Sun täytyy mennä. Sillä sana on vapaa ja laitteet liikkumaan on pantu sinua varten. Tapahtui mitä vaan, se on sun elämäs, eikä kenenkään muun. - Neljä Ruusua
Perjantai-aamuna lennän siis Keski-Amerikkaan, aluksi kohteena on vanha tuttu México City. Miksi sinne? Jaa-a. Aikanaan kun kohdetta mietin, niin aika varhaisessa vaiheessa päätin lähteä espanjankieliseen maahan. Kun kieli on ennestään tuttu, niin matkailu on paljon helpompaa. Tämä karsi käytännössä Aasian ja Afrikan pois. Euroopassa matkailu ei tähän vuodenaikaan hirveästi innosta ja eipä budjettikaan siihen riittäisi. Australia ja Pohjois-Amerikka eivät tällä erää juuri kiinnosta. Joten jäljelle jäi Latinalainen Amerikka.
Pitkään oli harkinnassa Peru, joka viime Etelä-Amerikan reissulla jäi väliin. Mutta sitten tajusin, että marras-joulukuu on siellä kovin sateista aikaa ja päätin perua senkin kohteen. Seuraavaksi muistin sitten kuinka paljon viimeksi jäi harmittamaan Hondurasin ja Nicaraguan väliinjättäminen ja kun säätiedot kertoivat että hurrikaanikausi siellä päin päättyy yleensä lokakuussa, niin kohdehan oli sillä selvä!
Viime viikonloppuna hurrikaani Michelle tappoi Hondurasissa kymmenen ja ajoi sata tuhatta pois kodistaan.
Matkan pääkohteina on siis tarkoitus olla Honduras ja Nicaragua - mitä siellä, en vielä osaa tarkemmin sanoa. Reitti muotoutukoon ajan mittaan. Koska näihin maihin lentäminen ei ole aivan suoraviivaista, niin siksi lennän México Cityn kautta ensin Guatemalaan ja paluu joulukuun puolivälissä on sitten Costa Ricasta. Guatemalasta on siis tarkoitus kulkea bussilla Hondurasin ja Nicaraguan halki Costa Ricaan, aikaa neljä ja puoli viikkoa. México Cityyn on varattu mennessä kolme yötä ja palatessa yksi päivä.
Mitäs siitä muuta tähän hätään hölisemään, menen nukkumaan univelkoja pois. Edessä on toivottavasti ikimuistettavat 37 päivää!
Yhtään lentomukavuutta ei parantanut se, että koko matkan soi päässäni C-64:n Commando-pelin musiikki. Niin että sanokaa työpaikalla vaan terveisiä ja kiitokset jpl:lle siitä. :)
Olisipa muuten joka paikassa yhtä kätevää tulla halvalla lentokentältä keskustaan kuin Méxicossa. Metroasema on aivan kentän vieressä ja maanalainen tuo markalla melkein mihin päin kaupunkia vaan! Iltakahdeksan aikaan ei ollut kummoisia ruuhkiakaan ja pitkäkyntisetkin pysyttelivät tällä kertaa loitolla.
Mutta kylmä täällä illalla oli, kymmenisen astetta. Olen melkoisen kevyellä vaatetuksella liikkellä, mutta eiköhän tässä kolme päivää täällä pärjää. Yritän uskotella itselleni koko ajan, että tämä on matkan kylmin paikka. Samalla se on myös mukavan loiva lasku kulttuurillisesti. Eikä mulla taco-päivällisiä vastaankaan mitään ole, ne mausteet vain totesin eilen illalla tulisemmiksi kuin muistinkaan. :)
Matkaväsyneenä painuin eilen pehkuihin klo 22, löydettyäni tämän hostellin "Las dos Fridas" (josta muuten sai www.hostels.com:in kautta varattua netistä tämän ekan yön). Klo 24 kroppa oli sitten valmis heräämään uuteen päivään, eli Suomen aikaa klo 08. No, sain sentään nukuttua uudestaan ja jaksoinkin sitten aina klo 07 asti, joten eiköhän uusi vuorokausirytmi ole jo saavutettu.
Tämän päivän ainoa tavoite on löytää lippu huomiseen futismatsiin Meksiko-Honduras, joten ei kun sitä metsästämään nyt!
16 kuukautta sitten kun olin Meksikossa edellisen kerran, niin MM-karsinnat juuri alkoivat. Silloin Meksiko peittosi Panaman 1-0 ja näytti olevan hyvällä tiellä kohti lopputurnausta. Näin tiukille se kuitenkin kaikkien yllätykseksi sitten meni, että vasta viimeinen peli homman ratkaisi. Tavallaan harmi, että tässä kävi näin, mutta toivottavasti nyt ainakin edes Brasilia karsiutuu. :)
Mutta Azteca-stadionille, asti en matsia päässyt kuitenkaan näkemään. Kävi niin, että kaikki 115.000 lippua myytiin jo parissa päivässä viime viikonloppuna. Mustan pörssin lippuja ei sitten hotsittanut haeskella, kun mua varoitettiin että ne ovat yleensä väärennettyjä ja hitostakos minä tiedan minkänäköinen sen lipun pitäisi olla. Eikä niitä kauppiaita ainakaan eilen siellä stadikan liepeillä edes näkynytkään. Katselin pelin sitten erään baarin terassilla Zona Rosalla ja onhan se myönnettävä, että mehikaanit voittonsa ansaitsivat. Jos joku urheiluohjelma maanantaina näyttää maaleja, niin kannattaa tsekata niitä kahta ensimmäistä - upeita osumia. Ensimmäisen viimeisteli kansallissankari Cuauhtemoc Blanco, kun vapaassa maalintekopaikassa ollut joukkuetoveri muutaman metrin päästä pukkasikin yllättäen pallon TAAKSEpäin eikä kohti maalia ja Blanco pääsi tykittämään 16 metristä sisään. Toisessa neljä meksikaanihyökkijää lyhyillä seinäsyötöillä rankkarialueen sisällä pyörittivät hondupuolustuksen aivan kuralle. Kolmas häkki tuli sitten omituisesta rankkarista, mutta eipä sillä siinä vaiheessa enää ollut väliä. Ei päässyt Honduras ekaan MM-turnaukseensa sitten 1982. Eivätkä pelaajat saaneet liiton voitosta lupaamaa puolta miljoonaa markkaa. Eräs täkäläinen lehti laskeskeli, että äijät olisivat sillä tienanneet kerralla keskivertohondurasilaisen 33 vuoden palkan.
Sarjassamme "näitä hetkiä en unohda koskaan": Lauantai-aamuna kun astuin hostellin ovesta ekan kerran ulos päivänvaloon, niin täytyypä sanoa että oli sanomattoman hienoa päästä pitkästä aikaa kunnon auringonpaisteeseen! Niin koleaa kuin tässä kaupungissa onkin iltaisin ja öisin, niin päivällä aurinko lämmittää kivasti ja tähän aikaan vuodesta paistetta riittaakin. Iltamyöhällä eilen saapuessa tätä ei oikein vielä tajunnut, joten ihana ilma pääsi suorastaan yllättämään. Ei yhtään kaduta lähtö, kun muistaa millainen kaamosmainen lumisade Suomessa oli sieltä lähtiessäni...
Mutta jotain tässä maassa on mistä en oikein pidä, Meksiko ei oikein ole suosikkipaikkojani ja en usko että kovin mielelläni välttämättä asuisin täällä. Vaikea sanoa miksi, koska täällä on paljon hyvääkin. Monella tuntuu olevan jotenkin - ei nyt ehkä ihan ylimielinen, mutta kuitenkin ikään kuin välinpitämätön asenne ja jotenkin ihmiset ovat hieman kalsean oloisia ja vaikeasti lähestyttäviä. Tunnelma ei ole yhtä rento ja lämmin kuin esim. Argentiinassa (tiedän että moni on tästä varmasti toista mieltä, mutta olkoot ihan vapaasti). Ja rahaa täällä tuntuu joka päivä menevän aina vähän enemmän kuin on olettanut. Yksi mikä vaikuttaa on varmaan myös se, että köyhien ja rikkaiden välillä tuntuu olevan aivan kohtuuttoman suuri kuilu, mille käsittääkseni ei edes yritetä tehdä kovin paljon. Meksikolainen tuntuu nauttivan suunnattomasti, jos pystyy menemään yökerhoon johon kuka hyvänsä ei pääse. Yleensäkin lähes mihin hyvänsä mihin täällä menee, niin ilmapiiri jotenkin huokuu sellaista asennetta, että en ole kauhean tervetullut. Tai ehkä sittenkin kuvittelen. Ja ehkä tästä nyt saa liian negatiivisen kuvan, suurimmaksi osaksi täällä kyllä viihtyy oikein - jopa erittäinkin - kivasti.
Oli hauska palata México Cityyn 1,5 vuoden tauon jälkeen ja katsella tuttuja paikkoja keskustassa sekä poikkeilla tuttuihin mehubaareihin jne. Aivan oikein, mehu. Meksikossa täytyy olla maailman parhaat vastapuristetut tuoremehut, vaikka ensin kai täytyisi käydä kokeilemassa Brasilian tarjonta ennen kuin jakaa näitä titteleitä.
Eipä täällä tuossa ajassa näytä mikään muuttuneen juuri mihinkään. Shakiran "¿Dónde están los ladrones?" soi edelleen lähes yhtä taajaan kuin silloinkin. Tekisi nyt jo uuden levyn sekin. :) Keskusaukio, Zócalo on edelleen yhtä upea paikka kuin silloinkin ja herättää edelleen mietteitä siitä minkälainen se olisikaan jos spaniardit olisivat jättäneet asteekkien pyramidit ja muut pytingit paikoilleen. Mutta kun ei niin ei. Joka tapauksessa harvassa paikassa maailmassa on kuollut yhtä paljon ihmisiä kuin sillä aukiolla, jossa asteekeilla oli tapana antaa uhrinsa ja jossa Cortés lopullisesti hävitti ko. sivilisaation. Ja se katedraali on edelleen kuin venäläiset naiskoripalloilijat: iso mutta ruma.
Chapultepec-metsääkin tuli taas käveltyä ristiin rastiin. Sehän on vähän niin kuin México Cityn "Central Park" ja hämmästyksekseni täällä sunnuntai-aamuna kävellessä tuli jatkuvasti hölkkääjiä vastaan. Enpä muista Latinalaisessa Amerikassa ennen hölkkäkulttuuriin törmänneeni. Huomasin myös, että monessa kojussa myytiin sellaisia ohuita, reilun metrin mittaisia vöitä ja hieman ihmettelin että miten täällä nyt vöille on noin kova kysyntä. Kunnes sitten näin niitä vöitä ensi kertaa käytössä, niin jo tajusinkin: vanhemmat sitovat sellaisen lapsensa ympärille ja sitten taluttavat kuin koiraa hihnassa! Heh, hymy karehti väkisinkin suupielissä kun katselin pikku mestitsi-vintiöiden poukkoilua sinne tänne lyhyen narunsa päässä.
Oikeastaan aika hämmentävää kuinka 20 miljoonan asukkaan kaupunkiin mahtuu noin isoja asumattomia alueita. Sama juttu Azteca-stadionin kanssa, joka vie parkkipaikkoineen pienen kaupungin verran tilaa. Enpä aikaisemmin muuten tiennytkään, että Ranska miehitti México Cityn vuonna 1863, saati sitten sitä että sen nimeämä habsburgilainen keisari Maximiliano asettui asumaan Chapultepecin linnaan. Toisaalta eipä sitä kestänyt kuin neljä vuotta, kunnes USA:n ja Preussin painostuksesta Ranska vetäytyi pois, Maximiliano teloitettiin ja suuri kansallissankari, zapoteekki-intiaani Benito Juarez palasi valtaan. Värikäs on Meksikon historia, täällä on kyllä sattunut ja tapahtunut kaikenlaista.
Chapultepec tarkoittaa muuten nahuatlin kielellä heinäsirkkakukkulaa ja sen linna on myös samainen paikka, josta Gary Jennings kertoo romaanissaan "Aztec Autumn". En tiedä onko ko. pytinkiä todella käytetty espanjalaisvallan alkuvuosikymmeninä ruutivarastona ja onko se todella saatu räjäytettyä taivaan tuuliin intiaanikapinassa, mutta ainakin Jenningsin kertomus tapahtuneesta on sykähdyttävä. Kyseinen kirja oli matkalukemisenani reissun alkupäivinä.
Plaza Garibaldi on kanssa ihan suositeltava paikka käydä lauantai-iltana. Eihän niitä musikantteja pitkään jaksa katsella ja kuunnella, mutta aukion vieressä on valtava ja erittäin suosittu ruokahalli, jonka kymmenistä pikku ravintoloista löytyy varmaan kaikkia mahdollisia meksikolaisia ruokalajeja. Ehdottomasti käymisen arvoinen. Suurempi pettymys oli Xochimilcon kaupunginosa, vaikka kyllähän sielläkin aikansa kulumaan saa. Ehkä vähän liian turistoitunut ollakseen erityisen miellyttävä. Jos olet nähnyt Lonely Planetin México City -videon, niin kyseessä on se paikka jossa käydään melomassa kanaaleissa.
Eipä sitten muuta kuin huomenna Guatemalaan! Atitlán-järvelle pääsyä odotan suurella innolla.