oon alun alkaenkin arvioinut, etta on n. 30 % mahku etta maha ei ole juoksukunnossa kun Two Oceans Marathon starttaa...onneksi tassa nyt on ainakin kuitenkin viela aikaa toipua.
Illansuussa kuljailin S&A Waterfrontilla, joka kuulemma on kaupungin toiseksi suosituin nahtavyys. Kylla siella vakea olikin. Long Street oli sunnuntai-aamupaivana ihanan rauhallinen kun siella lahes kaikki paikat olivat kiinni, mutta Waterfrontilla oli menoa sitten iltapaivalla senkin edesta. Se on semmoinen ajanviettoalue, jossa on paljon ravintoloita ja elavaa ulkoilmamusiikkia. Waterfrontilla poikkesin myos Robben Island -museoon. Sehan on saari, jossa Mandela ja kumppanit olivat vuosikymmenia vankina. Pikkuisen tekisi mieli joku paiva poiketa itse saarellekin...mutta enpa ole ihan varma jaksanko lahtea kuitenkaan. Enka myoskaan ole varma saako sinne muutaman paivan varoitusajalla lippuakaan (jarjestetylle retkelle varmaan ainakin paasisi).
Etela-Afrikassa on 28 prosentin tyottomyys ja 22 prosentilla on HIV/AIDS. Korkein tulokymmenys ansaitsee 200 kertaa enemman kuin alhaisin (n. 2000 vs. 10 euroa/kk). Kun tahan viela lisaa maan uskomattoman epareilun rotusortohistorian, niin eipa ihme etta maa on maailman johtava valtio rikostilastoissa. Kapkaupunki on kasittaakseni maan suurkaupungeista sielta turvallisimmasta paasta, mutta nakojaan taallakin pitaa jokaiseen vastaantulijaan suhtautua potentiaalisena ryostajana tai muuna sekopaana. Tanaankin yksi heebo alkoi ohikavellessaan aivan omia aikojaan haastaa riitaa, ei auttanut muu kuin totella Lepen neuvoa ja juosta karkuun. Muutenkin kaupungilla kavellessa vahan valia joku tulee pyytamaan audienssia...tyypit joista nakee kilometrin paahan ettei niilla voi olla mitaan meikalaista etaisestikaan kiinnostavaa asiaa. Tekee kylla olon muuten mielettoman mukavassa kaupungissa vahan epamukavaksi.
Posted by keem at 16.03.2008 19:55 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 15, 2008
Winelands
Kyllapas vasyttaa. Tanaan kiertelin n. kymmenen hengen ryhmassa laheisia viinitiloja. Periaatteessa rentoa touhua, mutta keikan jalkeen olen ollut ihan poikki. Pitaisi varmaan vaan pysytella urheilullisempien aktiviteettien parissa, niin ei vasahtaisi nain. Kaiken lisaksi pohkeetkin on nyt kipeana.
Melkoisen monta eri viinilaatua antoivatkin maistettavaksi. Eihan niita uskaltanut kuin ihan pikkuisen maistaa per viini ja aika akkia meni jo ihan sekaisinkin etta mika olikaan mita.
Paivan hupsutus oli kun retken Saudi-Arabiassa asuva amerikkalaisheebo ilmoitti tuntevansa Kyosti Kallion pojanpojanpojan. Way to go!
Posted by keem at 15.03.2008 20:19 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 14, 2008
Pilvinen ja tuulinen Poytavuori
Yksi syy miksi Kapkaupunki on ehka upeammalla paikalla kuin mikaan muu kaupunki, on sen vieressa jokottava reilun kilometrin korkuinen Poytavuori. Se on melko erikoinen ilmestys jyrkkine rinteineen ja taysin tasaisine huippuineen. Yleensa vuoren paalla leijuu pilvia, niin etta ne nayttavat ihan poytaliinalta. Niin tanaankin.
Kaikesta huolimatta lahdin kapuamaan Poytavuoren paalle tanaan. Kaikki sanovat, etta reittien varrella on tana vuonna ollut paljon ryostelijoita eika sinne kannata lahtea yksin, joten ostin opastetun retken. Oppaan ja kahden englantilaiset reppulinaisen kanssa lahdimme sitten aamulla kapuamaan kohti huippua. Toinen englantilaisista oli diabeetikko ja ajattelin etta mitenkahan han jaksaa ylos asti. Mutta hanhan menna tohelsi karjessa kovaa vauhtia, pysahtyen vain valilla mittailemaan verensokeriaan. Sen sijaan kaverinsa uuvahti jo ensimmaisen puolen tunnin jalkeen, joten pysahtelimme vahan valia, mika oli kylla ihan kivaa, koska saimme nautiskella enemman maisemista.
Puolimatkassa maisemat loppuivat ja viimeinen tunti kaveltiin pilvessa ja melkoisen kovaa tuivertavassa tuulessa. Urheasti se vasyneempikin brittitytto kuitenkin jaksoi loppuun asti. Huipulla ei juuri ketaan muita ollutkaan, koysiratakin kun oli kovan tuulen vuoksi suljettu koko paivan. Huipulla kylmyys alkoi tuntua oikein toden teolla, mutta kavelimme kuitenkin vahan ympariinsa ja hammastyttavalla tavalla pilvet aina valilla vaistyivat muutamaksi sekunniksi, jolloin yli tuhannesta metrista avautui hammastyttavan kauniita nakoaloja milloin millekin puolelle vuorta.
Kylla se tosiaan niin taitaa olla, etta Kapkaupunkia hienommalla paikalla ei suurkaupunkeja ole. Sanoisin, etta tama hakkaa jopa Sydneyn, Vancouverin, Barcelonan, Aucklandin ja San Francisconkin.
Taannoisella Hyvantoivonniemen keikalla pyorailin niin ankarasti, etta housut repesivat. Niinpa tanaan iltapaivalla oli aika lahtea housuostoksille. Ihan tosissaan ensin ajattelin, etta voisin hankkia jostain keskustan lukuisista Afrikka-aiheisista toreista varikkaat Afrikka-housut. Mutta eihan niissa juurikaan myyty muita vaatteita kuin paitoja, hameita ja mekkoja. Naista millekaan ei mulla nyt tarvetta sattunut olemaan.
Joten suunnistin tavalliseen vaatekauppaan, jossa vierahtikin aika tovi sovitellessa monenmoisia pokia. Ihan haluamanilaisia ei loytynyt...kaikissa oli jotain vikaa. Sovittamisseremonian kaikkia kiemuroita en oppinut ymmartamaan. Niin se taisi kuitenkin olla, etta sovituskoppiin sai menna mukanaan maksimissaan viisi vaatekappaletta (ja housujen mukana oleva vyo laskettiin mukaan). Jostain syysta koppiin ei myoskaan saanut menna vain yhden tuotteen kanssa, koska silloin mukaan annettiin joku satunnainen paita...
Noh...tanaan piti vaihtaa huonettakin hostellissa. Viihtyisasta neljan hengen dormista paljon ahtaampaan kahdeksan hengen huoneeseen. Vaan eipa tuon niin valia.
Illan kohokohta oli lohoilla hostellin pihan riippumatossa ja katsella Poytavuorta, jonka poytaliina pikku hiljaa punastui auringonlaskun edetessa, ja miettia reittiaan vuoren huipulla. Hokotys nayttaa melko luoksepaasemattomalta, siihen nahden sinne on yllattavan helppo nousta. Lopulta kello 19.06 niin poytaliina kuin Poytavuorikin yhtakkia harmaantuivat, kun aurinko laski.
Posted by keem at 14.03.2008 19:59 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 13, 2008
Hyvantoivonniemi
Tanaan aloitin jarjestettyjen retkien putken koko paivan vierailulla Hyvantoivonniemelle, tuonne Afrikan mahtereen lounaisimpaan kolkkaan. No okei, perilla oltiin vain pari tuntia, muissakin kohteissa poikkeiltiin. Joka tapauksessa taytyy sanoa, etta Hyvantoivonniemi oli yksi vaikuttavimpia paikkoja missa olen kaynyt! Vaikka sen oli monista kuvista jo nahnyt, niin silti paikan jyhkeys ja mahtipontisuus hieman yllatti. Meren pauhu, tuulen tuiverrus ja suolaisenkostean ilman tuoksu yhdistettyna mielettoman hienoihin maisemiin oli melkoisen mieliinpainuva kokemus. Taalla olisi hyvin voinut viettaa vaikka koko paivankin, vaikka jo parissa tunnissakin suojakertoimesta 30 huolimatta aloin saada auringonpaahteesta tarpeekseni.
Kylla, meikalainenkin voi todella saada auringosta tarpeekseen!
Matkalla niemelle kuljimme aika pitkan patkan samaa reittia mita Two Oceans Marathon tulee aikanaan kulkemaan. Chapman's Peakin rantatie oli melkoisen hulppea ilmestys. Sita on viime vuosisadan alussa vuosikausia rakennettu rangaistusvankien voimin, ja hieno tiehan siita on tullut. Varsin erikoisia ratkaisuja kivivyorymien aiheuttamien haittojen minimoimiseksi ovat tehneet. Yhdessa kohtaa on tie rakennettu sen verran kallion sisaan, etta paalla on osa kalliosta kattona. Ikaan kuin puoliavoimessa tunnelissa menis.
Arikanpingviineja pysahdyttiin katsomaan! Simon's Townin nurkilla Boulder's Beachilla. Harmi etta aikaa oli vain puolisen tuntia, mutta ehka kayn omin pain viela uudestaan. Kivoja kavereita katsella ovat ne. Tasta tuli nyt kahdeksas pingviinilaji mita olen luonnossa nahnyt, yhdeksan taitaa olla viela jaljella... Nyt vasta opin miksi pingviinien maha on valkoinen ja selka musta; sehan on tietysti meressa uimiseen sopiva suojavaritys vihulaisia vastaan!
Mitas muuta...ainiin, paivan Oivallus oli se, etta Etela-Afrikan politiikkahan on selkeasti, mutta aika yllattaen, ollut suoraa seurausta siita mita meidan suomalaisten naapurimaan politiikassa on sattunut tapahtumaan. Kun Stalin toisen maailmansodan jalkeen pyrki levittamaan kommunistista valtapiiriaan, niin varmaankin ainakin osittain siksi on silloin taalla Kansallispuolue noussut valtaan. Pelkona on tietysti ollut, etta enemmistona ja vahempiosaisina olevat ei-valkoiset tekisivat kommunistisen vallankumouksen. Niinpa on paadytty tahan taysin jarjettomaan rotuerottelu-jarjestelyyn: otetaan ihmisoikeudet ihmisilta pois niin heita on helpompi hallita.
Sattuma ei varmaan ole sekaan, etta Mandela vapautettiin vain kolmisen kuukautta Berliinin muurin sortumisen jalkeen. Eli Gorbatshoville kiitos apartheidin loppumisesta!
Mutta nyt loppuu aika. Huomenna Poytavuorelle!
Posted by keem at 13.03.2008 21:10 Permalink | Comments (2)
maaliskuu 12, 2008
Historiaa ja maastojuoksua
Vau, olipas hieno paiva! Tammoiset on niita paivia minka takia sita jaksaa kerta toisensa jalkeen lahtea maailman aariin.
Eka nautiskelin gourmet-aamiaisen Long Streetilla ja sitten tutustuin Etela-Afrikan ja Kapkaupungin surulliseen historiaan kolmessa museossa. De Kaap -museo oli hienolla De Kaapin alueella, jossa on ennen aikaan asunut intialaisia, srilankalaisia ja indonesialaisia orjia. Nytkin vastaan tuli tavallista enemman muslimeja ja intialaisia. Mutta itse alue on tosi viihtyisa nykyaan, kirkkaanvarisiksi maalattuine taloineen. Itse museo oli aika pikkuinen, mutta antoi kivan yleiskuvan siita miten tarkea alue on ollut Kapkaupungin muslimeille. En ollut tajunnut, etta muslimeja on ja on ollut taalla niin paljon.
Toinen museo oli vanha orjien asuintalo, jossa hollantilaisten ja lopuksi brittienkin omistamat orjat ovat asuneet 1600-1800-luvuilla. Meno on ollut melko hurjaa noina paivina, jolloin orjia asui kaupungissa enemman kuin vapaita ihmisia. Paikallisia alkuasukkaita ei otettu orjiksi, koska heidan kanssaan haluttiin kayda kauppaa. Orjat tuotiin sitten Ita-Afrikasta ja Aasiasta. Ilman orjuutusta Kapkaupungista ei ehka olisi koskaan tullut menestyvaa keskusta, mutta 1830-luvulla ovat lopulta tulleet kuitenkin sen verran jarkiinsa etta ovat lakkauttaneet orjuuden.
Kun yhdesta hulluudesta paastiin eroon, niin sitten keksittiin rotusorto, siita kertoi Sixth District -museo. Toisen maailmansodan jalkeinen hallinto kehitti apartheid-lait ja asukkaiden ihonvaria kaytiin tsekkaamassa ja sen perusteella jaettiin jengi viiteen kategoriaan. Yhtena esimerkkina aikakauden jarjettomyyksista valkoinen hallinto paatti, etta Kapkaupungissa asuvilla varillisilla ja mustilla oli ihan liian mukavat oltavat. 60 000 haadetiin pois keskustan mukavalta Sixth District -asuinalueelta laitakaupunkien slummeihin ja koko Sixth District raivattiin lopullisesti maan tasalle niinkin hiljattain kuin 1982. Nyt sitten ANC:n johdossa vanhoja asukkaita paastetaan pikku hiljaa takaisin...
Reissun kohokohta tahan asti oli kuitenkin taman illan maastojuoksulenkki paikallisen juoksuporukan kanssa. Starttasimme illansuussa Constantia Nekista n. kolmenkymmenen hengen poppoolla kohti metsia ja makia. Hulppeita maisemia ja tiukkoja makia riitti! Yksinaisten (nais)lenkkeilijoiden kimppuun on kuulemma viime aikoina hyokkailty, joten sen takia moni paikallinen uskaltaa lahtea maastoon juoksemaan vain isolla porukalla. Kun mukana oli kaikentasoisia juoksijoita, niin homma toimi sitten niin etta karki aina muutaman minuutin valein pysahtyi odottamaan perapaata. Melkoista vetoharjoittelua!
Posted by keem at 12.03.2008 21:25 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 11, 2008
Lenkkeilya ja muuta
Eka kokonainen paiva Kapkaupungissa on takana. Univelkaa naytti riittavan niin etta koisin 12 tuntia putkeen yolla. Aamupalaksi Jungle Oats -kaurapuuroa ja ei kun lenkille! Kaikeksi yllatykseksi saatila oli sateinen ja lampoakin vain 17 astetta. Loistava lenkkisaa siis, paitsi kerran alkoi sataa sen verta kovaa etta piti ihan pitaa sadetta puun alla.
Vuoden 2010 futiksen MM-kisat ovat aiheuttaneet taalla kaikenlaisia repareeraustoita, ja niinpa kun lenkkireittini olisi kulkenut tulevan paastadionin vieresta, niin tiehan siella oli rakennustoiden takia poikki. Lopulta loysin tieni kuitenkin Atlantin rannalle Beach Roadille, ja kyllapa kelpasi siella mahtavien tyrskyjen lyodessa rantaan juoksennella! Saakin muuttui aurinkoiseksi, kivaa oli. Keskustaan palattua piti kayda vaan nopeasti haukkaamassa pieni valipala katukahvilassa, mutta jouduinkin hitaan palvelun takia tunnin ajan sietamaan parin rasittavan parikymppisen paikallisen kundin seuraa samassa poydassa. Neuvoivat totuttelemaan ilmastoon sellaisella metodilla, etta menee viidelta iltapaivalla rannalle ja on auringossa niin pitkaan kuin pystyy. Sitten kay meressa ja palaa taas aurinkoon. Tata pitaisi toistaa iltaseitsemaan asti, jolloin aurinko laskee. Sen jalkeen ei kuulemma auringosta pitaisi ongelmaa olla.
Hostellilla jarkkasivat braai-grillibileet tassa alkuillasta, joten nyt on massu taynna varraslihaa, makkaraa, kalaa, maissia, perunaa yms. Royh.
Sain paikallisen maastojuoksuseuran vetajan, Rodin, kiinni tanaan ja lupasivat vieda mut huomenna mukanaan lenkille Constantiaan ja Kirstenboschiin. Luvassa upeita maisemia!
Posted by keem at 11.03.2008 22:01 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 10, 2008
Kapkaapunnissa
Pitka lento on takana ja Kapkaupunkiin saavuttu. Hostelli on varsin kiva! Dormihuonekin on tosi viihtyisa puulattioineen ja kivoine sisustuksineen. Sita paitsi ikkunasta on nakyma suoraan Poytavuorelle. Hostellissa on myos ihan tiikerinvarinen kissakaveri, joka lahetteli etahajuterveisia Lakulle. :)
Taa paiva on mennyt lahinna vaan asettuessa aloilleen. Paivan kohokohta tais olla paivallinen etiopialaisessa ravintolassa, mika oli melkoisen kiinnostava kokemus. Ensin tarjoilija kavi pesuvadin kanssa pesettamassa kadet ja toi sitten n. puoli metria halkaisijaltaan olleen lautasen poydalle. Lautasen pohjan peitteena oli ohut leipa ja sen paalle tarjoilija kaatoi berbere-maustetut mossot. Lisukkeena tuli tata samaa leipaa rulliksi kaarittyina, ja syominen tapahtui niilla mossoja kaapimalla. Berbere-mausteen maku oli melko erikoinen, taitaisi vaatia kymmenen maistamiskertaa etta sita todella oppisi arvostamaan, mutta ihan hyvaa oli nain kokemattomanakin!
Muuten paiva meni lahinna Long Streetin ymparilla kaveleskellessa. Onpas kivaa kun on kesa, vaikka ei taalla mikaan kauhean lammin paiva tanaan ollutkaan. Vaikea sanoa viela mita pidan kaupungista tai millainen se on, kun on niin vahan nahnyt. Mutta ihan mukavalta toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin.
Tekstiviestit tanne pain tuntuu toimivan vahan miten sattuu. Jotkut viestit tulevat lukuisia kertoja, toiset ei vissiin olleskaan.
Posted by keem at 10.03.2008 20:38 Permalink | Comments (0)
maaliskuu 7, 2008
Ultramaratonyritys Kapkaupungissa
Kun pitkänmatkanjuoksija alkaa olla tahkonnut katuja niin paljon, että pitkäaikaiset tavoiteajat maratonilla ja sitä lyhyemmillä matkoilla on lopultakin saavutettu, niin on aika siirtyä ultramatkoille. Päätin tehdä tämän siirron tänä keväänä ja lähteä yrittämään Kapkaupungissa pääsiäislauantaina järjestettävää 56 kilometrin juoksikisaa nimeltä Two Oceans Marathon. Lähtö matkaan on ylihuomenna, ja vajaan parin viikon olosuhteisiin totuttelun jälkeen tulee aika startata kisaan.
Leuto talvi on mahdollistanut normaalia paremmat juoksutreenimäärät Suomessa ja sainkin marras-helmikuussa ihan tyydyttävästi treenailtua. Viime hetken valmistautuminen sen sijaan tuntuu menevän kaikenlaisen pienen sairastelun lomassa vähän poskelleen; viimeisten viikkojen treeni näyttää jäävän lähes olemattomaksi. Vielä pari viikkoa sitten itseluottamus kisasta kunnialla selviytymiseen oli korkealla, mutta tällä hetkellä olo on kovin epävarma. Maaliintulo olisi hieno saavutus, pitänee kuitenkin valmistautua siihen että haaveet viiden tunnin ajan alittamisesta eivät välttämättä toteudu.
Kisan järjestäjien mukaan juottavat alkumatkalla juoksijoille veden lisäksi vain Cocista. Yritin samaa yhdellä treenilenkillä, mutta eihän maha sitä kestänyt alkuunkaan. Pitänee vääntää alkumatka veden ja geelin voimalla siis. 17 kilometrin jälkeen pitäisi alkaa saada Poweradea, joka tuntuu sopivan meikäläiselle selvästi paremmin.
Suomalaisia ei aiemmin Two Oceansissa kovin paljon näytä käyneen, ja nytkin olen ainoa mukaan ilmoittautunut suomalainen. Viime vuonna kuitenkin kaksikin rohkeaa näyttää käyneen juoksun läpi vääntämässä. Onnekkaasti löysin toisen sähköpostiosoitteen verkosta, ja kohta olisi tarkoitus soitella ja kysellä kokemuksia sekä vinkkejä kisaan.
Kapkaupunki on matkakohde, jossa on jo vuosia tehnyt mieli käydä. Olen aina ajatellut, että menisin sinne maitse jonkun vähintään puolen vuoden Afrikan reissun puitteissa. Mutta kun en moista reissua näytä saavan ihan lähiaikoina aikaiseksi, niin parasta lähteä nyt sitten erikseen edes pariksi viikoksi käymään. Ihan huvin vuoksi ei itselleen näinä ilmastonmuutoksen aikoina noin lyhyttä matkaa noin kauas pysty perustelemaan. Mutta ultramaratoonarin uran aloittaminen tuntuu olevan riittävä syy, että annan itselleni luvan lähteä.
Vielä eilen Kapkaupungissa näytti olevan 34 asteen helle, mutta nyt lämpötila on asettunut sinne 25 asteen paikkeille. Ennusteiden mukaan ei sen kuumempaa pitäisi olla tiedossakaan, joten ehkä tässä ihan inhimillisissä olosuhteissa päästään juoksemaan. Eihän tuo mikään ihannelämpötila tokikaan ole, mutta kun startti on kuitenkin jo ennen auringonnousua klo 6.25 aamulla, niin todella lämpimiä hetkiä lienee odotettavissa vasta taipaleen loppupuolella.
Nyt päänsärkyä potemaan.
Posted by keem at 07.03.2008 16:41 Permalink | Comments (0)
tammikuu 11, 2008
Armenia: Jerevan
(Tämä juttu on jatkoa edellä julkaistulle Georgia-matkakertomukselle.)
JUNAMATKA ARMENIAAN
Saavuimme Tbilisin rautatieasemalle erittäin hyvissä ajoin. Evääksi hankimme katukauppiaalta uskomattoman painavan pussillisen joitakin uskomattoman rasvaisen näköisiä vastapaistettuja taikinamöykkyjä uskomattoman halvalla hinnalla. Edessä oli arviolta 17-tuntinen
junamatka. Niin pitkään ei välttämättä elä pelkällä rasvalla, joten lisäksi poikkesimme yhdestä aseman kojusta hakemassa joitakin litroja vettä sekä banaaneja. Georgialaiset eivät kovin helpolla ala jutustella
ulkomaalaisten kanssa, mutta tämän kioskin nuori myyjä halusi selvästi koetella Mikan venäjän kielen taitoja. Ihmetteli kovasti miksi me Georgiaan olimme lomalle lähteneet, ja ei ollut uskoa korviaan kun kehuimme Tbilisiä kauniiksi kaupungiksi.
Juna oli hieno! Vanhanaikainen ja (venäjänjuna)tunnelmallinen. Omaan kahden hengen makuuhyttiosastoomme astuessamme tuli jotenkin kotoinen fiilis. Ex-Neuvostoliiton junissa on kyllä aivan oma meininkinsä. Teimme olomme lokoisaksi, ja junan nytkähdettyä iltapäivällä liikkeelle siirryimme katselemaan hiljakseen lipuvia maisemia. Valoisaa aikaa riitti vielä muutamaksi tunniksi. Juna kulki melkoisen erämaan halki, mutta ohitimme mm. kauniin järven, jonka rannoille oli pystytetty jonkinlainen mökkikylä, siirtolapuutarhameiningillä. Datshoja olikin alueella pilvin pimein, mutta ihmisiä vain muutama. Viimeisellä pysäkillä ennen rajaa junan viereen ilmestyi leegio hedelmäkauppiaita. Myyjiä oli niin monta ja hedelmiä niin valtavat lastit, että tuntui käsittämättömältä että hyvinkin suuri osa niistä ehti lyhyen stopin aikana käydä kaupaksi. Mikaa harmitti kun oli unohtanut spektaakkelin seurannan tiimellyksessä, että Georgian
rahaa oli taskun pohjalla vielä muutama lari. Eihän niillä mitään enää tekisi, ne olisi voinut hyvin panna hyötykäyttöön, vaikka emme ämpärillistä hedelmiä varmasti syötyä olisi saaneetkaan.
Pimeän tullen saavuimme rajalle, ja alkoi odottelu. Viimein Georgian rajaviranomaiset kävivät tarkastamassa passit ja kassit, ja noin tunnin odottelun jälkeen matka jatkui. Puksutimme eteenpäin yllättävän pitkään ennen kuin saavuimme Armenian puoleiselle raja-asemalle. Siellä meidät komennettiin saman tien pihalle junasta viisumeita ostamaan. Timmin näköinen nuori rajavartija ohjasi meidät pimeyden halki parakkiin, josta meidät ohjattiin toiseen parakkiin, jossa saimme maksaa viisumit ja josta meidät sen jälkeen ohjattiin takaisin ensimmäiseen parakkiin viisumit noutamaan. Kaikki olivat hirmu ystävällisiä ja tunnelma oli mukava, lukuun ottamatta yhtä hetkeä: viisumeita myynyt virkamies ei hyväksynyt osoitteeksemme Armeniassa pelkkää "hotel"-merkintää. "Minun pitää kirjata osoitteenne tietokoneelle. Tajutkaa nyt, että ei tämä kone anna viisumeita ellei sinne syötetä osoitetta!" Hieman hämmentyneenä yllättävästä äkäisyydestä kävimme hakemassa junasta matkaopaskirjamme ja kehitimme sieltä jonkin osoitteen, mikä tyydytti virkailijan.
Armenian rajalla viivyttiin vielä pari tuntia. Viisumijonosta bongasimme myös pitkäpartaisen saksalaismiehen, joka oli perheineen liikkeellä. Kaveri jäi mieleen ennen kaikkea siksi, että kehui osallistuneensa Suomessa Kuusamosta Tornioon hiihdettävään Rajalta rajalle -hiihtoon.
Lopulta juna läksi jälleen yön sydämeen, läksimme Armeniaan.
JEREVAN
Aamukuuden maissa valkeni, ja heräilimme. Tiesimme, että matka alkoi olla lopuillaan, mutta sittenkin Jerevanin asema tuli hieman yllättäen vastaan. Pääkaupungin esikaupunkialue oli ainakin tältä suunnalta tullessa huomattavasti pienempi kuin Tbilisin laajat röttelölähiöt, vaikka kummassakin kaupungissa on toista miljoonaa asukasta. Asemarakennus oli vaikuttava neuvostoarkkitehtuurin näyte! Kaiken kruunaa katolla yhä möllöttävä punainen tähti. Myöhemmin opimme, että koko Jerevanin keskusta on ehkä puhtain sosialistisen realismin arkkitehtoninen kokonaisuus; kaupunki on suunniteltu ja rakennettu uudelleen 1920-luvulla. Koko setin on suunnitellut yksi arkkitehti, Hovhannes Tamanian. Jo yksin tämä on erittäin hyvä syy käydä Jerevanissa.
Olimme tyystin vailla paikallista valuuttaa, ilman majoitusvarausta, eikä karttammekaan yltänyt asemalle asti, joten emme ihan tienneet missä päin olimme. Kaupungin miellyttävä ilmapiiri kuitenkin tempaisi meidät heti
mukaamme. Jerevanin kaduilla oli rauhallisempaa ja tilavampaa kuin Tbilisissä. Täällä joka toinen rakennus ei näyttänyt myöskään olevan remontissa, kuten Tbilisin pääkadulla (miksi ei, siitä lisää myöhemmin). Rahaa vaihdettuamme lampsimme kohti itää, ja parin kilometrin kuluttua huomasimme tupsahtaneemme suoraan keskusaukiolle. Eikä mille tahansa aukiolle! Koko valtavaa aukeaa aluetta ympäröi rivistö toinen toistaan mahtipontisempia sosialistisrealistisia rakennuksia. Toden totta, ei tällaista ole muualla nähty.
Poikkesimme aamupalalle kellarikahvilaan ja aloimme sitten katsella hotellia. Keskustan ainoa halvempi hotelli oli suureksi osaksi remontissa ja täynnä sen lisäksi ehkä seuraavan päivän jalkapallomaaottelun Armenia-Serbia vuoksi. Päätimme suunnistaa parin kilometrin päähän kaupungin ainoaan hostelliin kysymään tilannetta. Täysin yllättäen hostellin dormitoriosta vapaita punkkapaikkoja löytyikin, joten majoituimme sinne. Seuranamme tulevina kahtena yönä oli poikkeuksellisen iäkästä väkeä, joka kaikesta huolimatta piti kuorsauksellaan desibelitason korkealla. Mukava majapaikka se silti oli, ja siisti.
Kun läksimme ensimmäiselle oikealle tutustumiskävelylle Jerevanin keskustaan, selvisi miksi emme olleet vielä juuri törmänneet remontissa oleviin taloihin. Keskusaukion pohjoispuolelta oli revitty totaalisesti alas kaikki talot monen korttelin alueelta, ja koko aluetta rakennettiin alusta asti uudelleen! Kaikki talot näyttivät olevan jo aika pitkällä, joten vuotta myöhemmin alue on varmaan jo tyystin erinäköinen. Olimme melko äimän käkenä tästä näystä, joka oli molemmille kokemuksena uusi. Toisaalta harmitti ettemme ehtineet nähdä millainen alue oli vanhassa asussaan, mutta toisaalta heräsi kiinnostus nähdä millainen siitä tulee. Sen toteamiseksi joutunemme palaamaan Jerevaniin jonain päivänä.
Ja mikäs on palatessa! Jerevan ei ehkä ole pullollaan toinen toistaan upeampia ja kuuluisampia nähtävyyksiä, mutta siellä on erittäin miellyttävää oleskella. Sää oli lokakuussa juuri sopiva, ei liian kuuma päivällä eikä liian kylmä illalla. Kävelimme kahden päivän ajan paljon Jerevanin katuja ristiin rastiin ja nautimme mukavasta tunnelmasta. Istuskelimme mukavissa kahviloissa ja söimme hyvin. Unenomaisen maukkaiden täytettyjen munakoisojen kanssa nauttimani paikallinen punaviini ei vakuuttanutkaan georgialaisten viinien tavoin, mutta Armeniapa ei olekaan erikoistunut viineihin, vaan brandyyn. "Ararat Akhtamar", eli tuttavallisemmin "Arafat 10 v." voidaan täten julistaa kaikkien jälkiruokajuomien äidiksi. Mene Jerevaniin ja maista, kotona se ei maistu yhtä hyvältä (eikä sitä monesta maasta saakaan; lähinnä entisen Neuvostoliiton alueelta).
Niin, ja entäpäs hedelmät! Lieneeköhän missään niin makeita persikoita ja aprikooseja kuin Armeniassa.
Yksi Jerevanin keskustan omituisista yksityiskohdista on Abovian-kadun varressa nököttävä pieni patsas, jota ei ole helppo huomata ellei tiedä mitä etsii. Patsas esittää vanhaa, partaista miestä ojentamassa ruusua. Lontoosta Maltan reissulla ostamamme opaskirja tietää kertoa, että kyseessä on herra nimeltä Kara Bala. Hän oli perheellinen mies, jolla 1930-luvulla oli tapana seistä kyseisen kadun varrella jakamassa itse kasvattamiaan ruusuja tyttösille. Kävi niin, että Kara Bala rakastui palavasti erääseen kohteeseensa, joka oli kansallisteatterin näyttelijätär. Eräs turkkilainen mies kuitenkin osoitti kiinnostusta samaista näyttelijää kohtaan, ja Kara Bala päätyi epätoivoiseen tekoon: hän murhasi tämän turkkilaisen. Tästä Kara Bala joutui tietysti vuosikausiksi vankilaan, ja kun hän lopulta vapauduttuaan palasi Jerevaniin, oli perhe sieltä kadonnut. Talo ja ruusutarhakin olivat mennyttä. Kara Bala kuitenkin jostain hankki yhä ruusuja ja vietti elämänsä viime vuodet kuljeksimassa niiden sekä viinipullon kera Jerevanin kaduilla, kunnes lopulta eräänä kylmänä yönä 1960-luvulla jäätyi kuoliaaksi. Kara Balasta tuli niin kiinteä osa Jerevanin historiaa, että 1990-luvulla hänelle pystytettiin tämä pikkuinen patsas.
Kun pysähdyimme kuvaamaan Kara Balan patsasta, eräs babushka tuli pyytämään vippiä. Annoimme mammalle muutaman kolikon ja kysyimme, muistaako hän ruusuja jakavan Kara Balan. Muistaa!
Yksi keskusaukion mahtavista rakennuksista on kansallismuseo. Sitä on jossain vaiheessa (olikohan 60-luvulla) laajennettu ylöspäin, perin merkillisellä tavalla. Kerroksia on lisätty nelisen kappaletta siten, että korkeampi kerros on aina pinta-alaltaan hieman pienempi kuin alempi. Niinpä pytinki näyttää erehdyttävästi hääkakulta. Kansallismuseo toimii nykyään alemmissa kerroksissa, kun taas kerrokset 3-8 on pyhitetty taidemuseolle. Kokoelman sanotaan olleen Neuvostoliiton kolmanneksi paras Pietarin Eremitaasin ja Moskovan Tretjakovin gallerian jälkeen. Saimme hieman erikoisen kokemuksen, kun siirryimme hissillä aloittamaan taidemuseoon tutustumista ylimmästä kerroksesta. Hissistä ulos astuttua olimme saapuneet selvästi erittäin arvokkaan oloiseen museoon, jossa keskiluokan edustajat saapastelivat hillityn oloisesti taululta toiselle. Ja taustamusiikkina raikasi valtavalla volyymillä progehevi! Näköjään hissimatkan aikana oli keskusaukiolle pystytetyllä esiintymislavalla alkanut sound check, ja kuuluvuus taidemuseoon oli mitä parhain. Selvästikin tässä valmistauduttiin viikonloppuna odottaviin Jerevanin 2789-vuotisjuhlallisuuksiin.
Aika vanha kaupunki tämä Jerevan. Rooma, jota me pidämme varsin vanhana kaupunkina, on vähintään puolentuhatta vuotta nuorempi.
Taidemuseo oli kieltämättä hieno. Erityisesti mieleen jäivät armenialaissyntyisen Ivan Aivazovskin meriaiheiset maalaukset. Niitä on kuulemma Tampereellakin jossain esillä, mutta missä? Hieno oli myös läheinen oopperatalo, jota emme kuitenkaan tutkineet sisältä. Oopperatalon luona oli sikäli erikoinen tilanne, että sen edustalla oteltiin miekkailuturnausta. Miten herrasmiesmäistä.
Jerevanin ehkä selkein maamerkki on "kaskadi", eli putoukset. Keskustaa kiertää pitkä "vihreä vyö", puoliympyrän muotoinen puistokuja, ja pohjoispuolella sen takana on tämä mainittu rakennelma. Kaskadi ei siis ole luonnontuote, eikä sinne ole koskaan saatu aikaiseksi mitään putouksiakaan, vaan osa kaupungin keskustan arkkitehtuuria. Valtava betoninen rakennelma sisältää leveät portaat, jotka kerroksittain nousevat pikku hiljaa rinnettä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Tasanteilla on luovuuden muovaamia patsaita ja kauniita kukkaistutuksia. Kun kiipeää tarpeeksi kauan, päätyy paikkaan jossa tasanteen paikalla onkin tyhjää. Samassa kohtaa portaatkin päättyvät, ja matkaa pitää jatkaa kiertotietä. Lopulta mäen huipulla aukko päättyy, ja viimeiset portaat ovat yhä pystyssä. Ihmettelin aikani miksi keskelle tätä kaskadia oli revitty moinen valtava aukko, mutta sitten huomasin kyltin jossa kerrottiin, että siihen ollaan (joskus) rakentamassa uutta taide- ja kulttuuritaloa. Vähän kuin Helsingin musiikkitalon monttu siis!
Kaskadi näytti olevan suosittu paikka viettää iltapäivää, ja näköala sen huipulta on tietysti huikaiseva, vaikka kaupunki ei siitä perspektiivistä niin nätiltä näytäkään kuin katutasosta. Täältä olisi myös erinomainen näkymä kaupungin takana, Turkin puolella uljaana nököttävään Araratin vuoreen. Valitettavasti koko Jerevanissa olomme ajan taivas oli sillä suunnalla niin pilvessä, että lumihuippuisen Araratin näimme vain sielumme silmin. Onneksi junassa kaupunkiin saavuttaessa olimme sentään nähneet sen vilaukselta. Ararathan on se vuori, jonne Nooan väitetään arkissaan rantautuneen. Armenialaiset pitävät vuorta omanaan, ja ovat kovin katkeria siitä että se sotien melskeissä on jäänyt Turkin haltuun.
Katkeruutta ei ainakaan vähennä se, että turkkilaiset tekivät valtakautensa lopulla vuonna 1915 yhden maailmanhistorian julmimmista kansanmurhista Armeniassa. Vainoissa kuoli puolitoista miljoonaa armenialaista, ja lukemattomat lähtivät maanpakoon. Kaiken tämän seurauksena, tänä päivänä maassa onkin asukkaita vain kolmisen miljoonaa. Turkkilaisten mielestähän mitään kansanmurhaa ei tokikaan ole koskaan edes tapahtunut, ja tämän virallisen totuuden kieltäminen on Turkissa rangaistava teko. Nähtäväksi jää, haluaako Turkki EU:hun niin kovaa, että on valmis tämän lain poistamaan.
Mekin halusimme osaltamme kunnioittaa kansanmurhan uhrien muistoa sekä tutustua historian tapahtumiin tarkemmin. Siihen on Armenian valtio tarjonnut oivan tilaisuuden avaamalla kymmenisen vuotta sitten upean
kansanmurhan museon kaupungin laidalle. Tai ainakin ulkoapäin upean, sillä parin tunnin kävelyretken jälkeen kun lopulta saavuimme kukkulan laelle rakennetulle suurelle museorakennukselle, jouduimme toteamaan että se oli remontissa ja sulki. Täysin turhaan emme kuitenkaan paikalle vaeltaneet, sillä viereinen kansanmurhan muistomerkki ikuisine tulineen oli auki. Muistomerkki on kuin kapea obeliski, jonka keskellä on särö. Ikuisen tulen äärellä oli kanssamme samaan aikaan koululaisluokka, joka osasi käyttäytyä paikan arvokkuuden vaatimalla tavalla (toivottavasti mekin osasimme). Tunnelma oli koskettava, liikuttava.
Muistomerkin vieressä oli sellainen pieni puisto, johon poliitikot kautta maailman ovat käyneet istuttamassa puun kansanmurhan muistoksi. Emme yllättyneet, että turkkilaisia puita siellä ei näkynyt. Matti heitti vitsinä, että noinkohan Tarjakin olisi ottanut asiaan kantaa yhden istutuksen verran. Istu ja pala; ainoa pohjoismainen taimi olikin juuri Suomen presidentin, Tarja Halosen istuttama! Respect.
Kuten edellä tuli mainittua, Jerevan vietti siellä ollessamme olemassaolonsa 2789-vuotisjuhlia. Kumpanakin iltana oli keskusaukiolla musiikkiesityksiä sekä tanssivia suihkulähteitä. Valitettavasti elävää musiikkia emme ainakaan itse osuneet kuulemaan. Mika ehti jo lupaavien sound checkien jälkeen elätellä toiveita ilmaisesta System of a Down -konsertista. Vaan eivät olleet isiensä maille palanneet esiintymään he.
Väkeä juhlallisuuksissa silti riitti. Eikä kovasta ruuhkasta huolimatta väenpaljous edes ahdistanut. Selvästikin suihkulähde-esitys kiinnosti täkäläisiä enemmän kuin simultaanisti kansallisstadionilla otatettu jalkapallo-ottelu Serbiaa vastaan.
Yksi mieliinpainuva paikka Jerevanissa oli pitkä markkinakatu. Sitä kun lähti keskustasta kohti itää kävelemään, niin ensin oli monta korttelia paikallista rautakauppaa, eli tavallisia ihmisiä myymässä kaikkea mahdollista mitä nurkistaan ovat löytäneet, pölynimurin suulakkeista vanhojen radioiden osiin. Tuntui, että näitäkin kauppiaita oli jo paljon, mutta se oli vielä pientä siihen nähden millainen oli saman kadun käsityöläisten osuus. Yhtäkkiä kävelimmekin taidokkaiden ja arvokkaiden käsien töiden keskellä, ja niitä kojuja lieni satoja. Suurin osa ei ollut todellakaan mitään rihkamaa, vaan hinnat huitelivat sadoissa dollareissa. Kellä lie näihin täällä varaa, kaupungissa jossa ei juuri turismiakaan ole? No, diaspora-turistejahan kyllä liikkuu varmaan melko paljon, ehkä aarteet sitten lähtevät heidän matkaansa.
Kotimatka Armeniasta tapahtui kolmen lennon turvin. Kiovassa olisi ehkä juuri ja juuri ollut aikaa poiketa nopeasti keskustaan, mutta lento sinne oli sen verran myöhässä, että tyydyimme viettämään kolmen tunnin
odotusajan lentokentällä.
----------------
Posted by keem at 11.01.2008 15:19 Permalink | Comments (0)
tammikuu 3, 2008
Georgia: Tbilisi ja Gori
Syysmatka Etelä-Kaukasukselle
(Tämän tekstin on pääosin kirjoittanut Matti Blomqvist, jonka luvalla sen täten julkaisen.)
Matin ja Mikan syysretken kohteena lokakuussa 2007 oli Georgian pääkaupunki Tbilisi ja Armenian pääkaupunki Jerevan. Matkan alkuperäinen idea taisi syntyä muutama vuosi aiemmin Maltalla. Matkalla Maltalta kotiin pysähdyimme pariksi päiväksi Lontooseen josta löysimme Bradtin Armenia-matkaoppaan.
Aloitetaan matkatarina kuitenkin Georgian osuudella.
GEORGIA
Georgia on tuttu nimi useimmille, mutta harvempi osaa paikallistaa sen kartalle. Hämmennystä lisää Yhdysvalloissa sijaitseva samanniminen osavaltio. CIA:n World Factbook kertoo Georgian sijaitsevan "Lounais-Aasiassa". Me tunnemme alueen paremmin Etelä-Kaukasuksena. Jos osaa paikallistaa mielessään Mustanmeren niin Georgian voi sijoittaa sen itärannalle. Georgiasta suoraan etelään sijaitsee Turkin kaakkoisin kulma. Pohjoisessa rajana ovat mahtavat Kaukasus-vuoret ja Venäjä ja etelässä sijaitsee Armenia. Suomesta katsottuna Georgia sijaitsee kartalla suoraan alaoikealle eli kaakkoon Ukrainan ja Mustanmeren takana.
On vähän niin ja näin kuuluvatko Georgia tai Armenia Aasiaan vaiko Eurooppaan. Euroopan maantieteellisiä rajoja ei ole syystä tai toisesta haluttu määritellä Ural-vuorten ja Bosporin salmen väliin jäävillä alueilla. Yksi tämän retken tavoitteista olikin havainnoida maita ehkä enemmän kulttuurisesti kuin maantieteellisesti ja yrittää näin arvioida niiden kuulumista Eurooppaan tai Aasiaan. Olimme melko yksimielisiä siitä, että Euroopassa tulimme käyneeksi.
Georgiasta tuli itsenäinen valtio Neuvostoliiton romahduksen sekasortoisissa oloissa vuonna 1991. Sitä ennen maa tunnettiin Neuvostoliittoon kuuluvana Gruusiana. Asukkaita Georgiassa on palttiarallaa yhtä paljon kuin Suomessa.
Aivan rauhassa eivät georgialaiset ole saaneet maataan rakentaa itsenäistymisen jälkeen. Georgian Venäjän vastaisella rajalla sijaitseva pieni, vuoristoinen Etelä-Ossetian maakunta julistautui itsenäiseksi heti Georgian itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Etelä-Ossetia on edelleen tosiasiallisesti itsenäinen vaikka mikään muu maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä tai eroa Georgiasta. Georgian Mustanmeren rannalla sijaitseva Abhasian maakunta on myös julistautunut itsenäiseksi ja alueella kahakoidaan ajoittain edelleen. Abhaasit saavat hiljaista tukea Venäjältä, mikä on Georgialle kitkerä pala purtavaksi. Georgian presidentti Mihail Saakashvili uhitteleekin toistuvasti Venäjälle tavalla, joka aiheuttaa kylmiä väreitä ryssänpelkoisessa suomalaisessa.
TBILISI
Sunnuntaina lokakuun 7. Matti lensi Air Balticin koneella Helsingistä Riikaan. Air Balticin tarjouksia kannattaa seurailla, lento maksoi muistaakseni 7 Euroa. Lepe ja Mika olivat menneet Riikaan jo pari päivää aiemmin. Me tapasimme Mikan kanssa Riian kentällä, Lepe oli valitettavasti juuri ehtinyt lähteä takaisin Tampereelle, joten halaamiset olisi jätettävä seuraavaan kertaan. Jatkaisimme Mikan kanssa saman tien Air Balticin lennolla Tbilisiin. Kone olisi perillä Tbilisissä maanantaina aamukolmelta, joten olimme varanneet hostelin etukäteen.
Hostelin varaaminen Tbilisistä ei ollut ihan suoraviivainen juttu. Yksikään tuntemamme hostelien varauspalvelu netissä ei tuntenut Georgiaa. Bradtin matkaoppaasta ja Lonely Planetin sivujen keskustelupalstoilta löysimme yöpymisvinkkejä mutta lähettämiimme sähköpostitiedusteluihin ei tullut ainoatakaan vastausta viikkoihin. Epäilimme että georgialaiset hostelinpitäjät eivät ehkä osaa englantia. Toinen vaihtoehtoinen syy oli Matin löytämä tieto, että niin Georgiassa kuin Armeniassakin vain n. 5 % väestöstä käyttää internetiä. Niin tai näin, lopulta noin viikko ennen matkaa saimme kontaktin yhteen majataloon (Edem), josta heti varasimme huoneen.
Lento Riiasta Tbilisiin meni leppoisasti yön pimeydessä, eikä kestänyt montakaan tuntia. Mikan vieressä istunut vironvenäläinen mummo oli juttutuulella, ja kertoili olevansa menossa tapaamaan Tbilisissä rakennushommissa olevaa poikaansa. (Myöhemmin saimme huomata, että rakennusmiehiä Tbilisissä todella tarvitaan, käytännössä koko pääkatu oli remontissa.) Mummo haukkui Tbilisin kamalaksi paikaksi ja tarjosi sinne matkaamaan ajautuneelle Mikalle lohduksi persikan.
Maahantulomuodollisuudet sujuivat mutkattomasti. Georgiaan ei vaadita viisumia EU-kansalaisilta. Hostelin emäntä Nana oli kentällä vastassa ja ohjasi meidät autolleen. Yöllinen ajomatka halki hiljaisen mutta valaistun Tbilisin teki melkoisen vaikutuksen molempiin matkalaisiin.
Aamulla Nana valmisti runsaan aamiaisen; paistettuja munia, leipää ja kahvia. Lähdimme saman tien jalkaisin tutustumaan Tbilisiin. Ensimmäinen kohtaamamme kaupunkilainen kuuli puheemme ja sanoi selvällä suomen kielellä "suomi". Meitä nauratti ja selvisi että herra oli kova mäkihyppyfani, piti suomalaisista puukoista ja tunsi talvisodan historian. Miten hän tunnisti kielemme, ei selvinnyt.
Kävelimme hiljakseen kaupungin halki juna-asemalle. Tbilisin keskusta on yllättävän upea. Hienoja suuria kivirakennuksia ja leveä bulevardi johtaa koko kaupungin halki keskusaukiolle. Päivän tehtävänä oli hankkia junaliput Jerevaniin, Armeniaan. Saamiemme etukäteistietojen mukaan juna kulkisi seuraavan kerran keskiviikkona (oli siis maanantai). Sekavahkolla asemalla selvisi, että juna menisikin vasta torstaina. Lyhyen neuvottelun jälkeen päädyimme kuitenkin junakyytiin. Vaihtoehtona olisi ollut marshrutka eli ihmisiä ja tupakansavua täynnä oleva Ford Transit-taksi. Ostimme samalla junaliput Goriin, tunnin junamatkan päähän Tbilisistä. Gori on erään Josif Vissarionovitš Džugašvilin syntymäkaupunki ja siellä sijaitsee herralle omistettu suuri museo. Kyse on tietysti Georgian suuresta pojasta, Josif Stalinista.
GORI JA STALIN-MUSEO
Stalinia yleisesti pidetään ihmisenä, joka on vastuussa useamman ihmisen kuolemasta kuin kukaan muu. Joidenkin mielestä Mao tosin toimillaan aiheutti välillisen kuoleman vielä useammalle, ja toisten mielestä Hitler oli vielä pahempi diktaattori kuin Stalin. Ehdottomasti "Isä Aurinkoinen" oli kuitenkin yksi kaikkien aikojen julmimmista hallitsijoista, ja tapatti kymmeniä miljoonia ihmisiä - pääasiassa omia maanmiehiään.
Stalin oli kotoisin Georgiasta, pienestä Gorin kaupungista. Hänen hirmutekonsa paljastuivat maailmalle vasta muutama vuosi miehen itsensä kuoleman jälkeen. Tuolloin, 1950-luvun lopulla, Neuvostoliitossakin lopetettiin Stalinin urotekojen glorifiointi. Tänä päivänä koko maailma halveksii Stalinin tekoja. Koko maailma, paitsi Gorin kaupunki, joka yhä jaksaa ylpeillä kasvatistaan kuin Suomi Sibeliuksesta.
Tiistaina aamulla klo 9.15 istuimme ihmisiä täynnä olevassa Gorin junassa. Kun konduktööri antoi lähtömerkin, puolet vaunussa olleista ihmisistä lähti ulos. Tulkitsimme että tämä joukko oli saattamassa matkaan lähtijöitä. Perillä Gorissa ihmettelimme ensin valtavan kokoista ja -korkuista Stalin patsasta keskusaukiolla. Stalin-museossa meitä opasti viehättävä georgialaisneitonen, jolla tosin oli niin kiire, että hän hädin tuskin ehti näyttää meille olennaisimmat asiat. Omin päin museossa ei valitettavasti saanut kiertää.
Museo oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Saimme nähdä mm. suomalaisten Stalinille lähettämän 70-vuotislahjan. Se oli koivusta veistetty malja, jossa oli korkokuva joka muistutti kovasti reessä matkaavaa joulupukkia. Stalinin yksityisvaunussa törmäsimme miesjoukkioon, joka puhui tuttua kieltä. Tallinnan Teknillisen Korkeakoulun kuoro oli esiintymismatkalla. Saimme kutsun konserttiinkin, mutta aikataulumme ei valitettavasti antanut tähän mahdollisuuksia. Gorista takaisin Tbilisiin matkasimme epämukavasti marshrutkalla.
TAKAISIN TBILISISSÄ
Keskiviikkona jatkoimme Tbilisin nähtävyyksien tutkimista. Kävelimme vanhaan kaupunkiin jossa sijaitsee upea linnoitus, kasvitieteellinen puutarha sekä ikivanhoja rikkivesikylpylöitä. Kylpylään emme päässeet, taisi olla naisten kylpypäivä. Samalta suunnalta löytyi myös paljon hienoja kahviloita, kaupunginmuseo ja kiinnostavia kauppakujia. Nähtävää riitti hyvin koko päiväksi. Tbilisi osoittautui erittäin viihtyisäksi kaupungiksi. Tbilisi on kaukana matkailijoiden suosimilta reiteiltä, joten kovin monta reppuilijaa sinne ei eksy, mikä on kyllä vahinko.
Tbilisin ja Gorin lisäksi emme nähneet oikeastaan mitään Georgiasta. Ensi kerralla täytyy varata enemmän aikaa ja vierailla ainakin Batumissa Mustanmeren rannalla sekä monen Georgian matkailijan kehumassa Kutaisin kaupungissa. Tbilisistä on myös junayhteys Bakuun, Azerbaizhaniin, mikä on jo sinällään riittävä syy mennä Tbilisiin uudestaan.
Torstaina aamulla heitimme reput selkään ja lähdimme lorvimaan päiväksi kaupungille. Juna Jerevaniin lähtisi illansuussa. Junamatka olisi jännittävä kokemus monella tavalla. Ei varmaankaan vähiten siksi, että meillä ei ollut Armenian viisumia.
Posted by keem at 03.01.2008 17:46 Permalink | Comments (0)