« Århus | Main | Tirana »

toukokuu 14, 2006

Albaniassa!

Pitkasta aikaa netin aarella. Saavuimme tana aamuna viimein Albaniaan! Aarhusin jalkeen reitti meni ensin Hampurin kautta Berliiniin. Sielta jatkettiin yojunalla Milanoon ja parin paivan jalkeen Roomaan, valilla lounaalle Firenzeen pysahtyen. Roomasta edelleen Beneventoon ja Bariin, josta viime yona paatilla tanne Durresiin, Albaniaan.

Paljonkaan tassa nyt ei ehdi kirjoitella ja kaiken lisaksi netcafeen koneet eivat jostain syysta osaa lukea kameran muistikorttia, joten kuviakaan ei ole tarjolla. Albania on kuitenkin toistaiseksi osoittautunut mahtavaksi paikaksi! Matkan varrella ollaan tavattu monen monituista ihmista, jotka ovat taivastelleet matkakohdettamme ja kun itsekaan ei ole oikein tiennyt mika taalla odottaa, niin aika jannaa oli eilen Barin tummenevassa illassa taysikuun alla odotella laivan Ionis-laivan lahtoa Adrianmeren toiselle puolelle.

Laivaan ei tuntunut olevan menossa juuri ketaan muita, mutta tuli sinne lopulta muutama auto ja jokunen kymmenta matkustajaa. Selkeasti olimme ainoat ulkomaalaiset porukassa. Mahdoimmeko saada laivan parhaan hytinkin, ainakin se oli erittain mukava ja tilava.

Durresin satamassa oli jo ennen passintarkastusta odottamassa ensimmainen kerjalaisaiti lapsensa kanssa ja terminaalista kun lahti kavelemaan kohti ulko-ovea, niin naki miten taksikuskien massa terastaytyi. Selvisimme kuitenkin kuskimuurista helposti ja niin polahdimme keskelle Durresin sunnuntai-aamua. Alkuhammennys oli melkoinen, siksi erilaista kaikki oli kuin Italiassa oli ollut. Ihmisjoukko kaduilla on kovin kirjavaa. Ensimmaisena pistivat silmaan vanhat miehet, jotka kulkevat erittain tyylikkaasti pukeutuneina, pyhapuvuissa on selkeasti lahdetty promenadille.

Sitten on suuri joukko tavallisesti pukeutuneita keski-ikaisia miehia kansoittamassa kahviloita. Yhden yhta naista emme ole kahviloissa nahneet, vaikka kuppiloita on joka kulmalla. Taalla nettikahvilassa on sentaan teinipoikien seassa muutama tyttokin. Nuori polvi on taalla tyystin erilaista kuin vanhempi. Pukeutumiselle haetaan selkeasti mallia Italiasta ja nuoriso osaa puhua englantiakin. Yksi pikkupoikajoukko ilahtui kovin kun valokuvasimme heidan pellehyppyjaan laiturilta Adrianmereen. Hammentavista asioista yksi on se, etta noin joka toinen auto taalla on Mersu. Tuloeroissa loytynee siis.

Aikamme keskustassa tallusteltuamme paasimme historialliseen keskustaan moskeijoineen ja kaupunginmuureineen. Durresi on ainakin 2500 vuotta vanha kaupunki, aikoinaan mm. tarkea satama Rooman valtakunnassa. Rantakadun lahistolta loytyi kerrassaan viehattava pikku hotelli, jossa 40 eurolla irtosi reissun ylivoimaisesti upein huone! Lounaalla kavimme kadun toisella puolella ja myos ruoka oli toistaiseksi reissun parasta, ainakin omalta osaltani. Kolmen euron noutopoydasta loytyi marinoituja herkkuja joka lahtoon, eika Lepen 11 euron kalakavalkadissakaan todellakaan ollut moitteen sijaa.

Ristiriitaisin tuntein seurasimme lounaspaikan ulkopuolella oleillutta perhetta, olisivatkohan olleet romaneja tai jotain muita vahaosaisia. Aiti, 7 poikaa ja yksi tytar kuluttivat siella aikaa. Pojat olivat kovin rasavilleja ja aiti hermostui valilla lyomaan pienimpia pain kasvoja ja heittipa yhta kengallakin paahan. Ohikulkevia autoilijoita pojat kavivat hairikoimassa, pummasivat tupakkaa ja rahaa, yhteen autoon nayttivat heittavan tupakan sisaankin. Taitaa olla niin, etta asunnottomille ei tassa maassa ole kummoistakaan turvaa valtion puolesta. Tata perhetta lukuunottamatta kylla kaikki tapaamamme ihmiset ovat olleet kauhean ystavallisia, jotkut kylla nayttavat aika temperamenttisilta.

Kaikkiaan todella hyva tunnelma taalla on ollut. Telkussakin pyori paivalla mainiota viihdetta, paikallista musiikkivideota ja mainosta jos joka lahtoon. Tuntuu tyyli olevan taalla kovin erilainen kuin kotona. Musiikki muuten nayttaa olevan tarkeassa roolissa taalla kaiken kaikkiaan. Levykauppoja on siella ja taalla, musiikki raikaa vahan joka paikassa ja TV Tirana nayttaa sunnuntaina paivalla pelkkia musavideoita.

Huomenna pyritaan junaan ja Tiranaan, ihanaa!

Posted by keem at 14.05.2006 18:50

Comments

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)