kesäkuu 27, 2005

Varusteet Sumatralla

Viime tammikuussa kun reissasin viikon Sumatralla + muutaman päivän Malesiassa, koitin minimoida reissuvarustuksen mahdollisimman vähiin. Repun painoksi punnitsin 3,8 kg. Pitikin jo silloin tehdä lista kamoista mitä mukana oli, mutta unohtunuthan se on. Olisikohan nyt aika muistella mitä repussa silloin olikaan?

Koskaan aiemmin en ole reissannut alle 7-kiloisella repulla paria päivää pitempään ja on kyllä todettava, että kokemus oli erittäin miellyttävä. Kun aina ja joka hetki pystyy helposti kuljettamaan mukanaan kaiken mitä mukana on, niin reissuarki on kyllä entistäkin antoisampaa. Ei tarvitse kantaa painavaa reppua helteellä majataloa etsiessään eikä hämäräperäisen oloiseen paikkaan lopulta majoituttuaan tarvitse jättää mitään tavaroita huoneeseen, kun lähtee tutkimaan ympäristöään. Ahtaat bussimatkat ja muut pinnaa kiristävät reissuepämukavuudet eivät pikkuisen repun kanssa matkatessa tunnu ollenkaan hankalilta. Kun matkan päältä lisäksi vielä ei tarttunut mitään uutta tavaraa mukaan, niin pakkaaminenkaan ei minään aamuna muodostunut ongelmaksi. Ja mitään sellaista ei puuttunut, mitä olisin kaivannut — paitsi ehkä linkkuveitsi joka piti jättää pois koska olin varannut paluun Sumatralta Malesiaan lentäen.

Kaakkois-Aasia on kiitollista matkailuseutua siksi, että ilmasto sallii erittäin kevyen vaatetuksen. Niinpä repunkaan ei tarvitse olla kuin pikkuinen päiväreppu. Tässä tapauksessa mukanani oli jo säälittävään kuntoon päässyt viisi vuotta vanha likaisenharmaa pikkureppu, jonka pohja on jo revennyt ja ulkotaskun vetoketju hajonnut. On se vaan niin kätevä, että en malta vaihtaakaan! Yleensä sen kyllä huomaa, jos sieltä putoaa jotain...vessapaperi pysyy ihan kiltisti siinä ulkotaskussa ilman vetskariakin ja kun repun pohjalle laittaa jotain isoa, niin ei se sieltä pohjan läpi putoa. :) Pikkuisen tinkimällä ja riskeeraamalla sinne mahtuu mainiosti kymmenen päivän matkailutarpeet. Juurikaan mukaan ei kyllä sovi mitään sellaista varmuuden vuoksi mukaan otettavaa, mutta ainakaan tällä kertaa en sellaisia onneksi kaivannutkaan.

Kas tässä lista mitä kymmenen päivän reissulla Sumatralla ja Malesian kaupungeissa tarvitsee:

Aika paljon kamaa sitä loppujen lopuksi mahtuu n. 12 litran reppuun ja 3,8 kiloon! Vielä kun ne sandaalit olisivat olleen ehjät...

Posted by keem at 9:07 AM | Comments (1)

tammikuu 20, 2005

Sijainti

Niin, jos alla olevasta sekavasta sepustuksesta ei kaynyt ilmi, niin olen siis Sumatralla. Taysin alkuperaisen suunnitelman mukaan. Tuntui jarkevalta tulla tanne ja jarkevaksi se on osoittautunutkin. Tama seutu kaipaa matkailijoita ja kuluttajia, kipeasti! Taalla kun ei reissaa talla hetkella juuri kukaan, vaikka olosuhteet ovat aivan mainiot.

Hetken leikittelin ajatuksella menna Medanin lentokentalle kysymaan pystyisinko
jotenkin auttamaan Acehin avustuskuljetusten kanssa, mutta tulin siihen
tulokseen etta parempi auttaa rahallisesti kuin menna koheltamaan. Yhden
Meulabohissa olleen tapasin, jonka suurin uutinen oli se etta kuulemma
Acehin pakolaisleireilla nakee paaasiassa iloisia ihmisia! Ilmeisesti
lapset nauttivat siita etta saavat olla muiden lasten kanssa. Maailma on
ihmeellinen.

Posted by keem at 3:16 PM | Comments (0)

Welcome to the Jungle!

Danau Toba on mahtava paikka!

Mutta tanne oli pitka matka Kuala Lumpurista. Pitka ja uuvuttava. Kyllahan sen etukateen tiesin, mita Indonesiassa maitse matkailu tarkoittaa, mutta silti vaan oli nakojaan pakko paasta tanne eika jaada lohoilemaan vaikkapa Cameron Highlandsille viikoksi. Tosin tama on niin hyva mesta, etta ehka tama jopa oli kaiken vaivan vaarti.

Kolme ensimmaista paivaa menivat tyystin paikasta toiseen siirtymiseen. Bussi KL:sta Penangiin kesti viisi tuntia, mutta oli oikein mukava kyyti. Matkalla stopattiin jopa syomaan 40 euro-sentin hintaista mie gorengia. Georgetown Penangissa oli jokseenkin sekava paikka alkuun, mutta sen verran pieni etta aika pian paasin jyvalle. Malesialaiset tuntuivat olevan taalla maineensa veroisessa maarin epakohteliaita. Hommat kylla hoidetaan, mutta mitaan ylimaaraista ei tehda. Kuten kiitoksia tai hymyja tai tarkkoja ohjeita.

Laivayhtion toimistossa myivat lipun heti seuraavalle aamulle Medaniin, Sumatralle. Suomi naytti olevan yksi niista onnekkaista 21 maasta, joiden passin haltijat saavat Indonesian viisumin maahan saapuessa. Eika maksakaan kuin 25 dollaria ja sinnikkaan yrittamisen jalkeen loysin lauantaina alkuillasta jopa rahanvaihtajan kaupungista. Loppuilta sujui kulinaaristen nautintojen keskella intialaisessa ravintolassa tandoorista ja mansikka-lassista nautiskellen.

Laivamatka Medaniin piti kestaa nelja tuntia ja luulin pystyvani jatkamaan Medanista eteenpain jo saman paivan aikana. Mutta tietysti Indonesiassa matkailu kestaa aina kauemmin kuin luulisi. Laiva lahti ensin puoli tuntia myohassa, matka kestikin 5,5 tuntia ja vaikka paasin immigraatiosta suoraan lapi niin bussissa piti odottaa toista tuntia kun muut viipyilivat siella. Kun viela matka satamasta Medaniin kesti tunnin sekin, niin saavuin perilla paivan jo alkaessa laskea mailleen. Oli siis pakko jaada Medaniin yoksi, vaikka nain heti etta en pida tasta kaupungista.

Indonesialaiset suurkaupungit tuntuvat olevan kaikki yhta kaoottisia. Aikaisemmin olen kokenut Jakartan, Bandungin ja Surabayan ja Medan asettuu sekavuudessaan ihan sinne Jakartan tasolle lahes. Liikenne on aivan kasittamaton. Joka hetki joka puolella huristaa valtava maara autoja, mopoja, fillaritakseja, busseja, kuorma-autoja, bemoja, opeletteja ja ties mita. Meteli alkaa rassata varsin akkia ja helle on armoton. Ei kiva paikka ainakaan kun ei tunne kaupunkia. Loysin kuitenkin suuren moskeijan, jonka vieressa oli hotelleja ja sielta 8 eurolla ilmastoidun huoneen. Huikea hinta takalaisittain, mutta ainakin siella pystyi nukkumaan hyvin. Hotelliin astellessani ovella kaveli vastaan kissaemo kuollutta poikasta raahaten. :( Hengissaolevia pentujakin pesueesta naytti sisalla kuitenkin vilistavan.

Taalla on todella paljon kissoja vahan joka paikassa. Nayttaisi, etta vaikka ne ovat tavallaan lemmikkeja, niin kukaan ei niita ruoki tai muutenkaan pida huolta, vaan ne vaan pyorivat jaloissa ja etsivat itse ruokansa. Se ei tosin ole mikaan ongelma, indonesialaiset kun heittavat roskat aina sinne missa ne tarpeettomiksi sattuvat tulemaan, joten jateruokaa piisaa yhdessa jos toisessakin nurkassa.

Kun kavin katsomassa moskeijaa lahempaa, niin vastaan kaveli yksi miljoonista "hello mister" -huutelijoista. Tama osoittautui kuitenkin paremminkin englantia taitavaksi ja kuultuani etta olen Suomesta vastasi silla sekunnilla etta "kiitos!". Huh. Aloin miettia, etta missa oikein olin: Teneriffa? Ei. Palma de Mallorca? Ei. Medan? Kylla! Miten ihmeessa joku satunnainen sumatralainen voi tuosta vaan lonkalta tietaa miten Suomessa kiitetaan? Ennen kuin ehdin kysella asiaa enempaa, kaveri oli jo kadonnut ties minne ihmisvilinaan.

Medanista matka jatkui seuraavana paivana bussilla kohti Bukit Lawangia. Tuskainen matka, kun en ole naihin ahtaisiin, kuumiin ja meluisiin busseihin tottunut, mutta alle neljan tunnin paastiin perille. Paikallinen opas, Edi, yhytti mut jo bussissa ja opasti perille. Kertoi samalla mita taalla on tapahtunut vuosi sitten. Bukit Lawang sijaitsee keskella sademetsaa, jota asuttavat mm. erittain harvinaisiksi kayneet orangit. Kylan vieressa virtaa joki. Joen ylajuoksulle oli vuosien saatossa muodostunut kaatuneiden puiden tukkimana valtava jarvi. Vuosi sitten tama puiden aiheuttama pato oli purkautunut ja koko jarvi oli tullut valtavalla voimalla virtaa alas suoraan Bukit Lawangin kylan paalle, kello 22 eli pilkkopimeaan aikaan. Koko kyla tuhoutui ja 700 asukkaasta 300 kuoli.

Sanomattakin selvaa, etta monikaan turisti ei sen jalkeen ole Bukit Lawangissa kaynyt. Tuskin olisin tullut minakaan, jos olisin taman etukateen tiennyt. Mutta nyt olin paikalla ja majoituin Edin opastamana yhteen neljasta uudelleen rakennetusta majatalosta (ennen niita oli 26). Muita vierailijoita ei juuri nakynyt. Edi lupasi vieda minut seuraavana paivana sademetsaan trekkaamaan ja orankeja katselemaan. Pian perille saavuttuani illansuussa ilman valtasi aivan jarjettoman kova rankkasade. Tama tosiaan on sademetsaa tama alue, en ole niin kovassa sateessa ollut ja sita kesti aamukolmeen asti.

Poikkesin iltapalalle naapurimajatalon ravintolaan (sateen jumittamana) ja sain nauttia banaani-suklaa-pannaria paikassa, jonka katossa roikkui lepakko, lattialla pomppi sammakko, seinilla vilisti gekkoja ja jaloissa hyori tietysti kissaperhe. Mahtavaa!

Seuraavana paivana trekkasin Edin kanssa 4,5 tuntia viidakossa. Mahtava kokemus! Hikea pukkasi kylla siihen malliin etten ymmarra mista sita niin paljon piisasikin, mutta (puoli)villien orankien touhuja oli mahtavaa seurata aivan vieresta. Ensin loysimme nuoren, hiljattain emon jattaneen kaksikon joka oli rakentanut pesan korkealle puun latvoihin. Edi houkutteli heita banaaneilla alas (mika tietysti on kiellettya, mutta Indonesiassa kun ollaan...) ja toinen tulikin rohkeasti niita kadesta noukkimaan. Seurasin tapahtumaa vieresta enka tahtonut kasittaa, etta siina se elukka nyt on minka takia olen tanne asti raahautunut. Isompi naista kahdesta naaraasta tuntui kovasti ujostelevan eurooppalaista seuraa eika uskaltanut laskeutua alas asti lainkaan.

Myohemmin tormasimme viela lastaan kantavaan aiti-orankiin, seka olimme kirjaimellisesti tormata yhtakkia puusta polulle eteemme hypanneeseen yksiloon, joka kuulemma on kovin aggressiivinen ja oli kolme paivaa aiemmin hyokannyt jonkun paalle. Onnistuimme kuitenkin pakenemaan paikalta omia jalkiamme seuraten ja jatkoimme matkaa muita polkuja pitkin.

Orankien lisaksi sademetsassa piisaa vaikka mita mielenkiintoista nahtavaa ja kuultavaa. Hyonteisten aanet pauhavat jatkuvasti ymparilla, joistakin aivan pikkuruisista sirkoista lahtee aivan mahdottoman kova kalkatus. Loysimme myos pienen yhdyskunnan pikku apinoita, jotka vissiinkaan eivat olleet marakatteja kuten ensin luulin, vaan makakeja. Ananaspuutakaan en ollut ennen nahnyt, aloe verasta puhumattakaan. Alueella on myos paljon kumipuita, joiden pintaan on viilletty ura ja kumi valuu alhaalla nokottavaan kuppiin. Mutta oljypalmu on se, jota taalla varsinaisesti viljellaan ja paljon.

Edille oli edellisena paivana syntynyt poika ja ihmeekseni han kutsui iltapaivalla kotiinsa tata katsomaan. Ohhoh, en muista etta ennen olisin 1-paivaista lapsukaista nahnytkaan... Siella se hiljakseen nukkui olohuoneen lattialla koreasti puettuna, yhden jos toisen sukulaisnaisen hellassa huomassa. Harmi ettei talle reissulle tietysti sattunut kameraa mukaan (vaikka Edi sanoi etta on tarkeaa ottaa se mukaan siina vaiheessa kun en viela tiennyt minne ollaan menossa). Teeta tarjottiin seka sen kanssa siivu ruskeaa sokeria, joka maistui hieman halvalta. Siis silta makedonialaiselta halva-makeiselta, en tarkoita etta halpahintaiselta! Taalla on hauska tapa tarjoilla tee lahes kiehuvan kuumana, mutta kaataa sita vahan kerrallaan asetille jossa se jaahtyy nopeammin ja nauttia hissukseen siita.

Toinen yo Bukit Lawangissa oli hieman pelottava. Sade oli jalleen hurjan rankka ja joen pinta tuntui nousevan uhkaavaa tahtia. Aamulla huomasin, etta piha oli taynna vetta mutta ei onneksi kuin saarensyvyista. Vastarannalla valtio rakensi kylaa uudelleen ja aamiaispoydassa huomasimme, etta siella oli yksi talo romahtanut! Joki nayttaa syovan maata koko ajan reunoiltaan ja levenee paiva paivalta leveammaksi ja tana yona oli tuolta talolta kadonnut toisesta nurkasta maa alta kokonaan.

Kun kavelin pois Bukit Lawangista, niin jouduin viela kerran ylittamaan joen riippusiltaa pitkin. Onneksi kavelin siita paasta lahtien, missa silta oli ehja. Muuten olisi jaanyt nimittain kavelematta. Toisella puolella sillan perustukset olivat puolittain ilmassa kun joki oli leventynyt niin paljon! Vakea keraantyi ihmettelemaan tilannetta ja aina kun joku uskaltautui ylittamaan jokea, niin en tieda toivoivatko vai pelkasivatko ihmiset etta koko hokotys romahtaa. No, tuon aamun se ainakin viela kesti. En usko, etta silta talla hetkella on enaa pystyssa.

Bukit Lawangista menee normaalisti turistiminibusseja Toba-jarvelle, mutta nyt kun Bukit Lawang hadin tuskin on olemassa ja hyokyaallon takia Sumatralla ei muutenkaan ole turisteja, niin ne on lopetettu. Joten jouduin kokottamaan jalleen helteiset 3,5 tuntia kohti Medania, siirtymaan siella bemon kyydilla toista tuntia toiselle bussiasemalle, ja sen jalkeen kokottamaan viela 4 tuntia helteisessa melusaasteessa koivet koukussa, paastakseni Toba-jarven rannalle Parapatin kaupunkiin. Tamakaan ei ollut maaranpaani, vaan viela oli edessa tunnin laivamatka Tuk-tukiin, jossa nyt olen. Tama on jarven keskella oleva valtava saari, joka ei oikeasti ole saari vaan pienen kannaksen kautta yhteydessa mantereeseen tuolta saaren toiselta puolen. Muuten tama veisikin Ometepelta maailman suurimman makean veden saaren tittelin.

Toba-jarvi on upea. Aivan mahtava paikka. Ei nyt ehka niin mahtava kuin Atitlan Guatemalassa, mutta kuitenkin. Jarvi on myos valtavan suuri. Se on syntynyt samoin kuin Atitlan ja esim. Taupo-jarvi Uudessa-Seelannissa, muinaisen tulivuoren purkauksen seurauksena syntyneeseen kraateriin. Purkaus taalla 100.000 vuotta sitten on vain ollut viela valtavan paljon suurempi kuin Taupossa ja niinpa jarvikin on suurempi. Vuoret ymparilla kohoavat akkijyrkasti monta sataa metria ylospain ja saapuminen bussilla on satumaisen kaunista. Melkein kuin tulisi Atitlaniin.

Toba-jarvessa voi myos uida, joten olen tyytyvainen etta paasin majoittumaan parhaalle paikalle aivan rannan viereen. Ei mikaan ihme tosin, taalla kun ei ole juuri ketaan muita turisteja. Majataloja on monen kilometrin verran, mutta useimmissa ei ole yhtaan asukasta, joissakin yksi tai kaksi. Kukaan ei uskalla tulla Sumatralle joulukuisen hyokyaallon jalkeen, vaikka tuhoalue rajoittui Acehiin ja taalla elama jatkuu kuten aina ennenkin. Joten kylla taalla kelpaa olla, tuskin hyvin viihtyisinkaan jos paikat olisivat taynna.

Iso kahden hengen huone majatalossa maksaa muuten 1,50 euroa. Jarven rannalla, valissa on oma pikku piha, suihkusta tulee lamminta vetta, vessassa on oikea pytty ja huoneessa ei tarvita edes ilmastointia kun Toba on 800 metria meren pinnan ylapuolella ja taalla on ihanan viileat yot omasta takaa! Sita paitsi nakoala pihalta on huumaavan kaunis. Enka ole syonyt sienia tai polttanut totsya, en edes juonut olutta, vaikka niita kaikkia taalla joka valissa tyrkytetaan. Naille ihmisille tuntuu olevan vaikea ymmartaa myos sita, etta yksin matkaava eurooppalainen mies ei etsi taalta naisseuraa. Reissaajia kun on vahan, niin kaikki tulevat esittamaan tarjouksiaan sitten juuri mulle.

Talla alueella ei muuten asu malaijeja, kuten muualla Sumatralla, vaan batakkeja. Batakit ovat 6-miljoonainen kansa, joka on asunut talla alueella iat ja ajat, tai ainakin siita asti kun mongolialaiset heidat Pohjois-Thaimaan alueelta tanne ajoivat. Eurooppalaiset "loysivat" batakit 1700-luvun lopulla ja huomasivat, etta ne olivat erittain sotaisaa kansaa, joka soi vihollisensa ja rikoksentekijansa. Sittemmin batakit ovat rauhoittuneet ja ovat erittain ystavallisia, mutta monet kyllakin uskomattoman pelottavan ja vihaisen nakoisia. Uskonnoltaan he ovat protestantteja, ei muslimeja kuten indonesialaiset, minka huomaa ainakin siina etta taalla ei ainoastaan lapset ja miehet, vaan myos naiset huutelevat hellomisteria ja tulevat valilla jopa vaihtamaan muutaman sanan. Lukemani mukaan sukupuolten valiset suhteet eivat batakkienkaan keskuudessa silti ole ihan tasa-arvoinen, vaan naiset tekevat suurimman osan toista paitsi kotona myos pelloilla. Ja mita pelloilla sitten viljellaan? Ainakin kahvia ja kanelia.

Kello on paljon. Pitaa rientaa. Mut kutsuttiin taksi illaksi haajuhlallisuuksiin lahikylaan, mutta vaikka se kieltamatta olisi erittain kiinnostavaa nahtavaa, niin luulenpa etta en taida jaksaa lahtea. Taidan sen sijaan menna aikaisin nukkumaan, herata katsomaan auringonnousua ja lahtea pyorailemaan pitkin saarta kiertavaa tieta. Ylihuomenna onkin edessa jo lahto takaisin Medaniin, josta seuraavana aamuna Air Asian kymmenen euron lento kohti Kuala Lumpuria ja sielta seuraavana yona edelleen kohti Eurooppaa.

Posted by keem at 2:12 PM | Comments (1)

Monta valokuvaa

Hazorin ansiokkaan avun ansiosta nyt on monen monta uutta kuvaa tarjolla Uudesta-Seelannista.

Posted by keem at 1:21 PM | Comments (0)

tammikuu 15, 2005

Pois Uudesta-Seelannista

Viimeinenkin yo Uudessa-Seelannissa on vietetty ja muut ovat jo Pariisin koneessa nauttimassa Malaysia Airlinesin antimista. Itse jain viela viettamaan aikaa toistaiseksi Kuala Lumpuriin. Mika valtava ero Uuden-Seelannin jalkeen! Heti lentokentalta pois lahtiessa aistin tutun, kuumankostean ilman aiheuttaman Kaakkois-Aasian tuoksun. Hiki virtaa ihan toiseen malliin kuin Seelannissa...

Viela en ole ehtinyt paljon muuta kuin yopya hostellissa. Lepe tuli kaymaan myos KL:n keskustassa, mutta epavirallisessa taksikyydissa istuessamme kavikin ilmi, etta matkaa keskustaan oli 75 kilomeria ja se kesti lahes tunnin. Joten jatkolennolle ehtiakseen meidan piti menna suoraan juna-asemalle, jotta Lepe ehti palata rautateitse lentokentalle ajoissa takaisin. Ehti se yhden kakunpalasen sentaan nauttia.

Illalla taalla pisti heti silmaan keskustan valtava liikenteen ja kaupankaynnin maara viela yhdentoista jalkeen illalla. Tropiikissa selkeasti kannattaa panostaa elamaan yon viileampina hetkina, sen verran paljon vakea Bukit Bintangin alueella oli liikkeella. Tavallaan tekisi vahan mieli vaan jaada tahan hyvalla paikalla olevaan, 10 euron ilmastoituun yksiooni laiskottelemaan viikoksi ja elamaan malesialaisilla herkkuruuilla, mutta toisaalta tekee kylla viela enemman mieli paasta liikkeelle nakemaan muutakin.

Taidan etsia tanaan bussin Penangiin ja mietin siella viela uudelleen laivamatkaa Sumatralle. Nayttaisi, etta Medanin alue ei ole juuri karsinyt maanjaristyksesta tai hyokyaallosta, mutta Pohjois-Sumatran alueen suurimpana kaupunkina siella nayttaisi myos olevan paljon pelastustoimintaa niille jotka tuhoalueilta ovat sinne paasseet siirtymaan. Turvalliselta paikalta se vaikuttaa, mutta pitaa viela miettia onko turistin lasnaolosta enemman haittaa vai hyotya paikallisille.

Posted by keem at 3:11 AM | Comments (0)

tammikuu 12, 2005

Tongariro crossattu ja Raglanin surffeja ihmetelty

Otsikko kertoo kaiken mita ehdin kertoa. Tongarirossa oli aivan huikeat maisemat ja upean aurinkoinen keli. Kavuttiin muiden vulkaanisten ihmeiden lisaksi 2290-metrisen Ngauruhoe-vuoren huipulle valtavaa kraateria ihmettelemaan ja paastiin jopa kavelemaan lumella. :)

Tanaan sit saavuttiin lansirannikolle Raglaniin, jossa ehdittiin kayda ihmettelemassa surffaajien touhuja matalalla rannalla. Siella oli jopa oikein hauska uida! Vesikin ihan lahes uimahallilampoista.

Nyt loppuu taas nettiaika ja toiseksi viimeinen yo Uudessa-Seelannissa on edessa!

Posted by keem at 11:08 AM | Comments (1)

tammikuu 9, 2005

Kadonneiden esineiden lista

Harvinaisen tuottoisa matka muuten ollut, jos lasketaan hukkuneiden esineiden lukumaaraa:

Posted by keem at 12:17 PM | Comments (0)

Kolme tuhatta lammasta

Iltaa talla kertaa Nelsonista, Uuden-Seelannin vanhimmasta ja aurinkoisimmasta kaupungista. Tehdakseni pitkan asian lyhyeksi: asustimme juuri kolmen yon yli lammasfarmilla Hororatassa ja saimme nauttia erinomaisesta vieraanvaraisuudesta seka valtaisasta yltakyllaisyydesta 3000 lampaan lauma ymparistossamme. Kylla teki hyvaa nukkua oikealla sangylla!

Christchurch on muuten ehka miellyttavin Uuden-Seelannin kaupungeista.

Huomenna lautta vie takaisin Pohjoissaarelle ja yritamme (tosin valitettavasti ehka ilman "ei koskaan enaa" -Lepea) uudemman kerran Tongariro Crossing -paivavaellusta, jonka pitaisi olla maan hienoin. Nyt on saaennusteetkin aurinkoiset, joten homma saattaa jopa onnistua!

Ensin pitaa kuitenkin nukkua viela tama yo yhden Nelsonin hienon hostellivalikoiman edustajan puutarhassa.

Posted by keem at 12:11 PM | Comments (0)

tammikuu 6, 2005

Cass - Lagoon Saddle vaellettu

Kolme paivaa metsassa takana, eika taaskaan aikaa kirjoittaa taman enempaa.
Aika raskas reitti kaytiin vaeltamassa Arthur's Passin kansallispuistossa:
Cass - Lagoon Saddle. Jokia yliteltiin jos monenlaisia ja makia piisasi, pilvisyys
ja alussa myos sade vaan pilasivat maisemia. Yot oltiin 1950-luvulla rakennetuissa
huippusimppeleissa autiotuvissa.

Juuri saavuttiin takaisin itse Arthur's Passin lomakylaan ja huomattiin, etta
taalla on kaikki majapaikat taynna. Pitanee soittaa meidan lammasfarmikontaktille
Darfieldiin reilun 100 kilsan paassa ja kysya voitaisiinko tulla heidan hoteisiinsa
jo nyt eika vasta lauantaina.

Posted by keem at 7:35 AM | Comments (0)

tammikuu 1, 2005

Wanaka

Kylla vuoristo on aina vuoristo!

Posted by keem at 10:43 PM | Comments (0)

joulukuu 29, 2004

Merikarhuja, lokkeja ja vuoria — Kaikoura

Nopea paivitys taas vahissa olevien kolikoiden avulla toimivan internet-yhteyden takaa.

Joulu Wellingtonissa meni rauhaisissa merkeissa, Tapaninpaivan juoksukisa oli oikein antoisa kokemus. 22 km matkalla edettiin ensin pitka ylamaki, sen jalkeen yhta pitka alamaki ja pienen tasaisen osuuden jalkeen lopuksi kavuttiin erittain jyrkka ylamaki ennen viimeisen kilometrin rajua alamakea. Juoruilimme Hazorin kanssa yhdessa viimeisten ylamakien juurelle asti, jolloin Hazor lahti tosissaan kokeilemaan rajojaan ja tykitteli hurjaa vauhtia viimeiset maet sijoittuen kisassa perati sijalle 18. Itsella ei voimia kovaan riuhtomiseen lopussa riittanyt, mutta alle kahden tunnin selvisin maaliin minakin. Mutta olipa ne huisia makia! Hill from Hell jne...

Paatti toi meidat Etelasaarelle maanantaina ja sivalsimme Corollallamme eilen Kaikouraan, joka osoittautui oikein hienoksi paikaksi. Kaupunki on meren rannalla, mutta heti sen takana kohoaa 2600 metriin asti nouseva vuoristo. Nakymat ovat siis varsin dramaattisia. Lisaksi ymparistossa lekottelee muutamia Uuden-Seelannin merikarhu -yhdyskuntia (New Zealand fur seal), joiden toimia oli hupaa kayda katsastamassa. Valitettavasti reitti merikarhujen luo vei aktiivisen lokkiyhteison halki, emmeka voineet olla hieman hairitsematta heidan elamaansa. Nayttivat kylla tottuneen siihen ja pystyvat elamaan asian kanssa.

Tanaan ajelimme koko paivan ja saavuimme jo varsin kauas etelaan, Oamaraan. Illalla klo 19-21 laheiselle rannalle pitaisi rantautuman yota viettamaan pingviineja! Keltasilmapingviinit (Yellw-eyed penguin) tulevat ensin, joten aivan kohta suuntaamme niita ihmettelemaan. Maailman pienimman pingviinilajin, sinipingviinien (Blue penguin) edustajat saapuvat paikalle hieman myohemmin.

Huomenna matka jatkuu kohti Dunedinia, mista siirrymme kohti sisamaata ja lansirannikkoa seka Etelan Alppeja. Nyt ei ehdi kirjoitella taas taman enempaa eika kuviakaan saa ladattua!

Indonesiassa nayttaa olleen valtava maanjaristys. Uutisissa juuri talla hetkella peraankuulutetaan 500:aa kateissa olevaan uusiseelantilaista ja puhutaan yli 60.000 kuolleesta. Huhhuh. Tama tekee kotimatkan varrelle suunnittelemani Sumatran keikan erityisen mielenkiintoiseksi. Saas nahda. Veikkaanpa, etta suomalaisiakin lomailijoita on hyokyaallon uhriksi joutunut?

Posted by keem at 7:17 AM | Comments (5)

joulukuu 24, 2004

Hyvaa joulua Wellingtonista

Hellou! Nopea paivitys jouluaattona. Ihmeteltyamme gannet-merilintuyhdyskuntia Cape Kidnappersissa ja lilluteltuamme Napierin kylpylan lampoisissa vesissa, suuntasimme Toyotan kohti etelaa. Yksi yo meni Levinissa ja tanaan saavuimme Uuden-Seelannin paakaupunkiin, Wellingtoniin joulua viettamaan.

Uusi-Seelanti on kylla mahdottoman helppo maa matkailla. Taalla kaukana kaikesta paikallisilla ihmisilla on tietysti aina ollut tapana lomailla omassa maassaan ja ilmeisesti sen + upean luonnon kautta maahan ovat kehittyneet todella pitkalle menneet matkailupalvelut. Varsinaisia seikkailullisia elamyksia taalla ei etsimatta tule vastaan, kaikki perustoiminnot kun hoituvat kuin itsestaan. No, vastapainoksi nahtavaa ja aktiviteetteja on sitten senkin edesta, joten erinomainen matkakohde tama on!

Tanaan on jouluaatto ja kello kay jo iltakuutta. Kaupungilla on kuitenkin viela taysi meno paalla, ei kuitenkaan mitaan ihmeempaa jouluhossotysta. Ihan tavallisen lauantain oloista shoppailua. Wellingtonin keskusta on mukavien kavelykatujen tayttama ja 17 asteen pilvipoutaisessa saassa taalla on ihan mukava viettaa erilaista jouluaattoa. Ilmeisesti tama maa hiljenee vasta joulupaivaksi.

Tuolta kavelykaduilta muuten loytyi sellainekin ihme kuin muutama koivu! Naita en ole tata ennen tassa maassa viela nahnyt, mutta sinne oli joitakin kitukasvuisia koivuja nakojaan istutettu.

Ei muuta kuin hyvaa joulua kaikille! Wellingtonista poistumme maanantaina kohti etelasaarta, jossa aikaa reissailuun tulee olemaan koko lailla tasan kaksi viikkoa. Valokuvia en valitettavasti vielakaan pysty yloslataamaan verkkoon.

Posted by keem at 6:07 AM | Comments (0)

joulukuu 22, 2004

Tappajalehmien hyokkays

Pikainen päivitys missä mennään, Bay View Holiday Parkissa kun on aika hintava nettiyhteys. Auto löytyi lauantai-aamuna Ace Rentalsista, ihan siisti viisi vuotta vanha Corolla lähti alle 20 eurolla per päivä. Takakontissa on mukavasti tilaakin, joten nythän matkailusta tuli oikein erityisen helppoa. :)

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottui näköjään ihan saman tien, ehkä tietysti auttoi että olin jo ollut pari viikkoa maassa. Sen sijaan ratin olemiseen oikealla puolella ei ole ollut niin helppo tottua. Suurin ongelma on se, että on todella vaikea hahmottaa missä auton vasen etunurkka menee ja varsinkin tien kurvatessa vasempaan se ajautuu helposti lähelle piennarta. Nyt kyllä alkaa jo tuokin asia sujua. Ollaan Hazorin kanssa ajeltu pääasiassa vuoropäivinä. Lepe kokeili oikeanpuoleista rattia ja automaattivaihteita ensi kertaa Taupon kasvitieteellisessä puutarhassa (jota todellakin kierretään autolla, välillä pysähtyillään tekemään kävelyjä) ja innostui siitä niin että posotti toista tuntia mutkaisella ja mäkisellä vuoristotiellä matkalla Pohjoissaaren halki Tongarirosta Napieriin.

Tuo tie olikin yksi kiehtovimmista tähän asti. Alue oli lähes asumatonta, muutama maatila ja niiden mukana valtavasti lampaita tietysti. Valkoisia pisteitä vaan näkyy ympäri mäkien rinteitä. (darn, nyt tämä nettiautomaatti varasti multa 2 dollaria, sessio jää entistä lyhyemmäksi). Yksi 75-metrinen rinne pysähdyttiin kipuamaan ylös ja Lepen kanssa taisimme mennä lehmien laitumella vähän liian pitkälle kun satakunta lehmää alkoivat lähestyä ainakin minun mielestä erittäin uhkaavan näköisinä. Tunnelma oli kuin pahemmastakin kauhuleffasta ja paetahan sieltä piti heti kun oli saanut kuvan napattua...

Muuten ei ole ollut ihan noin jännittävää. Ensin ajelimme Aucklandista ulos ja pikkuteitä pohjoisrannikkoa pitkin lähes Coromandeliin asti, yöpyäksemme Putarurun leirintäalueella jossa sai lillua 40-asteisessa vedessä. Sunnuntain vietimme Rotoruan vulkaanisia ihmeitä töllistellen. Mahtavia geysireitä, pulppuavia lähes kiehuvia mutalammikoita ja muuta jännättävää riitti. Pohutu-geysir ei kuitenkaan purkautunut, vaikka tunnin ajan sitä sitkeästi odotimme. Tänne oli roudattu pari kiwiäkin ihmisten ihmeteltäväksi. Kiwi on yllättävän iso lintu, en ollut yhtään tajunnut että se on niin valtava. Ainakin kissan kokoinen. Todella erikoinen otus, muistuttaa melkein enemmän nisäkästä kuin lintua mutta kuitenkin lintujen tapaan munii. Muna on lähes puolet itse linnun koosta, mikä kuulemma johtuu siitä että muinaisina aikoina kiwi on ollut vielä paljon kookkaampikin. Kiwit ovat lähes tyystin kadonneet maailmasta, kymmenistä miljoonista on pudottu joihinkin tuhansiin. Saa nähdä saadaanko se pelastettua, yritys täällä ainakin on kova.

Nyt alkaa aika loppua. Taupossa poikkesimme myös paikalla, jossa reilu 2000 vuotta sitten tapahtui viimeisen 5000 vuoden ajan suurin tulivuorenpurkaus. Vaikutukset nähtiin ehkä Kiinassa ja Italiassa asti ja kraateriin muodostui valtava Taupo-järvi. Ei voi kuin ihmetellä ko. räjähdyksen kokoa kun järveä katselee. Taupossa käytiin myös lyhyellä ratsastusretkellä, sai Hazorkin uuden kokemuksen!

Tongariron kansallispuistossa piti tehdä maan paras yhden päivän vaellus, mutta sää esti suunnitelmat. Vettä alkoi tulla oikein kunnolla ja näkyvyys putosi nollaan, mikä tarkoitti sitä ettei kannata lähteä vaeltelemaan jos ei kerta mitään kuitenkaan näe. Niinpä siirryimme tänne Napierin kaupunkiin itärannikolle, joka on kuulemma Miamin jälkeen maailman Art Deco -pääkaupunki.

Pakko päättää tähän! Jouluksi ehkä Wellingtoniin, tapaninpäivänä juoksikisa Lower Huttissa.

Posted by keem at 8:25 AM | Comments (1)

joulukuu 17, 2004

Valokuvia Northlandista

Muutama valokuva taas netissä, tällä kertaa Northlandin pyöräilyreissulta!

Posted by keem at 9:13 AM | Comments (0)

Pyöräilyt pyöräilty, Lepekin perillä kiwi-maassa!

Hellurei! Nyt on mennyt liian pitkä pätkä ilman päivityksiä, että kykenisin pitämään blogia kunnolla ajan tasalla. Sitä paitsi nyt kun meitä on kolme reissaajaa, niin blogiin kirjoitteluunkin jää selkeästi vähemmän aikaa.

Joka tapauksessa ajelimme Hazorin kera tandemilla Aucklandin pohjoispuolella, Northlandissa kuutisen päivää. Eipä se tandemilla huristelu ihan niin helppoa ole kuin tavallisella fillarilla, joskin takana istuvalla on välillä ihan leppoisatkin oltavat. Emme valitettavasti ottaneet kotoa pyöräilyhousuja mukaan, joten takamus joutui yllättävänkin kovan kärsimyksen välittäjäaineeksi.

Kuten oli luvattu, niin mäkistä Northland oli. Niinpä meidän kilometrimäärätkin jäivät aika pieniksi, mikä taas tarkoitti sitä että meno oli yhtä päivää lukuun ottamatta mukavan leppoisaa. Toisena päivänä, lauantaina, jouduimme polkemaan viisi tuntia ja 90 kilometriä että pääsimme Waipu Coven leirintäalueelle asti. Muut päivät jäivät alle 50 kilsan ja tyypillinen ajoaika oli sellaiset kolme tuntia. Espanjan tyyliin tasaisia teitä ei juuri näkynyt ennen kuin rannikolla jonkin verran. Sen sijaan reitit etenivät vuoron perään ylä- ja alamäkiä, mikään ei kyllä ollut mitenkään järkyttävän suuri.

Ilmat olivat aika vaihtelevat, mutta sateessa ei tarvinnut polkea käytännössä yhtään. Ainahan sitä saattoi teltassa aamulla odotella sateen taukoamista. Lämpötilakin oli yleensä pyöräilyyn mitä mainioin, mitä nyt viimeisenä päivänä Whangarein nähtävyyksiä kiertäessämme tuli yllättävä 28 asteen helleaalto jostain.

Northlandista löytyi ihan mukavan hiljaisia teitä mitä ajella, hiljaisimmat vaan eivät olleet päällystettyjä. Mutta soratietkin kulkivat tandemilla yllättävän hyvin. Pikku tietä poikkesimme mm. Pakirin leirintäalueelle Tyynenmeren rannalle, josta aamulla jatkoimme kahlaamalla mereen laskevan joen toiselle puolelle, tandemia ja tavaroita kantaen tietysti. Tämän Hazorin innovaation ansiosta säästimme ainakin tunnin, ellei parikin istumista tandemin epämukavalla penkillä. Jälkeenpäin meille selvisi, että kahluupaikan vieressä pesineet paikalliset meriharakat ovatkin hyvin uhanalainen laji, jota ei saisi häiritä. Kyllähän ne vähän meistä hermostuivat kun poikasiakin näytti olevan huollettavana, mutta väitänpä ettei meistä sentään yhdellekään meriharakkaperheelle mitään varsinaista haittaa ollut. Muitakin harvinaisia lintulajeja tällä Waipun alueella oli, eräskin populaatio on kuulemma vähentynyt jo n. 30 yksilöön.

Pakirista eteenpäin lähti oikein hauska "viidakkotie", joka toi mieleen jotkin tiet Boliviassa. Tie mutkitteli erittäin vehreän metsän keskellä ja saimme ihmetellä kauniita jättiläissaniaisia ja monenmoisia puita. Yksi kauri-puukin osui reitille, joskin tunnistimme sen kauriksi vasta myöhemmin katsomalla Hazorin siitä ottamaa valokuvaa. Sen verran paksu runko sillä oli, että kiinnitti kyllä huomiota. Kaureja näimme sitten myöhemmin Whangareissa, jossa on oikein pikku metsikkö nuoria, alle 500-vuotiaita kauri-puita sekä muitakin jättiläisiä (joiden nimet ei nyt just tule mieleen).

Waipun alueen hiekkarannoilla olimme toisenkin yön, kun yhden päivän ajelut jäivät 45 minuuttiin meikäläisen yllättäneen heinänuhan takia. Oireet tulivat rajumpina kuin koskaan ja viime sunnuntaista lähtien on hengenahdistus ollut alituinen vaiva. Tänään täällä Aucklandissa tosin tuntuisi ensimmäisen kerran tapahtuneen edistystä. Säätiedotteenkin mukaan heinälajien kukinta on juuri nyt pahimmoillaan, joten saapa nähdä miten jatkossa jakselen. Ensi viikolla olisi se toinen vuorijuoksukisakin...

Yksi pikkutie lähti Ruakakasta kohti Waipu-luolia ja siellä saimme ajella pari tuntia käytännössä täysin yksiksemme. Totta kai ympärillä oli sentään lampaita ja lehmiä, joita tässä maassa näyttää laiduntavan aivan joka puolella. Hauskasti lampaat näyttivät usein vastaavankin ohiajelevan Hazorin määiskelyihin. :)

Joka tapauksessa Waipun luola oli ihan käymisen arvoinen mesta. Mikään pitkä tunneli sieltä ei lähtenyt kiemurtelemaan, mutta iso luola stalagmiitteineen oli hämärässäkin näyttävä näky. Katossa loistavat kiiltomadot loivat mestaan aivan oman tunnelmansa.

Pyöräilymme päättyi sitten lopulta Whangarein kaupunkiin, joka on suurin asutuskeskittymä tässä maassa Aucklandin pohjoispuolella. Ei mikään turha mesta, sieltä löytyi mm. Manse Street! Vietimme Whangareissa pari yötä ja ihastelimme kauri-puita sekä Whangarei Falls -putousta ja paikallista luolaa, Abbey Cavea. Tämä Hämeenlinnan kokoinen pikku kaupunki tuntui oikein mukavalta paikalta. Hyppäsimme kuitenkin eilen bussiin, saimme sen tavaratilaan tandeminkin mahtumaan ja palasimme takaisin Aucklandiin. Juuri parahiksi kun Lepekin saapui tänne Suomesta eilen!

Aloe Tree -hostelli on taas majapaikkanamme ilmaisine internetteineen. :) Näköjään Polarin sykevyö, jonka lähtiessä tänne unohdin, on kadonnut jonnekin jäljettömiin. Parempiin käsiin on eilen illalla mennyt myös sähköpistokeadapterimme (se puukolla vuollettu), joka jäi hieman liian pitkäksi aikaa lojumaan julkisiin tiloihin. Muuten Aucklandissa on kyllä ollut oikein kiva olla takaisin. Lepe tuntuu kovasti kärsivän vielä jet lagista, uni tulee väkisin iltakuuden maissa ja aamulla herätys ennen auringonnousua. Eipä voi mittään.

Tänään kuvailimem kolmistaan videolle ajelua tandemilla läheisellä mäkisellä kadulla. Taisimme herättää melko lailla hilpeyttä kurvailemalla mäkeä pieniä pätkiä ylös ja alas yhden kuvatessa meininkiä videolle. Mutta ainakaan ei tullut yhtään kolaria! Tandemilla ajelin vielä Lepen kanssa hetken kaupungin puistoja katsellen, kunnes kävimme sen äsken palauttamassa vuokraamoon. Seuraava ohjelmanumero olisi sitten auton vuokraaminen, mutta se jää huomiseen koska liikkeet näyttivät olevan äsken menneet jo sulki. Ace Rentals lienee se firma, josta lähdemme tandemia vauhdikkaampaa menopeliä yrittämään saada. Sitten saadaankin jänniä tilanteita kun kolme autotonta turistia yrittää totutella ajamaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä...eipä ole ainakaan niin pahaa taakkaa eripuolisesta liikenteestä kuin niillä jotka kotonakin ajavat autoa!

Kävimme tänään myös kaupungin parhaaksi nähtävyydeksi mainostetussa Auckland Museumissa, jossa olikin varsin messevästi esillepantu maan historiaa sekä luontoa. Opin mm. sen, että muinaiset maorit pitivät kauri-puuta kaskelotin isänä sekä sen, että kumara on tullut polynesialaisten mukana Uuteen-Seelantiin peräti Etelä-Amerikasta asti! Melkoisia purjehtijoita ovat olleet jo ammoisina aikoina. Luonnontieteellisellä puolella täytetyt kiwi-linnut olivat yllättävän suuria, weta-hyönteiset uskomattomat julman näköisiä ja luista rekonstruioitu muinainen jättiläismoa-lintu käsittämättömän valtaisan kokoinen. 2,5 tunnin aikana ei museosta ehtinyt nähdä puoliakaan, mutta eiköhän me jonkinlainen johdanto maahan sieltä saatu.

Huomenna siis toivottavasti alla on auto ja suuntana todennäköisesti seuraavaksi Rotoruan kuumat lähteet!

Posted by keem at 8:39 AM | Comments (2)

joulukuu 13, 2004

Arthur Lydiard on poissa

Jarkyttava uutinen loisti tanaan New Zealand Heraldin etusivulla: Arthur Lydiard on kuollut. Lydiardhan on uusiseelantilainen juoksuvalmentaja, joka 1960-luvulla valmensi vallankumouksellisilla metodeillaan mm. Peter Snellin ja Murray Halbergin olympiavoittajiksi seka sittemmin toi menetelmansa Suomeenkin ja siten pohjusti meikalaisten 1970-luvun juoksumenestykset. 87-vuotias terasvaari on viikonloppuna kuollut sydankohtaukseen ollessaan puhekiertueella Texasissa.

Me herasimme tana aamuna teltassa Waipu Covesas, Uuden-Seelannin pohjoisosissa itarannikolta eli Tyynenmeren puolelta. Taivaskin tuntui itkevan Lydiardin poismenoa ja tama aamu oli ensimmainen kunnolla sateinen. Aloitimme paivan pyorailyt vasta puolen paivan jalkeen, sateen tauottua. Paiva on sateisuudesta huolimatta toistaiseksi lampimin, parikymmenta astetta. Eka etappi toi tanne Waipuun, jossa pysahdyimme lounaalle. Tanaan taitaa olla loysa paiva edessa, ehka pyorailemme patkan lisaa pohjoiseen ja leiriydymme taas meren aareen.

Perjantai, lauantai ja sunnuntai on tullut jo tandemia poljettua. Eka paiva oli loysa ja meni totutellessa tandemin saloihin. Lauantaina poljettiin sitten viisi tuntia ja n. 90 km, mika otti taalla erittain makisessa maastossa jo varsin koville. Sunnuntaina meni ehka vajaat 50 km. Yot on vietetty leirintaalueilla teltassa Parakaissa, Pakirissa ja Waipu Covessa. Viela muutama paiva pyorailya, raportoin lisaa kun paastaan takaisin Aucklandiin!

Posted by keem at 3:50 AM | Comments (0)

joulukuu 9, 2004

Mikrofoni

Reissussa aina (ainakin mulla) löytyy kaikenlaista "hukkunutta" roipetta. Niinpä kadonnut mikrofoninikin tuli äsken kiltisti vastaan kaivellessani muovikasseja ihan muilla asioilla. :)

Posted by keem at 11:27 AM | Comments (0)

Hazor saapuu Uuteen-Seelantiin

Tajusin hiljattain, että Uusi-Seelantihan on siinä mielessä oikein mukava maa matkustella, että täällä meikäläistäkin luullaan vähän väliä paikalliseksi. Yhtenäkin päivänä ihan peräjälkeen ensin kysyttiin tietä johonkin ties-minne-paikkaan ja pyydettiin ohjeita parkkimittarien käyttöön. Harmi vaan, enpä pystynyt auttamaan pulassaolleita.

Aucklandin keskustan liikennevaloissa on muuten hämmästyttävän yksinkertainen, mutta toimiva innovaatio: vihreän vaihtuessa jalankulkijoille vaihtuu samalla kaikille autoille punainen valo. Niinpä jalankulkijat voivat kävellä paitsi kadun yli, myös sen poikki ylittäen kerralla kahdet valot. Tuommoista tarvittaisiin Tampereellakin esim. Hämeenkadulla rautatieaseman risteyksessä.

Paikallisiin kummajaisiin kuuluvat myös BYO-ravintolat, mikä suomeksi tarkoittaa OPM — omat pullot mukaan. Mukanaan voi siis tuoda oman viinipullon, jotta ei tarvitse ravintolan kalliista listasta viinejä valita. Näyttää olevan melkoisen suosittua tehdä näin.

Keskiviikkoiltapäivänä sain seuraa kun Hazor saapui mestoille ja asettui Aloe Tree -hostelliin asumaan. Liekö sattumaa vai mitä, mutta meikäläisen rahan kulutus on tämän jälkeen selkeästi vähentynyt! Näköjään tulee kahdestaan tarkemmin mietittyä mihin sitä ropojaan tuhlaa. Hämmästyttävää kyllä Hazor jaksoi heti ensi töikseen raahautua useita tunteja mukanani keskustan retkeilyliikkeitä kiertelemässä. Elämäntapavaeltaja näyttikin olevan aivan haltioissaan paikallisesta tarjonnasta ja hintatasosta! Albert Parkissa käytiin valtavia puitakin halailemassa.

Reissussa aina (ainakin mulla) hukkuu ja hajoaa kaikenlaista roipetta. Tämän matkan ensimmäiseen miinus-sarakkeeseen voidaan lisätä mikrofoni, jonka otin mukaan jotta Hazor voisi tehdä äänipäiväkirjaa minidisc-soittimensa avulla. Niinpä vaan sitten juuri toissapäivänä onnistuin mokoman pikku vekottimen kadottamaan, taisipa pudota puiston penkille siellä istuskellessani ja haaveillessani. No uusiahan aina saa.

Tänään aloitettiin päivä vauhdikkaasti ja lenkkeiltiin reilu tunti ympäri Aucklandia. 15 asteen lämpötilassa ja vihreässä ympäristössä on kyllä oikein mukava juoksennella, tänään vaan ensimmäistä kertaa paistoi aurinko sen verran että pääsi poskipäät vähän punottamaan. Ihme kyllä olen pärjännyt tähän asti ilman ongelmia ihan kokonaan aurinkovoidetta käyttämättä. Tänään sitten näin sääennusteen, jossa luvataan suurinta mahdollista ultraviolettisäteilymäärää...joten eiköhän ole parasta alkaa kiltisti vaan käyttää sitä voidetta ihan varmuuden vuoksi kelillä kuin kelillä.

Aloimme valmistella huomenna alkavaa pyöräretkeä tekemällä ostoksia ainoasta isommasta ruokakaupasta mitä on tullut vastaan. Missä lie kaupungin laitamilla ovat supermarketit kun ei ole yhtäkään näkynyt. Mutta sitä hauskempi oli shoppailla Asian Food Shopissa, jossa oli yhtä ja toista enemmän tai vähemmän tunnistettavaa materiaalia eri puolilta Aasiaa. Päädyimme ostamaan muutaman pussin nuudelisoppaa sekä joitain hyvin hämärän näköisiä kuivattuja vihanneksia. Nähtäväksi jää miten pitkälle niillä jaksaa pyöräillä. :)

Asiointi pyörävuokraamossa tuotti sellaisen positiivisen yllätyksen, että siellähän oli tarjolla myös tandem-pyöriä. No mehän kokeilunhaluisina tietysti otettiin sellainen viikoksi alle! Kyllä nyt kelpaa lähteä Northlandia kiertämään. Mulla ei tandem-kokemusta vielä ole, mutta Hazor on onneksi joskus yhden retken sellaisella tehnyt, joten eiköhän siitä hauskaa tule. Jos ylämäet onkin vähän raskaampia, niin alas tullaan sitten sitäkin kovempaa. Harmi kyllä takana istuvalla ei näyttänyt olevan jarruja ollenkaan, joten lienee parasta että meikäläinen istuu ainakin alamäkien aikana edessä. :)

Artikulaatiossani on selkeästi jotain vikaa, kun saan toistuvasti ihan eri materiaalia mitä tilaan. Päivällä pyysin kahvilassa short blackin — suomeksi espresso — ja sain long blackin — suomeksi iso kuppi mustaa kuraa. Ja äsken kun olisin halunnut maistaa tofu burgeria, niin tulikin fuel burger. Kas kun ei tofuel. No eipä se mitään, burgeria en jaksanut syödä kuitenkaan kun mässytimme valtavan kasan ranskalaisia kumaroita. Kumara on joku paikallinen perunan kaltainen kasvi, mutta makeampi kuin peruna ja ainakin tuollaiset friteeratut kumarat ovat oikein maukkaita. Herää vain kysymys, että mahtaisikohan kumara menestyä Suomen olosuhteissa? Voisi tosin kuvitella, että joku olisi jo koittanut. Kumaranviljelijälle kyllä varmasti olisi kysyntää! Tiedä sitten kuuluuko kumara niiden artikkelien listalle, mitä ei saa viedä tästä maasta pois.

Hazorin mukanaan tuoma jakorasia ei ihan sopinut sähköpistokemuuntimeeni. Onneksi neuvokas maisteri tajusi, että puukolla jakorasiastakin saa nz-yhteensopivan ja niinpä voimme latailla nyt peräti kolmea laitetta yhtä aikaa. Kyllä nyt kelpaa todellakin lähteä Northlandiin pyöräilemään sekä kauri-puita ja muita ihmeitä katselemaan! Siellä vierähtäneekin melkein viikko, voipi olla että joutuu ihan nettipimentoon siksi ajaksi. Ensi viikon torstaina palaamme Aucklandiin sopiviksi silloin, kun Lepenkin pitäisi tänne lentämän.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Päätän raporttini Aucklandista tähän.

Posted by keem at 10:10 AM | Comments (3)

Lisää valokuvia

Ja taas jaksoin ylösladata muutaman valokuvan lisää. Nää keskittyy lähinnä aamulenkkeilyyn Aucklandissa Tommin kanssa tänä aamuna. :)

Posted by keem at 9:55 AM | Comments (0)

joulukuu 7, 2004

Valokuvia Uudesta-Seelannista

Sain muutamia Aucklandin ja Coromandelin valokuvia nettiin!

Järjestäjät ovat puolestaan laittaneet Kauri-juoksun kuvia näytille. Ei siellä meikäläistä kyllä taida näkyä.

Posted by keem at 10:47 AM | Comments (0)

Viikonloppu Coromandelissa

Uuden-Seelannin historia on aika omalaatuinen. Vielä tuhat vuotta sitten täällä ei ollut kukaan ihminen käynyt, mutta niihin aikoihin ensimmäiset maori-asukkaat saapuivat jostain päin Tyynenmeren saarilta. Iät ja ajat muusta maailmasta eristyksissä olleet saaret olivat silloin tietysti eläimistöltään ja kasvistoltaan hyvin omaperäisiä. Metsää oli kaikkialla ja Pohjoissaaresta suuri osa oli valtavan kauri-puun peittämää. (no ei nyt tietysti yhden ainoan puun...)

Ihmisen tulo muutti kaiken. Ensi töikseen maorit metsästivät sukupuuttoon strutsinkokoisen moa-linnun ja toivat mukanaan eläimiä, jotka edesauttoivat monen muun lajin tuhoa. Uudessa-Seelannissa oli kehittynyt poikkeuksellisen paljon lentokyvyttömiä lintuja. Nisäkkäitä kun oli niin vähän, että linnut ottivat niiden paikan eivätkä tarvinneet lentotaitoa ja ajan mittaan monista lajeista tuli täysin maassa pysyviä. Sanotaan, että ihmisen sittemmin tuomat kissat saalistivat monet näistä sukupuuttoon, mutta joitakin on toki vielä jäljellä. Kuuluisimpana ja yhtenä uhanalaisimmista tietysti kiwi.

Hollantilaiset "löysivät" ja nimesivät Uuden-Seelannin 1600-luvulla, mutta vasta sata vuotta myöhemmin Euroopassa kiinnostuttiin koko paikasta. Kolonisaatiota alkoivat toteuttaa britit. Täällä ei kuitenkaan teurastettu alkuperäisväestöä läheskään yhtä julmasti kuin esim. Australiassa, Meksikossa tai Pohjois-Amerikassa. Sen sijaan englantilaiset tekivät maori-päälliköiden kanssa ovelan sopimuksen maiden luovuttamisesta tulokkaille. Sanamuoto sopimuksessa oli kuulemma säädetty sellaiseksi, että sitä ei kunnolla voinut kääntää maorin kielelle ja niinpä päälliköt eivät edes tienneet mitä tulivat allekirjoittaneeksi. 1840-luvulta asti vallassa olivat kuitenkin britit, aika pian Uudelle-Seelannille kyllä annettiin itsehallinto. Satakunta vuotta sitten täysi itsenäisyyskin.

Ja se naisten äänioikeus oli kuulemma pelkkä vahinko. Joku senaattori tms. huvikseen kokeili että mahtaako moinen lakialoite mennä miten monesta byrokratian portaasta läpi, ja ällistyksekseen se menikin niistä kaikista!

Nykyään kauri-puut on hakattu lähes olemattomiin, niitä nähdäkseen pitää matkustaa erillisille kauri-metsäalueille Northlandiin tai Coromandeliin. Muutenkin metsät on hakattu koko lailla täysin pois. Luonto on kuitenkin yhä erittäin kaunis ja siksipä tänne virtaa vuosi vuodelta yhä enemmän matkaajia.

Hostellin pitäjä, Scott, kertoi hassun tarinan jonkun vanhan sadun tytöstä jolla oli sininen ruusu. Tyttö piti ruusua kallisarvoisena ja poikkeuksellisena kasvina ja säästi sitä vuosikaudet. Kunnes lähti kävelemään kotoaan ensi kertaa läheisille vuorille ja löysi sieltä kokonaisia niittyjä täynnä sinisiä ruusuja. Kuulemma Uusi-Seelanti on asukkailleen vähän kuin tällainen sininen ruusu. Mutta mikäs täällä on ollessa, maasta löytyy koko lailla kaikki mitä ihminen voi elämässään kuvitella tarvitsevansa. Oikeastaan täältä olisi turha minnekään siis lähteäkään.

Vettä voisi kyllä sataa vähän vähemmän, mutta kuulemma itärannikolla sitäkään pulmaa ei ole.

Täällä on aivan mielikuvituksellinen valikoima kaikenlaisia virvokejuomia tarjolla. Monessa kaupassa on hyllymetreittäin toinen toistaan kiinnostavampia mehuja, limuja, jogurttijuomia, energiajuomia, nektareita ja ties mitä tuotoksia. Olen ehtinyt kokeilla ainakin aloe-mehua, paikallista inkivääriolutta, kiwi-mehua, merileväjuomaa, jujubae-juomaa, feijoa-mehua, lemon & paeroa -limua ym. juomia ties mistä hedelmistä joiden nimet eivät jää mieleenkään. Kokeilematta on vielä ehkä n. 278 erilaista jännittävää tuotetta. Yksi päivä olin kahvilla Aucklandin keskustassa, kun kahvilaan käveli joku paikallinen duunari, suunnisti valtavan jääkaapin luo ja nosti hetkeäkään epäröimättä sieltä — Coca-Cola -tölkin. Teki mieli käydä kysymässä, että hullukonäolet! Hyllyt notkuu vaikka mitä uskomattomia tuotteita ja kundi ottaa tylsimmän mahdollisen vaihtoehdon. Tässä on tulos siitä, että Coca-Cola Company käyttää Ugandan valtion budjetin verran rahaa markkinointiin ja mainontaan. Kiitos vaan.

Aucklandin turisti-info lienee maailman paras. Ainakin se oli ensimmäinen mistä löysin opaskirjasen nimeltä "Inner City Running Guide". Täällä on juoksun harrastajiakin siis muistettu, kyllä kelpaa kun on valmiiksi opastettu mitkä reitit ovat hyviä. Ja hyvä reitti sieltä heti löytyikin, pitkin puistoja ja rantateitä.

Coromandelin niemimaalla järjestettiin viikonloppuna 25 kilometrin seikkailujuoksukisa nimeltä Kauri 25k Run. Olin bongannut tapahtuman internetistä ja ilmoittaunut, joten kävin sitten Coromandelissa männä viikonloppuna. Tämä nyt ensimmäistä kertaa järjestetty kisa on saanut nimensä siitä, että järjestäjät aikovat istuttaa kauri-puun jokaista osanottajaa kohti. Kuulemma tavoitteena on, että aikojen saatossa reitille muodostuu kauri-kuja, jonka läpi juosta. Sitä kujaa ei kyllä nykyihmisistä taida kukaan olla näkemässä...sen verran hitaasti kasvavasta puusta on kyse.

Joka tapauksessa, naureskeltuani Kura Sake Barin ja The Lord of the Kebabs -ravintolan nimille, hyppäsin Coromandelin bussiin ja majoituin paikalliseen hostelliin. Hostellin omistaja Jim otti lämpimästi vastaan, mutta itse paikka oli kyllä jäätävän kylmä. Uudessa-Seelannissa kun ei turhia lämpöeristyksestä piitata. No, onneksi mukana on makuupussi. Ilmat täällä eivät ole toistaiseksi olleet järin lämpimiä ja tuon ensimmäisen yön Coromandelissa ollessani satoi taukoamatta.

Ihme kyllä sade aamulla taukosi ja pääsimme juoksemaan niemimaan poikki lähes poutasäässä. Ilma kyllä muuttui sen neljän tunnin aikana kun reittiä etenin aika lailla, välillä paistoi aurinko, välillä oli pilvistä, välillä kävi sivulta valtava myrskytuuli ja välillä sateli vettä vaakatasossa, välillä taas tuli rakeita ja välillä oli taas puolipilvistä. Mutaista reittiä juostiin vuoren rinnettä ylös ja alas, aina välillä ihastuttavia maisemia kohti Tyyntämerta ja Hauraki-lahtea kohti katsellen. Lopulta saavuttiin Coromandelin kaupunkiin ja oltiin maalissa. Seikkailullinen elämys!

Tarkempi kuvaus juoksusta löytyy RC Eemelin lehdistötiedotteesta.

Coromandel oli ihan kiva kaupunki viettää aikaa kisan jälkeenkin vielä toisen yön yli. Jollain etäisellä tavalla mieleen tuli Belizen Corozal, samankaltaisuudet eivät täysin lopu nimeen. Rentouduin kylän raitilla tallustellen ja ravintolassa miekkakalaa syöden sekä unohdin käydä katsomassa seudun ainoaa jäljellä olevaa vanhaa kauri-vanhusta. Valtavia, monen metrin korkuisia saniaispuita sen sijaan ehdin ihastella paljonkin.

Maanantaina palailin sitten tänne Aucklandiin pesemään Kauri-juoksussa kuraantuneita vaatteita. Bussimatka oli nyt paljon aurinkoisempi ja sain jälleen kerran nauttia hienoista merinäköaloista. Sivistyksen pariin palattua heräsi makean himo ja päätin kokeilla kuuluisaa pavlova-marenkileivosta. Joku raja se on meikäläisenkin makean himolla kuitenkin ja veikkaanpa että toista kertaa ei tätä tuotetta ole tarvetta maistaa.

Saapa muuten nähdä putoanko tuolta hostellin yläpediltä vielä lattialle joku yö. Viime yönä kerran heräsin juuri kun olin putoamaisillani ja ehdin vielä vaistomaisesti pelastaa tilanteen. Hmm, ehkä voisi vaivihkaa siirtyä alasängylle jos joku sieltä sattuisi lähtemään pois... Hostelli on kyllä varsin mukava, ei vähiten ilmaisen internetin takia. :) Muutenkin kovin kotoisa, mutta jotain täällä puuttuu sellaisesta todella hyvästä tunnelmasta. Hieman olen tässä miettinytkin, että ensi viikolla kun seuraavan kerran vietän aikaa Aucklandissa, niin voisi harkita saman kadun varrella olevaa toista hostellia. Ihan vertailun vuoksi jos ei muuten.

Tänään kävin etsimässä paikan, josta vuokrata polkupyörä. Tommi kun saapuu kaupunkiin huomenna ja tarkoitus olisi sännätä viikon pyöräretkelle jonnekin päin. Todennäköisesti suuntana on Northland eli maan pohjoisimmat kolkat. Kyllähän vuokraamo löytyi, mutta kovin vanhoja ja huonoja näyttivät olevan ainakin suurin osa sen vuokrapyöristä. No ehkä niillä nyt jonkin aikaa reissaa silti, eipähän meillä ole mitään tarvetta tehdä ennätysmäisen pitkiä päivätaipaleita (toivottavasti, Tommilla voi olla tästä kyllä toinen käsitys :).

Lisäksi shoppailin sadehousut kun täällä tuota vettä tuntuu tulevan vähän väliä. Usein vesisade alkaa aivan yhtäkkiä, niin että ei oikein edes tajua että enää ei paistakaan aurinko kun myräkkä on jo pahimmoillaan. Lisäksi kävin lautalla Devonportissa, joka on tavallaan tämän keskustan sataman virkaa toimittavan lahden toinen puoli. Devonportissa on omituinen kukkulamuodostuma nimeltä Mt. Victoria heti muutaman sadan metrin päässä rannasta ja se onkin ehkä paras paikka nousta katsomaan kaupungin ja sen ympäristön maisemia. Kaunista on. Yhdellä suunnalla keskusta pilvenpiirtäjineen ja Sky Towereineen, toisella purjehtijoiden suosima lahti smaragdinvihreine vesineen, kolmannella esikaupunkialue, neljännellä avomeri, viidennellä (lähes?) asumaton Rangitoto-saari, kuudennella Devonportin ylemmän keskiluokan asuinalueet, seitsemännellä Sydneyn vastaavaa muistuttava Harbour Bridge, jne. jne.

Semmoista tällä kertaa. Seuraavaksi taidan lähteä maistamaan kumaralastuja!

Posted by keem at 7:09 AM | Comments (2)

joulukuu 3, 2004

So this is Auckland

Jii-haa! Lopultakin maassa, josta olen jo vuosia haaveillut. Vuorokausi Aucklandissa alkaa olla täynnä ja sain heti ensimmäisenä yönä nukuttua hyvin, joten aikaerokaan ei tunnu painavan.

Hankkiutuminen tänne vaati melkoista kököttämistä. Kun bussi Tampereelta tiistaina 15.30 aikaan lähti kohti lentokenttää, tuntui hassulta että jo siihen aikaan oli pimeää. Nyt täällä ollessa se vasta hassulta tuntuukin! Lentokoneen vaihtoon Lontoossa oli yllättävän vähän aikaa, kesti tunnin päästä uuden lennon lähtöportille, mutta onneksi Malaysia Airlinesin lento Kuala Lumpuriin oli tunnin myöhässä ja ehdin hyvin mukaan.

Melkoiset pelit ja vehkeet oli Malaysian jumbojetissä. Kaikilla oli oma kuvaruutu, josta katsella elokuvia ja pelailla pelejä. 12 tuntia on sen verran pitkä aika lentokoneessa, että näitä palveluja osasi jopa arvostaakin. Malesialainen lentoyhtiö osasi tietysti ottaa huomioon myös muslimiasiakkaiden tarpeet: nykyaikaisen GPS-teknologian avulla videoruutu kertoi aika ajoin missä pain on Mekka ja jopa miten kaukana! Ainoa paikka matkan varrella, missä pääsi ihastelemaan maisemia ulkosalla oli Pohjois-Iranin yllä, jossa ylitimme uskomattoman jylhän ja karun näköistä vuoristoseutua.

Kuala Lumpurin kentällä ehdin napostella nuudelikeitot, kun homma taas jatkui. Toinen lento Aucklandiin kesti 10 tuntia, mutta tuntui pitemmältä koska nyt en saanut nukuttua lainkaan. Kelloa väännettiin sen verran ripeään tahtiin eteenpäin, että toinen yö tuli yksinkertaisesti liian aikaisin vastaan.

Lopulta puolilta päivin torstaina sitten kone laskeutui erittäin matalalla olleiden pilvien halki ja teki pehmeän laskun Aucklandin lentokentälle. Oli hupsu tunne, koin itseni innostuneeksi kuin pikkulapsi ensimmäisellä ulkomaan matkalla. Lentokentällä suurinta hyvää mieltä lievitti New Zealand Bankin rahanvaihtaja, joka tarjosi mulle ensi kosketuksen uusiseelantilaiseen vieraanvaraisuuteen huijaamalla 20 paikallista dollaria. Sitä on tainnut alkaa luottaa liikaa rahanvaihtajiin, kun ikinä ennen en ole epämääräisimmilläkään katujen rahanvaihtajien pakeilla asioidessani tullut huijatuksi, niin enpä osannut odottaa että tämän maailman ensimmäisen ns. hyvinvointiyhteiskunnan pankissa sellaista tapahtuisi!

Lieneekö hömppää koko hyvinvointiyhteiskunnalla elvistely sitten. Tänne on kuulemma rakennettu jo 1930-luvulla sittemmin Pohjoismaisena mallina tunnetuksi tullut sosiaaliturvajärjestelmä, mutta ilmeisesti meininki on sittemmin mennyt jonkin verran enemmän tuloeroja kasvattavaan suuntaan. Kyllähän Uusi-Seelanti elvistelee monella muullakin asialla, missä ehti ensimmäiseksi: mm. naisten äänioikeus täällä saavutettiin "jo" 1800-luvun lopulla.

Lentokentällä meni muutenkin paljon aikaa, täällä kun ollaan tosi tarkkoja siitä mitä matkaaja tuo muassaan maahan. Jos on ollut tekemisissä eläinten kanssa viimeisen kuukauden aikana, se pitää raportoida. Jos on käynyt maatilalla tai tarponut metsässä, sekin pitää ilmoittaa. Jos on käynyt maassa, jossa on esiintynyt SARSsia, siitäkin pitää kertoa. Mukana ei saa olla mitään ruokaa (lakritsipussin kyllä sain tuoda, kunhan siitä ilmoitin) eikä mitään vieraita kasveja tai eläimiä. Jopa vaelluskenkien pohjien puhtaus tarkistettiin ja kaiken huipuksi tullissa kysyttiin miten mulla on varaa matkustaa näin kauas kotoa.

Höh, eihän tänne ole kuin 17.000 kilometrin matka. Vajaan.

Aloe Tree Backpackers osoittautui juuri niin pieneksi hostelliksi kuin olin toivonutkin. Muutamassa huoneessa asustaa ehkä parisen kymmentä vierasta. Huoneet on pieniä, joten aikaa vietetään pääosin olohuoneessa, keittiössä ja puutarhassa. Vähän sekavan oloinen paikka, mutta tunsin oloni heti kotoisaksi. Mieluummin asun täällä, missä voi tutustua koko henkilökuntaan kunnolla kuin jossain 600 vieraan jättiläishostellissa.

Ensimmäinen kävely kaupungilla osoitti sen, että hostellin kaupunginosa Parnell on loistava paikka asustaa. Kivenheiton päässä on ainakni 30 erilaista ravintolaa, joten valinnanvaraa löytyy. Parnell lienee nykyään ehkä arvostetuin asuinalue Aucklandissa, minkä kyllä huomaa. Keskustaan ei kuitenkaan ole kuin parin kilometrin matka. Tuon matkan kun kävelee, niin tuntuu että koko kaupunki on remontissa, sen verran paljon nostureita ja keskeneräisiä rakennusprojekteja täällä on joka puolella. Olen ehkä hieman yllättynyt siitä miten vähän tämä kaupunki muistuttaa Sydneytä. Oikeastaan ei tämä muistuta kauhean paljon mitään kaupunkia missä olen käynyt, mutta jotain samaa toki on kuin Sydneyssä, Lontoossa tai vaikkapa Hong Kongissa. Erittäin viihtyisältä vaikuttaa kuitenkin.

Lisataan yhden lisapaivan jalkeen edelliseen viela vahvasti Vancouver ja miksipa ei San Franciscokin.

Söin muuten illalla varsin mielikuvituksellisen pitsan. Täytteenä oli satay-kanaa, cashew-pähkinää, tuoretta korianteria sekä karpalokastiketta! Kuulostaa villiltä, mutta toimi.

Nyt jatkan kaupunkiin tutustumista loppupäivän, huomenna on sitten aamubussilla klo 7.30 lähtö kohti Coromandelia ja siellä sunnuntai-aamuna juostavaa Kauri 25k Runia.

Posted by keem at 1:19 AM | Comments (1)

marraskuu 30, 2004

Kohti Seelantia

Marraskuun viimeinen päivä on saapunut ja on aika lähteä kohti Uutta-Seelantia. Siellä tosin on vartin kuluttua jo joulukuun ensimmäinen. Venäjän koe on takana, rinkka hankittu ja pakattu (saan jopa teltankin jotenkuten järkevästi siihen sopimaan), työt tehty ja treenit treenattu. Kaksi tuntia enää ja bussi lähtee! Saapa nähdä kauanko menee, että saan raavittua tänne seuraavat rivit?

Posted by keem at 12:43 PM | Comments (3)

marraskuu 25, 2004

Hostellivarauksia

Tulin juuri siihen tulokseen, että en jaksa jäädä Malesiaan paluumatkan yhdeksän päivän stopin ajaksi. Sumatra tuntuu paljon kiinnostavammalta ja kun sinne ei Kuala Lumpurista ole pitkä matka, niin sinne siis! Pitänee mennä ensin bussilla Penangiin, yöpyä siellä ja sitten jatkaa lautalla Indonesian puolelle Medaniin. Medanista koitan löytää majoittajan tai sitten majatalon. Viikossa Pohjois-Sumatralla ehtinee tsekata ainakin orangit ja Toba-järven, sitten pitääkin palata Medaniin josta voi lentää takaisin Kuala Lumpuriin 20 eurolla.

Kuulostaapa helpolta ja hauskalta! Saa nähdä sitten.

Uusia majoittajia Uudesta-Seelannista ei tunnu hevillä löytyvän. Sikäläiset perheet kun matkailevat joulu-tammikuussa itsekin paljon eivätkä ole kotosalla. No, eipä me heistä riippuvaisia olla vaikka kivahan sitä tietysti on paikallisia tavata.

Tänään voisi koittaa ehtiä hakea kansainvälisen ajokortin, josko olisi jo Poliisilaitoksella se. Nyt on tukkakin lyhennetty sellaisiin mittoihin, että alan olla valmis matkustamaan etelään (ilman shampoota). Pikku hiljaa siis yksi ja toinen asia alkaa olla kunnossa.

Tässäpä muuten hassu sivusto, jossa voi mitata etäisyyksiä Uudessa-Seelannissa.

Kauri-juoksun järjestäjä Andy Reid ilmoitti eilen, että on varannut mulle huoneen Coromandelin reppuselkähostellista. Mahtavaa! Kuulemma bussi Aucklandista lähtee jo klo 7.30 sinne päin, mutta ei auta. Kuala Lumpuristakin ehdin jo varata hostellihuoneen ensimmäiseksi yöksi, paikasta nimeltä Green Hut Lodge.

Posted by keem at 2:28 PM | Comments (2)

marraskuu 23, 2004

Uuteen-Seelantiin!

Seuraava reissu alkaa olla käsillä, ensi viikolla tähän aikaan sinivalkoiset siivet lennättävät minua jo kohti Lontoota. Sieltä on kuitenkin vielä matkaa yli 18 000 kilometriä lopulliseen kohteeseen, Uuden-Seelannin Aucklandiin. Toista vuorokautta kestävän lentelyn ja ilman saastuttamisen jälkeen olen lopulta maassa, josta olen jo pitkään haaveillut.

Uuden-Seelannin reissun ajankohtakin tuli koko lailla tarkasti speksattua jo joskus kolmisen vuotta sitten. Ihme kyllä en kovinkaan monta kuukautta myöhemmin ole lähdössä kuin oli ajatus silloin joskus. Konsepti vain on hieman muuttunut, alun perin kun olin ajatellut pyöräillä maan ympäri. Hazor sai mut kuitenkin muuttamaan mieleni ja nyt tulemme ilmeisesti pyöräilemään vain 1-2 lyhyempää settiä. Mukaan tulee sitten vaeltelua kansallispuistoissa sekä autoilua ympäri maata ja siten kaupunkeihinkin tutustumista. Pariin vuoristoiseen juoksukisaankin pitäisi osallistumani.

Olen yrittänyt Hospitality Clubin kautta löytää maasta majoittajia, mutta toistaiseksi on löytynyt kaikki meidät kolme reissaajaa huolivia vain yksi lammasfarmari Christchurchin läheltä. Itse asiassa ajattelinkin, että kun alkuun tulen maahan yksin ja kuitenkin kärsin jet lagista jne., niin taidan mennä hostelliin ensimmäisiksi pariksi yöksi. Joten tänään varasin jo punkan viehättävältä vaikuttavasta paikasta nimeltä Aloe Tree Backpacker, jossa ei pitäisi olla ihan 400 vuodepaikkaa kuten kaupungin isoimmissa retkeilymajoissa. Uudessa-Seelannissa taitaa reppureissaajia piisata aika lailla...varsinkin tähän vuodenaikaan.

Varustelista alkaa olla valmis ja suurin osa kamoista jo hankittukin. Rinkka pitää vielä käydä ennen lähtöä valitsemassa ja perillä pitäisi varmaankin hankkia sadehousut. Todellakin, koska tiedossa on myös vaellusta, niin ensi kertaa eläissäni lähden ison rinkan kanssa reissuun eikä tavallisen repun. Saapa nähdä miten hyvin jaksan sitä roudata.

Hazor on laatinut myös hyvän linkkisivun maasta.

Vielä viikko siis!

Posted by keem at 9:41 PM | Comments (0)