tammikuu 11, 2008
Armenia: Jerevan
(Tämä juttu on jatkoa edellä julkaistulle Georgia-matkakertomukselle.)
JUNAMATKA ARMENIAAN
Saavuimme Tbilisin rautatieasemalle erittäin hyvissä ajoin. Evääksi hankimme katukauppiaalta uskomattoman painavan pussillisen joitakin uskomattoman rasvaisen näköisiä vastapaistettuja taikinamöykkyjä uskomattoman halvalla hinnalla. Edessä oli arviolta 17-tuntinen
junamatka. Niin pitkään ei välttämättä elä pelkällä rasvalla, joten lisäksi poikkesimme yhdestä aseman kojusta hakemassa joitakin litroja vettä sekä banaaneja. Georgialaiset eivät kovin helpolla ala jutustella
ulkomaalaisten kanssa, mutta tämän kioskin nuori myyjä halusi selvästi koetella Mikan venäjän kielen taitoja. Ihmetteli kovasti miksi me Georgiaan olimme lomalle lähteneet, ja ei ollut uskoa korviaan kun kehuimme Tbilisiä kauniiksi kaupungiksi.
Juna oli hieno! Vanhanaikainen ja (venäjänjuna)tunnelmallinen. Omaan kahden hengen makuuhyttiosastoomme astuessamme tuli jotenkin kotoinen fiilis. Ex-Neuvostoliiton junissa on kyllä aivan oma meininkinsä. Teimme olomme lokoisaksi, ja junan nytkähdettyä iltapäivällä liikkeelle siirryimme katselemaan hiljakseen lipuvia maisemia. Valoisaa aikaa riitti vielä muutamaksi tunniksi. Juna kulki melkoisen erämaan halki, mutta ohitimme mm. kauniin järven, jonka rannoille oli pystytetty jonkinlainen mökkikylä, siirtolapuutarhameiningillä. Datshoja olikin alueella pilvin pimein, mutta ihmisiä vain muutama. Viimeisellä pysäkillä ennen rajaa junan viereen ilmestyi leegio hedelmäkauppiaita. Myyjiä oli niin monta ja hedelmiä niin valtavat lastit, että tuntui käsittämättömältä että hyvinkin suuri osa niistä ehti lyhyen stopin aikana käydä kaupaksi. Mikaa harmitti kun oli unohtanut spektaakkelin seurannan tiimellyksessä, että Georgian
rahaa oli taskun pohjalla vielä muutama lari. Eihän niillä mitään enää tekisi, ne olisi voinut hyvin panna hyötykäyttöön, vaikka emme ämpärillistä hedelmiä varmasti syötyä olisi saaneetkaan.
Pimeän tullen saavuimme rajalle, ja alkoi odottelu. Viimein Georgian rajaviranomaiset kävivät tarkastamassa passit ja kassit, ja noin tunnin odottelun jälkeen matka jatkui. Puksutimme eteenpäin yllättävän pitkään ennen kuin saavuimme Armenian puoleiselle raja-asemalle. Siellä meidät komennettiin saman tien pihalle junasta viisumeita ostamaan. Timmin näköinen nuori rajavartija ohjasi meidät pimeyden halki parakkiin, josta meidät ohjattiin toiseen parakkiin, jossa saimme maksaa viisumit ja josta meidät sen jälkeen ohjattiin takaisin ensimmäiseen parakkiin viisumit noutamaan. Kaikki olivat hirmu ystävällisiä ja tunnelma oli mukava, lukuun ottamatta yhtä hetkeä: viisumeita myynyt virkamies ei hyväksynyt osoitteeksemme Armeniassa pelkkää "hotel"-merkintää. "Minun pitää kirjata osoitteenne tietokoneelle. Tajutkaa nyt, että ei tämä kone anna viisumeita ellei sinne syötetä osoitetta!" Hieman hämmentyneenä yllättävästä äkäisyydestä kävimme hakemassa junasta matkaopaskirjamme ja kehitimme sieltä jonkin osoitteen, mikä tyydytti virkailijan.
Armenian rajalla viivyttiin vielä pari tuntia. Viisumijonosta bongasimme myös pitkäpartaisen saksalaismiehen, joka oli perheineen liikkeellä. Kaveri jäi mieleen ennen kaikkea siksi, että kehui osallistuneensa Suomessa Kuusamosta Tornioon hiihdettävään Rajalta rajalle -hiihtoon.
Lopulta juna läksi jälleen yön sydämeen, läksimme Armeniaan.
JEREVAN
Aamukuuden maissa valkeni, ja heräilimme. Tiesimme, että matka alkoi olla lopuillaan, mutta sittenkin Jerevanin asema tuli hieman yllättäen vastaan. Pääkaupungin esikaupunkialue oli ainakin tältä suunnalta tullessa huomattavasti pienempi kuin Tbilisin laajat röttelölähiöt, vaikka kummassakin kaupungissa on toista miljoonaa asukasta. Asemarakennus oli vaikuttava neuvostoarkkitehtuurin näyte! Kaiken kruunaa katolla yhä möllöttävä punainen tähti. Myöhemmin opimme, että koko Jerevanin keskusta on ehkä puhtain sosialistisen realismin arkkitehtoninen kokonaisuus; kaupunki on suunniteltu ja rakennettu uudelleen 1920-luvulla. Koko setin on suunnitellut yksi arkkitehti, Hovhannes Tamanian. Jo yksin tämä on erittäin hyvä syy käydä Jerevanissa.
Olimme tyystin vailla paikallista valuuttaa, ilman majoitusvarausta, eikä karttammekaan yltänyt asemalle asti, joten emme ihan tienneet missä päin olimme. Kaupungin miellyttävä ilmapiiri kuitenkin tempaisi meidät heti
mukaamme. Jerevanin kaduilla oli rauhallisempaa ja tilavampaa kuin Tbilisissä. Täällä joka toinen rakennus ei näyttänyt myöskään olevan remontissa, kuten Tbilisin pääkadulla (miksi ei, siitä lisää myöhemmin). Rahaa vaihdettuamme lampsimme kohti itää, ja parin kilometrin kuluttua huomasimme tupsahtaneemme suoraan keskusaukiolle. Eikä mille tahansa aukiolle! Koko valtavaa aukeaa aluetta ympäröi rivistö toinen toistaan mahtipontisempia sosialistisrealistisia rakennuksia. Toden totta, ei tällaista ole muualla nähty.
Poikkesimme aamupalalle kellarikahvilaan ja aloimme sitten katsella hotellia. Keskustan ainoa halvempi hotelli oli suureksi osaksi remontissa ja täynnä sen lisäksi ehkä seuraavan päivän jalkapallomaaottelun Armenia-Serbia vuoksi. Päätimme suunnistaa parin kilometrin päähän kaupungin ainoaan hostelliin kysymään tilannetta. Täysin yllättäen hostellin dormitoriosta vapaita punkkapaikkoja löytyikin, joten majoituimme sinne. Seuranamme tulevina kahtena yönä oli poikkeuksellisen iäkästä väkeä, joka kaikesta huolimatta piti kuorsauksellaan desibelitason korkealla. Mukava majapaikka se silti oli, ja siisti.
Kun läksimme ensimmäiselle oikealle tutustumiskävelylle Jerevanin keskustaan, selvisi miksi emme olleet vielä juuri törmänneet remontissa oleviin taloihin. Keskusaukion pohjoispuolelta oli revitty totaalisesti alas kaikki talot monen korttelin alueelta, ja koko aluetta rakennettiin alusta asti uudelleen! Kaikki talot näyttivät olevan jo aika pitkällä, joten vuotta myöhemmin alue on varmaan jo tyystin erinäköinen. Olimme melko äimän käkenä tästä näystä, joka oli molemmille kokemuksena uusi. Toisaalta harmitti ettemme ehtineet nähdä millainen alue oli vanhassa asussaan, mutta toisaalta heräsi kiinnostus nähdä millainen siitä tulee. Sen toteamiseksi joutunemme palaamaan Jerevaniin jonain päivänä.
Ja mikäs on palatessa! Jerevan ei ehkä ole pullollaan toinen toistaan upeampia ja kuuluisampia nähtävyyksiä, mutta siellä on erittäin miellyttävää oleskella. Sää oli lokakuussa juuri sopiva, ei liian kuuma päivällä eikä liian kylmä illalla. Kävelimme kahden päivän ajan paljon Jerevanin katuja ristiin rastiin ja nautimme mukavasta tunnelmasta. Istuskelimme mukavissa kahviloissa ja söimme hyvin. Unenomaisen maukkaiden täytettyjen munakoisojen kanssa nauttimani paikallinen punaviini ei vakuuttanutkaan georgialaisten viinien tavoin, mutta Armeniapa ei olekaan erikoistunut viineihin, vaan brandyyn. "Ararat Akhtamar", eli tuttavallisemmin "Arafat 10 v." voidaan täten julistaa kaikkien jälkiruokajuomien äidiksi. Mene Jerevaniin ja maista, kotona se ei maistu yhtä hyvältä (eikä sitä monesta maasta saakaan; lähinnä entisen Neuvostoliiton alueelta).
Niin, ja entäpäs hedelmät! Lieneeköhän missään niin makeita persikoita ja aprikooseja kuin Armeniassa.
Yksi Jerevanin keskustan omituisista yksityiskohdista on Abovian-kadun varressa nököttävä pieni patsas, jota ei ole helppo huomata ellei tiedä mitä etsii. Patsas esittää vanhaa, partaista miestä ojentamassa ruusua. Lontoosta Maltan reissulla ostamamme opaskirja tietää kertoa, että kyseessä on herra nimeltä Kara Bala. Hän oli perheellinen mies, jolla 1930-luvulla oli tapana seistä kyseisen kadun varrella jakamassa itse kasvattamiaan ruusuja tyttösille. Kävi niin, että Kara Bala rakastui palavasti erääseen kohteeseensa, joka oli kansallisteatterin näyttelijätär. Eräs turkkilainen mies kuitenkin osoitti kiinnostusta samaista näyttelijää kohtaan, ja Kara Bala päätyi epätoivoiseen tekoon: hän murhasi tämän turkkilaisen. Tästä Kara Bala joutui tietysti vuosikausiksi vankilaan, ja kun hän lopulta vapauduttuaan palasi Jerevaniin, oli perhe sieltä kadonnut. Talo ja ruusutarhakin olivat mennyttä. Kara Bala kuitenkin jostain hankki yhä ruusuja ja vietti elämänsä viime vuodet kuljeksimassa niiden sekä viinipullon kera Jerevanin kaduilla, kunnes lopulta eräänä kylmänä yönä 1960-luvulla jäätyi kuoliaaksi. Kara Balasta tuli niin kiinteä osa Jerevanin historiaa, että 1990-luvulla hänelle pystytettiin tämä pikkuinen patsas.
Kun pysähdyimme kuvaamaan Kara Balan patsasta, eräs babushka tuli pyytämään vippiä. Annoimme mammalle muutaman kolikon ja kysyimme, muistaako hän ruusuja jakavan Kara Balan. Muistaa!
Yksi keskusaukion mahtavista rakennuksista on kansallismuseo. Sitä on jossain vaiheessa (olikohan 60-luvulla) laajennettu ylöspäin, perin merkillisellä tavalla. Kerroksia on lisätty nelisen kappaletta siten, että korkeampi kerros on aina pinta-alaltaan hieman pienempi kuin alempi. Niinpä pytinki näyttää erehdyttävästi hääkakulta. Kansallismuseo toimii nykyään alemmissa kerroksissa, kun taas kerrokset 3-8 on pyhitetty taidemuseolle. Kokoelman sanotaan olleen Neuvostoliiton kolmanneksi paras Pietarin Eremitaasin ja Moskovan Tretjakovin gallerian jälkeen. Saimme hieman erikoisen kokemuksen, kun siirryimme hissillä aloittamaan taidemuseoon tutustumista ylimmästä kerroksesta. Hissistä ulos astuttua olimme saapuneet selvästi erittäin arvokkaan oloiseen museoon, jossa keskiluokan edustajat saapastelivat hillityn oloisesti taululta toiselle. Ja taustamusiikkina raikasi valtavalla volyymillä progehevi! Näköjään hissimatkan aikana oli keskusaukiolle pystytetyllä esiintymislavalla alkanut sound check, ja kuuluvuus taidemuseoon oli mitä parhain. Selvästikin tässä valmistauduttiin viikonloppuna odottaviin Jerevanin 2789-vuotisjuhlallisuuksiin.
Aika vanha kaupunki tämä Jerevan. Rooma, jota me pidämme varsin vanhana kaupunkina, on vähintään puolentuhatta vuotta nuorempi.
Taidemuseo oli kieltämättä hieno. Erityisesti mieleen jäivät armenialaissyntyisen Ivan Aivazovskin meriaiheiset maalaukset. Niitä on kuulemma Tampereellakin jossain esillä, mutta missä? Hieno oli myös läheinen oopperatalo, jota emme kuitenkaan tutkineet sisältä. Oopperatalon luona oli sikäli erikoinen tilanne, että sen edustalla oteltiin miekkailuturnausta. Miten herrasmiesmäistä.
Jerevanin ehkä selkein maamerkki on "kaskadi", eli putoukset. Keskustaa kiertää pitkä "vihreä vyö", puoliympyrän muotoinen puistokuja, ja pohjoispuolella sen takana on tämä mainittu rakennelma. Kaskadi ei siis ole luonnontuote, eikä sinne ole koskaan saatu aikaiseksi mitään putouksiakaan, vaan osa kaupungin keskustan arkkitehtuuria. Valtava betoninen rakennelma sisältää leveät portaat, jotka kerroksittain nousevat pikku hiljaa rinnettä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Tasanteilla on luovuuden muovaamia patsaita ja kauniita kukkaistutuksia. Kun kiipeää tarpeeksi kauan, päätyy paikkaan jossa tasanteen paikalla onkin tyhjää. Samassa kohtaa portaatkin päättyvät, ja matkaa pitää jatkaa kiertotietä. Lopulta mäen huipulla aukko päättyy, ja viimeiset portaat ovat yhä pystyssä. Ihmettelin aikani miksi keskelle tätä kaskadia oli revitty moinen valtava aukko, mutta sitten huomasin kyltin jossa kerrottiin, että siihen ollaan (joskus) rakentamassa uutta taide- ja kulttuuritaloa. Vähän kuin Helsingin musiikkitalon monttu siis!
Kaskadi näytti olevan suosittu paikka viettää iltapäivää, ja näköala sen huipulta on tietysti huikaiseva, vaikka kaupunki ei siitä perspektiivistä niin nätiltä näytäkään kuin katutasosta. Täältä olisi myös erinomainen näkymä kaupungin takana, Turkin puolella uljaana nököttävään Araratin vuoreen. Valitettavasti koko Jerevanissa olomme ajan taivas oli sillä suunnalla niin pilvessä, että lumihuippuisen Araratin näimme vain sielumme silmin. Onneksi junassa kaupunkiin saavuttaessa olimme sentään nähneet sen vilaukselta. Ararathan on se vuori, jonne Nooan väitetään arkissaan rantautuneen. Armenialaiset pitävät vuorta omanaan, ja ovat kovin katkeria siitä että se sotien melskeissä on jäänyt Turkin haltuun.
Katkeruutta ei ainakaan vähennä se, että turkkilaiset tekivät valtakautensa lopulla vuonna 1915 yhden maailmanhistorian julmimmista kansanmurhista Armeniassa. Vainoissa kuoli puolitoista miljoonaa armenialaista, ja lukemattomat lähtivät maanpakoon. Kaiken tämän seurauksena, tänä päivänä maassa onkin asukkaita vain kolmisen miljoonaa. Turkkilaisten mielestähän mitään kansanmurhaa ei tokikaan ole koskaan edes tapahtunut, ja tämän virallisen totuuden kieltäminen on Turkissa rangaistava teko. Nähtäväksi jää, haluaako Turkki EU:hun niin kovaa, että on valmis tämän lain poistamaan.
Mekin halusimme osaltamme kunnioittaa kansanmurhan uhrien muistoa sekä tutustua historian tapahtumiin tarkemmin. Siihen on Armenian valtio tarjonnut oivan tilaisuuden avaamalla kymmenisen vuotta sitten upean
kansanmurhan museon kaupungin laidalle. Tai ainakin ulkoapäin upean, sillä parin tunnin kävelyretken jälkeen kun lopulta saavuimme kukkulan laelle rakennetulle suurelle museorakennukselle, jouduimme toteamaan että se oli remontissa ja sulki. Täysin turhaan emme kuitenkaan paikalle vaeltaneet, sillä viereinen kansanmurhan muistomerkki ikuisine tulineen oli auki. Muistomerkki on kuin kapea obeliski, jonka keskellä on särö. Ikuisen tulen äärellä oli kanssamme samaan aikaan koululaisluokka, joka osasi käyttäytyä paikan arvokkuuden vaatimalla tavalla (toivottavasti mekin osasimme). Tunnelma oli koskettava, liikuttava.
Muistomerkin vieressä oli sellainen pieni puisto, johon poliitikot kautta maailman ovat käyneet istuttamassa puun kansanmurhan muistoksi. Emme yllättyneet, että turkkilaisia puita siellä ei näkynyt. Matti heitti vitsinä, että noinkohan Tarjakin olisi ottanut asiaan kantaa yhden istutuksen verran. Istu ja pala; ainoa pohjoismainen taimi olikin juuri Suomen presidentin, Tarja Halosen istuttama! Respect.
Kuten edellä tuli mainittua, Jerevan vietti siellä ollessamme olemassaolonsa 2789-vuotisjuhlia. Kumpanakin iltana oli keskusaukiolla musiikkiesityksiä sekä tanssivia suihkulähteitä. Valitettavasti elävää musiikkia emme ainakaan itse osuneet kuulemaan. Mika ehti jo lupaavien sound checkien jälkeen elätellä toiveita ilmaisesta System of a Down -konsertista. Vaan eivät olleet isiensä maille palanneet esiintymään he.
Väkeä juhlallisuuksissa silti riitti. Eikä kovasta ruuhkasta huolimatta väenpaljous edes ahdistanut. Selvästikin suihkulähde-esitys kiinnosti täkäläisiä enemmän kuin simultaanisti kansallisstadionilla otatettu jalkapallo-ottelu Serbiaa vastaan.
Yksi mieliinpainuva paikka Jerevanissa oli pitkä markkinakatu. Sitä kun lähti keskustasta kohti itää kävelemään, niin ensin oli monta korttelia paikallista rautakauppaa, eli tavallisia ihmisiä myymässä kaikkea mahdollista mitä nurkistaan ovat löytäneet, pölynimurin suulakkeista vanhojen radioiden osiin. Tuntui, että näitäkin kauppiaita oli jo paljon, mutta se oli vielä pientä siihen nähden millainen oli saman kadun käsityöläisten osuus. Yhtäkkiä kävelimmekin taidokkaiden ja arvokkaiden käsien töiden keskellä, ja niitä kojuja lieni satoja. Suurin osa ei ollut todellakaan mitään rihkamaa, vaan hinnat huitelivat sadoissa dollareissa. Kellä lie näihin täällä varaa, kaupungissa jossa ei juuri turismiakaan ole? No, diaspora-turistejahan kyllä liikkuu varmaan melko paljon, ehkä aarteet sitten lähtevät heidän matkaansa.
Kotimatka Armeniasta tapahtui kolmen lennon turvin. Kiovassa olisi ehkä juuri ja juuri ollut aikaa poiketa nopeasti keskustaan, mutta lento sinne oli sen verran myöhässä, että tyydyimme viettämään kolmen tunnin
odotusajan lentokentällä.
----------------
Posted by keem at 3:19 PM | Comments (0)
tammikuu 3, 2008
Georgia: Tbilisi ja Gori
Syysmatka Etelä-Kaukasukselle
(Tämän tekstin on pääosin kirjoittanut Matti Blomqvist, jonka luvalla sen täten julkaisen.)
Matin ja Mikan syysretken kohteena lokakuussa 2007 oli Georgian pääkaupunki Tbilisi ja Armenian pääkaupunki Jerevan. Matkan alkuperäinen idea taisi syntyä muutama vuosi aiemmin Maltalla. Matkalla Maltalta kotiin pysähdyimme pariksi päiväksi Lontooseen josta löysimme Bradtin Armenia-matkaoppaan.
Aloitetaan matkatarina kuitenkin Georgian osuudella.
GEORGIA
Georgia on tuttu nimi useimmille, mutta harvempi osaa paikallistaa sen kartalle. Hämmennystä lisää Yhdysvalloissa sijaitseva samanniminen osavaltio. CIA:n World Factbook kertoo Georgian sijaitsevan "Lounais-Aasiassa". Me tunnemme alueen paremmin Etelä-Kaukasuksena. Jos osaa paikallistaa mielessään Mustanmeren niin Georgian voi sijoittaa sen itärannalle. Georgiasta suoraan etelään sijaitsee Turkin kaakkoisin kulma. Pohjoisessa rajana ovat mahtavat Kaukasus-vuoret ja Venäjä ja etelässä sijaitsee Armenia. Suomesta katsottuna Georgia sijaitsee kartalla suoraan alaoikealle eli kaakkoon Ukrainan ja Mustanmeren takana.
On vähän niin ja näin kuuluvatko Georgia tai Armenia Aasiaan vaiko Eurooppaan. Euroopan maantieteellisiä rajoja ei ole syystä tai toisesta haluttu määritellä Ural-vuorten ja Bosporin salmen väliin jäävillä alueilla. Yksi tämän retken tavoitteista olikin havainnoida maita ehkä enemmän kulttuurisesti kuin maantieteellisesti ja yrittää näin arvioida niiden kuulumista Eurooppaan tai Aasiaan. Olimme melko yksimielisiä siitä, että Euroopassa tulimme käyneeksi.
Georgiasta tuli itsenäinen valtio Neuvostoliiton romahduksen sekasortoisissa oloissa vuonna 1991. Sitä ennen maa tunnettiin Neuvostoliittoon kuuluvana Gruusiana. Asukkaita Georgiassa on palttiarallaa yhtä paljon kuin Suomessa.
Aivan rauhassa eivät georgialaiset ole saaneet maataan rakentaa itsenäistymisen jälkeen. Georgian Venäjän vastaisella rajalla sijaitseva pieni, vuoristoinen Etelä-Ossetian maakunta julistautui itsenäiseksi heti Georgian itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Etelä-Ossetia on edelleen tosiasiallisesti itsenäinen vaikka mikään muu maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä tai eroa Georgiasta. Georgian Mustanmeren rannalla sijaitseva Abhasian maakunta on myös julistautunut itsenäiseksi ja alueella kahakoidaan ajoittain edelleen. Abhaasit saavat hiljaista tukea Venäjältä, mikä on Georgialle kitkerä pala purtavaksi. Georgian presidentti Mihail Saakashvili uhitteleekin toistuvasti Venäjälle tavalla, joka aiheuttaa kylmiä väreitä ryssänpelkoisessa suomalaisessa.
TBILISI
Sunnuntaina lokakuun 7. Matti lensi Air Balticin koneella Helsingistä Riikaan. Air Balticin tarjouksia kannattaa seurailla, lento maksoi muistaakseni 7 Euroa. Lepe ja Mika olivat menneet Riikaan jo pari päivää aiemmin. Me tapasimme Mikan kanssa Riian kentällä, Lepe oli valitettavasti juuri ehtinyt lähteä takaisin Tampereelle, joten halaamiset olisi jätettävä seuraavaan kertaan. Jatkaisimme Mikan kanssa saman tien Air Balticin lennolla Tbilisiin. Kone olisi perillä Tbilisissä maanantaina aamukolmelta, joten olimme varanneet hostelin etukäteen.
Hostelin varaaminen Tbilisistä ei ollut ihan suoraviivainen juttu. Yksikään tuntemamme hostelien varauspalvelu netissä ei tuntenut Georgiaa. Bradtin matkaoppaasta ja Lonely Planetin sivujen keskustelupalstoilta löysimme yöpymisvinkkejä mutta lähettämiimme sähköpostitiedusteluihin ei tullut ainoatakaan vastausta viikkoihin. Epäilimme että georgialaiset hostelinpitäjät eivät ehkä osaa englantia. Toinen vaihtoehtoinen syy oli Matin löytämä tieto, että niin Georgiassa kuin Armeniassakin vain n. 5 % väestöstä käyttää internetiä. Niin tai näin, lopulta noin viikko ennen matkaa saimme kontaktin yhteen majataloon (Edem), josta heti varasimme huoneen.
Lento Riiasta Tbilisiin meni leppoisasti yön pimeydessä, eikä kestänyt montakaan tuntia. Mikan vieressä istunut vironvenäläinen mummo oli juttutuulella, ja kertoili olevansa menossa tapaamaan Tbilisissä rakennushommissa olevaa poikaansa. (Myöhemmin saimme huomata, että rakennusmiehiä Tbilisissä todella tarvitaan, käytännössä koko pääkatu oli remontissa.) Mummo haukkui Tbilisin kamalaksi paikaksi ja tarjosi sinne matkaamaan ajautuneelle Mikalle lohduksi persikan.
Maahantulomuodollisuudet sujuivat mutkattomasti. Georgiaan ei vaadita viisumia EU-kansalaisilta. Hostelin emäntä Nana oli kentällä vastassa ja ohjasi meidät autolleen. Yöllinen ajomatka halki hiljaisen mutta valaistun Tbilisin teki melkoisen vaikutuksen molempiin matkalaisiin.
Aamulla Nana valmisti runsaan aamiaisen; paistettuja munia, leipää ja kahvia. Lähdimme saman tien jalkaisin tutustumaan Tbilisiin. Ensimmäinen kohtaamamme kaupunkilainen kuuli puheemme ja sanoi selvällä suomen kielellä "suomi". Meitä nauratti ja selvisi että herra oli kova mäkihyppyfani, piti suomalaisista puukoista ja tunsi talvisodan historian. Miten hän tunnisti kielemme, ei selvinnyt.
Kävelimme hiljakseen kaupungin halki juna-asemalle. Tbilisin keskusta on yllättävän upea. Hienoja suuria kivirakennuksia ja leveä bulevardi johtaa koko kaupungin halki keskusaukiolle. Päivän tehtävänä oli hankkia junaliput Jerevaniin, Armeniaan. Saamiemme etukäteistietojen mukaan juna kulkisi seuraavan kerran keskiviikkona (oli siis maanantai). Sekavahkolla asemalla selvisi, että juna menisikin vasta torstaina. Lyhyen neuvottelun jälkeen päädyimme kuitenkin junakyytiin. Vaihtoehtona olisi ollut marshrutka eli ihmisiä ja tupakansavua täynnä oleva Ford Transit-taksi. Ostimme samalla junaliput Goriin, tunnin junamatkan päähän Tbilisistä. Gori on erään Josif Vissarionovitš Džugašvilin syntymäkaupunki ja siellä sijaitsee herralle omistettu suuri museo. Kyse on tietysti Georgian suuresta pojasta, Josif Stalinista.
GORI JA STALIN-MUSEO
Stalinia yleisesti pidetään ihmisenä, joka on vastuussa useamman ihmisen kuolemasta kuin kukaan muu. Joidenkin mielestä Mao tosin toimillaan aiheutti välillisen kuoleman vielä useammalle, ja toisten mielestä Hitler oli vielä pahempi diktaattori kuin Stalin. Ehdottomasti "Isä Aurinkoinen" oli kuitenkin yksi kaikkien aikojen julmimmista hallitsijoista, ja tapatti kymmeniä miljoonia ihmisiä - pääasiassa omia maanmiehiään.
Stalin oli kotoisin Georgiasta, pienestä Gorin kaupungista. Hänen hirmutekonsa paljastuivat maailmalle vasta muutama vuosi miehen itsensä kuoleman jälkeen. Tuolloin, 1950-luvun lopulla, Neuvostoliitossakin lopetettiin Stalinin urotekojen glorifiointi. Tänä päivänä koko maailma halveksii Stalinin tekoja. Koko maailma, paitsi Gorin kaupunki, joka yhä jaksaa ylpeillä kasvatistaan kuin Suomi Sibeliuksesta.
Tiistaina aamulla klo 9.15 istuimme ihmisiä täynnä olevassa Gorin junassa. Kun konduktööri antoi lähtömerkin, puolet vaunussa olleista ihmisistä lähti ulos. Tulkitsimme että tämä joukko oli saattamassa matkaan lähtijöitä. Perillä Gorissa ihmettelimme ensin valtavan kokoista ja -korkuista Stalin patsasta keskusaukiolla. Stalin-museossa meitä opasti viehättävä georgialaisneitonen, jolla tosin oli niin kiire, että hän hädin tuskin ehti näyttää meille olennaisimmat asiat. Omin päin museossa ei valitettavasti saanut kiertää.
Museo oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Saimme nähdä mm. suomalaisten Stalinille lähettämän 70-vuotislahjan. Se oli koivusta veistetty malja, jossa oli korkokuva joka muistutti kovasti reessä matkaavaa joulupukkia. Stalinin yksityisvaunussa törmäsimme miesjoukkioon, joka puhui tuttua kieltä. Tallinnan Teknillisen Korkeakoulun kuoro oli esiintymismatkalla. Saimme kutsun konserttiinkin, mutta aikataulumme ei valitettavasti antanut tähän mahdollisuuksia. Gorista takaisin Tbilisiin matkasimme epämukavasti marshrutkalla.
TAKAISIN TBILISISSÄ
Keskiviikkona jatkoimme Tbilisin nähtävyyksien tutkimista. Kävelimme vanhaan kaupunkiin jossa sijaitsee upea linnoitus, kasvitieteellinen puutarha sekä ikivanhoja rikkivesikylpylöitä. Kylpylään emme päässeet, taisi olla naisten kylpypäivä. Samalta suunnalta löytyi myös paljon hienoja kahviloita, kaupunginmuseo ja kiinnostavia kauppakujia. Nähtävää riitti hyvin koko päiväksi. Tbilisi osoittautui erittäin viihtyisäksi kaupungiksi. Tbilisi on kaukana matkailijoiden suosimilta reiteiltä, joten kovin monta reppuilijaa sinne ei eksy, mikä on kyllä vahinko.
Tbilisin ja Gorin lisäksi emme nähneet oikeastaan mitään Georgiasta. Ensi kerralla täytyy varata enemmän aikaa ja vierailla ainakin Batumissa Mustanmeren rannalla sekä monen Georgian matkailijan kehumassa Kutaisin kaupungissa. Tbilisistä on myös junayhteys Bakuun, Azerbaizhaniin, mikä on jo sinällään riittävä syy mennä Tbilisiin uudestaan.
Torstaina aamulla heitimme reput selkään ja lähdimme lorvimaan päiväksi kaupungille. Juna Jerevaniin lähtisi illansuussa. Junamatka olisi jännittävä kokemus monella tavalla. Ei varmaankaan vähiten siksi, että meillä ei ollut Armenian viisumia.
Posted by keem at 5:46 PM | Comments (0)
lokakuu 7, 2007
Georgiaan
Viikonloppu Riiassa n takana, lento piakkTbilisiin lähtee reilun parin tunnin kuluttua. Lento Tampereelta Riikaan oli melkoinen kokemus... Näyttää pkta että Tallinnan matkaaja-porot menevät nykyään Riikaan. Mutta itse kaupunki oli taas kerran mahtaa. Tänne voisi kpltr tulla muutenkin kuin vain herkuttelemaan, sillä täällä on varsin helppo treenata venäjän kieltä. Apsaran teegummeru tuki taas kokeiltua yhtä, ja kokemus oli taas kokonaisvaltainem. Oli mahtavaa hörppiä hyvää teetä patjoilla köllötellen, samalla kun syysilta hämärtyi ja ikkunan tää terassille ilmaantui kaksi vanhaa patua pelaamaan shakkia-
Peuraaseuraavaksi Georgia!
Posted by keem at 7:47 PM | Comments (3)
syyskuu 18, 2007
Majoitusongelmia Kaukasukselle
Vielä muutama viikko aikaa Kaukasuksen matkaan. Ajattelimme Matin kanssa olla hyvissä ajoin liikkeellä, ja varata majapaikat Tbilisistä ja Jerevanista internetitse jo nyt. Vaikka Georgiassa ja Armeniassa onkin vain viitisen prosenttia populaatiosta verkossa, niin kotisivullisia ja sähköpostiosoitteellisia hotelleja, majataloja ja jopa yksi hostellikin löytyy helposti.
Ongelma on vain, että mikään niistä ei tunnu vastaavan varauspyyntöihin!
Itse olen lähettänyt nyt parin viikon sisällä viiteen kotimajoitus-tyyppiseen majataloon Jerevaniin sähköpostilla varauspyynnön (osoitteesta http://www.armeniainfo.am/lodging/?section=bnb), mutta kukaan ei ole vastannut millään lailla. Tuolla sivustolla ei enempää sähköpostiosoitteellisia majataloja olekaan, joten varaamatta taitaa sitten jäädä. Onneksi aiomme saapua Jerevaniin mukavaan aikaan aamupäivällä, joten majoituksen löytäminen vasta perille saavuttua ei pitäisi olla ongelma. Sanovat, että kotimajoituksen tarjoajat kyllä löytävät siellä matkaajat helposti, joten emmeköhän voi tähän luottaa. Toinen mahku olisi tietysti varata petipaikat hostellista, mutta eipä se taida olla tarpeen.
Matti on puolestaan kiertänyt tbilisiläisten hotellien kotisivuilla, ja yrittänyt saada sieltä varausta. Tbilisiin saavumme ikävästi aamukolmelta, joten olisi aivan mahtavaa, jos olisi valmiina majapaikka johon mennä loppuyöksi nukkumaan. Lentokenttähotelli ei vielä liene valmis, joten kaupunkiin täytyy mennä. Tuolla vaan on törmätty samaan ongelmaan: yksikään hotelli ei vastaa varauspyyntöihin!
Tulee ihan mieleen Imatran Valtionhotelli, jonne taannoin tein varauspyynnön sähköpostilla. Sieltäkään ei kolmeen päivään kuulunut mitään, ja piti meilailla uudestaan perään...mutta että Tbilisissäkin!
Posted by keem at 5:21 PM | Comments (0)
elokuu 29, 2007
Viimeinkin Armeniaan!
Jippii, tuli aihetta kirjoittaa pieni pätkä tännekin. Lentoliput Latviaan, Georgiaan ja Armeniaan on hankittu! Eli Mika ja Matti nähtään lokakuussa Tbilisissä ja Jerevanissa, sekä lisäksi Mika ja Lepe sitä ennen Riiassa.
Olkoonkin, että vain viikon ajan, mutta...Armenia on jo pitkään väikkynyt mielessä. Tampereelta Riikaan lennättää Ryanair, sieltä Tbilisiin Air Baltic. Reissun mielenkiintoisin pätkä on Tbilisistä Jerevaniin, mikä taittunee yöjunalla. Väittävät, että Armenian viisumin saisi junassakin rajalla, joten emme lähde moisia etukäteen haalimaan. Jerevanista poistuminen sitten Donbassaeron koneella Kiovan ja Riian kautta. Kiovassa saattaa ehtiä poiketa keskutaan lounaallekin, nam.
Oikeastaan ihan hyvä siis, että jäi vielä viikko kesälomaa syksylle. :)
Posted by keem at 4:54 PM | Comments (1)