Kotimatkalla mulla oli sitten vielä 11 tunnin stoppi México Cityssä. Lento
hoidettiin melko erikoisella tavalla. San Josessa nimittäin lentoyhtiö
Mexicanan edustaja otti passini ja matkalippuni huostaansa. Ihmettelin,
että mites nyt näin? Selitti sitten, että saat ne sitten Meksikossa
takaisin mutta koko sen 11 tunnin ajan sinulla on vartija mukana. Ohhoh,
vai että vartija oikein.
En sitten tosiaan saanut passia tai matkalippua koneeseen mukaan, mutta ei siellä perillä nyt sentään mikään henkilökohtainen vartija odottanut. Sen sijaan kamat palautettiin mulle takaisin ja annettiin sitten vapaasti mennä immigraatioon. Itse asiassa illalla kentälle palatessani en edes muistanut kulkea toistamiseen immigraation kautta ja tästä visiitistä jäikin passiin sitten vain saapumisleima.
Nyt joulukuussa México Cityssä oli todella puhdas ilma siihen verrattuna
mitä muuten olen tottunut. Sen kunniaksi kapusin taas Torre
Latinoamericanan näköalatorniin ja todellakin näkyvyys oli ihan toista
luokkaa kuin aikanaan heinäkuussa. Jopa Popocatépetl-tulivuoren lumihuippu
kaukana horisontissa erottui. Vielä paremmin näkyi Ixtaccíhuatlin
kartiomainen tulivuori, mutta se oli tässä vaiheessa vielä täysin lumeton.
Ja pakko vielä kerran mainostaa maailman parasta mehu- ja hedelmäsalaattibaaria, joka mitä ilmeisimmin löytyy Mexico Citystä. Jos olet siellä liikkeellä, niin käy ehdottomasti! Paikka on Canada-hotellin alakerrassa kadulla 5 de Mayo. Zocalolta lähdetään ko. katua pitkin kohti länttä ja parin korttelin päästä hotelli on vasemmalla puolen eräässä risteyksessä. Ota vaikka tavallinen hunajalla terästetty, valtava hedelmäsalaatti tai nopali-kaktuksella maustettua mehua tai yhtä maailman maukkaimmista virvoitusjuomista, kookoksesta tehtävää valkoista horchataa. Tuskin maltan odottaa, että pääsen seuraavan kerran Mexico Cityyn ja tuolla käymään...
Tämä viimeinen päiväni Méxicossa sujui pääosin maistellessa haikein
mielin kaikenlaisia Keski-Amerikan herkkuja: hedelmiä, licuadoja,
tacoja, jne. Innostuinpa torilta viimeisillä pesoillani jopa ostamaan
kotiin vietäväksi vähän nopalia, chiliä ja limettejä. Astuessani
perjantai-iltana 14.12.2001 klo 18.30 auringon juuri laskiessa viimeisen kerran
kaupungin kadulta metrotunneliin ja sitä kautta lentokentälle, oli
olo sanomattoman haikea. Kuinkahan kauan menee, että saan olla
lämmittävässä auringonpaisteessa seuraavan kerran? Nyyhkis.
Kaikkinensa upea ja onnistunut matka! Latinalaiseen Amerikkaan kun lähtee, niin matkan onnistumistodennäköisyys taitaa olla väkisinkin aika korkea. Roatánin keikan olisi voinut jättää väliin, jolloin budjetti ei olisi ylittynyt 200 dollarilla kuten se nyt teki. Paitsi kallis, se oli myös ainoa paikka jossa ei ollut upea ilma. Mutta sainpa nyt sukeltaa kuitenkin ainakin.