« So this is Auckland | Main | Valokuvia Uudesta-Seelannista »
joulukuu 7, 2004
Viikonloppu Coromandelissa
Uuden-Seelannin historia on aika omalaatuinen. Vielä tuhat vuotta sitten täällä ei ollut kukaan ihminen käynyt, mutta niihin aikoihin ensimmäiset maori-asukkaat saapuivat jostain päin Tyynenmeren saarilta. Iät ja ajat muusta maailmasta eristyksissä olleet saaret olivat silloin tietysti eläimistöltään ja kasvistoltaan hyvin omaperäisiä. Metsää oli kaikkialla ja Pohjoissaaresta suuri osa oli valtavan kauri-puun peittämää. (no ei nyt tietysti yhden ainoan puun...)
Ihmisen tulo muutti kaiken. Ensi töikseen maorit metsästivät sukupuuttoon strutsinkokoisen moa-linnun ja toivat mukanaan eläimiä, jotka edesauttoivat monen muun lajin tuhoa. Uudessa-Seelannissa oli kehittynyt poikkeuksellisen paljon lentokyvyttömiä lintuja. Nisäkkäitä kun oli niin vähän, että linnut ottivat niiden paikan eivätkä tarvinneet lentotaitoa ja ajan mittaan monista lajeista tuli täysin maassa pysyviä. Sanotaan, että ihmisen sittemmin tuomat kissat saalistivat monet näistä sukupuuttoon, mutta joitakin on toki vielä jäljellä. Kuuluisimpana ja yhtenä uhanalaisimmista tietysti kiwi.
Hollantilaiset "löysivät" ja nimesivät Uuden-Seelannin 1600-luvulla, mutta vasta sata vuotta myöhemmin Euroopassa kiinnostuttiin koko paikasta. Kolonisaatiota alkoivat toteuttaa britit. Täällä ei kuitenkaan teurastettu alkuperäisväestöä läheskään yhtä julmasti kuin esim. Australiassa, Meksikossa tai Pohjois-Amerikassa. Sen sijaan englantilaiset tekivät maori-päälliköiden kanssa ovelan sopimuksen maiden luovuttamisesta tulokkaille. Sanamuoto sopimuksessa oli kuulemma säädetty sellaiseksi, että sitä ei kunnolla voinut kääntää maorin kielelle ja niinpä päälliköt eivät edes tienneet mitä tulivat allekirjoittaneeksi. 1840-luvulta asti vallassa olivat kuitenkin britit, aika pian Uudelle-Seelannille kyllä annettiin itsehallinto. Satakunta vuotta sitten täysi itsenäisyyskin.
Ja se naisten äänioikeus oli kuulemma pelkkä vahinko. Joku senaattori tms. huvikseen kokeili että mahtaako moinen lakialoite mennä miten monesta byrokratian portaasta läpi, ja ällistyksekseen se menikin niistä kaikista!
Nykyään kauri-puut on hakattu lähes olemattomiin, niitä nähdäkseen pitää matkustaa erillisille kauri-metsäalueille Northlandiin tai Coromandeliin. Muutenkin metsät on hakattu koko lailla täysin pois. Luonto on kuitenkin yhä erittäin kaunis ja siksipä tänne virtaa vuosi vuodelta yhä enemmän matkaajia.
Hostellin pitäjä, Scott, kertoi hassun tarinan jonkun vanhan sadun tytöstä jolla oli sininen ruusu. Tyttö piti ruusua kallisarvoisena ja poikkeuksellisena kasvina ja säästi sitä vuosikaudet. Kunnes lähti kävelemään kotoaan ensi kertaa läheisille vuorille ja löysi sieltä kokonaisia niittyjä täynnä sinisiä ruusuja. Kuulemma Uusi-Seelanti on asukkailleen vähän kuin tällainen sininen ruusu. Mutta mikäs täällä on ollessa, maasta löytyy koko lailla kaikki mitä ihminen voi elämässään kuvitella tarvitsevansa. Oikeastaan täältä olisi turha minnekään siis lähteäkään.
Vettä voisi kyllä sataa vähän vähemmän, mutta kuulemma itärannikolla sitäkään pulmaa ei ole.
Täällä on aivan mielikuvituksellinen valikoima kaikenlaisia virvokejuomia tarjolla. Monessa kaupassa on hyllymetreittäin toinen toistaan kiinnostavampia mehuja, limuja, jogurttijuomia, energiajuomia, nektareita ja ties mitä tuotoksia. Olen ehtinyt kokeilla ainakin aloe-mehua, paikallista inkivääriolutta, kiwi-mehua, merileväjuomaa, jujubae-juomaa, feijoa-mehua, lemon & paeroa -limua ym. juomia ties mistä hedelmistä joiden nimet eivät jää mieleenkään. Kokeilematta on vielä ehkä n. 278 erilaista jännittävää tuotetta. Yksi päivä olin kahvilla Aucklandin keskustassa, kun kahvilaan käveli joku paikallinen duunari, suunnisti valtavan jääkaapin luo ja nosti hetkeäkään epäröimättä sieltä — Coca-Cola -tölkin. Teki mieli käydä kysymässä, että hullukonäolet! Hyllyt notkuu vaikka mitä uskomattomia tuotteita ja kundi ottaa tylsimmän mahdollisen vaihtoehdon. Tässä on tulos siitä, että Coca-Cola Company käyttää Ugandan valtion budjetin verran rahaa markkinointiin ja mainontaan. Kiitos vaan.
Aucklandin turisti-info lienee maailman paras. Ainakin se oli ensimmäinen mistä löysin opaskirjasen nimeltä "Inner City Running Guide". Täällä on juoksun harrastajiakin siis muistettu, kyllä kelpaa kun on valmiiksi opastettu mitkä reitit ovat hyviä. Ja hyvä reitti sieltä heti löytyikin, pitkin puistoja ja rantateitä.
Coromandelin niemimaalla järjestettiin viikonloppuna 25 kilometrin seikkailujuoksukisa nimeltä Kauri 25k Run. Olin bongannut tapahtuman internetistä ja ilmoittaunut, joten kävin sitten Coromandelissa männä viikonloppuna. Tämä nyt ensimmäistä kertaa järjestetty kisa on saanut nimensä siitä, että järjestäjät aikovat istuttaa kauri-puun jokaista osanottajaa kohti. Kuulemma tavoitteena on, että aikojen saatossa reitille muodostuu kauri-kuja, jonka läpi juosta. Sitä kujaa ei kyllä nykyihmisistä taida kukaan olla näkemässä...sen verran hitaasti kasvavasta puusta on kyse.
Joka tapauksessa, naureskeltuani Kura Sake Barin ja The Lord of the Kebabs -ravintolan nimille, hyppäsin Coromandelin bussiin ja majoituin paikalliseen hostelliin. Hostellin omistaja Jim otti lämpimästi vastaan, mutta itse paikka oli kyllä jäätävän kylmä. Uudessa-Seelannissa kun ei turhia lämpöeristyksestä piitata. No, onneksi mukana on makuupussi. Ilmat täällä eivät ole toistaiseksi olleet järin lämpimiä ja tuon ensimmäisen yön Coromandelissa ollessani satoi taukoamatta.
Ihme kyllä sade aamulla taukosi ja pääsimme juoksemaan niemimaan poikki lähes poutasäässä. Ilma kyllä muuttui sen neljän tunnin aikana kun reittiä etenin aika lailla, välillä paistoi aurinko, välillä oli pilvistä, välillä kävi sivulta valtava myrskytuuli ja välillä sateli vettä vaakatasossa, välillä taas tuli rakeita ja välillä oli taas puolipilvistä. Mutaista reittiä juostiin vuoren rinnettä ylös ja alas, aina välillä ihastuttavia maisemia kohti Tyyntämerta ja Hauraki-lahtea kohti katsellen. Lopulta saavuttiin Coromandelin kaupunkiin ja oltiin maalissa. Seikkailullinen elämys!
Tarkempi kuvaus juoksusta löytyy RC Eemelin lehdistötiedotteesta.
Coromandel oli ihan kiva kaupunki viettää aikaa kisan jälkeenkin vielä toisen yön yli. Jollain etäisellä tavalla mieleen tuli Belizen Corozal, samankaltaisuudet eivät täysin lopu nimeen. Rentouduin kylän raitilla tallustellen ja ravintolassa miekkakalaa syöden sekä unohdin käydä katsomassa seudun ainoaa jäljellä olevaa vanhaa kauri-vanhusta. Valtavia, monen metrin korkuisia saniaispuita sen sijaan ehdin ihastella paljonkin.
Maanantaina palailin sitten tänne Aucklandiin pesemään Kauri-juoksussa kuraantuneita vaatteita. Bussimatka oli nyt paljon aurinkoisempi ja sain jälleen kerran nauttia hienoista merinäköaloista. Sivistyksen pariin palattua heräsi makean himo ja päätin kokeilla kuuluisaa pavlova-marenkileivosta. Joku raja se on meikäläisenkin makean himolla kuitenkin ja veikkaanpa että toista kertaa ei tätä tuotetta ole tarvetta maistaa.
Saapa muuten nähdä putoanko tuolta hostellin yläpediltä vielä lattialle joku yö. Viime yönä kerran heräsin juuri kun olin putoamaisillani ja ehdin vielä vaistomaisesti pelastaa tilanteen. Hmm, ehkä voisi vaivihkaa siirtyä alasängylle jos joku sieltä sattuisi lähtemään pois... Hostelli on kyllä varsin mukava, ei vähiten ilmaisen internetin takia. :) Muutenkin kovin kotoisa, mutta jotain täällä puuttuu sellaisesta todella hyvästä tunnelmasta. Hieman olen tässä miettinytkin, että ensi viikolla kun seuraavan kerran vietän aikaa Aucklandissa, niin voisi harkita saman kadun varrella olevaa toista hostellia. Ihan vertailun vuoksi jos ei muuten.
Tänään kävin etsimässä paikan, josta vuokrata polkupyörä. Tommi kun saapuu kaupunkiin huomenna ja tarkoitus olisi sännätä viikon pyöräretkelle jonnekin päin. Todennäköisesti suuntana on Northland eli maan pohjoisimmat kolkat. Kyllähän vuokraamo löytyi, mutta kovin vanhoja ja huonoja näyttivät olevan ainakin suurin osa sen vuokrapyöristä. No ehkä niillä nyt jonkin aikaa reissaa silti, eipähän meillä ole mitään tarvetta tehdä ennätysmäisen pitkiä päivätaipaleita (toivottavasti, Tommilla voi olla tästä kyllä toinen käsitys :).
Lisäksi shoppailin sadehousut kun täällä tuota vettä tuntuu tulevan vähän väliä. Usein vesisade alkaa aivan yhtäkkiä, niin että ei oikein edes tajua että enää ei paistakaan aurinko kun myräkkä on jo pahimmoillaan. Lisäksi kävin lautalla Devonportissa, joka on tavallaan tämän keskustan sataman virkaa toimittavan lahden toinen puoli. Devonportissa on omituinen kukkulamuodostuma nimeltä Mt. Victoria heti muutaman sadan metrin päässä rannasta ja se onkin ehkä paras paikka nousta katsomaan kaupungin ja sen ympäristön maisemia. Kaunista on. Yhdellä suunnalla keskusta pilvenpiirtäjineen ja Sky Towereineen, toisella purjehtijoiden suosima lahti smaragdinvihreine vesineen, kolmannella esikaupunkialue, neljännellä avomeri, viidennellä (lähes?) asumaton Rangitoto-saari, kuudennella Devonportin ylemmän keskiluokan asuinalueet, seitsemännellä Sydneyn vastaavaa muistuttava Harbour Bridge, jne. jne.
Semmoista tällä kertaa. Seuraavaksi taidan lähteä maistamaan kumaralastuja!
Posted by keem at 07.12.2004 07:09
Comments
Ilmainen internet! Ihmettelinkin jo että ei näitä kilometrien pituisia tarinoita varmaan gprs:llä kirjoitella. Arvaa mitä: Tampereellakin sataa vettä.
Posted by: Boit at 07.12.04 09:28
no comments! tiiätlkö mikä on vähän jännää? mä oon suomalainen..! vau! läälälääläälä mulla on tietokoneen näppäimistössä Ä ja Ö!!!
ottaako pottuun?ei bsaa ottaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa mä oon nyt ATK tunnilla ja mun opettaja (teacher) KARI LEHTINEN!!! ja se pelaa shakkii!! siis vielä kerran... (again) no comments!
Posted by: kreisi... at 26.04.05 13:55