« marraskuu 2004 | Main | tammikuu 2005 »
joulukuu 29, 2004
Merikarhuja, lokkeja ja vuoria — Kaikoura
Nopea paivitys taas vahissa olevien kolikoiden avulla toimivan internet-yhteyden takaa.
Joulu Wellingtonissa meni rauhaisissa merkeissa, Tapaninpaivan juoksukisa oli oikein antoisa kokemus. 22 km matkalla edettiin ensin pitka ylamaki, sen jalkeen yhta pitka alamaki ja pienen tasaisen osuuden jalkeen lopuksi kavuttiin erittain jyrkka ylamaki ennen viimeisen kilometrin rajua alamakea. Juoruilimme Hazorin kanssa yhdessa viimeisten ylamakien juurelle asti, jolloin Hazor lahti tosissaan kokeilemaan rajojaan ja tykitteli hurjaa vauhtia viimeiset maet sijoittuen kisassa perati sijalle 18. Itsella ei voimia kovaan riuhtomiseen lopussa riittanyt, mutta alle kahden tunnin selvisin maaliin minakin. Mutta olipa ne huisia makia! Hill from Hell jne...
Paatti toi meidat Etelasaarelle maanantaina ja sivalsimme Corollallamme eilen Kaikouraan, joka osoittautui oikein hienoksi paikaksi. Kaupunki on meren rannalla, mutta heti sen takana kohoaa 2600 metriin asti nouseva vuoristo. Nakymat ovat siis varsin dramaattisia. Lisaksi ymparistossa lekottelee muutamia Uuden-Seelannin merikarhu -yhdyskuntia (New Zealand fur seal), joiden toimia oli hupaa kayda katsastamassa. Valitettavasti reitti merikarhujen luo vei aktiivisen lokkiyhteison halki, emmeka voineet olla hieman hairitsematta heidan elamaansa. Nayttivat kylla tottuneen siihen ja pystyvat elamaan asian kanssa.
Tanaan ajelimme koko paivan ja saavuimme jo varsin kauas etelaan, Oamaraan. Illalla klo 19-21 laheiselle rannalle pitaisi rantautuman yota viettamaan pingviineja! Keltasilmapingviinit (Yellw-eyed penguin) tulevat ensin, joten aivan kohta suuntaamme niita ihmettelemaan. Maailman pienimman pingviinilajin, sinipingviinien (Blue penguin) edustajat saapuvat paikalle hieman myohemmin.
Huomenna matka jatkuu kohti Dunedinia, mista siirrymme kohti sisamaata ja lansirannikkoa seka Etelan Alppeja. Nyt ei ehdi kirjoitella taas taman enempaa eika kuviakaan saa ladattua!
Indonesiassa nayttaa olleen valtava maanjaristys. Uutisissa juuri talla hetkella peraankuulutetaan 500:aa kateissa olevaan uusiseelantilaista ja puhutaan yli 60.000 kuolleesta. Huhhuh. Tama tekee kotimatkan varrelle suunnittelemani Sumatran keikan erityisen mielenkiintoiseksi. Saas nahda. Veikkaanpa, etta suomalaisiakin lomailijoita on hyokyaallon uhriksi joutunut?
Posted by keem at 7:17 AM | Comments (5)
joulukuu 24, 2004
Hyvaa joulua Wellingtonista
Hellou! Nopea paivitys jouluaattona. Ihmeteltyamme gannet-merilintuyhdyskuntia Cape Kidnappersissa ja lilluteltuamme Napierin kylpylan lampoisissa vesissa, suuntasimme Toyotan kohti etelaa. Yksi yo meni Levinissa ja tanaan saavuimme Uuden-Seelannin paakaupunkiin, Wellingtoniin joulua viettamaan.
Uusi-Seelanti on kylla mahdottoman helppo maa matkailla. Taalla kaukana kaikesta paikallisilla ihmisilla on tietysti aina ollut tapana lomailla omassa maassaan ja ilmeisesti sen + upean luonnon kautta maahan ovat kehittyneet todella pitkalle menneet matkailupalvelut. Varsinaisia seikkailullisia elamyksia taalla ei etsimatta tule vastaan, kaikki perustoiminnot kun hoituvat kuin itsestaan. No, vastapainoksi nahtavaa ja aktiviteetteja on sitten senkin edesta, joten erinomainen matkakohde tama on!
Tanaan on jouluaatto ja kello kay jo iltakuutta. Kaupungilla on kuitenkin viela taysi meno paalla, ei kuitenkaan mitaan ihmeempaa jouluhossotysta. Ihan tavallisen lauantain oloista shoppailua. Wellingtonin keskusta on mukavien kavelykatujen tayttama ja 17 asteen pilvipoutaisessa saassa taalla on ihan mukava viettaa erilaista jouluaattoa. Ilmeisesti tama maa hiljenee vasta joulupaivaksi.
Tuolta kavelykaduilta muuten loytyi sellainekin ihme kuin muutama koivu! Naita en ole tata ennen tassa maassa viela nahnyt, mutta sinne oli joitakin kitukasvuisia koivuja nakojaan istutettu.
Ei muuta kuin hyvaa joulua kaikille! Wellingtonista poistumme maanantaina kohti etelasaarta, jossa aikaa reissailuun tulee olemaan koko lailla tasan kaksi viikkoa. Valokuvia en valitettavasti vielakaan pysty yloslataamaan verkkoon.
Posted by keem at 6:07 AM | Comments (0)
joulukuu 22, 2004
Tappajalehmien hyokkays
Pikainen päivitys missä mennään, Bay View Holiday Parkissa kun on aika hintava nettiyhteys. Auto löytyi lauantai-aamuna Ace Rentalsista, ihan siisti viisi vuotta vanha Corolla lähti alle 20 eurolla per päivä. Takakontissa on mukavasti tilaakin, joten nythän matkailusta tuli oikein erityisen helppoa. :)
Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottui näköjään ihan saman tien, ehkä tietysti auttoi että olin jo ollut pari viikkoa maassa. Sen sijaan ratin olemiseen oikealla puolella ei ole ollut niin helppo tottua. Suurin ongelma on se, että on todella vaikea hahmottaa missä auton vasen etunurkka menee ja varsinkin tien kurvatessa vasempaan se ajautuu helposti lähelle piennarta. Nyt kyllä alkaa jo tuokin asia sujua. Ollaan Hazorin kanssa ajeltu pääasiassa vuoropäivinä. Lepe kokeili oikeanpuoleista rattia ja automaattivaihteita ensi kertaa Taupon kasvitieteellisessä puutarhassa (jota todellakin kierretään autolla, välillä pysähtyillään tekemään kävelyjä) ja innostui siitä niin että posotti toista tuntia mutkaisella ja mäkisellä vuoristotiellä matkalla Pohjoissaaren halki Tongarirosta Napieriin.
Tuo tie olikin yksi kiehtovimmista tähän asti. Alue oli lähes asumatonta, muutama maatila ja niiden mukana valtavasti lampaita tietysti. Valkoisia pisteitä vaan näkyy ympäri mäkien rinteitä. (darn, nyt tämä nettiautomaatti varasti multa 2 dollaria, sessio jää entistä lyhyemmäksi). Yksi 75-metrinen rinne pysähdyttiin kipuamaan ylös ja Lepen kanssa taisimme mennä lehmien laitumella vähän liian pitkälle kun satakunta lehmää alkoivat lähestyä ainakin minun mielestä erittäin uhkaavan näköisinä. Tunnelma oli kuin pahemmastakin kauhuleffasta ja paetahan sieltä piti heti kun oli saanut kuvan napattua...
Muuten ei ole ollut ihan noin jännittävää. Ensin ajelimme Aucklandista ulos ja pikkuteitä pohjoisrannikkoa pitkin lähes Coromandeliin asti, yöpyäksemme Putarurun leirintäalueella jossa sai lillua 40-asteisessa vedessä. Sunnuntain vietimme Rotoruan vulkaanisia ihmeitä töllistellen. Mahtavia geysireitä, pulppuavia lähes kiehuvia mutalammikoita ja muuta jännättävää riitti. Pohutu-geysir ei kuitenkaan purkautunut, vaikka tunnin ajan sitä sitkeästi odotimme. Tänne oli roudattu pari kiwiäkin ihmisten ihmeteltäväksi. Kiwi on yllättävän iso lintu, en ollut yhtään tajunnut että se on niin valtava. Ainakin kissan kokoinen. Todella erikoinen otus, muistuttaa melkein enemmän nisäkästä kuin lintua mutta kuitenkin lintujen tapaan munii. Muna on lähes puolet itse linnun koosta, mikä kuulemma johtuu siitä että muinaisina aikoina kiwi on ollut vielä paljon kookkaampikin. Kiwit ovat lähes tyystin kadonneet maailmasta, kymmenistä miljoonista on pudottu joihinkin tuhansiin. Saa nähdä saadaanko se pelastettua, yritys täällä ainakin on kova.
Nyt alkaa aika loppua. Taupossa poikkesimme myös paikalla, jossa reilu 2000 vuotta sitten tapahtui viimeisen 5000 vuoden ajan suurin tulivuorenpurkaus. Vaikutukset nähtiin ehkä Kiinassa ja Italiassa asti ja kraateriin muodostui valtava Taupo-järvi. Ei voi kuin ihmetellä ko. räjähdyksen kokoa kun järveä katselee. Taupossa käytiin myös lyhyellä ratsastusretkellä, sai Hazorkin uuden kokemuksen!
Tongariron kansallispuistossa piti tehdä maan paras yhden päivän vaellus, mutta sää esti suunnitelmat. Vettä alkoi tulla oikein kunnolla ja näkyvyys putosi nollaan, mikä tarkoitti sitä ettei kannata lähteä vaeltelemaan jos ei kerta mitään kuitenkaan näe. Niinpä siirryimme tänne Napierin kaupunkiin itärannikolle, joka on kuulemma Miamin jälkeen maailman Art Deco -pääkaupunki.
Pakko päättää tähän! Jouluksi ehkä Wellingtoniin, tapaninpäivänä juoksikisa Lower Huttissa.
Posted by keem at 8:25 AM | Comments (1)
joulukuu 17, 2004
Valokuvia Northlandista
Muutama valokuva taas netissä, tällä kertaa Northlandin pyöräilyreissulta!
Posted by keem at 9:13 AM | Comments (0)
Pyöräilyt pyöräilty, Lepekin perillä kiwi-maassa!
Hellurei! Nyt on mennyt liian pitkä pätkä ilman päivityksiä, että kykenisin pitämään blogia kunnolla ajan tasalla. Sitä paitsi nyt kun meitä on kolme reissaajaa, niin blogiin kirjoitteluunkin jää selkeästi vähemmän aikaa.
Joka tapauksessa ajelimme Hazorin kera tandemilla Aucklandin pohjoispuolella, Northlandissa kuutisen päivää. Eipä se tandemilla huristelu ihan niin helppoa ole kuin tavallisella fillarilla, joskin takana istuvalla on välillä ihan leppoisatkin oltavat. Emme valitettavasti ottaneet kotoa pyöräilyhousuja mukaan, joten takamus joutui yllättävänkin kovan kärsimyksen välittäjäaineeksi.
Kuten oli luvattu, niin mäkistä Northland oli. Niinpä meidän kilometrimäärätkin jäivät aika pieniksi, mikä taas tarkoitti sitä että meno oli yhtä päivää lukuun ottamatta mukavan leppoisaa. Toisena päivänä, lauantaina, jouduimme polkemaan viisi tuntia ja 90 kilometriä että pääsimme Waipu Coven leirintäalueelle asti. Muut päivät jäivät alle 50 kilsan ja tyypillinen ajoaika oli sellaiset kolme tuntia. Espanjan tyyliin tasaisia teitä ei juuri näkynyt ennen kuin rannikolla jonkin verran. Sen sijaan reitit etenivät vuoron perään ylä- ja alamäkiä, mikään ei kyllä ollut mitenkään järkyttävän suuri.
Ilmat olivat aika vaihtelevat, mutta sateessa ei tarvinnut polkea käytännössä yhtään. Ainahan sitä saattoi teltassa aamulla odotella sateen taukoamista. Lämpötilakin oli yleensä pyöräilyyn mitä mainioin, mitä nyt viimeisenä päivänä Whangarein nähtävyyksiä kiertäessämme tuli yllättävä 28 asteen helleaalto jostain.
Northlandista löytyi ihan mukavan hiljaisia teitä mitä ajella, hiljaisimmat vaan eivät olleet päällystettyjä. Mutta soratietkin kulkivat tandemilla yllättävän hyvin. Pikku tietä poikkesimme mm. Pakirin leirintäalueelle Tyynenmeren rannalle, josta aamulla jatkoimme kahlaamalla mereen laskevan joen toiselle puolelle, tandemia ja tavaroita kantaen tietysti. Tämän Hazorin innovaation ansiosta säästimme ainakin tunnin, ellei parikin istumista tandemin epämukavalla penkillä. Jälkeenpäin meille selvisi, että kahluupaikan vieressä pesineet paikalliset meriharakat ovatkin hyvin uhanalainen laji, jota ei saisi häiritä. Kyllähän ne vähän meistä hermostuivat kun poikasiakin näytti olevan huollettavana, mutta väitänpä ettei meistä sentään yhdellekään meriharakkaperheelle mitään varsinaista haittaa ollut. Muitakin harvinaisia lintulajeja tällä Waipun alueella oli, eräskin populaatio on kuulemma vähentynyt jo n. 30 yksilöön.
Pakirista eteenpäin lähti oikein hauska "viidakkotie", joka toi mieleen jotkin tiet Boliviassa. Tie mutkitteli erittäin vehreän metsän keskellä ja saimme ihmetellä kauniita jättiläissaniaisia ja monenmoisia puita. Yksi kauri-puukin osui reitille, joskin tunnistimme sen kauriksi vasta myöhemmin katsomalla Hazorin siitä ottamaa valokuvaa. Sen verran paksu runko sillä oli, että kiinnitti kyllä huomiota. Kaureja näimme sitten myöhemmin Whangareissa, jossa on oikein pikku metsikkö nuoria, alle 500-vuotiaita kauri-puita sekä muitakin jättiläisiä (joiden nimet ei nyt just tule mieleen).
Waipun alueen hiekkarannoilla olimme toisenkin yön, kun yhden päivän ajelut jäivät 45 minuuttiin meikäläisen yllättäneen heinänuhan takia. Oireet tulivat rajumpina kuin koskaan ja viime sunnuntaista lähtien on hengenahdistus ollut alituinen vaiva. Tänään täällä Aucklandissa tosin tuntuisi ensimmäisen kerran tapahtuneen edistystä. Säätiedotteenkin mukaan heinälajien kukinta on juuri nyt pahimmoillaan, joten saapa nähdä miten jatkossa jakselen. Ensi viikolla olisi se toinen vuorijuoksukisakin...
Yksi pikkutie lähti Ruakakasta kohti Waipu-luolia ja siellä saimme ajella pari tuntia käytännössä täysin yksiksemme. Totta kai ympärillä oli sentään lampaita ja lehmiä, joita tässä maassa näyttää laiduntavan aivan joka puolella. Hauskasti lampaat näyttivät usein vastaavankin ohiajelevan Hazorin määiskelyihin. :)
Joka tapauksessa Waipun luola oli ihan käymisen arvoinen mesta. Mikään pitkä tunneli sieltä ei lähtenyt kiemurtelemaan, mutta iso luola stalagmiitteineen oli hämärässäkin näyttävä näky. Katossa loistavat kiiltomadot loivat mestaan aivan oman tunnelmansa.
Pyöräilymme päättyi sitten lopulta Whangarein kaupunkiin, joka on suurin asutuskeskittymä tässä maassa Aucklandin pohjoispuolella. Ei mikään turha mesta, sieltä löytyi mm. Manse Street! Vietimme Whangareissa pari yötä ja ihastelimme kauri-puita sekä Whangarei Falls -putousta ja paikallista luolaa, Abbey Cavea. Tämä Hämeenlinnan kokoinen pikku kaupunki tuntui oikein mukavalta paikalta. Hyppäsimme kuitenkin eilen bussiin, saimme sen tavaratilaan tandeminkin mahtumaan ja palasimme takaisin Aucklandiin. Juuri parahiksi kun Lepekin saapui tänne Suomesta eilen!
Aloe Tree -hostelli on taas majapaikkanamme ilmaisine internetteineen. :) Näköjään Polarin sykevyö, jonka lähtiessä tänne unohdin, on kadonnut jonnekin jäljettömiin. Parempiin käsiin on eilen illalla mennyt myös sähköpistokeadapterimme (se puukolla vuollettu), joka jäi hieman liian pitkäksi aikaa lojumaan julkisiin tiloihin. Muuten Aucklandissa on kyllä ollut oikein kiva olla takaisin. Lepe tuntuu kovasti kärsivän vielä jet lagista, uni tulee väkisin iltakuuden maissa ja aamulla herätys ennen auringonnousua. Eipä voi mittään.
Tänään kuvailimem kolmistaan videolle ajelua tandemilla läheisellä mäkisellä kadulla. Taisimme herättää melko lailla hilpeyttä kurvailemalla mäkeä pieniä pätkiä ylös ja alas yhden kuvatessa meininkiä videolle. Mutta ainakaan ei tullut yhtään kolaria! Tandemilla ajelin vielä Lepen kanssa hetken kaupungin puistoja katsellen, kunnes kävimme sen äsken palauttamassa vuokraamoon. Seuraava ohjelmanumero olisi sitten auton vuokraaminen, mutta se jää huomiseen koska liikkeet näyttivät olevan äsken menneet jo sulki. Ace Rentals lienee se firma, josta lähdemme tandemia vauhdikkaampaa menopeliä yrittämään saada. Sitten saadaankin jänniä tilanteita kun kolme autotonta turistia yrittää totutella ajamaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä...eipä ole ainakaan niin pahaa taakkaa eripuolisesta liikenteestä kuin niillä jotka kotonakin ajavat autoa!
Kävimme tänään myös kaupungin parhaaksi nähtävyydeksi mainostetussa Auckland Museumissa, jossa olikin varsin messevästi esillepantu maan historiaa sekä luontoa. Opin mm. sen, että muinaiset maorit pitivät kauri-puuta kaskelotin isänä sekä sen, että kumara on tullut polynesialaisten mukana Uuteen-Seelantiin peräti Etelä-Amerikasta asti! Melkoisia purjehtijoita ovat olleet jo ammoisina aikoina. Luonnontieteellisellä puolella täytetyt kiwi-linnut olivat yllättävän suuria, weta-hyönteiset uskomattomat julman näköisiä ja luista rekonstruioitu muinainen jättiläismoa-lintu käsittämättömän valtaisan kokoinen. 2,5 tunnin aikana ei museosta ehtinyt nähdä puoliakaan, mutta eiköhän me jonkinlainen johdanto maahan sieltä saatu.
Huomenna siis toivottavasti alla on auto ja suuntana todennäköisesti seuraavaksi Rotoruan kuumat lähteet!
Posted by keem at 8:39 AM | Comments (2)
joulukuu 13, 2004
Arthur Lydiard on poissa
Jarkyttava uutinen loisti tanaan New Zealand Heraldin etusivulla: Arthur Lydiard on kuollut. Lydiardhan on uusiseelantilainen juoksuvalmentaja, joka 1960-luvulla valmensi vallankumouksellisilla metodeillaan mm. Peter Snellin ja Murray Halbergin olympiavoittajiksi seka sittemmin toi menetelmansa Suomeenkin ja siten pohjusti meikalaisten 1970-luvun juoksumenestykset. 87-vuotias terasvaari on viikonloppuna kuollut sydankohtaukseen ollessaan puhekiertueella Texasissa.
Me herasimme tana aamuna teltassa Waipu Covesas, Uuden-Seelannin pohjoisosissa itarannikolta eli Tyynenmeren puolelta. Taivaskin tuntui itkevan Lydiardin poismenoa ja tama aamu oli ensimmainen kunnolla sateinen. Aloitimme paivan pyorailyt vasta puolen paivan jalkeen, sateen tauottua. Paiva on sateisuudesta huolimatta toistaiseksi lampimin, parikymmenta astetta. Eka etappi toi tanne Waipuun, jossa pysahdyimme lounaalle. Tanaan taitaa olla loysa paiva edessa, ehka pyorailemme patkan lisaa pohjoiseen ja leiriydymme taas meren aareen.
Perjantai, lauantai ja sunnuntai on tullut jo tandemia poljettua. Eka paiva oli loysa ja meni totutellessa tandemin saloihin. Lauantaina poljettiin sitten viisi tuntia ja n. 90 km, mika otti taalla erittain makisessa maastossa jo varsin koville. Sunnuntaina meni ehka vajaat 50 km. Yot on vietetty leirintaalueilla teltassa Parakaissa, Pakirissa ja Waipu Covessa. Viela muutama paiva pyorailya, raportoin lisaa kun paastaan takaisin Aucklandiin!
Posted by keem at 3:50 AM | Comments (0)
joulukuu 9, 2004
Mikrofoni
Reissussa aina (ainakin mulla) löytyy kaikenlaista "hukkunutta" roipetta. Niinpä kadonnut mikrofoninikin tuli äsken kiltisti vastaan kaivellessani muovikasseja ihan muilla asioilla. :)
Posted by keem at 11:27 AM | Comments (0)
Hazor saapuu Uuteen-Seelantiin
Tajusin hiljattain, että Uusi-Seelantihan on siinä mielessä oikein mukava maa matkustella, että täällä meikäläistäkin luullaan vähän väliä paikalliseksi. Yhtenäkin päivänä ihan peräjälkeen ensin kysyttiin tietä johonkin ties-minne-paikkaan ja pyydettiin ohjeita parkkimittarien käyttöön. Harmi vaan, enpä pystynyt auttamaan pulassaolleita.
Aucklandin keskustan liikennevaloissa on muuten hämmästyttävän yksinkertainen, mutta toimiva innovaatio: vihreän vaihtuessa jalankulkijoille vaihtuu samalla kaikille autoille punainen valo. Niinpä jalankulkijat voivat kävellä paitsi kadun yli, myös sen poikki ylittäen kerralla kahdet valot. Tuommoista tarvittaisiin Tampereellakin esim. Hämeenkadulla rautatieaseman risteyksessä.
Paikallisiin kummajaisiin kuuluvat myös BYO-ravintolat, mikä suomeksi tarkoittaa OPM — omat pullot mukaan. Mukanaan voi siis tuoda oman viinipullon, jotta ei tarvitse ravintolan kalliista listasta viinejä valita. Näyttää olevan melkoisen suosittua tehdä näin.
Keskiviikkoiltapäivänä sain seuraa kun Hazor saapui mestoille ja asettui Aloe Tree -hostelliin asumaan. Liekö sattumaa vai mitä, mutta meikäläisen rahan kulutus on tämän jälkeen selkeästi vähentynyt! Näköjään tulee kahdestaan tarkemmin mietittyä mihin sitä ropojaan tuhlaa. Hämmästyttävää kyllä Hazor jaksoi heti ensi töikseen raahautua useita tunteja mukanani keskustan retkeilyliikkeitä kiertelemässä. Elämäntapavaeltaja näyttikin olevan aivan haltioissaan paikallisesta tarjonnasta ja hintatasosta! Albert Parkissa käytiin valtavia puitakin halailemassa.
Reissussa aina (ainakin mulla) hukkuu ja hajoaa kaikenlaista roipetta. Tämän matkan ensimmäiseen miinus-sarakkeeseen voidaan lisätä mikrofoni, jonka otin mukaan jotta Hazor voisi tehdä äänipäiväkirjaa minidisc-soittimensa avulla. Niinpä vaan sitten juuri toissapäivänä onnistuin mokoman pikku vekottimen kadottamaan, taisipa pudota puiston penkille siellä istuskellessani ja haaveillessani. No uusiahan aina saa.
Tänään aloitettiin päivä vauhdikkaasti ja lenkkeiltiin reilu tunti ympäri Aucklandia. 15 asteen lämpötilassa ja vihreässä ympäristössä on kyllä oikein mukava juoksennella, tänään vaan ensimmäistä kertaa paistoi aurinko sen verran että pääsi poskipäät vähän punottamaan. Ihme kyllä olen pärjännyt tähän asti ilman ongelmia ihan kokonaan aurinkovoidetta käyttämättä. Tänään sitten näin sääennusteen, jossa luvataan suurinta mahdollista ultraviolettisäteilymäärää...joten eiköhän ole parasta alkaa kiltisti vaan käyttää sitä voidetta ihan varmuuden vuoksi kelillä kuin kelillä.
Aloimme valmistella huomenna alkavaa pyöräretkeä tekemällä ostoksia ainoasta isommasta ruokakaupasta mitä on tullut vastaan. Missä lie kaupungin laitamilla ovat supermarketit kun ei ole yhtäkään näkynyt. Mutta sitä hauskempi oli shoppailla Asian Food Shopissa, jossa oli yhtä ja toista enemmän tai vähemmän tunnistettavaa materiaalia eri puolilta Aasiaa. Päädyimme ostamaan muutaman pussin nuudelisoppaa sekä joitain hyvin hämärän näköisiä kuivattuja vihanneksia. Nähtäväksi jää miten pitkälle niillä jaksaa pyöräillä. :)
Asiointi pyörävuokraamossa tuotti sellaisen positiivisen yllätyksen, että siellähän oli tarjolla myös tandem-pyöriä. No mehän kokeilunhaluisina tietysti otettiin sellainen viikoksi alle! Kyllä nyt kelpaa lähteä Northlandia kiertämään. Mulla ei tandem-kokemusta vielä ole, mutta Hazor on onneksi joskus yhden retken sellaisella tehnyt, joten eiköhän siitä hauskaa tule. Jos ylämäet onkin vähän raskaampia, niin alas tullaan sitten sitäkin kovempaa. Harmi kyllä takana istuvalla ei näyttänyt olevan jarruja ollenkaan, joten lienee parasta että meikäläinen istuu ainakin alamäkien aikana edessä. :)
Artikulaatiossani on selkeästi jotain vikaa, kun saan toistuvasti ihan eri materiaalia mitä tilaan. Päivällä pyysin kahvilassa short blackin — suomeksi espresso — ja sain long blackin — suomeksi iso kuppi mustaa kuraa. Ja äsken kun olisin halunnut maistaa tofu burgeria, niin tulikin fuel burger. Kas kun ei tofuel. No eipä se mitään, burgeria en jaksanut syödä kuitenkaan kun mässytimme valtavan kasan ranskalaisia kumaroita. Kumara on joku paikallinen perunan kaltainen kasvi, mutta makeampi kuin peruna ja ainakin tuollaiset friteeratut kumarat ovat oikein maukkaita. Herää vain kysymys, että mahtaisikohan kumara menestyä Suomen olosuhteissa? Voisi tosin kuvitella, että joku olisi jo koittanut. Kumaranviljelijälle kyllä varmasti olisi kysyntää! Tiedä sitten kuuluuko kumara niiden artikkelien listalle, mitä ei saa viedä tästä maasta pois.
Hazorin mukanaan tuoma jakorasia ei ihan sopinut sähköpistokemuuntimeeni. Onneksi neuvokas maisteri tajusi, että puukolla jakorasiastakin saa nz-yhteensopivan ja niinpä voimme latailla nyt peräti kolmea laitetta yhtä aikaa. Kyllä nyt kelpaa todellakin lähteä Northlandiin pyöräilemään sekä kauri-puita ja muita ihmeitä katselemaan! Siellä vierähtäneekin melkein viikko, voipi olla että joutuu ihan nettipimentoon siksi ajaksi. Ensi viikon torstaina palaamme Aucklandiin sopiviksi silloin, kun Lepenkin pitäisi tänne lentämän.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Päätän raporttini Aucklandista tähän.
Posted by keem at 10:10 AM | Comments (3)
Lisää valokuvia
Ja taas jaksoin ylösladata muutaman valokuvan lisää. Nää keskittyy lähinnä aamulenkkeilyyn Aucklandissa Tommin kanssa tänä aamuna. :)
Posted by keem at 9:55 AM | Comments (0)
joulukuu 7, 2004
Valokuvia Uudesta-Seelannista
Sain muutamia Aucklandin ja Coromandelin valokuvia nettiin!
Järjestäjät ovat puolestaan laittaneet Kauri-juoksun kuvia näytille. Ei siellä meikäläistä kyllä taida näkyä.
Posted by keem at 10:47 AM | Comments (0)
Viikonloppu Coromandelissa
Uuden-Seelannin historia on aika omalaatuinen. Vielä tuhat vuotta sitten täällä ei ollut kukaan ihminen käynyt, mutta niihin aikoihin ensimmäiset maori-asukkaat saapuivat jostain päin Tyynenmeren saarilta. Iät ja ajat muusta maailmasta eristyksissä olleet saaret olivat silloin tietysti eläimistöltään ja kasvistoltaan hyvin omaperäisiä. Metsää oli kaikkialla ja Pohjoissaaresta suuri osa oli valtavan kauri-puun peittämää. (no ei nyt tietysti yhden ainoan puun...)
Ihmisen tulo muutti kaiken. Ensi töikseen maorit metsästivät sukupuuttoon strutsinkokoisen moa-linnun ja toivat mukanaan eläimiä, jotka edesauttoivat monen muun lajin tuhoa. Uudessa-Seelannissa oli kehittynyt poikkeuksellisen paljon lentokyvyttömiä lintuja. Nisäkkäitä kun oli niin vähän, että linnut ottivat niiden paikan eivätkä tarvinneet lentotaitoa ja ajan mittaan monista lajeista tuli täysin maassa pysyviä. Sanotaan, että ihmisen sittemmin tuomat kissat saalistivat monet näistä sukupuuttoon, mutta joitakin on toki vielä jäljellä. Kuuluisimpana ja yhtenä uhanalaisimmista tietysti kiwi.
Hollantilaiset "löysivät" ja nimesivät Uuden-Seelannin 1600-luvulla, mutta vasta sata vuotta myöhemmin Euroopassa kiinnostuttiin koko paikasta. Kolonisaatiota alkoivat toteuttaa britit. Täällä ei kuitenkaan teurastettu alkuperäisväestöä läheskään yhtä julmasti kuin esim. Australiassa, Meksikossa tai Pohjois-Amerikassa. Sen sijaan englantilaiset tekivät maori-päälliköiden kanssa ovelan sopimuksen maiden luovuttamisesta tulokkaille. Sanamuoto sopimuksessa oli kuulemma säädetty sellaiseksi, että sitä ei kunnolla voinut kääntää maorin kielelle ja niinpä päälliköt eivät edes tienneet mitä tulivat allekirjoittaneeksi. 1840-luvulta asti vallassa olivat kuitenkin britit, aika pian Uudelle-Seelannille kyllä annettiin itsehallinto. Satakunta vuotta sitten täysi itsenäisyyskin.
Ja se naisten äänioikeus oli kuulemma pelkkä vahinko. Joku senaattori tms. huvikseen kokeili että mahtaako moinen lakialoite mennä miten monesta byrokratian portaasta läpi, ja ällistyksekseen se menikin niistä kaikista!
Nykyään kauri-puut on hakattu lähes olemattomiin, niitä nähdäkseen pitää matkustaa erillisille kauri-metsäalueille Northlandiin tai Coromandeliin. Muutenkin metsät on hakattu koko lailla täysin pois. Luonto on kuitenkin yhä erittäin kaunis ja siksipä tänne virtaa vuosi vuodelta yhä enemmän matkaajia.
Hostellin pitäjä, Scott, kertoi hassun tarinan jonkun vanhan sadun tytöstä jolla oli sininen ruusu. Tyttö piti ruusua kallisarvoisena ja poikkeuksellisena kasvina ja säästi sitä vuosikaudet. Kunnes lähti kävelemään kotoaan ensi kertaa läheisille vuorille ja löysi sieltä kokonaisia niittyjä täynnä sinisiä ruusuja. Kuulemma Uusi-Seelanti on asukkailleen vähän kuin tällainen sininen ruusu. Mutta mikäs täällä on ollessa, maasta löytyy koko lailla kaikki mitä ihminen voi elämässään kuvitella tarvitsevansa. Oikeastaan täältä olisi turha minnekään siis lähteäkään.
Vettä voisi kyllä sataa vähän vähemmän, mutta kuulemma itärannikolla sitäkään pulmaa ei ole.
Täällä on aivan mielikuvituksellinen valikoima kaikenlaisia virvokejuomia tarjolla. Monessa kaupassa on hyllymetreittäin toinen toistaan kiinnostavampia mehuja, limuja, jogurttijuomia, energiajuomia, nektareita ja ties mitä tuotoksia. Olen ehtinyt kokeilla ainakin aloe-mehua, paikallista inkivääriolutta, kiwi-mehua, merileväjuomaa, jujubae-juomaa, feijoa-mehua, lemon & paeroa -limua ym. juomia ties mistä hedelmistä joiden nimet eivät jää mieleenkään. Kokeilematta on vielä ehkä n. 278 erilaista jännittävää tuotetta. Yksi päivä olin kahvilla Aucklandin keskustassa, kun kahvilaan käveli joku paikallinen duunari, suunnisti valtavan jääkaapin luo ja nosti hetkeäkään epäröimättä sieltä — Coca-Cola -tölkin. Teki mieli käydä kysymässä, että hullukonäolet! Hyllyt notkuu vaikka mitä uskomattomia tuotteita ja kundi ottaa tylsimmän mahdollisen vaihtoehdon. Tässä on tulos siitä, että Coca-Cola Company käyttää Ugandan valtion budjetin verran rahaa markkinointiin ja mainontaan. Kiitos vaan.
Aucklandin turisti-info lienee maailman paras. Ainakin se oli ensimmäinen mistä löysin opaskirjasen nimeltä "Inner City Running Guide". Täällä on juoksun harrastajiakin siis muistettu, kyllä kelpaa kun on valmiiksi opastettu mitkä reitit ovat hyviä. Ja hyvä reitti sieltä heti löytyikin, pitkin puistoja ja rantateitä.
Coromandelin niemimaalla järjestettiin viikonloppuna 25 kilometrin seikkailujuoksukisa nimeltä Kauri 25k Run. Olin bongannut tapahtuman internetistä ja ilmoittaunut, joten kävin sitten Coromandelissa männä viikonloppuna. Tämä nyt ensimmäistä kertaa järjestetty kisa on saanut nimensä siitä, että järjestäjät aikovat istuttaa kauri-puun jokaista osanottajaa kohti. Kuulemma tavoitteena on, että aikojen saatossa reitille muodostuu kauri-kuja, jonka läpi juosta. Sitä kujaa ei kyllä nykyihmisistä taida kukaan olla näkemässä...sen verran hitaasti kasvavasta puusta on kyse.
Joka tapauksessa, naureskeltuani Kura Sake Barin ja The Lord of the Kebabs -ravintolan nimille, hyppäsin Coromandelin bussiin ja majoituin paikalliseen hostelliin. Hostellin omistaja Jim otti lämpimästi vastaan, mutta itse paikka oli kyllä jäätävän kylmä. Uudessa-Seelannissa kun ei turhia lämpöeristyksestä piitata. No, onneksi mukana on makuupussi. Ilmat täällä eivät ole toistaiseksi olleet järin lämpimiä ja tuon ensimmäisen yön Coromandelissa ollessani satoi taukoamatta.
Ihme kyllä sade aamulla taukosi ja pääsimme juoksemaan niemimaan poikki lähes poutasäässä. Ilma kyllä muuttui sen neljän tunnin aikana kun reittiä etenin aika lailla, välillä paistoi aurinko, välillä oli pilvistä, välillä kävi sivulta valtava myrskytuuli ja välillä sateli vettä vaakatasossa, välillä taas tuli rakeita ja välillä oli taas puolipilvistä. Mutaista reittiä juostiin vuoren rinnettä ylös ja alas, aina välillä ihastuttavia maisemia kohti Tyyntämerta ja Hauraki-lahtea kohti katsellen. Lopulta saavuttiin Coromandelin kaupunkiin ja oltiin maalissa. Seikkailullinen elämys!
Tarkempi kuvaus juoksusta löytyy RC Eemelin lehdistötiedotteesta.
Coromandel oli ihan kiva kaupunki viettää aikaa kisan jälkeenkin vielä toisen yön yli. Jollain etäisellä tavalla mieleen tuli Belizen Corozal, samankaltaisuudet eivät täysin lopu nimeen. Rentouduin kylän raitilla tallustellen ja ravintolassa miekkakalaa syöden sekä unohdin käydä katsomassa seudun ainoaa jäljellä olevaa vanhaa kauri-vanhusta. Valtavia, monen metrin korkuisia saniaispuita sen sijaan ehdin ihastella paljonkin.
Maanantaina palailin sitten tänne Aucklandiin pesemään Kauri-juoksussa kuraantuneita vaatteita. Bussimatka oli nyt paljon aurinkoisempi ja sain jälleen kerran nauttia hienoista merinäköaloista. Sivistyksen pariin palattua heräsi makean himo ja päätin kokeilla kuuluisaa pavlova-marenkileivosta. Joku raja se on meikäläisenkin makean himolla kuitenkin ja veikkaanpa että toista kertaa ei tätä tuotetta ole tarvetta maistaa.
Saapa muuten nähdä putoanko tuolta hostellin yläpediltä vielä lattialle joku yö. Viime yönä kerran heräsin juuri kun olin putoamaisillani ja ehdin vielä vaistomaisesti pelastaa tilanteen. Hmm, ehkä voisi vaivihkaa siirtyä alasängylle jos joku sieltä sattuisi lähtemään pois... Hostelli on kyllä varsin mukava, ei vähiten ilmaisen internetin takia. :) Muutenkin kovin kotoisa, mutta jotain täällä puuttuu sellaisesta todella hyvästä tunnelmasta. Hieman olen tässä miettinytkin, että ensi viikolla kun seuraavan kerran vietän aikaa Aucklandissa, niin voisi harkita saman kadun varrella olevaa toista hostellia. Ihan vertailun vuoksi jos ei muuten.
Tänään kävin etsimässä paikan, josta vuokrata polkupyörä. Tommi kun saapuu kaupunkiin huomenna ja tarkoitus olisi sännätä viikon pyöräretkelle jonnekin päin. Todennäköisesti suuntana on Northland eli maan pohjoisimmat kolkat. Kyllähän vuokraamo löytyi, mutta kovin vanhoja ja huonoja näyttivät olevan ainakin suurin osa sen vuokrapyöristä. No ehkä niillä nyt jonkin aikaa reissaa silti, eipähän meillä ole mitään tarvetta tehdä ennätysmäisen pitkiä päivätaipaleita (toivottavasti, Tommilla voi olla tästä kyllä toinen käsitys :).
Lisäksi shoppailin sadehousut kun täällä tuota vettä tuntuu tulevan vähän väliä. Usein vesisade alkaa aivan yhtäkkiä, niin että ei oikein edes tajua että enää ei paistakaan aurinko kun myräkkä on jo pahimmoillaan. Lisäksi kävin lautalla Devonportissa, joka on tavallaan tämän keskustan sataman virkaa toimittavan lahden toinen puoli. Devonportissa on omituinen kukkulamuodostuma nimeltä Mt. Victoria heti muutaman sadan metrin päässä rannasta ja se onkin ehkä paras paikka nousta katsomaan kaupungin ja sen ympäristön maisemia. Kaunista on. Yhdellä suunnalla keskusta pilvenpiirtäjineen ja Sky Towereineen, toisella purjehtijoiden suosima lahti smaragdinvihreine vesineen, kolmannella esikaupunkialue, neljännellä avomeri, viidennellä (lähes?) asumaton Rangitoto-saari, kuudennella Devonportin ylemmän keskiluokan asuinalueet, seitsemännellä Sydneyn vastaavaa muistuttava Harbour Bridge, jne. jne.
Semmoista tällä kertaa. Seuraavaksi taidan lähteä maistamaan kumaralastuja!
Posted by keem at 7:09 AM | Comments (2)
joulukuu 3, 2004
So this is Auckland
Jii-haa! Lopultakin maassa, josta olen jo vuosia haaveillut. Vuorokausi Aucklandissa alkaa olla täynnä ja sain heti ensimmäisenä yönä nukuttua hyvin, joten aikaerokaan ei tunnu painavan.
Hankkiutuminen tänne vaati melkoista kököttämistä. Kun bussi Tampereelta tiistaina 15.30 aikaan lähti kohti lentokenttää, tuntui hassulta että jo siihen aikaan oli pimeää. Nyt täällä ollessa se vasta hassulta tuntuukin! Lentokoneen vaihtoon Lontoossa oli yllättävän vähän aikaa, kesti tunnin päästä uuden lennon lähtöportille, mutta onneksi Malaysia Airlinesin lento Kuala Lumpuriin oli tunnin myöhässä ja ehdin hyvin mukaan.
Melkoiset pelit ja vehkeet oli Malaysian jumbojetissä. Kaikilla oli oma kuvaruutu, josta katsella elokuvia ja pelailla pelejä. 12 tuntia on sen verran pitkä aika lentokoneessa, että näitä palveluja osasi jopa arvostaakin. Malesialainen lentoyhtiö osasi tietysti ottaa huomioon myös muslimiasiakkaiden tarpeet: nykyaikaisen GPS-teknologian avulla videoruutu kertoi aika ajoin missä pain on Mekka ja jopa miten kaukana! Ainoa paikka matkan varrella, missä pääsi ihastelemaan maisemia ulkosalla oli Pohjois-Iranin yllä, jossa ylitimme uskomattoman jylhän ja karun näköistä vuoristoseutua.
Kuala Lumpurin kentällä ehdin napostella nuudelikeitot, kun homma taas jatkui. Toinen lento Aucklandiin kesti 10 tuntia, mutta tuntui pitemmältä koska nyt en saanut nukuttua lainkaan. Kelloa väännettiin sen verran ripeään tahtiin eteenpäin, että toinen yö tuli yksinkertaisesti liian aikaisin vastaan.
Lopulta puolilta päivin torstaina sitten kone laskeutui erittäin matalalla olleiden pilvien halki ja teki pehmeän laskun Aucklandin lentokentälle. Oli hupsu tunne, koin itseni innostuneeksi kuin pikkulapsi ensimmäisellä ulkomaan matkalla. Lentokentällä suurinta hyvää mieltä lievitti New Zealand Bankin rahanvaihtaja, joka tarjosi mulle ensi kosketuksen uusiseelantilaiseen vieraanvaraisuuteen huijaamalla 20 paikallista dollaria. Sitä on tainnut alkaa luottaa liikaa rahanvaihtajiin, kun ikinä ennen en ole epämääräisimmilläkään katujen rahanvaihtajien pakeilla asioidessani tullut huijatuksi, niin enpä osannut odottaa että tämän maailman ensimmäisen ns. hyvinvointiyhteiskunnan pankissa sellaista tapahtuisi!
Lieneekö hömppää koko hyvinvointiyhteiskunnalla elvistely sitten. Tänne on kuulemma rakennettu jo 1930-luvulla sittemmin Pohjoismaisena mallina tunnetuksi tullut sosiaaliturvajärjestelmä, mutta ilmeisesti meininki on sittemmin mennyt jonkin verran enemmän tuloeroja kasvattavaan suuntaan. Kyllähän Uusi-Seelanti elvistelee monella muullakin asialla, missä ehti ensimmäiseksi: mm. naisten äänioikeus täällä saavutettiin "jo" 1800-luvun lopulla.
Lentokentällä meni muutenkin paljon aikaa, täällä kun ollaan tosi tarkkoja siitä mitä matkaaja tuo muassaan maahan. Jos on ollut tekemisissä eläinten kanssa viimeisen kuukauden aikana, se pitää raportoida. Jos on käynyt maatilalla tai tarponut metsässä, sekin pitää ilmoittaa. Jos on käynyt maassa, jossa on esiintynyt SARSsia, siitäkin pitää kertoa. Mukana ei saa olla mitään ruokaa (lakritsipussin kyllä sain tuoda, kunhan siitä ilmoitin) eikä mitään vieraita kasveja tai eläimiä. Jopa vaelluskenkien pohjien puhtaus tarkistettiin ja kaiken huipuksi tullissa kysyttiin miten mulla on varaa matkustaa näin kauas kotoa.
Höh, eihän tänne ole kuin 17.000 kilometrin matka. Vajaan.
Aloe Tree Backpackers osoittautui juuri niin pieneksi hostelliksi kuin olin toivonutkin. Muutamassa huoneessa asustaa ehkä parisen kymmentä vierasta. Huoneet on pieniä, joten aikaa vietetään pääosin olohuoneessa, keittiössä ja puutarhassa. Vähän sekavan oloinen paikka, mutta tunsin oloni heti kotoisaksi. Mieluummin asun täällä, missä voi tutustua koko henkilökuntaan kunnolla kuin jossain 600 vieraan jättiläishostellissa.
Ensimmäinen kävely kaupungilla osoitti sen, että hostellin kaupunginosa Parnell on loistava paikka asustaa. Kivenheiton päässä on ainakni 30 erilaista ravintolaa, joten valinnanvaraa löytyy. Parnell lienee nykyään ehkä arvostetuin asuinalue Aucklandissa, minkä kyllä huomaa. Keskustaan ei kuitenkaan ole kuin parin kilometrin matka. Tuon matkan kun kävelee, niin tuntuu että koko kaupunki on remontissa, sen verran paljon nostureita ja keskeneräisiä rakennusprojekteja täällä on joka puolella. Olen ehkä hieman yllättynyt siitä miten vähän tämä kaupunki muistuttaa Sydneytä. Oikeastaan ei tämä muistuta kauhean paljon mitään kaupunkia missä olen käynyt, mutta jotain samaa toki on kuin Sydneyssä, Lontoossa tai vaikkapa Hong Kongissa. Erittäin viihtyisältä vaikuttaa kuitenkin.
Lisataan yhden lisapaivan jalkeen edelliseen viela vahvasti Vancouver ja miksipa ei San Franciscokin.
Söin muuten illalla varsin mielikuvituksellisen pitsan. Täytteenä oli satay-kanaa, cashew-pähkinää, tuoretta korianteria sekä karpalokastiketta! Kuulostaa villiltä, mutta toimi.
Nyt jatkan kaupunkiin tutustumista loppupäivän, huomenna on sitten aamubussilla klo 7.30 lähtö kohti Coromandelia ja siellä sunnuntai-aamuna juostavaa Kauri 25k Runia.
Posted by keem at 1:19 AM | Comments (1)