« Kotona | Main | Tanska 3.-4.5.2006 »

lokakuu 23, 2006

Ruotsi 1.-3.5., 2.-3.6.2006

Luvattu mikä luvattu, viime kevään reissu piti ruotimani läpi maa kerrallaan. Vaikka aikaa on mennyt jo lähtöpäivästä liki puoli vuotta, niin parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ruodinta alkakoon! Näin syksyn pimeinä aikoina onkin ihan mukava muistella alkukesän tapahtumia.

Ensimmäisessä osassa ruodin Ruotsia, joka ei ainakaan ollut reissun halvin maa; junalippu Tukholmasta Göteborgiin maksoi opiskelija-alennettunakin toista sataa euroa. Tosin olisi kai pitänyt arvata, että vappupäivänä halvemmat junat on myyty loppuun ja tilata piletti etukäteen. Mutta tulipa kokeiltua Ruotsin rautateiden X2000-epäjumalaa, josta jo 1995 Interraililla haaveilimme (silloin ei ollut varaa moista kokeilla). Eipä se mitenkään erikoinen juna muuten ollut, mutta siirtyi kyllä rivakasti maan halki.

Vappuinen Göteborg ei vielä tarjonnut meille kesäisiä olosuhteita. Tihkusateessa kiertelimme tutustumassa valpurin aaton juhlinnoista palautuvaan, hiljaiseen kaupunkiin, johon Lepe oli viisi vuotta aikaisemmin kovasti ihastunut. Itsekin viihdyin Göteborgissa alusta asti, joskaan mitään hiuksianostattavia viboja se ei missään vaiheessa herättänyt.

Mitä Göteborgista sitten jäi päällimmäisenä mieleen? Ainakin lounaspastamme rucola oli kitkerää. Toinen lounaspaikka olikin sitten koko reissun parhaita. Aivan vahingossa osuimme Lepelle ennestään tuttuun kasvisravintolaan, Andrumiin (Östra Hamngatan 19A). Stor soppmeny kustansi normaalin lounashinnan n. 8 euroa ja oli todella monipuolinen sekä maukas! Koko loppumatkan Lepe haaveilikin Andrumista ja vastaavanlaisen paikan perustamisesta Tampereelle. :) Vaan kyllä kelpaisi tämmöinen ruoka kotopuolessakin tosiaan! Kaiken lisäksi mestassa oli oikein viihtyisä tunnelma. Sinne vaan kaikki Göteborginmatkaajat lounaalle.

Iltaruokailuun emme löytäneet Göteborgissa mitään kauhean kiinnostavia budjettivaihtoehtoja. Elämyshän toki oli aterioida nakkikioskin muusia ja lihapulliakin, siihen voi suositella paikkaa nimeltä Lasse på Heden!

En ole huvipuistojen ystävä, mutta jouduin taipumaan käyntiin Lisebergin huvipuistossa. Täytyy myöntää, ettei se ole ihan tavallisen tylsä huvipuisto, vaan paikassa on aika paljon Kööpenhaminan Tivolin kaltaista vanhanaikaista charmia. Ja itse asiassa käyntihän osoittautui loppumatkan kannalta suorastaan krusiaaliseksi. Eräällä kojulla heiteltiin tynnyreihin sellaisia puisia silakankuvatuksia ja onnistuin osumaan riittävän monesti saadakseni palkinnoksi hienon pehmokalan! Lepe risti tuotteen Aarne Arvontakalaksi, josta tulikin matkamme mainio maskotti.

Lisebergin likellä oli jonkunlainen tiedepuisto, paikallinen Heureka. Kiersimme näyttelyn kohtalaisen nopeasti läpi, parhaiten mieleen jäi suuri tila, jota pidettiin tropiikinomaisen kuumankosteana ja jossa eksoottisia lintuja ja perhosia lenteli sademetsän kasvillisuuden keskellä. Kaikenlaista sitä Pohjolaan pykätäänkin, ja toiset vielä nauraa arabien hiihtoputkille. Tulipa ainakin lämmin! Tiedepuiston vessasta löytyi hupsu kyltti.

Sattui myös niin, että Göteborgissa ollessamme oli Ruotsissa juuri veroilmoitusten palautusaika. Muuten moinen merkkipäivä olisi saattanut jäädä huomaamatta, mutta huomasimme kadulla huomioväreihin pukeutuneita henkilöitä, jotka näyttivät jakavan jotakin ohikulkeville autoilijoille. Kun Lepe kävi selvittämässä asiaa lähempää, niin kävikin ilmi, että jakaminen tapahtui toisinpäin. Autoilijat palauttivat veroilmoituksensa kerääjille ojentamalla sen auton ikkunasta, nerokasta!

Sitten oli tietysti maanmainio majoittajamme, Birgitta. Tai oikeastaan meillä oli hospitalityclubin kautta kontakti Birgitan mieheen, Larsiin, mutta emme koskaan tavanneet Larsia, joka sattui olemaan työmatkalla. Pariskunnalla oli erittäin viihtyisä puutalo kasvitieteellisen puutarhan vieressä ja kun suurin osa lapsista oli jo muuttanut pois, niin saimme yhden lastenhuoneen yläkerrasta käyttöömme. Mukavaa ja ylellistä, täällä nukuimme ensimmäisenä aamuna tosi pitkään ja karistimme univelat pois. Birgitta oli kuvaamataidon opettaja ja innokas matkailija sekä ilmeisen tottunut majoittamaan ventovieraita kun suhtautuminen oli mukavan mutkatonta. Hupsua oli, että keittiössä huomasimme täsmälleen samanlaisen mehukannun kuin itsellämme on. Yksi talon kissoistakin muistutti erehdyttävän paljon omaamme.

Siirtyminen pois Ruotsista tapahtui sataman kautta, aamulaivalla kohti Tanskan Fredrikshavnia. Päivämäärä oli 3.5.2006. Paluu Ruotsiin taas tapahtui päivää vaille kuukauden sekä yli tuhat valokuvaa myöhemmin, yölaivalla Puolan Gdanskista Nynäshamniin. Kuukauden aikana olimme käyneet kymmenessä maassa ja kesäkin oli ehtinyt sillä välin saapua Ruotsiin. Nynäshamnissa oli kesäkuun alussa suorastaan helteistä, vaikka laivaan hypätessämme Puolassa oli ollut tosi koleaa. Tähän pikkuiseen kylään jäimme vain kahvittelun ajaksi. 2,20 euroa oli suorastaan hämmentävän halpa hinta siirtyä sieltä junitse Tukholmaan, tunnin matkan päähän.

Tukholma sovitettiin reitille siten, että saatoin käydä juoksemassa Tukholman maratonin läpi ennen kotiinpaluuta. Erityisen kiinnostavaksi tämän tapahtuman teki se, että Pera-veljeni oli tulossa sinne myös juoksemaan. Parin päivän Tukholman visiitti menikin sitten koko lailla maratonin ehdoilla, paljon muuta ei ehditty tehdä.

Persoonaton hostellimme sijaitsi kaukana kaikesta, Pera sen sijaan oli kateudeksemme saanut paikan Af Chapmanista, retkeilymajaksi kunnostetusta vanhasta purjelaivasta. En ollut ennen ollut mukana näin suurella maratonilla, ilmoittautuneita oli reilut 17000. Lähtöpaikalla vanhan olympiastadionin kupeessa olikin melkoinen vilinä, mutta hyvin järjestäjät olivat osanneet homman hoitaa. Kahvikupposta vaan ei mistään löytynyt nautittavaksi.

Itse maraton oli mukava kokemus. Otin sen löysin nilkoin eli juoksin läpi tavallisella lenkkivauhdillani. Lämpöä piisasi sen verran, että kovempaa ei olisi tehnyt mielikään pistellä. Sitä paitsi alla oli kuukauden rankka reissuputki ja treenit olivat jääneet vähemmälle. Reitti oli kuin sekoitus Helsinki City Marathonia ja Paavo Nurmi Marathonia sekä vähän omaa. Ruuhkat ensimmäisillä juoma-asemilla olivat valtavia ja vaikka jono matkan edetessä loppua kohti venyikin, niin yksin ei tarvinnut juosta missään vaiheessa. Aika koville tällainen hidasvauhtinenkin maraton loppukilometreillä otti, mutta hyvä olo siitä tuli. Kyllä illalla ruoka maistui!

Sen verran olin maratonin jälkeen juhlatuulella, että suostuin Lepen seuraksi ja matkan viimeisen illan kunniaksi lähtemään hiphop-festivaaleille. Kyseessä oli joku isompikin festari jonkin metrolinjan päättärin vaiheilla, maahanmuuttaja-alueella. Matka keskustasta kesti hurjan kauan ja saavuimme perille vasta yhdentoista aikaan illalla, jolloin saatoimme vain todeta, että bileet alkoivat olla ohi. Yhdessä teltassa oli vielä muutama hassu tanssija ja jokunen ruokakoju oli pihalla pystyssä, mutta siinä kaikki. No, tulipa käytyä. Varhain seuraavana aamuna olimmekin jo Suomen laivassa buffet-pöydän antimista nauttimassa. Sattui niinkin mukavasti, että tuttumme Susse ja Ari osuivat samaan laivaan. Tämän tiesimme jo ennakkoon, mutta yllätys oli, että samassa laivassa matkusti myös kolmas kaverimme, Topi!

Kaikki Ruotsin valokuvat (41 kpl)

Ensi kerralla: Tanska!

Posted by keem at 23.10.2006 15:57

Comments

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)