tammikuu 30, 2007

Italia 9.-13.5.2006

Kömmin aamuvarhaisella junan hytistä käytävälle ja kun katsoin ulos, olikin pian jo näkyvissä seuraavan päätepisteen nimi: Milano. Ensimmäistä kertaa 26 vuoteen olin saapunut Italiaan.

Arkkitehtuuriltaan fasistiseksikin mainitusta Stazione Centralesta ulos astuessa iski kasvoille juuri se mitä Milanon keväältä olin odottanutkin: kylmä sade. Loikimme vesilätäköitä vältellen aseman aukion toiselle puolelle, josta löytyi jonkinlainen kahvila. "Un cappuccino per favore"; tuntuipa hassulta viimeinkin olla paikassa, jossa kahveilla on oikeasti ne nimet mitkä niillä on joka paikassa leikisti. :)

Oli rattoisaa nauttia aamukahvia ja katsella ikkunasta, miten monin eri tavoin ihmiset suojautuivat sateelta. Yhdellä sateenvarjo, toisella suuri hattu, kolmannella kassi pään päällä, neljännellä mappi samassa paikkaa. Kellään ei tainnut kuitenkaan olla sadevaatteita. Miten sellainen muodin medinassa olisikaan mahdollista?

Sade ei ottanut laantuakseen, joten päätimme jäädä viereiseen hotelliin yöksi. Hotel Stazione ei ollut halpa, mutta ei myöskään kauhean huono. Huone oli valtavan suuri, ainoa ongelma oli vain se että jäimme kerran sen sisään jumiin kun lukko ei toiminut odotetulla tavalla. No, suurtakaan älämölöä ei tarvinnut nostaa, kun joku jo tuli avaamaan ovea ulkopuolelta. Taisi olla tuttu tilanne...

Päivällä sade jo asettui ja pääsimme tutustumaan Milanon kaupunkiin. Katedraali todettiin niin suureksi ettei se mahtunut oikein valokuvaankaan. La Scalassa ei kuitenkaan olisi esityksiä, joten emme vaivautuneet edes lähelle (jepjep). Pitkä ratikkakyyti osoitti, että suurin osa kaupungista oli melkoisen yksitoikkoista. Kaupungista huokui selvä liikekeskuksen tuntu, vaikkei se mikään Frankfurt sentään toki ollutkaan.

Tupakkakaupan täti kysyi postimerkkiä ostaessani, onko Suomi Euroopassa. Ainoassa vastaantulleessa nettikahvilassa oli printteri rikki, en päässyt vieläkään tekemään kevään kurssilta jääneitä kotitehtäviä.

Illalla uskaltauduimme kokeilemaan milanolaisen pizzan makua ja kyllähän se osui ja upposi. Rucolassa ei ollut säästelty. Yllätyksen tarjosi italialaisen WC:n käsienpesualtaan jalkakäyttöinen hana.

Matka jatkui seuraavana päivänä kohti etelää ja parempia ilmoja. Firenzen junassa pääsin keskustelemaan vieruskavereitten kanssa tekniikalla "puhu sinä italiaa minulle, minä puhun espanjaa sinulle". Näköjään viestiminen onnistuu jollain tasolla sitenkin.

Firenzessä jouduimme vielä pahemman amerikkalaisturistitulvan keskelle kuin olimme osanneet odottaa. Muutaman tunnin visiitistämme jäi vähän paha maku, kun koko paikka tuntui vähän Disneylandilta. Kaupungin fiilis oli paljon valjumpi kuin mielikuvani edelliseltä visiitiltäni 8-vuotiaana. Firenze on sen verran pieni kaupunki ja turistikohteet niin lähellä toisiaan, että normaalia elämää ei sen keskustasta juuri löydä. Olimme tyytyväisiä, että tänne ei ollut mitään syytä jäädä pitemmäksi aikaa ja jatkoimme jo samana iltapäivänä kohti Roomaa. Siinä on ainakin sen verran iso kaupunki, että suuretkin turistivirrat hukkuvat kaupungin jokapäiväisen elämän alle.

Olihan se iso ja vilkas, Rooma. Ja oli siellä nähtävyydet kaukana toisistaan. Nähtävyyksiä on niin paljon, että kunnon metroverkostoakaan ei ole pystytty rakentamaan. Sekös amerikkalaisia harmittaa; paikasta toiseen joutuu kävelemään. Liikennekään ei haittaa kävelemistä niin paljon kuin luulisi.

Pidin Roomasta paljon. Forum Romanumin ja Palatino-kukkulan raunioilla voisi viettää aikaa vaikka kuinka paljon. Tunnelma on paljon mukavampi ja väljempi kuin Firenzessä. Sen sijaan Vatikaanin ruuhka oli suorastaan musertava. Liian myöhäinen liikkeellelähtö aamulla johti pitkään ja helteiseen jonotukseen Pietarinkirkon edustalla. Tokihan valtava kirkko oli sisältäpäin näkemisen väärti, mutta miten sen jälkeen olisi jaksanut enää tehdä Vatikaanissa yhtään mitään muuta? Ei mitenkään, niinpä marssimmekin saman tien takaisin Italian puolelle Sikstuksen kappelia ja Vatikaanin museota näkemättä.

Isäntinämme Roomassa toimivat siellä asuvat suomalaiset, Mia ja Sasku. Heidän silloinen kämppänsä Trasteveressä oli kerrassaan upea ja tunnelmallinen kaksio loistavalla paikalla. Vanhassa työläiskaupunginosassa ei tarvinnut ulko-ovea kauemmas lähteä päästäkseen Rooman parhaaseen tunnelmaan, etenkin toukokuussa kun suurimmat turistimassat olivat kaupunkiin vielä saapumatta. Mian opastuksella löysimme myös "Pyramidin kissat" eli Rooman vähemmän tunnetun kissahoitolan protestanttisen hautausmaan vierestä sekä kerta kaikkisen maukkaat mozzarella-pitsat, ja itse asiassa kutakuinkin kaiken muunkin missä Roomassa kävimme. :) Tuonnempana kesällä saimmekin isäntäväen vastavierailulle Tampereelle. Vieraanvaraisuutemme ei tainnut nousta ihan samalle tasolle, sillä kissamme piti Mian paidasta niin paljon, että pissasi sen päälle. ;)

Ainoa huono maku Roomassa jäi siitä yhdestä lounasravintolasta, jossa sain aivan uskomattoman pahan makuista simpukkapastaa. Yyh. Toisin kuin olin kuvitellut, näköjään Italiassakin voi epäonnistua ruuan valinnassa.

Katselimme juna-aikatauluja kohti Baria ja näytti siltä, että matkan varrelle osuisi kätevästi kaupunki nimeltä Benevento. Sinne siis yhdeksi yöksi!

Saavuimme Beneventoon illansuussa ja asemalta jonkun matkaa käveltyämme olimme nähneet vain yhden hotellin. Mitäpä sitä pimeän jo pukatessa enempiä etsimäänkään, joten majoituimme komealta kalskahtavaan Hotel Grand Italianoon. Respassa meidät toivotettiin rinkkoinemmekin tervetulleeksi, mutta ihmetystä herätti kovin se, että ihmiset joilla on passissa eri sukunimi, haluavat kahden hengen huoneen ja vieläpä vain yhdellä pedillä. Kuitenkin, kun 78 euroa lyödään pöytään, niin konservatiivisempikin katolinen reseptionisti näyttää moiseen suostuvan.

Benevento tuntui ihme tuppukylältä. Tämänhän piti oleman 60.000 asukkaan vanha ja ihan eläväinen kaupunki! Käveltyämme noin vartin verran hotellin ympäristössä löytämättä merkkiä sivistyksestä, löysimme jonkunlaisen kioskin, josta sai itse asiassa varsin herkullista mikrouunissa lämmitettyä ruokaa.

Kun seuraavana aamuna lähdin pitkälle aamulenkille, niin kävi lopulta selväksi, että mehän olimme ihan syrjässä kaupungin keskustasta. Muutaman kilometrin päästä löytyi juuri niin viehättävä ympäristö kuin tämän kokoisen keski-italialaisen kaupungin pitääkin olla.

Upean kesäsään vallitessa saimmekin viettää oikein mukavan päivän Beneventossa, kunnes tuli aika siirtyä Adrianmeren rannikolle, Bariin. Junamatka oli ikimuistoinen. Istuimme neljän hengen "solussa", jossa oli kaksi tuolia vierekkäin ja toiset kaksi vastakkain. Vieressäni istuskeli nuori nunna, joka koko matkan ahkerasti pänttäsi jonkinlaista rukouskirjaa. Vähän ennen Bariin saapumista kävi sitten niin, että leikittelin sormuksellani vähän liikaa ja se lipsahti ikkunanpuoleisen penkin taakse vierien ties minne.

Yritin ensi alkuun huomaamatta kaivella sormusta tuolin ja seinän välistä, mutta rako oli kerta kaikkiaan liian ahdas. Kun kaivoin taskulampun tutustuakseni ympäristöön paremmin, alkoi kanssamatkaajien mielenkiinto herätä. Jouduin tunnustamaan, että sormushan se sinne luiskahti. "Ring?" Näytin sormea, mistä nunna kauhistumaan: "Anello!" Alkoi suuri Sormuksenpelastamisoperaatio. Taisivat luulla kihla- ellei peräti vihkisormukseksi. Kaikki lähipenkkien matkustajat valjastettiin etsintään samalla kun nunna tarttui ristiinsä ja lausui esirukouksia. Selvästikään Italiassa ei tule kyseeseen, että sormus hukataan junaan. Onneksi avuksi saatiin paitsi läjä matkustajia, myös korkeammat voimat.

Konttasimme lattialla hapuillen sieltä ja täältä penkin jos toisenkin alta, mutta taskulampun valossakaan mitään ei löytynyt. Luovuin jo toivosta, kiitin kanssamatkustajia avusta ja palasin paikalleni voivotellen. Lepen vieressä istuskellut rouva ei kuitenkaan suostunut jättämään sormusta junan lattialle näin vähällä. Nunnan yhä lausuessa rukouksiaan hän patisti minua vielä kerran lattialle, kauemmas omasta paikasta. Ja kuinka ollakaan, sieltähän se tuttu sormus lopulta kolahti hapuilevaan käteeni. Voi sitä onnea ja säteilyä! Taivaan kiitos, kannan tätä samaa sormusta yhä tänäkin päivänä.

Bari on jotenkin ikävän kaupungin maineessa. Kieltämättä aseman alue oli jotenkin vähän ei-niin-miellyttävän oloinen, mutta ei nyt mitenkään levoton. Joka tapauksessa oleilimme kaupungissa vain pienen hetken, ainoa syy tulla sinne kun oli se, että sieltä lähtee laiva Albaniaan. Sataman terminaali oli melko karu paikka ja karuhkoa oli palvelukin, mutta liput saatiin ja ei aikaakaan kun passit sekä matkatavaratkin oli tarkistettu. Hetken tuntui jo, että olemmeko ainoita matkustajia koko paatissa, mutta viime hetkellä kannelle ajoi muutama auto ja jokunen muukin matkaaja.

Selvästikään Albaniaan meneminen ei ole muodissa.

Tunnelma satamassa illan pimeydessä oli odottava ja jännittynyt. Emme olleet kuulleet Albaniasta juuri mitään hyvää ja emme oikein osanneet odottaa millaiseen maahan olemme menossa. Mitähän tästä seuraa?

Kaikki Italian valokuvat (56 kpl)

Ensi kerralla: Albania!

Posted by keem at 3:15 PM | Comments (0)

lokakuu 31, 2006

Saksa 4.-8.5.2006

Brämhultsin ananasmehupurkki aukesi rajanylityksen kunniaksi; tästä lähtien junan ikkunasta avautui saksalaisia maisemia. Paluu euro-alueelle siis.

Ensimmäinen kohde Saksassa oli Hampuri, jossa asustaa isoveljeni Pera. Saavuimme jo monelta aikaisemmalta matkalta tutuksi tulleelle Hampurin Hauptbahnhofille torstaina iltapäivällä 4. toukokuuta. Pera olikin laiturilla vastassa ja saimme vahvistuksen sille, että sääennusteet olivat pitäneet paikkansa: juuri tuona päivänä kesä oli saapunut Hampuriin! Lyhyeksi jäi meidän keväämme, kun kotoa lähtiessä oli vielä muutama päivä sitten ollut jonkun verran luntakin maassa ja nyt lämpömittari pomppasi 23:een.

En ollut ennen käynyt Peran nykyisessä residenssissä Ebertalleella ja koko aluekin oli uusi ja outo. Hampuri on isompi kaupunki kuin äkkiseltään arvaisikaan ja hankkiutuminen keskustasta tuonne Blankenesen nurkille kesti aika lailla, varsinkin kun metrot jostain syystä jumittivat ja myöhästelivät. Eipä ne kulkupelit aina Saksassakaan kulje niin minuutilleen... Peran kämppä osoittautui mukavaksi pikku huoneistoksi pienkerrostalossa rauhallisella alueella. Ensimmäinen ilta kuluikin rattoisasti kämpillä jutustellessa ja mutustellessa.

Vaikka olen käynyt Hampurissa monia kertoja, niin oikeastaan koskaan en ole kunnolla tullut tutustuneeksi keskustaan ja sen nähtävyyksiin. Vähiin ne jäivät tälläkin kertaa. Perjantai-päivä kului lähinnä kesästä nautiskellessa, kahvia ja jäätelöä kului. :) Illan aktiviteettina Pera vei meidät juoksulenkille Volksparkiin, joka oli ihan kämpän vieressä. Olipa mainiot, puistoisat lenkkeilyolosuhteet! Niin hyvät, että viihdyimme lenkillä yli puolitoista tuntia. Samaan aikaan VR:n makasiinit paloivat Helsingissä.

Lauantaina heitettin Peralle toistaiseksi hyvästit ja suunnattiin kohti Berliiniä. Lepe oli vain reilu kuukausi aiemmin käynyt siellä työmatkalla ja ihastunut kaupunkiin kovin. Omasta Berliinin käynnistäni oi jo vuosia ja silloin olin tutustunut lähinnä vain länsipuoleen.

Isäntinämme Saksan pääkaupungissa toimivat espanjalainen Carmén ja hollantilainen Peter, joilla oli hulppean komea asunto Prentzlauerbergin trendikaupunginosassa, entisen Itä-Berliinin puolella. Huoneiston korkeus liippasi neljää metriä ja niukasti kalustettu asunto vaikutti vielä avarammalta mitä se oli. Esim. olohuoneen kalustuksena ei ollut juuri muuta kuin Peterin harrastus: itse rakennettu radio (tai mikä lie hökötys). Sekin kyllä vei ihan kiitettävästi tilaa. :)

En ehtinyt Berliiniin saavuttua juuri muuta todeta kuin että Carmén puhuu juuri niin paljon kuin espanjalaiset tyypillisesti, kun meidät jo roudattiin puutarhabileisiin, jotka osoittautuivat jonkun Carménin tuttavan synttäreiksi. Kerrostalon etupihalle kokoontui muutaman kymmenen hengen elitistisehkö seurue aterioimaan ja aikaista kesää ihmettelemään. Ihan kiva iltahan se oli, saimme myös hyväntahtoisia varoituksia että ei kannata mennä Albaniaan, se on aivan kamala paikka. Naureskelimme että vai niin, pitääpä käydä itse toteamassa siis. Koossa oli aikamoinen kansallisuuksien sekamelska, jengiä oli ainakin Suomesta, Saksasta, Hollannista, Espanjasta, Bulgariasta, Belgiasta ja mistä kaikkialta, en enää muistakaan.

Sunnuntaipäivän kävelyllä kävi selväksi kaksi asiaa Berliinistä: maassa on lasinsiruja enemmän kuin missään muualla olen nähnyt ja hintataso on paljon alhaisempi kuin muualla Saksassa. Toisaalta työttömyyskin on sitten erittäin yleistä. Moni on Berliinistä työn perässä pois muuttanut, mutta varmaankin vielä useampi on kaupunkiin niin kiintynyt, että ei suostu lähtemään pois vaikka töitä ei löydykään. Sen kyllä ymmärtää, boheemissa Berliinissä on paljon rattoisampi tunnelma kuin useimmissa saksalaisissa suurkaupungeissa. On vaikea ajatella, että tämä on pääkaupunki, kun talouselämän keskukset ovat aivan muualla ja Berliini tuntuu pikemminkin kulttuuripääkaupungilta.

Vänkäsimme Peterin ja Carménin kanssa brunssipaikasta, saimme tahtomme läpi ja pääsimme Lähi-Idän herkkuja tarjoavaan Al Hamraan. Valitettavasti isäntäparimme oli tainnut haaveilla jostain ihan muusta, mutta kyllä Carménille täältäkin löytyi periespanjalaista melonia ja kuivattua kinkkua. Selvästikin sunnuntaibrunssi on kaupungin suosituimpia harrastuksia.

Berliinissä kävin pari kertaa lenkillä. Ensi kerralla hakeuduin Unter den Lindenille, joka on valtaisan leveä katu idässä. Olen nähnyt mahtipontisia kommunistiaikoina suunniteltuja katuja muuallakin, mutta tämä on kyllä sieltä grandiööseimmästä päästä. Sunnuntain liikenne oli hiljaista ja jalkakäytävilläkin tilaa yllin kyllin, joten se oli mainio valinta lenkkeilypaikaksi. Myöhemmin kun kävin läheisissä puistoissa juoksentelemassa, niin ne olivat niin täynnä ihmisiä, ettei sekaan oikein meinannut mahtua.

Viimeinen ilta Berliinissä sujui leffateatterissa 101 Reykjavíkia katsellen. Näin elokuvan jo kolmannen kerran, joten juonessa pysyi hyvin mukana vaikka puhe olikin islannin- ja tekstitys saksankielistä. :)

Berliinissä oli sen verran leppoisaa, että oli vähän harmi lähteä pois. Mutta olimme luvanneet olla parin päivän päästä Roomassa, joten eteenpäin oli lähdettävä. Saksan halki vei hurjan kallis ja nopea juna Frankfurtiin, jossa oli pysähdyttävä muutamaksi tunniksi. Berliinin jälkeen Frankfurt tuntui todella kalsealta paikalta, etenkin Lepeltä oli oksennus tulla tässä liike-elämän keskuksessa. Että voikin saman maan suurkaupungit olla näin erilaisia!

Pimeän laskeuduttua Frankfurtin ylle hakeuduimme taas rautatieasemalle ja yöjunaan kohti Milanoa.

Kaikki Saksan valokuvat (30 kpl)

Ensi kerralla: Italia ja Vatikaani!

Posted by keem at 2:07 PM | Comments (0)

lokakuu 27, 2006

Tanska 3.-4.5.2006

Aamupäiväinen laivamatkailu Göteborgista Fredrikshavniin oli mukavan rentoa oleilua. Kyllä vaan laiva on lokoisin tapa matkustaa!

Tanskassa ei ollut tullutkaan käytyä viiteen kuukauteen ja Jyllannissa ei koskaan aikaisemmin. Jyllanti on siis se osa Tanskaa, joka työntyy suoraan Saksasta kohti pohjoista. Laiva saapui Fredrikshavniin, joka osoittautui leppoisaksi pikku kaupungiksi. Tallustelimme rautatieasemalle ja ostimme piletit Århusiin, minkä jälkeen yllättikin nälkä ja aikaa ruuanhakuun jäi harmillisen vähän. Pitkältä kävelykadulta löytyi Venezia-niminen pitseria, josta napattiin kasvispitsa mukaan ja kiiruhdettiin asemalle syömään se. Eipä tullut sentään aivan turhaan muovihaarukka ja -veitsi mukaan!

Århus osoittautui erittäin mukavaksi kaupungiksi. Se on niitä paikkoja, joista poistuessa tajuaa, että olisi pitänyt jäädä pitemmäksi aikaa. Meidän Århus-kokemuksemme jäi noin 24 tunnin mittaiseksi. Kaupungista ei ollut etukäteen saanut varattua yösijaa mistään budjettipaikasta, joten asustimme aivan ydinkeskustassa, erikoisessa design-hotellissa nimeltä Cab Inn. Kahden hengen huone kustansi huikeat 86 euroa, mistä paikka kyllä sai jännittävällä suunnittelullaan ja hyvällä lokaatiollaan aika paljon anteeksi. Huone sinänsä oli kyllä tosi pieni, mutta vastapainoksi esim. vessassa oli kaikenlaista kokeellista muotoilua, jota ei meinannut osata käyttää ollenkaan. :)

Århus oli keväinen. Siellä ehdin käydä reissun ekalla juoksulenkillä, mikä olikin kevätsäässä varsin innostavaa. Keskustasta ei tarvinnut juosta kauaakaan, kun vastaan tuli jo ensin rantakatu ja sitten suuri puistoalue. Tuli mieleen, että kelpaisi täällä pitää pitempääkin treenileiriä.

Århusin iltaelämä näytti keskittyvän hotellimme takana sijanneen kanaalin varrelle. Kanaalin ranta oli oli pullollaan ravintoloita vieri vieressä, tuli ihan Hollanti mieleen. Kevätilta oli vielä kovin kolea, mutta arki-iltanakin terassit olivat satojen århusilaisten kansoittamia. Ruokapaikan valinta oli tässä tarjonnan runsaudessa osoittautua ylivoimaiseksi tehtäväksi, mutta lopulta löytyi molempia osapuolia tyydyttänyt ratkaisu.

Seuraavana aamupäivänä ehdimme vielä katsella ympärille keskustan kaduilla hieman lisää. Muutamat korttelit oli laitettu oikein viihtyisän vanhanaikaiseen kuntoon ja putiikkeja oli joka lähtöön. Skeittikaupasta löytyi neljällä eurolla mulle vyö, jota saattoi kivutta käyttää silloinkin kun rinkka on selässä. Poikkesimme myös naismuseon pienehköä, mutta viihdyttävää näyttelyä katsomassa sekä 700-vuotisen tuomiokirkon mahtavuutta ihmettelemässä.

Matkalla takaisin rautatieasemalle tarttui jostain kioskista yksi matkan halvimmista aterioista: kiinalaista take away -ruokaa kolmella eurolla kahden hengen annos!

Semmoinen oli keväinen Århus, yllättävän miellyttävä tuttavuus. Mutta Saksassa odotti jo kesä! Siitä lisää ensi kerralla.

Kaikki Tanskan valokuvat (9 kpl)

Ensi kerralla: Saksa!

Posted by keem at 2:06 PM | Comments (0)

lokakuu 23, 2006

Ruotsi 1.-3.5., 2.-3.6.2006

Luvattu mikä luvattu, viime kevään reissu piti ruotimani läpi maa kerrallaan. Vaikka aikaa on mennyt jo lähtöpäivästä liki puoli vuotta, niin parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ruodinta alkakoon! Näin syksyn pimeinä aikoina onkin ihan mukava muistella alkukesän tapahtumia.

Ensimmäisessä osassa ruodin Ruotsia, joka ei ainakaan ollut reissun halvin maa; junalippu Tukholmasta Göteborgiin maksoi opiskelija-alennettunakin toista sataa euroa. Tosin olisi kai pitänyt arvata, että vappupäivänä halvemmat junat on myyty loppuun ja tilata piletti etukäteen. Mutta tulipa kokeiltua Ruotsin rautateiden X2000-epäjumalaa, josta jo 1995 Interraililla haaveilimme (silloin ei ollut varaa moista kokeilla). Eipä se mitenkään erikoinen juna muuten ollut, mutta siirtyi kyllä rivakasti maan halki.

Vappuinen Göteborg ei vielä tarjonnut meille kesäisiä olosuhteita. Tihkusateessa kiertelimme tutustumassa valpurin aaton juhlinnoista palautuvaan, hiljaiseen kaupunkiin, johon Lepe oli viisi vuotta aikaisemmin kovasti ihastunut. Itsekin viihdyin Göteborgissa alusta asti, joskaan mitään hiuksianostattavia viboja se ei missään vaiheessa herättänyt.

Mitä Göteborgista sitten jäi päällimmäisenä mieleen? Ainakin lounaspastamme rucola oli kitkerää. Toinen lounaspaikka olikin sitten koko reissun parhaita. Aivan vahingossa osuimme Lepelle ennestään tuttuun kasvisravintolaan, Andrumiin (Östra Hamngatan 19A). Stor soppmeny kustansi normaalin lounashinnan n. 8 euroa ja oli todella monipuolinen sekä maukas! Koko loppumatkan Lepe haaveilikin Andrumista ja vastaavanlaisen paikan perustamisesta Tampereelle. :) Vaan kyllä kelpaisi tämmöinen ruoka kotopuolessakin tosiaan! Kaiken lisäksi mestassa oli oikein viihtyisä tunnelma. Sinne vaan kaikki Göteborginmatkaajat lounaalle.

Iltaruokailuun emme löytäneet Göteborgissa mitään kauhean kiinnostavia budjettivaihtoehtoja. Elämyshän toki oli aterioida nakkikioskin muusia ja lihapulliakin, siihen voi suositella paikkaa nimeltä Lasse på Heden!

En ole huvipuistojen ystävä, mutta jouduin taipumaan käyntiin Lisebergin huvipuistossa. Täytyy myöntää, ettei se ole ihan tavallisen tylsä huvipuisto, vaan paikassa on aika paljon Kööpenhaminan Tivolin kaltaista vanhanaikaista charmia. Ja itse asiassa käyntihän osoittautui loppumatkan kannalta suorastaan krusiaaliseksi. Eräällä kojulla heiteltiin tynnyreihin sellaisia puisia silakankuvatuksia ja onnistuin osumaan riittävän monesti saadakseni palkinnoksi hienon pehmokalan! Lepe risti tuotteen Aarne Arvontakalaksi, josta tulikin matkamme mainio maskotti.

Lisebergin likellä oli jonkunlainen tiedepuisto, paikallinen Heureka. Kiersimme näyttelyn kohtalaisen nopeasti läpi, parhaiten mieleen jäi suuri tila, jota pidettiin tropiikinomaisen kuumankosteana ja jossa eksoottisia lintuja ja perhosia lenteli sademetsän kasvillisuuden keskellä. Kaikenlaista sitä Pohjolaan pykätäänkin, ja toiset vielä nauraa arabien hiihtoputkille. Tulipa ainakin lämmin! Tiedepuiston vessasta löytyi hupsu kyltti.

Sattui myös niin, että Göteborgissa ollessamme oli Ruotsissa juuri veroilmoitusten palautusaika. Muuten moinen merkkipäivä olisi saattanut jäädä huomaamatta, mutta huomasimme kadulla huomioväreihin pukeutuneita henkilöitä, jotka näyttivät jakavan jotakin ohikulkeville autoilijoille. Kun Lepe kävi selvittämässä asiaa lähempää, niin kävikin ilmi, että jakaminen tapahtui toisinpäin. Autoilijat palauttivat veroilmoituksensa kerääjille ojentamalla sen auton ikkunasta, nerokasta!

Sitten oli tietysti maanmainio majoittajamme, Birgitta. Tai oikeastaan meillä oli hospitalityclubin kautta kontakti Birgitan mieheen, Larsiin, mutta emme koskaan tavanneet Larsia, joka sattui olemaan työmatkalla. Pariskunnalla oli erittäin viihtyisä puutalo kasvitieteellisen puutarhan vieressä ja kun suurin osa lapsista oli jo muuttanut pois, niin saimme yhden lastenhuoneen yläkerrasta käyttöömme. Mukavaa ja ylellistä, täällä nukuimme ensimmäisenä aamuna tosi pitkään ja karistimme univelat pois. Birgitta oli kuvaamataidon opettaja ja innokas matkailija sekä ilmeisen tottunut majoittamaan ventovieraita kun suhtautuminen oli mukavan mutkatonta. Hupsua oli, että keittiössä huomasimme täsmälleen samanlaisen mehukannun kuin itsellämme on. Yksi talon kissoistakin muistutti erehdyttävän paljon omaamme.

Siirtyminen pois Ruotsista tapahtui sataman kautta, aamulaivalla kohti Tanskan Fredrikshavnia. Päivämäärä oli 3.5.2006. Paluu Ruotsiin taas tapahtui päivää vaille kuukauden sekä yli tuhat valokuvaa myöhemmin, yölaivalla Puolan Gdanskista Nynäshamniin. Kuukauden aikana olimme käyneet kymmenessä maassa ja kesäkin oli ehtinyt sillä välin saapua Ruotsiin. Nynäshamnissa oli kesäkuun alussa suorastaan helteistä, vaikka laivaan hypätessämme Puolassa oli ollut tosi koleaa. Tähän pikkuiseen kylään jäimme vain kahvittelun ajaksi. 2,20 euroa oli suorastaan hämmentävän halpa hinta siirtyä sieltä junitse Tukholmaan, tunnin matkan päähän.

Tukholma sovitettiin reitille siten, että saatoin käydä juoksemassa Tukholman maratonin läpi ennen kotiinpaluuta. Erityisen kiinnostavaksi tämän tapahtuman teki se, että Pera-veljeni oli tulossa sinne myös juoksemaan. Parin päivän Tukholman visiitti menikin sitten koko lailla maratonin ehdoilla, paljon muuta ei ehditty tehdä.

Persoonaton hostellimme sijaitsi kaukana kaikesta, Pera sen sijaan oli kateudeksemme saanut paikan Af Chapmanista, retkeilymajaksi kunnostetusta vanhasta purjelaivasta. En ollut ennen ollut mukana näin suurella maratonilla, ilmoittautuneita oli reilut 17000. Lähtöpaikalla vanhan olympiastadionin kupeessa olikin melkoinen vilinä, mutta hyvin järjestäjät olivat osanneet homman hoitaa. Kahvikupposta vaan ei mistään löytynyt nautittavaksi.

Itse maraton oli mukava kokemus. Otin sen löysin nilkoin eli juoksin läpi tavallisella lenkkivauhdillani. Lämpöä piisasi sen verran, että kovempaa ei olisi tehnyt mielikään pistellä. Sitä paitsi alla oli kuukauden rankka reissuputki ja treenit olivat jääneet vähemmälle. Reitti oli kuin sekoitus Helsinki City Marathonia ja Paavo Nurmi Marathonia sekä vähän omaa. Ruuhkat ensimmäisillä juoma-asemilla olivat valtavia ja vaikka jono matkan edetessä loppua kohti venyikin, niin yksin ei tarvinnut juosta missään vaiheessa. Aika koville tällainen hidasvauhtinenkin maraton loppukilometreillä otti, mutta hyvä olo siitä tuli. Kyllä illalla ruoka maistui!

Sen verran olin maratonin jälkeen juhlatuulella, että suostuin Lepen seuraksi ja matkan viimeisen illan kunniaksi lähtemään hiphop-festivaaleille. Kyseessä oli joku isompikin festari jonkin metrolinjan päättärin vaiheilla, maahanmuuttaja-alueella. Matka keskustasta kesti hurjan kauan ja saavuimme perille vasta yhdentoista aikaan illalla, jolloin saatoimme vain todeta, että bileet alkoivat olla ohi. Yhdessä teltassa oli vielä muutama hassu tanssija ja jokunen ruokakoju oli pihalla pystyssä, mutta siinä kaikki. No, tulipa käytyä. Varhain seuraavana aamuna olimmekin jo Suomen laivassa buffet-pöydän antimista nauttimassa. Sattui niinkin mukavasti, että tuttumme Susse ja Ari osuivat samaan laivaan. Tämän tiesimme jo ennakkoon, mutta yllätys oli, että samassa laivassa matkusti myös kolmas kaverimme, Topi!

Kaikki Ruotsin valokuvat (41 kpl)

Ensi kerralla: Tanska!

Posted by keem at 3:57 PM | Comments (0)

kesäkuu 7, 2006

Kotona

Albaniaan ja takaisin, siinä se oli! Kotona nyt jo kolmatta päivää. Täytyy ruotia 5-viikkoinen reissu maa kerrallaan tulevaisuudessa, mutta nyt tyydyn vain lainaamaan Albaniasta Shkodërin kaupungissa asuttamamme hotelli Mondialin esitettä, joka on kohtuullisen viihdyttävä:

TASTE THE MAGIC AND THE COMFORT

You feel tired, stressed during a monotone day. Say YES "to your life" and
you will find quite, relax, pleasure at "Mondial". Situated in the
historical centre of Shkodra, between the nature beauties created by God
and those created from man. "Mondial" welcomes them who want to taste
magic and comfort. Every thing practicle and finesse. The green garden and
the veranda totally dominant. A delicious restaurant of traditional
Albanian and European Cuisine.

Pizeria shall sodisfy your preferences. You can reserve "MONDIAL" for
different coctails and party. Comfortable & practice rooms, with
hydromasage shower & vasck. Restaurant & Bar/Buffet shall sodisfy your
preferences. Principal terrace with view from the centre of the city. A
delicious restaurant with Albanian and European Cuisine. Practice and
commodity. Hall for conferences. High security in hotel. Free parking.
Special hotel's terrace.

Posted by keem at 10:21 AM | Comments (0)

toukokuu 29, 2006

Krakova

Zhurek, pierogi, bigos, Zhubrovka, Zywiec, zapiekanki...tama on Krakova! Kylla olikin jo ikava puolalaista makumaailmaa.

Saapuminen Krakovaan oli paivan myohassa, silla eilen paavi piti taalla messun 900.000:lle kuulijalle. Kysymys kuuluu: mihin ihmeeseen taalla 25 Helsingin olympiastadionillista ihmisia mahtuu messua kuuntelemaan?

Huomenna Lodziin! Tukholman maratoniin on aikaa enaa viisi paivaa, yllattavankin hyvin olen saanut reissussa treenattua. Tieda vaikka sita olisi mahkuja maaliinpaasyynkin lauantaina.

Sita pitaa viela kerran hehkuttaa, etta kylla maar Budapest vaan on yksi maailman hienoimpia kaupunkeja. Siella pitaisi joskus viettaa vahan enemmankin aikaa.

Posted by keem at 9:58 PM | Comments (0)

toukokuu 26, 2006

Budapest!

Saavuttiin Budapestiin, mahtavaa!

Posted by keem at 11:28 AM | Comments (3)

toukokuu 23, 2006

Lordi, Montenegron itsenaisyys ja Bosnia

Kiitos, Lordi! Epauskoisina seurasimme Shkodran hotellihuoneessa Euroviisuja. Valitettavasti aanemme Lordille ei tainnut menna perille, kun puhelu hotellihuoneen puhelimesta taisi pysahtya keskukseen ja olihan Albania yksi niista kolmesta maasta, joista Suomi ei saanut pojoja YHTAAN.

Sunnuntaina busseilimme Montenegron Kotoriin, jossa sattui juuri sina paivana olemaan kansanaanestys itsenaisyydesta. Kotorissa oltiin ja juhlat oli melkomoiset! Bileet alkoivat jo ensimmaisten epavirallisten tulosten jalkeen, kun joku 56,3 % piti olla jaa-aanen puolella. Pitkin yota se prosentti sitten pikku hiljaa putosi, mutta juhlinta jatkui tauotta. :) Lopulta taisi virallinen tulos paatya 55,5 %:iin, kun 55 % enemmistoa vaaditiin, eli ilmeisesti itsenaisyys siita sitten tulee. Hotellissamme oli venalaisia diplomaatteja, jotka olivat vaalitarkkailijoina. Heita kovin hirvitti, etta nain tiukka tulos voi tietaa eripuraista tulevaisuutta. Meidat revittiin puolivakisin kadulla mukaan juhlintaan, roudattiin baariin viinilasilliselle ja tyrkattiin olutpulloa kouraan jne. Selvasti itsenaisyys on monelle Montenegrossa todella tarkea asia. Harvoinpa sita paasee valtion itsenaistymista nain lahelta todistamaan! :)

Kotor oli ihan mukava kaupunki, mutta etenkin se Montenegron rantaa myotaileva tie on aivan mahtava! Tien varrella sen molemmin puolin oli kaikenlaista kiintoisaa tai ainakin upeita maisemia, harmi vaan kun ei meilla oikein ollut aikaa pysahdella matkan varrelle. Tie olisi muuten aivan taydellinen pyoraretkeilylle, mutta valitettavasti se on niin kapea ja mutkitteleva ja liikenne niin holtitonta, etta olisi hulluutta lahtea pyoralla yrittamaan. Yhden parivaljakon nain kuitenkin kaikkia vaaroja uhmaamassa ja eipa ollut kaukanakaan etteivat olisi jaaneet bussimme alle.

Albaniasta Montenegroon tuleminen oli sellainen "paluu sivistykseen" -tyyppinen kokemus, vahan samanlainen kuin Vietnamista Kiinaan. Elintasoero on melkoisen suuri ja se pistaa heti silmaan. Montenegrossa roskatkin kerattiin johonkin muualle kuin kadun varteen tunkioksi.

Eilen saavuttiin sitten Kroatian ja Dubrovnikin kautta Bosnia ja Hertsegovinaan. Dubrovnikissa emme oikein viihtyneet, mutta tama Mostar jossa nyt ollaan, on melkoisen kiehtova ja erikoinen paikka. Joki jakaa kaupungin muslimien ja kristittyjen alueisiin ja merkkeja reilun 10 vuoden takaisesta sodasta on joka puolella. Suuri osa taloista on yha raunioina ja monessa viela asumiskunnossa olevassakin on julkisivu taynna luodinreikia. Hautausmaat ovat taynna nuorten miesten hautoja ja melkoisen ahdistavia paikkoja, varsinkin kun taalla on tapana laittaa hautakiveen myos kuva vainajasta. Kuuluisa keskiaikainen silta on rakennettu uudelleen ja onkin kaunis. Kaupunki on omituisen rauhallinen, turismi ei ole taalla lahtenyt liikkeelle viela juuri lainkaan.

Illaksi Sarajevoon!

Posted by keem at 1:40 PM | Comments (1)

toukokuu 20, 2006

Shkoder

Pohjois-Albaniaan on saavuttu, Shkoderiin. Nyt loytyy valokuviakin Albaniasta tuosta oikean reunan linkeista.

Talle paivalle suunniteltu laivaretki saa jaada, sen verran ristiriitaista informaatiota siita saatiin ja sen verran vasyneita ollaan. Sen sijaan satuttiin eilen paasemaan teatteriin johonkin ensi-iltaan! Oli hieno kokemus, saatiin
lipunmyynnista ilmaiset kutsuliputkin. Paljonkaan en tapahtumista ymmartanut, mutta kiintoisaa oli se, etta yleison joukossa kaytiin lahes yhta mielenkiintoista naytelmaa.

Teatteriyleiso taalla ei ole paljonkaan sen rauhallisempaa kuin albanialaiset muissakaan oloissa. Niinpa katsomossa kavi koko ajan melkoinen sapina ja kuhina. Puhelimia pirisi vahan valia ja niihin puhuttiin kovaan aaneen. Kerran juusi edessamme olleesta rivista 8 hengen seurue paatti yhtakkia poistua paikalta ja aiheutti monen minuutin operaation kun kaikkien piti heita vaistella. Sitten parin minuutin paasta kaytavan seisomapaikoilta tuli toinen 8 hengen seurue tilalle ja aiheutti saman kalabaliikin.

Yhdella uuden seurueen naisista oli pikkulapsi sylissaan ja lapsihan sitten toki alkoi valilla aannahdella (kuten suuri osa aikuisestakin yleisosta). Jostain syysta lapsen aantelya ei kuitenkaan toleroitu yhta paljon, vaan jarjestysmies tuli tiukasti vaatimaan naisen ja lapsen deportaatiota. Pakkohan se oli sitten lopulta lahtea, kun ukko meinasi tulla omin kasin heidat poistamaan. Aviomies ei tykannyt tasta yhtaan ja santasikin pian peraan. Mita lie tapahtui kaytavilla sitten. Pian koko loppuseuruekin poistui, aiheuttaen taas kunnon halinan.

Mutta nyt pidetaan rentoa ja loysaa paivaa ja yritetaan selvittaa, miten lahettaa aania Lordille illalla!

Posted by keem at 3:17 PM | Comments (5)

toukokuu 18, 2006

Dajti-vuorella

Laskeskelin tassa todennakoisyytta milla tapaisimme neljan paivan Tirana-keikan aikana jonkun taalla samaan aikaan kaymassa olevan tamperelaisen, joka vielapa olisi osallistumassa itseni tavoin parin viikon paasta Tukholman maratonille. Paadyin lukemaan alle yksi kymmenestatuhannesta. Nain tanaan kuitenkin kavi, kun Nokia Missio naytti saapuneen entisen diktaattori Enven Hoxhan entiselle mausoleumille pitamaan tilaisuuttaan, kuulemma juuri Miss Albania -karsintojen alla. Kaikkea sita matkalla sattuu. En olisi arvannut, etta Tiranan loman ja Tukholman maratonin yhdistaminen olisi nain ilmeinen matkakonsepti. :)

Tanaan kaytiin Dajti-vuorella ja olipas mahtava reissu! Kaapelihissi vei henkeasalpaavien nakymien kautta 1200 metriin lahes vuoren huipulle asti. Sielta sitten kaveltiin ja holkkailtiin 27 km matka alamakea takaisin Tiranaan. Ilma oli kuin morsian, maisemat hulppeat ja matkalla tuli vastaan kaikenlaisia maalaiskylia seka uskomaton maara keskeneraisia rakennusprojekteja. En ole missaan nahnyt niin paljon rakentamista kuin Tiranassa!

Nyt hotellihuoneeseen euroviisuja katsomaan.


Posted by keem at 9:46 PM | Comments (1)

toukokuu 17, 2006

Tirana

Tiranassa! Ei tassa paljon muuta ehdi todeta kuin, etta aika erikoinen maa on Albania, mutta hyva taalla on reissata. Nettikahvilassa rupesi naapurikopin mies asken puhumaan yllattaen sujuvaa suomea, oli joku matkaopas jo vuosikymmenten takaa. Vaitti olevansa Tiranan ainoa suomen kielen opiskelija, hyvinpa sattui. :)

Hirmuisen ystavallisia ja vieraanvaraisia ovat ihmiset taalla. Eraskin uppo-outo mies maksoi juomamme kahvilassa, tajusimme tapahtuneen vasta kun han oli jo lahtenyt ja laskua pyytaessamme tarjoilija valisti, etta ei tarvitse maksaa! Kaikkea sita matkalla sattuu.

Nyt tuossa takana olevalla mahtipontisella keskusaukiolla on meneillaan joku Kosovo-konsertti. Erittain suosittu nakyy olevan, valtava aukio on aivan pullollaan populaa.

Tanaan kaytiin paivaretkelle upean kukkulan paalla olevassa pikkuisessa linnassa, aivan huikaisevia nakoaloja saatiin todistaa. Huomenna suunnataan kohti Dajti-vuorta koysiradalla ja yritetaan jotenkin kavella tai liftata sielta n. 25 km takaisin kaupunkiin. Perjantaina sitten suunnataan kohti Pohjois-Albaniaa ja sunnuntaina varmaankin rajan yli Montenegroon.

Posted by keem at 10:10 PM | Comments (2)

toukokuu 14, 2006

Albaniassa!

Pitkasta aikaa netin aarella. Saavuimme tana aamuna viimein Albaniaan! Aarhusin jalkeen reitti meni ensin Hampurin kautta Berliiniin. Sielta jatkettiin yojunalla Milanoon ja parin paivan jalkeen Roomaan, valilla lounaalle Firenzeen pysahtyen. Roomasta edelleen Beneventoon ja Bariin, josta viime yona paatilla tanne Durresiin, Albaniaan.

Paljonkaan tassa nyt ei ehdi kirjoitella ja kaiken lisaksi netcafeen koneet eivat jostain syysta osaa lukea kameran muistikorttia, joten kuviakaan ei ole tarjolla. Albania on kuitenkin toistaiseksi osoittautunut mahtavaksi paikaksi! Matkan varrella ollaan tavattu monen monituista ihmista, jotka ovat taivastelleet matkakohdettamme ja kun itsekaan ei ole oikein tiennyt mika taalla odottaa, niin aika jannaa oli eilen Barin tummenevassa illassa taysikuun alla odotella laivan Ionis-laivan lahtoa Adrianmeren toiselle puolelle.

Laivaan ei tuntunut olevan menossa juuri ketaan muita, mutta tuli sinne lopulta muutama auto ja jokunen kymmenta matkustajaa. Selkeasti olimme ainoat ulkomaalaiset porukassa. Mahdoimmeko saada laivan parhaan hytinkin, ainakin se oli erittain mukava ja tilava.

Durresin satamassa oli jo ennen passintarkastusta odottamassa ensimmainen kerjalaisaiti lapsensa kanssa ja terminaalista kun lahti kavelemaan kohti ulko-ovea, niin naki miten taksikuskien massa terastaytyi. Selvisimme kuitenkin kuskimuurista helposti ja niin polahdimme keskelle Durresin sunnuntai-aamua. Alkuhammennys oli melkoinen, siksi erilaista kaikki oli kuin Italiassa oli ollut. Ihmisjoukko kaduilla on kovin kirjavaa. Ensimmaisena pistivat silmaan vanhat miehet, jotka kulkevat erittain tyylikkaasti pukeutuneina, pyhapuvuissa on selkeasti lahdetty promenadille.

Sitten on suuri joukko tavallisesti pukeutuneita keski-ikaisia miehia kansoittamassa kahviloita. Yhden yhta naista emme ole kahviloissa nahneet, vaikka kuppiloita on joka kulmalla. Taalla nettikahvilassa on sentaan teinipoikien seassa muutama tyttokin. Nuori polvi on taalla tyystin erilaista kuin vanhempi. Pukeutumiselle haetaan selkeasti mallia Italiasta ja nuoriso osaa puhua englantiakin. Yksi pikkupoikajoukko ilahtui kovin kun valokuvasimme heidan pellehyppyjaan laiturilta Adrianmereen. Hammentavista asioista yksi on se, etta noin joka toinen auto taalla on Mersu. Tuloeroissa loytynee siis.

Aikamme keskustassa tallusteltuamme paasimme historialliseen keskustaan moskeijoineen ja kaupunginmuureineen. Durresi on ainakin 2500 vuotta vanha kaupunki, aikoinaan mm. tarkea satama Rooman valtakunnassa. Rantakadun lahistolta loytyi kerrassaan viehattava pikku hotelli, jossa 40 eurolla irtosi reissun ylivoimaisesti upein huone! Lounaalla kavimme kadun toisella puolella ja myos ruoka oli toistaiseksi reissun parasta, ainakin omalta osaltani. Kolmen euron noutopoydasta loytyi marinoituja herkkuja joka lahtoon, eika Lepen 11 euron kalakavalkadissakaan todellakaan ollut moitteen sijaa.

Ristiriitaisin tuntein seurasimme lounaspaikan ulkopuolella oleillutta perhetta, olisivatkohan olleet romaneja tai jotain muita vahaosaisia. Aiti, 7 poikaa ja yksi tytar kuluttivat siella aikaa. Pojat olivat kovin rasavilleja ja aiti hermostui valilla lyomaan pienimpia pain kasvoja ja heittipa yhta kengallakin paahan. Ohikulkevia autoilijoita pojat kavivat hairikoimassa, pummasivat tupakkaa ja rahaa, yhteen autoon nayttivat heittavan tupakan sisaankin. Taitaa olla niin, etta asunnottomille ei tassa maassa ole kummoistakaan turvaa valtion puolesta. Tata perhetta lukuunottamatta kylla kaikki tapaamamme ihmiset ovat olleet kauhean ystavallisia, jotkut kylla nayttavat aika temperamenttisilta.

Kaikkiaan todella hyva tunnelma taalla on ollut. Telkussakin pyori paivalla mainiota viihdetta, paikallista musiikkivideota ja mainosta jos joka lahtoon. Tuntuu tyyli olevan taalla kovin erilainen kuin kotona. Musiikki muuten nayttaa olevan tarkeassa roolissa taalla kaiken kaikkiaan. Levykauppoja on siella ja taalla, musiikki raikaa vahan joka paikassa ja TV Tirana nayttaa sunnuntaina paivalla pelkkia musavideoita.

Huomenna pyritaan junaan ja Tiranaan, ihanaa!

Posted by keem at 6:50 PM | Comments (0)

toukokuu 4, 2006

Århus

Århus on mainio kaupunki! Tæællæ olisi viihtynyt pitempæænkin kuin tæmæn yhden vuorokauden. Aurinko paistaa ja kesæistæ on. Hienot lenkkeilymaastot ja paljon kævelykatuja sekæ kivoja kahviloita ja kauppoja. Ihmisetkin rennon oloisia. Hyvæ meininki on, mutta kohta læhtee Hampurin juna silti.

Posted by keem at 2:18 PM | Comments (0)

toukokuu 3, 2006

Göteborg-huomioita

Pari päivää Göteborgissa on vierähtänyt miellyttävästi, mutta ei mitenkään hiuksianostattavan jännittävästi. Kiva kaupunkihan tämä on kanavineen ja kauniine fasaadeineen. Ja harvalle stadionille on yhtä juhlavaa astahtaa sisään kuin Nya Ulleville. Ainakaan vielä täällä emme kauhean paljon poikenne habitukseltamme paikallisista, kun joku lantinpummaaja kyseli että olemmeko Skånesta kun ei ymmärtänyt puhettamme.

Hospitalityclub.org osoitti jälleen kyllä voimansa, tämä majapaikkamme on melkeinpä parasta koko Göteborgin matkassa. 1920-luvulla rakennetussa kaksikerroksisessa puutalossa asustamme kirjallisuudenopettaja emäntänämme. Kissat kyllä pitivät yöllä valtavaa mekkalaa. Vieressä on kasvitieteellinen puutarhakin, jonka mäkisessä maastossa aamulenkki oli aika kovaa työtä.

Aamulla pitäisi hypätä Tanskan paattiin, jos siitä vaan tilaa löytyy. Ensin Fredrikshavniin ja yöksi Århusiin.

Posted by keem at 12:09 AM | Comments (0)

toukokuu 1, 2006

Göteborgissa

Pitkä päivä takana, yöpuulle käydään tänään Göteborgissa. Sattui hyvä säkä, päästiin vapaalataamaan hienoon puutaloon. Talossa on kotona äiti, teinitytär ja kolme kissaa. Oikeasta navigista löytyy linkki muutamaan valokuvaan, nyt on aika jo koisahtaa.

Posted by keem at 11:17 PM | Comments (0)

huhtikuu 30, 2006

Lähdön hetki

Lähtöhetki on koittanut! Kiireinen viikonloppu ollut, lähtöä piti viivästää vuorokaudella kun ei Vikingiltä löytynyt lauantain laivaan enää tilaa, mutta silti aikamoinen lähtöhässäkkä tästä tuli. Huomaan, että paljon helpommalla tavaramäärän kanssa olisi päässyt jos ei ottaisi juoksutreenivälineitä mukaan ja jos ei vapaalataisi, jolloin ei olisi tarvis roudata makuupusseja mukana. Poikkeuksellisesti otan mukaan rinkan, jonka painoksi mittasin peräti 11 kiloa. Siihen vielä 3 kiloa pikkurepun painoa, niin kylläpä tulikin rojua mukaan. Mutta onpa Lepen reppu sitten sitäkin kevyempi! 7 kiloa punnitsin sille juuri.

Varakissanhoitajia kävi juuri kaksin kappalein opiskelemassa kissanhoidon alkeita. Kiitos vaan Juhalle, Jussille ja Topille avusta! Kun vielä Sallakin poikkesi Lakua moikkaamaan, niin eipä meillä ennen ole kerralla näin paljon vieraita ollutkaan. :)

Nyt junaan ja laivaa kohti, hii-haa!

Posted by keem at 5:29 PM | Comments (1)

huhtikuu 25, 2006

Yöpaikkataulukko

Tässä taulukossa pidän yllä tietoja Albanian matkalla nukutuista öistä. Tulevaisuudessa olevat päivämäärät ovat suunnitelmia, menneisyydessä olevat toivottavasti olen jaksanut päivittää toteutuneiksi.

Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR/hlö Kommentti

Suomi

30.4.-1.5.

1

Turku-Tukholma

Viking Line 23,50

Hinnassa tietysti matka mukana.

Ruotsi

1.-3.5. 2 Göteborg Larsin luona 0 Omakotitalo kasvitieteellisen puutarhan vieressä.
2.-4.6. 2 Tukholma Globens Vandrarhem 25 Olipa syrjäisellä paikalla.

Tanska

3.-4.5. 1 Århus Cab Inn 43 Tämän halvempaa mestaa, josta saisi nettivarauksen, ei Århusista löytynyt. Oli oikein design-hotelli!

Saksa

4.-6.5. 2 Hampuri Peran luona 0 Isoveli Saksassa helpottaa matkailua. :)
6.-8.5. 2 Berliini Carménin ja Peterin luona 0 Olipa hulppea kämppä Prenzlauerbergillä.
8.-9.5. 1 Frankfurt-Milano Juna 20 Ahdas punkkapaikka kalliissa yöjunassa.
Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR Kommentti

Italia

9.-10.5. 1 Milano ??? ??? Tutulle tai hostelliin
10.-12.5. 2 Rooma Mian ja Saskun luona 0 Pariskunta Trasteveressä. Ehkä jäädään johonkin hostelliin vielä kolmanneksikin yöksi.
13.-14.5. 1 Bari-Durrës Laiva 63 Hinnassa mukana matka.

Albania

14.-15.5. 1 Durrës ??? ??? Etsitään jotain kun ollaan perillä.
15.-18.5. 3 Tirana Sanctuksen luona 0 Lupasi majoittaa, otetaan yhteyttä kun saavutaan.
18.-20.5. 2 Shkodër ??? ??? Keksitään jotain.

Montenegro

20.-21.5. 1 Kotor ??? ??? Haetaan joku majatalo tms.
Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR Kommentti

Kroatia

21.-22.5. 1 Dubrovnik ??? ??? Jos löytyy jotain, niin jäädään yön yli.

Bosnia

22.-25.5. 3 Sarajevo Zoranin luona? 0 Matkan varrella voisi ehkä olle yhden yön Mostarissakin.
25.-26.5. 1 Sarajevo-Budapest Juna ??? Hidas juna, mutta mitäs se haittaa.

Unkari

26.-28.5. 2 Budapest Art Guest House 19,50 Mabin kanssa. Budapestissä tullee kaksi yötä, mutta kolme päivää.
28.-29.5. 1 Budapest-Krakova Juna ??? Kaipa tämä olisi järkevä reitti.

Puola

29.-30.5. 1 Krakova ??? ??? Hostelliin?
30.5.-1.6. 2 Gdansk Ehkä Lucasin tai Katasian luona 0 Jos ei kummallekaan sovi, niin hostelliin. Tai ehkä Lodziin Wojtekin tai Piotrekin luo?
1.-2.6. 1 Gdansk-Nynäshamn Laiva 71 Hinnassa matka mukana.
Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR/hlö Kommentti

Tässä taulukossa pidän yllä tietoja Albanian matkalla nukutuista öistä. Tulevaisuudessa olevat päivämäärät ovat suunnitelmia, menneisyydessä olevat toivottavasti olen jaksanut päivittää toteutuneiksi.

Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR/hlö Kommentti

Suomi

30.4.-1.5.

1

Turku-Tukholma

Viking Line 23,50

Hinnassa tietysti matka mukana.

Ruotsi

1.-3.5. 2 Göteborg Larsin luona 0 Omakotitalo kasvitieteellisen puutarhan vieressä.
2.-4.6. 2 Tukholma Globens Vandrarhem 25 Olipa syrjäisellä paikalla.

Tanska

3.-4.5. 1 Århus Cab Inn 43 Tämän halvempaa mestaa, josta saisi nettivarauksen, ei Århusista löytynyt. Oli oikein design-hotelli!

Saksa

4.-6.5. 2 Hampuri Peran luona 0 Isoveli Saksassa helpottaa matkailua. :)
6.-8.5. 2 Berliini Carménin ja Peterin luona 0 Olipa hulppea kämppä Prenzlauerbergillä.
8.-9.5. 1 Frankfurt-Milano Juna 20 Ahdas punkkapaikka kalliissa yöjunassa.
Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR Kommentti

Italia

9.-10.5. 1 Milano Hotel Stazione 37,50 Sateessa ei jaksanut halvempaa etsiä, mutta tämähän oli kiva.
10.-12.5. 2 Rooma Mian ja Saskun luona 0 Suomalaispariskunta Trasteveressä. Upea, pikku kämppä mahtavalla paikalla!
13.5. 1 Benevento Hotel Grand Italiano 39 Respassa ihmeteltiin miten eri sukunimelliset henkilöt haluavat parivuoteen.
13.-14.5. 1 Bari-Durrësi Laiva 'Ionis' 20 Asiallinen, joskin karu hytti.

Albania

14.-15.5. 1 Durrësi Hotel Mediterrano 20 Aivan mahtava paikka! Olisi pitänyt jäädä pitemmäksi aikaa.
15.-19.5. 4 Tirana Hostel Kalaja 20 Sanctus teki oharit, joten jouduttiin etsimään hotelli. Ei ollut häävi.
19.-21.5. 2 Shkodër Hotel Mondial 30 Kaupungin paras hotelli, ja ihan hyvä olikin.

Montenegro

20.-21.5. 1 Kotor ??? ??? Haetaan joku majatalo tms.
Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR Kommentti

Kroatia

21.-22.5. 1 Dubrovnik ??? ??? Jos löytyy jotain, niin jäädään yön yli.

Bosnia

22.-25.5. 3 Sarajevo Zoranin luona? 0 Matkan varrella voisi ehkä olle yhden yön Mostarissakin.
25.-26.5. 1 Sarajevo-Budapest Juna ??? Hidas juna, mutta mitäs se haittaa.

Unkari

26.-28.5. 2 Budapest Art Guest House 19,50 Mabin kanssa. Budapestissä tullee kaksi yötä, mutta kolme päivää.
28.-29.5. 1 Budapest-Krakova Juna ??? Kaipa tämä olisi järkevä reitti.

Puola

29.-30.5. 1 Krakova ??? ??? Hostelliin?
30.5.-1.6. 2 Gdansk Ehkä Lucasin tai Katasian luona 0 Jos ei kummallekaan sovi, niin hostelliin. Tai ehkä Lodziin Wojtekin tai Piotrekin luo?
1.-2.6. 1 Gdansk-Nynäshamn Laiva 71 Hinnassa matka mukana.
Pvm Yötä Kaupunki Majapaikka EUR/hlö Kommentti

Posted by keem at 11:06 AM | Comments (1)

Kevään eteneminen

Matkaa odotellessa on hauska katsella, miten nopeutetusti kevät tulee reissumme varrella etenemään. Kas tässä taulukko suunnitellusta aikataulusta ja keskiarvojen mukaan reissussa odotettavissa olevasta säästä:

Pvm Paikka Min Max Sade Vastaa
Tampereella
30.4. Tampere 1 11 1,1 30.4.
1.-2.5. Göteborg 5 13 1,5 16.5.
3.5. Århus 6 14 1,5 21.5.
4.-5.5. Hampuri 6 15 1,8 24.5.
6.-7.5. Berliini 7 17 1,8 2.6.
8.5. Milano 8 20 4,3 21.6.
9.-12.5. Rooma 11 21 1,1 19.7.
13.5. Bari 12 22 1,2  
14.5. Durrës        
15.-18.5. Tirana 16 24    
19.-20.5. Shkodër        
21.-25.5. Montenegro 14 25 2,9  
23.-25.5. Sarajevo        
26.-28.5. Budapest 12 23 1,8  
29.-30.5. Krakova 9 20 2,7 25.6.
31.5.-1.6. Gdansk 8 17 1,6 6.6.
2.-3.6. Tukholma 9 19 1,5 21.6.
4.6. Tampere 6 18 1,6 4.6.

Tätä artikkelia onkin nyt matkan jälkeen hyvä täydentää. Kas tässä toteutuneet lämpötilat matkan varrella:

Matkaa odotellessa on hauska katsella, miten nopeutetusti kevät tulee reissumme varrella etenemään. Kas tässä taulukko suunnitellusta aikataulusta ja keskiarvojen mukaan reissussa odotettavissa olevasta säästä:

Pvm Paikka Min Max Sade Kommentti
30.4. Tampere 1 13 0 Vappukeli
1.-2.5. Göteborg 2 14 0 Koleaa, tihkusadetta
3.5. Århus 4 17 0 Keväistä
4.-5.5. Hampuri 12 23 0 Kesä!
6.-8.5. Berliini 9 24 0 Helteistä
9.5. Milano 9 16 12,5 Sateista ja kylmää
10.-12.5. Rooma 9 21 0 Mukava
13.5. Benevento 9 21 0 Kuivaa ja lämmintä
14.-15.5. Durrës 9 23 0 Merellisen kosteaa
16.-18.5. Tirana 11 25 0 Lämmintä
19.-20.5. Shkodër 15 27 0 Ei tuntunut noin kuumalta
21.5. Kotor 17 26 0 Lämmin yö
22.5. Dubrovnik 17 26 0 Tosi kuuma
23.5. Mostar 9 31 0 Reissun kuumin päivä, omassa mittarissa 37
24.-25.5. Sarajevo 12 27 0 Ensin kuuma, sitten yhtäkkiä kylmeni
26.-28.5. Budapest 13 21 0,3 Kiva keli
29.5. Krakova 7 16 0 Aika viileää
30.5. Lodz 7 16 0,1 Viileää
31.5.-1.6. Gdansk 7 12 0,3 Tosi kylmää ja sateista
2.-3.6. Tukholma 7 20 0 Turhan lämmin maratonille
4.6. Tampere 6 14 0 Koleahkoa

Posted by keem at 9:51 AM | Comments (0)

huhtikuu 24, 2006

Albania-kuulumisia

Muutamia päivityksiä matkasuunnitelmiin tullut. Viking Linen wappuristeilyt ovat täyttäneet lauantai-illan laivat tyystin, täytyy lähteä vasta sunnuntai-iltana eli vappuaattona. Valitettavasti emme siis pääse karkuun suomalaista vapunviettoa. :( Toisaalta eipä tule niin kiireistä lähtöä pois kotoa.

Mab osti lentoliput Budapestiin! Kerrassaan mainiota. Täytyy pitää kiinni aikatauluista siis ainakin siellä. Tällä hetkellä tosin näyttäisi, että olisimme vasta hyppäämässä Sarajevossa Budapestin junaan silloin kun Mab saapuu, joten liitytään porukkaan vasta sitten ekana aamuna.

Pohjois-Albaniassa näyttäisi Komani-järvellä olevan yksi maailman hienoimmiksi kehutuista laivamatkoista. Pääsy sinne vaan on vähän hankala, mutta kannattanee yrittää.

Muuta mainittavaa ei tulekaan nyt mieleen. Viimeinen viikko kotona jo menossa! Mitä enemmän Albaniasta lukee, sitä enemmän sinne alkaa haluta. Majoituksia on jonkin verran jo kyselty, mutta vähän on vielä epävarmaa. Göteborgista saattaa löytyä vapaalataaja, Hampurissa päästään Peran luo, Berliinissä ehkä joudutaan hakemaan hostelli, samoin Milanossa, Roomastakaan ei kukaan vastaa, Tiranassa lienee vapaalataaja odottamassa, Sarajevoonkin on yhteys saatu mutta saapa nähdä miten käy, Budapestissa pitää mennä hostelliin, Gdanskissa saattaa olla vapaalataaja, Tukholmasta ei ole vielä saatu positiivista vastausta.

Posted by keem at 10:54 AM | Comments (0)

huhtikuu 6, 2006

Huomioita

Muutama arvokas tiedonmurunen on taas täydentänyt suunnitelmia. Milanon voisi jättää yhteen yöhön ja matkalla sieltä Roomaan voisi pysähtyä lounastauolle Firenzeen. Bari ei tuntuisi olevan yöpymisen arvoinen paikka, joten siitäkin saa lisää aikaa Roomaan.

Kotor voisi korvata Dubrovnikin kokonaan, säästyy aikaa siinäkin. Sarajevosta satelee kehuja, säästetty aika kannattanee käyttää vaikka siellä.

Posted by keem at 9:22 AM | Comments (0)

huhtikuu 5, 2006

Albanian matkareitti kartalla

Alla toukokuun matkan reittisuunnitelma kartalle hahmoteltuna.

Albania-trip.jpg

Posted by keem at 5:09 PM | Comments (0)

huhtikuu 4, 2006

Reitistä

No niin, intternetti auttoi vähän selventämään mitä reittiä Albaniasta ehkä kannattaa lähteä pois. Shkodra on viimeinen isompi kaupunki Pohjois-Albaniassa. Kosovon suuntaan ei luonnollisesti ole järkevää näinä aikoina suunnata, Montenegroon sen sijaan on kaksikin reittiä. Pohjoisempi vie Podgoricaan, mutta näyttäisi siltä että siellä ei ole lainkaan edullista majoitusta ja toiseksi se on kaukana kauniista rannikosta. Mutta sitten on eteläisempi rajanylityspaikka, josta pääsee Ulcinjiin Montenegron rannikolla. Tuo on selkeästi kannattava reitti, varsinkin kun Shkodrasta saattaa mennä sinne perille asti jopa minibusseja (ei tarvita kalliita takseja rajalta).

Ulcinjista voi sitten jatkaa vaikkapa Dubrovnikiin tai varmaan Mostariinkin. Sarajevoa moni hehkuttaa Balkanin hienoimmaksi pääkaupungiksi, joten saattaapa hyvinkin olla järkevää varata sinne kunnolla aikaa!

Albania for beginners
Bosniasta
Montenegrosta
Sarajevo-hehkutusta
Keskustelua Albaniasta

Posted by keem at 4:23 PM | Comments (0)

Albania-aiheista kirjallisuutta lueskeltu

Viimeiset viikot ennen pitempää matkaa ovat aina vähän kiireisiä. Toisinaan mieli on matkalla jo viikkoja ennen lähtöä, joskus taas ei reissua tahdo ehtiä etukäteen ajatellakaan. Albania on matkakohteena sen verran kiehtova ja osin hankalakin, että jälkimmäinen vaihtoehto ei tällä kertaa tule kyseeseen, vaikka muutakin tekemistä piisaisi.

Viikonloppuna lainasimme yhden Albanian matkaopaskirjan, yhden faktakirjan ja yhden matkakertomuksen sekä 1980-luvun lopulta peräisin olevan dokumenttifilmin. Lisäksi jo viime kesänä tuli hankittua yksi opaskirja omaksi. Pikku hiljaa alkaa siis maan taustat hahmottua ja mitä enemmän Albaniasta oppii, sitä kiintoisammaksi se käy.

Enver Hoxhan aikakausi 1940-luvulta 1980-luvulle on hyvin erikoinen tarina ja opetus siitä, että maata voi johtaa hyvin monella tavoin. Hoxhan stalinistinen oppi perustui omavaraisuudelle ja lopulta hänen Albaniansa jäikin aivan yksin ja eristäytyi koko muusta maailmasta. Asukkaat itse eivät kuuleman mukaan kuitenkaan kokeneet olevansa eristyksissä. Monelle lienee paljastunutkin vasta kommunistihallinnon kaaduttua 1990-luvun alussa mitä kaikkea maan rajojen ulkopuolella onkaan.

Tulee olemaan kiintoisaa nähdä missä tilassa Albania on puolentoista vapaan vuosikymmenen jälkeen. Se on ainakin varmaa, että maa on Euroopan maatalousvaltaisin ja ainoa, jossa ei ole ainuttakaan MacDonald'sia!

Posted by keem at 11:01 AM | Comments (0)

huhtikuu 3, 2006

Matkasuunnitelma Albaniaan

Pitkä on tauko blogin päivittämisessä. Ehkä joskus saan aikaan kirjoittaa mitä tapahtui Bulgariassa, Maltalla, Kööpenhaminassa, Lontoossa ja Sevillassa. Nyt on kuitenkin edessä matka, joka edellyttää pientä suunnittelua ja sitä voisi hieman dokumentoida.

Matkan ajankohta on la 29.4.2006 - su 4.6.2006. Kohteena on Albania ja etenkin sen pääkaupunki Tirana, mutta koska on tarkoitus matkustaa koko ajan maitse, niin tämä on niitä matkoja joissa itse matka on määränpäätä tärkeämi. Reittiä ja aikataulua on suunniteltu vähän etukäteen, jotta voimme suunnilleen informoida matkan varrella olevia tuttuja etukäteen. Kirjataan suunnitelma tähän, josta se on kätevästi aina saatavilla:

su 30.04. Tampere-Turku-Tukholma Juna viimeistään 18.11-20.12, laiva 21.00-6.30, 23,50 EUR/henki (Viking Line Dinersin pisteillä)
ma 01.05. Tukholma (C) - Göteborg (C) X2000: 8.15-11.17, 1108 SEK = 117 EUR. IC: 10.07-14.52, 434 SEK = 46 EUR.
ti 02.05. Göteborg Lepen toivekaupunki. Vapaalataaja saatu, mutta oli vähän epävarma viettääkö valpurin kotona.
ke 03.05. Göteborg-Fredrikshavn-Århus Laiva: 09.30-12.45, 17 EUR. Lähtö myös 16.00. Juna: 13.57-16.25, 195 DK = 26 EUR. Ålborg olis lähempänä Fredrikshavnia. Käviskö siellä vai Århusissa? Fredrikshavn-Fredericia menis esim. 13.57-17.30-
to 04.05. Århus-Hampuri Suora juna: 14.52-19.14, 65 EUR. Kahdella vaihdolla vaihtoehtoja aikaisemminkin on, esim. Fredericia / Padborg Fredericia-Hampuri menis suoraan 15.57-19.14 tai Padborgissa vaihtamalla esim. 12.35-16.14.
pe 05.05. Hampuri Peran luona.
la 06.05. Hampuri-Berliini Suora juna: 14.39-16.13, 58 EUR. Hbf - Zoologischer Garten. 47 euron juna 13.28-15.22 ja 15.28-17.22.
su 07.05. Berliini Lepen kavereiden kanssa?
ma 08.05. Berliini-Milano Yöjuna Frankfurtin kautta. Lähtö Zoologischer Garten -asemalta: 18.13-07.45, 104 + 108 EUR + makuupaikat 12-32 EUR. Frankfurtissa klo 21.42-22.47. ICE1093 + NZ301. Varattava etukäteen. Vain sunnuntaisin! Muulloin pitää ottaa 18.39-07.45 Karlsruhen kautta, stoppi 00.13-00.38, juna: ICE971, 109 EUR + 104 EUR + makuupaikat. TAI SITTEN, tämä ehkä paras maanantaina, eikä huono sunnuntainakaan: Berlin-Frankfurt 14.39-18.44 ja Frankfurt-Milano 22.47-07.45, 98 EUR + 104 EUR + makuupaikat.
ti 09.05. Milano Lepen kaverin luona?
ke 10.05. Milano-Firenze-Rooma Juna Roomaan 12.00-16.30, 67 EUR. Centralelta Terminiin. Kulkee joka päivä. Lounasstoppi Firenzessä voisi olla paikallaan jos jaksaa
ke 10.05. Rooma Vatikaanista saisi uuden maabongauksen.
to 11.05 Rooma Uusi pääkaupunkibongaus.
la 13.05. Rooma-Bari-Durrës Suora juna: 13.38-18.15, 36 EUR. Central-Central. Kulkee ilmeisesti joka päivä. Barissa ehtii olla muutaman tunnin, kunnes laiva lähtee 23.00-08.00, 63 EUR. Paatti kulkee joka yö. Voisi tämän mennä vasta sunnuntainakin jos Roomassa viihdytään.
su 14.05 Durrës Welcome to Albania!
ma 15.05. Durrës-Tirana Minibussilla varmaan.
ti 16.05. Tirana Perillä! Vapaalataaja lupasi ottaa vastaan.
ke 17.05. Tirana Vielä päivä perillä.
to 18.05. Tirana Euroviisujen semifinaali!
pe 19.05. Tirana-Shkodër Minibussilla kohti pohjoista.
la 20.05. Shkodër Tilaisuus upeaan laivamatkaan Komani-järvellä. Euroviisuvinaali!
su 21.05. Shkodër-Ulcinj-Kotor Podgorican voi unohtaa. Ulcinjiin mennee minibussi suoraan Shkodrasta. Dubrovnikiin tai Kotoriin sieltä ehkä bussi.
ma 22.05. Kotor-Dubrovnik? Tai Mostar? Tämäkin pätkä pitänee mennä bussilla, ainakin osin.
ti 22.05. Sarajevoon! Mostarista pääsisi junitsekin. Taas yksi pääkaupunkibongaus. Vapaalataajaa kysytty.
ke 24.05. Sarajevo Lisää Sarajevoa.
to 25.05. Sarajevo-Budapest Yöjuna: 20.40-09.03, suora.
pe 26.05. Budapest Pitkästä aikaa Budapestissa! Mabkin tullut edellisenä iltana.
la 27.05. Budapest Täällä voisi hetken viettää aikaakin.
su 28.05. Budapest-Krakova Vaikka vielä tämäkin päivä Budapestissa, kun Mabkin lähtee vasta sunnuntaina? Suora juna menisi 19.10-05.45. Toinen vaihtoehto: Kosiceen 6.15-9.59, sieltä 23.27-5.45, mikä ei oikeen nappaa. Suoraan Gdanskiinkin pääsisi 19.10-13.11 vartin vaihdolla Krakovassa.
ma 29.05. Krakova Stoppaisiko hetkeksi? Voi olla kyllä ettei ehdi, suoraan Lodziin tai Gdanskiin ehkä parempi.
ti 30.05. Krakova-Lodz Lodziin on surkeat yhteydet: 09.00-13.45, 109 PLN = 28 EUR, Varsovan kautta. Piotrekia ja Wojtekia olisi silti kiva käydä moikkaamassa.
ke 31.05. Lodz-Gdansk Suora, mutta hidas juna: 09.01-15.07, 47 PLN = 12 EUR. Krakova-Gdansk menisi suora juna 12.00-19.13, 97 PLN = 25 EUR
to 01.06. Gdansk-Nynäshamn Lopulta tulee tämäkin nähtyä. Vapaalataajaa kysytty, ei ollut vielä varma.Yölaiva 18.00-12.00, 670 SEK / 71 EUR tai 560 SEK / 59 EUR Inter-Rail -kortilla.
pe 02.06. Nynäshamn-Tukholma Suora bussi ainakin 19.30-20.30, 80 SEK = 8 EUR. Mutta Nynäshamn-Västerhaninge buss 12.17-13.03, pendeltåg mot Bålsta 13.07-13.38.
la 03.06. Tukholman maraton Peran kanssa maratonilla!
su 04.06. Tukholma-Turku-Tampere Kun maraton alkaa 14.00, niin tuskin ehtii edellisyönä 20.10-7.35, 45 EUR/henki (Viking). Ehkä siis päivällä 07.45-19.50?
Linkkejä:

Viking Line, http://www.vikingline.fi/
Ruotsin junat, http://www.sj.se
Stena Linen aikataulut Göteborg-Fredrikshavn, http://eeme.li/ab3
Tanskan junat, http://www.rejseplanen.dk/bin/query.exe/en?
Saksan ja koko Euroopan junat, http://reiseauskunft.bahn.de/bin/query.exe/en
Italian junat, http://www.trenitalia.it/en/index.html
Lautta Italiasta Albaniaan, http://www.viamare.com/agoudimos-bari-durres.html#
Puolan junat, http://www.polrail.com/sections/travel/timetable.html
Lautta Gdanskista Nynäshamniin, http://eeme.li/ab2
Busseja Nynäshamniin, http://eeme.li/ac4
Muita yhteyksiä Nynäshamniin, http://www.sl.se/

Kommentit tervetulleita! Kova on vauhti ainakin, jotain joutunee jättämään pois...toisaalta taas Tatrallakin olisi kiva pistäytyä.

Posted by keem at 12:24 PM | Comments (1)