« heinäkuu 2004 | Main | marraskuu 2004 »
syyskuu 24, 2004
Ukraina, osa 3: Junalla Moskovasta Krimille
Moskovasta poistuimme heti sunnuntai-aamuna syötyämme Kurskin asemalla käsittämättömän hintavaa kioskiruokaa. 594 ruplaa eli 17-18 euroa sain pulittaa varsin vaatimattomasta, mutta täyttävästä setistä rasvaista pikaruokaa. "Shtoooo?!?!", pääsi suusta kun kioskin tyttö ilmoitti hinnan. Totta se vaan oli ja oikein olin kuullut: 594 hän näppäili taskulaskimeensakin. Kaikkea sitä.
Onnistuttiinpa järjestämään melkoinen hässäkkä etsiessämme Simferopolin junan raidetta. Siinä kierrettiin odotushuoneet, muka-väärät laiturit ja matkatavaransäilytyspisteet ennen kuin lopulta joku osasi kertoa että ne taulussa olleet luvut "1-4" eivät kuvanneetkaan raiteita vaan laitureita. Tämän taulun takaahan se raide 9:nkin sitten lopulta löytyi ja viime tingassa ehdimme junaan, vaikka jopa vaunun löytämisen kanssa vaunupalvelijoiden suosiollisella avustuksella onnistuttiin sähläämään jotain. :)
Alkoi vuorokauden matka kohti etelää, Ukrainaa, Krimiä ja lopulta Simferopolin kaupunkia. Vasta vuosi sitten olin kuullut koko Simferopolin olemassaolosta ensi kertaa ja silloin heti tiesin, että sinnehän on päästävä. Ei muuten muuta kuin siksi, että se on siellä ja sinne näinkin helposti pääsee. :) Helppous on tietysti suhteellista, mutta kalliiksi junamatkaa Moskovasta ei voi moittia kun toisen luokan makuuvaunun paikka kustansi vain 35 euroa. Matkatoimiston tarjous Suomessa oli yli 100! Noh, jos ne joutuvat yhtä pitkään pilettejä jonottamaan kuin me, niin hinnan kyllä ymmärtää.
Alkuun junamatkaaminen keskellä Venäjää tuntuu jännittävältä, mutta varsin pian alkujännitys laukeaa ja seurueemme nukahtaa yksi kerrallaan. Junan kolkuttaessa tasaiseen tahtiin on helppo nukahtaa...unia häiritsee vain hetki hetkeltä korkeammaksi nouseva lämpötila. Olihan toki odotettavissa, että elokuun alussa Venäjällä on kuuma joten ei tämä yllätyksenä tullut. Ruokapuoli hoituu aamulla ostetuilla matkaeväillä sekä asemilla myyskenteleviltä mummoilta täydennystä ostamalla.
Ohitetaan Tula, Orel, Kursk...sitten pysähdytään jostain syystä 1,5 tunniksi jonnekin skutsiin. Hiki sen kun virtaa, mutta matkalukemistona oleva Molvanian matkaopas piristää. Liikkeelle jälleen lähdettyä ei aikaakaan kun saavutaan rajan Venäjän puoleiselle tarkastusasemalle. Ylimalkaisen nopea tarkastus hämmästyttää, kukaan ei edes katso passeja tai viisumeita, saati sitten anna niihin poistumisleimaa. Ukrainan puolelle siirryttyä iskee sama ongelma kuin aikanaan lähes samalla porukalla Valko-Venäjälle matkustaessamme: virkailijat vaativat "tourist voucheria", mitä meille ei tietenkään kukaan ole missään vaiheessa antanut. Kuulemma matkatoimiston olisi viisumien haun yhteydessä pitänyt semmoinen toimittaa. Lopulta virkailijat tyytyvät tavaamaan nimemme radiopuhelimitse ties minne ja antavat leimat ilman voucheriakin – eikä edes maksanut mitään!
Jippi-jee, Ukrainassa ollaan!
Illalla naapurihytin venäläinen pariskunta jututtaa mua vaunun käytävällä. Vähän kankeaa on venäjänkielinen keskustelu, mutta tässähän sitä treeniä tulee. Isäntä päätyy laatimaan meille täydellisen matkaohjelman kolmen päivän Jaltan reissua varten ja varoittaa vaunussa kulkevista mafian edustajista. Kiitän kauniisti hieman turhankin yksityiskohtaisesta ohjelmasta ja oletan, että mafiaa eivät reppuselkäturistien pennoset kiinnosta. Ei kun nukkumaan!
Posted by keem at 3:24 PM | Comments (0)
syyskuu 22, 2004
Ukraina, osa 2: Moskova
Moskova 31.07.-01.08.2004
Toinen kerta Moskovassa ja taas hyvin pikainen visiitti. Tällä kertaa ehdin sentään yöpyä yhden yön verran. Junan ikkunasta oli kiva katsella esikaupunkialueen venäjänkielisiä kylttejä. Toisin kuin edelliskerralla, nyt jopa ymmärrän niistä aika paljon! Suomen juna saapuu vanhalle tutulle Leningradskii-asemalle ja huomaan, että paikka jossa viimeksi stoppasin ensi töikseni suolaiselle kahville oli nyt suljettuna. (Jostain syystä silloin 5 vuotta sitten kun tilasin kahvin, niin sen mukana tuotiin suolaa. Sokeriksi sitä tietysti luulin ja jostain syystä tunkesin sitä kahviini, vaikka normaalisti en sokeria kahvissa käytäkään.) Tällä kertaa poikkesimme aamuteelle Jaroslavskii-aseman minimalistiseen kahvioon, jossa jouduimme tapailemaan ensi kerran venäjän kielen sanoja: "Buterbrot s syrom, pozhaluista!"
Heti aseman ovesta ulos pölähdettäessä eteen avautuu upean moskovalainen näkymä, jota hallitsee oikealla kohoava valtava Leningrad-hotelli – yksi Stalinin "seitsemästä sisaruksesta". Harkitsimme jopa kyseiseen hökötykseen majoittumista, mutta totesimme sen sittenkin liian kalliiksi ja olin varannut kämpät Beta-hotellista. Tehtävä: etsi hotelli.
Höh, aivan liian helppo tehtävä. Moskovan ainutlaatuisen hieno metro vei aivan naapuriin Izmailovskii-parkin asemalle ja siellähän oli aivan valtaisa hotellikompleksi. Hupaisa yksityiskohta oli, että alueella oli myös Vega-niminen hotelli, joka kyrillisillä merkeillä kirjoitettuna muistuttaa paljon enemmän meikäläistä Beta-sanaa kuin Beta itse. Löysimme kuitenkin Betan ja totesimme, että onpa valtava kolossi.
Tästä alkoi venäläiseen jonotus- ja odotuskulttuuriin tutustumisemme. En tiedä miten onnistuivat sen tekemään, mutta respassa sisään kirjoittautuminen kesti tunnin! Vaan pääsimmepä sisään ja saimme upeat huoneet korkeuksista. Wau! Kyllä tästä kelpasi 25 per henki maksaa. Seuraava tehtävä oli jo vaativampi: lunasta varatut junaliput Ukrainaan.
Jo Malyi Haritonovski -kadun löytäminen vaati melkoisia kaupunkisuunnistustaitoja puutteelisine karttoinemme. Kummasti se vaan sieltä kuitenkin löytyi ja hääseurueen läpi kuljettuamme löysimme jopa rautatieyhtiön lipputoimistonkin. Voisiko sitä hankalampaan paikkaan sijoittaa? Lepen, Raijan ja Niinan pilkkiessä odotuspenkeillä jonotimme Matin kanssa puolisen tuntia lippuluukulle, kunnes meille ilmoitettiin tunnin lounastauosta. Noh, taukohan passasi meillekin ja pääsimme herkuttelemaan läheisen ravintolan kylmillä georgialaisilla alkupaloilla. Nam.
Lipputoimistolle palattua alkoi taas armoton jonotus, joka kerta toisensa jälkeen johti siihen että meidät ohjattiin uudelle luukulle. Ulkoa jonottaessa opettelemani fraasi: "Päivää. Olen varannut viisi lippua huomiseen Simferopolin junaan, kiitos" alkoi sujua lopulta jo lähes hyvin. Pahaksi onneksi vaan viimeinenkään virkailija ei tiennyt varauksesta yhtään mitään ja alkoi näyttää siltä että tuntikausien jonotuksen tuloksena joudumme ottamaan lipun vain jonnekin Ukrainaan päin, niin pitkälle kuin tilaa löytyy.
Vaan sitten joku täti tiskin takana äkkäsi tilanteen ja näytti kollegalleen lippunivaskaa viereisellä pöydällä. Jippii! Pääsemme sittenkin suunnitelmien mukaan matkaan. Vaikeuksien kautta voittoon huonoillakin venäjän kielitaidoilla!
Mutta ensin piti tietysti vielä jonottaa puoli tuntia naapuritiskillä.
Suuri osa päivää meni siis jonottaessa, mutta ehdittinpä silti vielä loppuiltapäivästä kävellä pääkaupungin halki Punaista Toria ihmettelemään. Ne osat mitä näimme olivat kovin erilaisia kuin se muistikuva mikä minulla Moskovasta oli. Edelliskerralla en tainnut paljon mitään Kremlin ulkopuolelta nähdäkään, joten ihmekö tuo. Joskus vielä pitää tutustua paremmin tähänkin paikkaan.
Olin utelias näkemään myös Arbat-kadun, joka Venäjän oppikirjasta tutuksi oli tullut. Noh, eipä tuo kummoinenkaan elämys ollut. Toki saimme sieltä hyvää kahvia ja kallista pitsaa, mutta niitä nyt saa muualtakin kuin Moskovasta. Lepekin sanoi jossain vaiheessa, että jos ei tietäisi niin voisi luulla olevansa vaikkapa Pariisissa. Erikoista oli eräs kadunkulma, jossa oli pikkuisia kissoja ja koiria sekä muitakin lemmikkieläimiä näytillä — ei aavistustakaan miksi. Ruokittavanako? Myytävänä? Kumpikaan ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä vaihtoehdolta, mutta muutakaan en keksi. Yhtä kaikki, viehättäviä otuksia kaikki tyynni.
Mahtipontinen kaupunki, vaikkakin tulimme myöhemmin matkalla näkemään vieläkin mahtipontisemman. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Moskovasta poistuimme heti sunnuntai-aamuna syötyämme Kurskin asemalla käsittämättömän hintavaa kioskiruokaa. 594 ruplaa eli 17-18 euroa sain pulittaa varsin vaatimattomasta, mutta täyttävästä setistä rasvaista pikaruokaa.
Posted by keem at 4:53 PM | Comments (1)
syyskuu 6, 2004
Ukraina, osa 1: Junalla Moskovaan
Juna Moskovaan 30.-31.07.2004
No niin! Hengissä olen ja kotona Ukrainasta, aikaa sitten itse asiassa. Niinhän siinä tietysti kävi, että ajan puute iski ja tämä blogi nyykähti alkumetreille. Tiiviimpää päivitystahtia onneksi kuitenkin luvassa tästä eteenpäin!
Kuten arvasinkin, niin Ukraina oli aivan erinomainen matkakohde. Niin paljon menemistä ja tekemistä siellä riitti, että ei edes nettikahvilaan ehtinyt poiketa kuulumisia kirjoittamaan. Näköjään kynnys siihen on sitä suurempi mitä isompi on reissuporukka. Kotiin palattua sitten Ateenan olympiakisat vaativat kaiken liikenevän huomion ja siksi matkaraportointi alkaa vasta nyt.
Reissu lähti siis liikkeelle yöjunamatkalla Moskovaan. Olin tämän matkan tehnyt kerran aikaisemmin, mutta jo viisi vuotta sitten ja olinkin jo vallan unohtanut miten eksoottinen kokemus on astua sisään venäläiseen junaan. Yhtäkkiä yllättäen ympärillä onkin aivan erilainen ääni-, väri- ja hajumaailma! Hyppäsimme Lepen kanssa junaan Riihimäeltä ja tapasimme Matin, Raijan ja Niinan vasta junassa. Ilta junassa kului rattoisasti ravintolavaunun blinejä syödessä ja kuulumisia jutustellessa. Lepe kammosi vaunujen ovenkahvoihin koskettelua, mutta kaikesta huolimatta pääsimme kuitenkin blini-illalliselle. Ainoa vaan, että sulkevat ravintolan muutamaksi tunniksi rajan pinnassa, joten vasta Viipurin jälkeen yön pimeyden jo laskiessa pääsimme kuvuntäyttöön.
Matti oli löytänyt ravintolavaunun tarjonnasta myös maailmankuulua jerevanilaista Arafat-konjakkia (eh, Ararat- siis) , jonka avulla pääsee takuuvarmasti venäläiseen tunnelmaan. Niinpä pikkutunneilla siemailimme sitä ja hämmästelimme miten pitkään kestää ohittaa Pietari junalla. On se iso kaupunki.
Yön pimeydessä, junassa halki Venäjän maan, pitkästä aikaa. Tunnelma oli sanoinkuvaamattoman mahtava. Koin olevani poikkeuksellisen onnekas, kun saan tehdä tällaista. Lepe näytti vähintäänkin yhtä onnelliselta.
Ensi kerralla: Moskova
Posted by keem at 4:40 PM | Comments (0)