Maailman ympäri 5 616 925 askelella

Eli tarina ensimmäisestä maailmanympärimatkastani

Kesäkuussa 1997 sain päähäni, että haluan kiertää maailman. Tammikuussa 2000 totesin, että rahat oli kasassa ja lähdin matkaan.

Näille sivuille olen koonnut kertomuksen mitä noiden 49,5 viikon aikana tapahtui ennen kuin palasin kotiin jouluksi 2000.

Mika Cotopaxilla Moni on kysynyt kuinka kauan matkan valmistelu ja suunnittelu kesti. Oikeastaan aika vähän suunnittelin asioita valmiiksi, vaikka toki sitä kaikenlaisia ideoita kypsyttelikin mielessään jo kauan ennen lähtöä. Ajatus koko reissusta syntyi 2,5 vuotta ennen lähtöä, jolloin tapasin 4 kk matkalla olleen ruotsalaisen ja totesin että homma vaikutti mielenkiintoiselta. Oikeastaan tätä ennen en osannut edes ajatella, että matkailla voi näinkin ja noin kauan. Puolisen vuotta tämän jälkeen tein todellisen päätöksen siitä, mihin säästöni tulen käyttämään mutta lähdön ajankohta selkiytyi vasta alle puoli vuotta ennen lähtöä. Lähtiessä ei mukana ollut muita matkalippuja kuin menolippu Buenos Airesiin, koska en halunnut sitouttaa itseäni minkäänlaiseen aikatauluun tai reittiin.

Selässä oli 38 litran reppu ja mieli oli täynnä tyydyttämätöntä uteliaisuutta.

Matkan suurin opetus? Se, että maailma on ystävällinen paikka ja ihmiset joka puolella vieraanvaraisia! Älä usko uutisten ja Hollywood-leffojen antamaan mielikuvaan vihamielisestä ja väkivaltaisesta kolmannesta maailmasta. Poikkeuksia toki on. Yksi upeimmista asioista vuoden aikana oli se, että kaikki tarvitsemani tavara oli koko ajan yhdessä repussa. Tuntui uskomattoman helpottavalta ja mukavalta kun koko ajan tiesi jokaisen esineensä sijainnin! Hyvin antoisaa oli myös se, että kerrankin oli kunnolla aikaa ajatella ns. "syntyjä syviä" - joskus ehkä vähän turhankin paljon. Ainakin opin entistä kärsivällisemmäksi ja paremmaksi odottelijaksi.

Niin. Ja en nyt sentään maailman ympäri kävellyt. Otsikko ja askelmäärä viittaa siihen mitä ko. matkan aikana ihan muuten vain tulin ottaneeksi. Todennäköisesti ihan jokainen askel ei luvussa edes ole mukana.

Rahatta ei matkaaminen tietysti ainakaan meikäläisellä onnistu ja lähdin liikkeelle 17 000 euron budjetilla - tavoitteena kuitenkin 12 500:ssa pysyminen. Ilman Etelämantereen keikkaa tavoite olisikin lähes tarkalleen pitänyt, mutta ko. retki nosti kokonaiskulut sinne 17 tuhanteen. Mainittakoon, että matkaamalla koko ajan maitse ja vain yhdellä mantereella olisi 8 500 euroa riittänyt hyvin koko vuodeksi. 20 dollaria per päivä on geneerisesti hyvä nyrkkisääntö budjetista millä yleensä kehittyvissä maissa pärjää, poislukien matkakulut sinne ja takaisin.

Käytännön syistä rakensin nämä sivut kehyksiä käyttäen. Jos et pidä siitä, niin en voi kuin valittaa. Sivuja lukiessa on tietysti sitä parempi mitä isompi resoluutio näytössäsi on, mutta resoluutio 800x600 pitäisi kyllä riittää vaivattomaan selailuun. Kaikista keskikokoisista kuvista oikeassa kehyksessä on aina linkki isompaan kuvaan, joka aukeaa omaan selainikkunaan.

Kartta
Reitti

Osa 1, Lähtö Lontoon kautta ja ensi viikot Argentiinassa

Kämpät
Matkat
Ateriat

Kuvat
Tilastot
Linkit


Mika Perkiömäki - mikap@iki.fi
Last modified: Tue Jan 29 20:22:52 EET 2002