Osa 5, Costa Rica

13. joulukuuta 2001, San José, Costa Rica (päivä 36), klo 10:51)

Suunnotonta menoa

Matkan loppu alkaa olla käsillä eli pian loppuu onneksi myös jokapäiväinen löysien kananmunien syöminen. San Joséssa tämä päivä, sitten aamuyöstä México Cityyn, josta illalla edelleen Eurooppaan ja lauantai-illaksi Suomeen. Jouduin saapumaan San Joséen eilen aika myöhään iltapimeällä, kun 200 kilometrin matkaan rannikolta meni 10,5 tuntia typerien bussikuskien takia. Tulin ensin Playa Hermosasta Liberíaan, jonka asemalla sopivasti nököttikin bussi jonka tuulilasissa luki "San José". Kysyin vielä henkilökunnalta, että San Joséenko tällä pääsee ja kehuivat että kyllä ja patistivat sisään.

Sitten tunnin ajon jälkeen kuski pysähtyy jossain pikku kaupungissa ja rahastaa. Kysyn hintaa San Joséen ja äijä suoltaa käsittämättömällä murteellaan jotain mistä en saa kahden toistamisenkaan jälkeen sanaakaan selvää. Ennen kuin ehdin pyytää selkeämmin ja hitaammin artikuloitua versiota, niin äijä kyllästyy ja lähtee käsittelemään bussiin virtaavia ihmisiä eikä rahasta mua ollenkaan. Hieman ihmettelen, kun liikkeelle lähdettäessa tulee vastaan bussi, jonka tuulilasissa lukee myös "San José". Puolentoista tunnin ajon jälkeen sitten saavutaan selkeästi päätepysäkille ja siellä saan lopulta kuskista irti, että olemme tulleet takaisin Nicaraguan rajalle ja sitä pitkin vähän pitemmällekin ja täältä lähdetään taas parin tunnin kuluttua takaisin Liberíaan ja vasta sitten illalla San Joséen.

Aargh. Täällä näyttää olevan siis vielä surkeammat bussifirmat kuin Pohjois-Amerikassa. Siellä kuljettaja sentään oli pahoillaan viedessään mut väärään paikkaan, mutta tätä hyypiötä ei kiinnostanut vähääkään. Ei vastannut valituksiini mitään, kunhan jutteli kavereittensa kanssa kuin mua ei olisi ollut olemassakaan. Ärsyttävää, mutta minkäs teet. Costa Rica olisi maailman upeimpia luontomatkailumaita, johon olisi kiva tulla toiste pitemmäksi aikaa. Mutta jos ihmiset on täällä tollaisia kusipäitä, niin pitäkööt tunkkinsa.

32 päivää onnistuin matkailemaan ilman minkäänlaista ihon palamista auringossa. Sitten saavuin Costa Ricaan ja suunnistin Tyynenmeren rannikolle paikkaan nimeltä Playa Hermosa - ihana ranta todellakin! Enpä ole vielä osunut toiseen yhtä upeaan muualla kuin Ecuadorin Puerto Lopezissa. Puolitoista kilometriä täydellistä ja rauhallista rantaa, upeat auringonlaskut ja juuri sopivan lämpöistä vettä. Ekana päivänä vain oli kovin pilvistä, joten rannalla lueskellessani en katsonut tarpeelliseksi käyttää aurinkovoidetta. Höh, pilvien läpikin aurinko poltti koko ylävartalon punaiseksi. Tosin suurin osa kyllä parani jo samana iltana, mutta hartiat saivat yhdessä kohtaa 5 minuuttia suoraa auringonpaistetta ja ne ovat edelleen niin arat ettei reppua meinaa pystyä kantamaan. Ei sitä näköjään koskaan opi tarpeeksi varovaiseksi näissä asioissa.

Mutta kyllä oli upea paikka, kärsimyksistä huolimatta kannatti käydä. Kalliiden lomakeskusten vierestä löysin aivan käsittämättömällä tuurilla kymmenen taalan majoituksen, jolla sai rannalla sijaitsevan talon koko yläkerran upeine verantoineen ja keittiöineen käyttöönsä. Joskus yllätyksiä näinkin päin! Voi jestas, että oli rentouttavaa.

Kuulemma Costa Ricassa on huomenna täydellinen auringonpimennys - kahdeksan tuntia sen jälkeen kun koneeni lähtee täältä! Käkkärää, kuinka huono tuuri sitä voi ollakaan. Lennon olisi varmaan saanut siirrettyä päivää myöhemmäksi 100 taalan maksua vastaan, mutta enpä nyt ihan noin arvokkaaksi sitä kuitenkaan katso. Sitä paitsi viime päivät ovat olleet melko pilvisiä, huomiseksi tosin luvataan parempaa.

No, enpä myöskään tiedä kuinka hyvin paikallisiin suojalaseihin voisi luottaa, joten ehkä hyvä näin. Ei sillä, Costa Ricahan on "Keski-Amerikan sveitsi" ja demokraattinen jo vuodesta 1889. Tänä päivänä täällä ei esim. ole armeijaa ollenkaan, joskin poliisivoimilla on joitakin armeijamaisia ominaisuuksia. Mutta silti...

30. joulukuuta 2001, Tampere

Keitä se Costa Ricasta

Kotona on tullut oltua nyt jo pari viikkoa. Sitten viimeisen matkameilini reissussa ei enää mitään kovin kummallista tapahtunutkaan. San José osoittautui harvinaisen kasvottomaksi kaupungiksi, kaikki tuntui jotenkin kunnianhimottoman tavalliselta. Kansallismuseo toki oli paljon parempi kuin naapurimaissa. Kaupungin keskellä kulkee pitkä kävelykatu "Avenida Central", joka vähän muistuttaa vastaavaa Amsterdamissa. Harmi vain, että katu on aamusta iltaan tupaten täynnä ihmisiä ja siten ei kovin miellyttävä. Polkupyörällä ja jalkaisin partioivia poliiseja on valtavasti ja tarvetta näyttää olevan, kun aina silloin tällöin näki heidän tekevän pidätystä.

En tiedä olenko ollut missään kaupungissa missä olisi niin paljon pikaruokapaikkoja kuin San Joséssa. Niinpä jopa minä alennuin käyttämään sellaisten ketjujen kuin Subwayn ja Pizza Hutin palveluksia.

Osa 6, Meksiko ja paluu kotiin