Osa 2, Antarktis

24. helmikuuta 2000, Santiago de Chile (päivä nro 46)

Why did I ever choose to go this way / The question I keep asking myself all the time - Sentenced

Loma Etelässä

Tai no, ei nyt ihan kokonaan hukkaan sentään. Onneksi olin kuullut etukäteishuhuja maailman ainoan asumattoman mantereen viileydestä ja olin kuin olinkin varautunut olosuhteisiin hankkimalla Argentiinasta täydet talvivarusteet - jokainen mukaan tullut vaatekappale olikin todella tarpeen. Laivamatka suuntautui Ushuaiasta kohti Antarktiksen niemimaata, joka on mantereen selvästi pohjoisin kohta ja etäisyyttä Argentiinaan on vain n. 1000 kilometriä - vastaava etäisyys esim. Uuteen-Seelantiin on yli kaksi kertaa pidempi. Ja koska etelässä on nyt kesä, niin lämpötilat pysyivat aivan siedettävästi nollan paikkeilla. Hankalaksi olon tekivät ajoittain yli 20 m/s (puuskissa reilusti enemmänkin) puhallellut tuuli ja rantautumisia silloin tällöin haitanneet jääolosuhteet. Saimme kuitenkin tehtyä täydet 11 maihinnousua ja 4 Zodiac-ajelua, joten säät suosivat meitä aika hyvin.

Antarktikselle kuljettanut laiva oli venäläinen (Suomessa 80-luvulla rakennettu Neuvostoliitolle tutkimuskäyttöön) Professor Multanovskiy joka vetää ainoastaan 49 matkustajaa. Pieni laiva onkin ehdoton edellytys todella hyvin onnistuneelle Antarktiksen matkalle, koska isommat eivät pysty käymään läheskään yhtä monessa paikassa eivätkä tekemään yhtä monta maihinnousua. Lisäksi halvimmat hinnat ovat näihin "ei-luksus" -aluksiin. Meikäläiselle sekin oli silti melkoista luksusta, upeine aterioineen ja saunoineen jne....

Voisin kertoa Antarktiksen matkasta vaikka kuinka pitkään ja on aika vaikea välttää yli-innostumista, mutta todellakin vaikka matka nieli leijonanosan matkabudjetista ja viivästytti aikatauluakin parilla viikolla ja vaikka nyt joudun kuljettamaan talvivaatteita tropiikissa, niin Etelämantereella käynti oli ehdottomasti joka pennin, minuutin ja gramman väärti! Missään muualla en ole päässyt näkemaan villiä luontoa niin läheltä ja kun yhtenä päivänä saimme nauttia täydestä auringonpaisteesta, niin maisematkin olivat koko lailla sanoinkuvaamattomia. Ainutlaatuinen paikka!

Laivamatkalla ylitettiin myös pahamaineinen Draken väylä, joka ei kuitenkaan ollut kumpaankaan suuntaan aivan pahimmoillaan. Paluumatkalla toki puolet matkustajista sairastui, mutta ainakaan kukaan ei kaatunut pahasti joten pysyviä vaurioita ei tullut. Itse en tullut merisairaaksi, mutta kerran kyllä kellahdin avoimesta oviaukosta aika lahjakkaasti...

Pingviinejä matkalla tietysti näki tuhansia, suoraan sanoen jopa ehkä lähes kyllästymiseen asti. Mutta erittäin hauska niiden toimia oli seurata ja varsinkin silmiinpistävää oli kontrasti kuinka nopeasti ja ketterästi ne liikkuvat vedessä verrattuna kömpelyyteensä maan pinnalla! Valitettavasti isoimpia pingviinilajeja ei osunut matkalle, mutta neljää pienempää laatua kylla: gentoo, chinstrap, adelie ja macaroni.

Mutta ehdottomasti suosikkieläimeni oli merileopardi, joita näki paljon lojumassa pienillä jäälautoilla ajelehtimassa. Tämä eteläisten merien pahamaineisin saalistaja on yli 3 metriä pitkä ja erittäin ketterä liikkumaan. Ihmisiin se ei - onneksi - suhtaudu yhtä vilpittömällä uteliaisuudella kuin pingviinit, mutta ei toisaalta lähde karkuunkaan lähestyvää Zodiac-venetta. Näin ollen niitä pääsee tervehtimään parhaimmillaan jopa alle metrin etäisyydeltä.

Muistakin hylkeistä ja upeista valaista sekä mahtavista jäävuorista voisin jatkaa maailman tappiin asti, mutta jos nyt ei kuitenkaan. Yhtä asiaa haluan kuitenkin vielä käsitellä, nimittäin monen mielestä turismi Antarktiksella on maailman pahimpia asioita ja itsekin suhtauduin siihen aikaisemmin hieman varauksella - ja oikeastaan edelleenkin. Mannerhan on pyhitetty tutkimukselle ja pyritään pitämään niin luonnonmukaisena kuin suinkin mahdollista. Niinpä turismiakin on hyvin paljon rajoitettu ja vuosittaisen kiintiön mukaan sisään päästetään muistaakseni 12.000 turistia per vuosi. Mutta luku on joka vuosi kasvamaan päin ja monien mielestä nykyinenkin on jo liikaa. Jokainen, joka järjestää matkoja Antarktikselle sitoutuu kouluttamaan matkustajat noudattamaan tiukkoja säännöksiä miten käyttäytyä. Meillekin pidettiin pitkiä puheita siitä kuinka jättää saa vain jalanjälkiä ja ottaa vain valokuvia, kuinka eläimistä pitää pysyä vähintaan 5 m etäisyydellä elleivät ne sitten lähesty sinua, kuinka harvassa olevan kasvillisuuden päälle ei saa missään nimessä tallata jne. Onneksi sääntöjen noudattamista myös valvottiin ja tarvittaessa puututtiin, mutta täytyy myöntää että aina joskus tuli sellainen olo että häiritsemmeköhan nyt kuitenkin liikaa näitä alkuasukkaita.

Yksi sääntö on se, että vasta silloin olet mennyt liian pitkälle jos eläin muuttaa käyttäytymistään ja tuntuu että yksi jos toinenkin pingviini ja muukin lintu aina silloin tällöin joutui väistymään tieltä. Toisaalta taas Port Lockroyssa - jossa rantautuu peräti 6000 turistia per vuosi ja jossa asuu jatkuvasti ihmisiä - on tehty tutkimuksia paikallisesta pingviinikannasta ja se tuntuu lisääntyvän ihan yhtä nopeasti kuin täysin omassa rauhassaan olevat yhdyskunnatkin. Ja...onhan ihminenkin toisaalta osa luontoa, joskin kieltämättä hieman huonommin sopeutunut Antarktiksen olosuhteisiin kuin pingviinit ja hylkeet...

Summa summarum, minusta on todella hyvä että turismia Antarktikselle rajoitetaan ja näiden kokemusten perusteella toivoisin että jatkossa rajoitettaisiin entistä enemmän. Tuntuu, että ainakaan yhtään nykyistä löysemmäksi "kuri" ei saisi menna.

Huh, tulipa taas vuodatusta. Muutakin täällä on toki tapahtunut. Eilen täällä Santiago de Chilessa jouduin ensimmäisen kerran näpistysyrityksen uhriksi, joskin hyvin kömpelön. Päiväreppuni sivutaskun vetoketjun avanneelle teinitytölle ei näyttänyt aurinkorasvani kelpaavan. Huvittavaa tavallaan, että tänään sitten ihan vapaaehtoisesti jätin lompakkoni bussin penkille. Joopa, onneksi siinä ei ollut rahaa kuin reilun 300 Suomen markan edestä eikä muutakaan kovin arvokasta. Harmillisin menetys taisi olla kansainvälinen opiskelijakortti, jota ilman halpojen lentojen löytäminen käy entistä työläämmäksi.

Muutoin Chilessa on mennyt oikein kivasti ja täällä pääkaupungissa olen tehnyt kaikenlaisia huoltotoimenpiteitä: kehittänyt valokuvia, pessyt pyykkiä, lähettänyt tarpeetonta tavaraa Suomeen jne. ja lähes viikko on hurahtanut melkeinpä huomaamatta. Eilen kävin katsomassa muutaman vuoden vanhan brittileffan "Metroland", leffamahdollisuudet kun aika pitkälti rajoittuvat näihin suurkaupunkeihin. Tänään taas poikkesin viinitilalla - tämä Maipun laakso kun on joidenkin mielestä maailman parasta viinialuetta - ja ilmaisen opastuksen ansiosta opin ainakin pikkusen uutta viineistä. Muutamien maistiaisten perusteella voin suositella ainakin seuraavia laatuja: Argentiinasta Navaro Correas, Colores Correas fino (punainen) ja Chilestä Cousiño Macul, Antiguas Reservas (valkoinen, mutta myös punainen olemassa).

Seuraavaksi suuntana on pohjoinen, sitä ennen ehkä Tyynenmeren rannikko. Ja mikä parasta - täällä 33. leveyspiirin tienoilla on lämminta! Päivät 30 asteen paikkeilla, yöt tosin viileitä ja vain n. 15 astetta. Matkalla Santiagoon piipahdin Argentiinan puolella Mendozassa, joka oli oikein mukava kaupunki. Laskeskelin juuri, että ehdin nähdä Argentiinassa 9 eri kaupunkia ja ne olivat todellakin kaikki hyvin paljon erilaisia! Mielenkiintoinen maa, mutta edelleen liian kallis...joten ihan hyvä, että lopulta pääsin pois. Lähellä Chilen rajaa vietin myös pari päivää Puente del Incassa, joka on Aconcagua-vuoren juurella 2700 metrin korkeudessa. Kapusin Cristo Redentorin huipulle 3815 metrin korkeudella ja hämmästykseseni totesin, että paljon kohutun ohuen ilman kanssa tulin ihan hyvin toimeen. Hyvä niin. Vaikka menomatkalla tuonne sainkin liftin rekkakuskeilta, niin takaisin tullessa ei halukkaita kyydintarjoajia löytynyt ja ranskalaisen tuttuni kanssa kävelimme päivän aikana korkeuksissa yhteensä 34 km. Palkintona jaksamisesta huomasin illalla polttaneeni pohkeeni auringossa oikein kunnolla. Ai niin, Mendozassa tapasin myös lopultakin yhden suomalaisen matkailijan! Piristi kummasti puhua päivä suomea ensi kerran viiteen viikkoon.

Monia aina kiinnostaa, minkälaisia majoitus- ja ruokapaikkoja matkan varrelle osuu. Tietysti pidän näistä tarkkaa tilastoa ja tässä tähän astista satoa:

• halvin majoitus (myös paras!) 40 FIM aamiaisella Punta Arenasissa yksityismajoitus, jossa perhe osasi vain espanjaa ja siis kielitaitokin koheni
• kallein majoitus (myos huonoin!) 100 FIM ilman aamiaista, ilman lämmitystä, ilman peittoa Torres del Painen kansallispuistossa - niin kylmä että nukuin täydet talvitamineet paalla pussilakanassani ja silti sain unta vain lyhyissä pätkissä
• halvin ravintolaruoka 18 FIM, lounaslasagne Buenos Airesissa
  • lisäksi tietysti pikaruokaa ja itse laitettua halvemmalla
• kallein ravintolaruoka 90 FIM, puolet jättiläispihvistä (paksuus n. 8 cm) Mendozassa sekä kermaperunat, salaatti ja punaviini

• papá = isä
• papa = peruna
• Papa = paavi
• lomo = pihvi
• pera = päärynä
• Patolandia = Ankkalinna
• masa = taikina
• pila = paristo
• sopa = ristisana (myös soppa tosin)
• schop chiquito = pieni tuoppi (5-6 dl)
• mallas = verkkoja (kaupan ikkunassa)
• empanada = pikkuruinen lihapiirakka (ei annos isoon nälkään, kuten tyhmempi matkalainen luulisi...)
• lento = hidas

Osa 3, Paluu Etelä-Amerikkaan