Main | Ukrainaan! »

heinäkuu 28, 2004

Matkablogi käyntiin

Olisikohan nyt aika pystyttää ensimmäinen blogini, kun ensimmäisen kotisivunkin kymmenvuotisjuhla on jo käsillä! Vaan mistäpä kirjoittaisin? Lepe ehdotti, että mulla olisi kykyjä suomen tylsimmän blogin tekijäksi, joten siihen voisi ainakin pyrkiä. Samik puolestaan on kaivannut matkablogia, joten siinä taas voisi olla hyvä aihe.

Matkablogi on sikälikin ajankohtainen, että Ukrainan reissulle lähtö on enää kahden vuorokauden päässä ja voihan olla että joku haluaa seurata matkan edistymistä tätä kautta. Suoraan tien päältä kirjoitetut jutut kun ovat ainakin omasta mielestäni niitä kivoimipia luettavia matkatarinoita. Aikaisemmin olen kirjoitellut jo edesmenneeseen matkalle.nettiin sekä ihan sähköpostilla tutuille Siperian junamatkasta 1999, maailmanympäri-projektista 2000 sekä Keski-Amerikan reissusta 2001 ja vieläpä Espanjan halkipyöräilystä 2002, vaikka siinä tosin kirjoittajana on pääasiassa matkakaverini Hazor. Viime vuonna varsinainen se matka jäi tekemättä, mutta useista lyhyistä reissuista löytyy kuvia ja juttua toki jonkin verran.

Matkatyyli mulla on reppu selässä, halvalla ja paikallisia palveluja käyttäen. Kohteet valikoituu usein hyvinkin satunnaisesti, kas kun kaikki kiinnostaa ja usein pidän eniten niistä paikoista mitä eniten haukutaan - sekä päinvastoin.

Posted by keem at 28.07.2004 16:47

Comments

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)