« Kohti Seelantia | Main | Viikonloppu Coromandelissa »
joulukuu 3, 2004
So this is Auckland
Jii-haa! Lopultakin maassa, josta olen jo vuosia haaveillut. Vuorokausi Aucklandissa alkaa olla täynnä ja sain heti ensimmäisenä yönä nukuttua hyvin, joten aikaerokaan ei tunnu painavan.
Hankkiutuminen tänne vaati melkoista kököttämistä. Kun bussi Tampereelta tiistaina 15.30 aikaan lähti kohti lentokenttää, tuntui hassulta että jo siihen aikaan oli pimeää. Nyt täällä ollessa se vasta hassulta tuntuukin! Lentokoneen vaihtoon Lontoossa oli yllättävän vähän aikaa, kesti tunnin päästä uuden lennon lähtöportille, mutta onneksi Malaysia Airlinesin lento Kuala Lumpuriin oli tunnin myöhässä ja ehdin hyvin mukaan.
Melkoiset pelit ja vehkeet oli Malaysian jumbojetissä. Kaikilla oli oma kuvaruutu, josta katsella elokuvia ja pelailla pelejä. 12 tuntia on sen verran pitkä aika lentokoneessa, että näitä palveluja osasi jopa arvostaakin. Malesialainen lentoyhtiö osasi tietysti ottaa huomioon myös muslimiasiakkaiden tarpeet: nykyaikaisen GPS-teknologian avulla videoruutu kertoi aika ajoin missä pain on Mekka ja jopa miten kaukana! Ainoa paikka matkan varrella, missä pääsi ihastelemaan maisemia ulkosalla oli Pohjois-Iranin yllä, jossa ylitimme uskomattoman jylhän ja karun näköistä vuoristoseutua.
Kuala Lumpurin kentällä ehdin napostella nuudelikeitot, kun homma taas jatkui. Toinen lento Aucklandiin kesti 10 tuntia, mutta tuntui pitemmältä koska nyt en saanut nukuttua lainkaan. Kelloa väännettiin sen verran ripeään tahtiin eteenpäin, että toinen yö tuli yksinkertaisesti liian aikaisin vastaan.
Lopulta puolilta päivin torstaina sitten kone laskeutui erittäin matalalla olleiden pilvien halki ja teki pehmeän laskun Aucklandin lentokentälle. Oli hupsu tunne, koin itseni innostuneeksi kuin pikkulapsi ensimmäisellä ulkomaan matkalla. Lentokentällä suurinta hyvää mieltä lievitti New Zealand Bankin rahanvaihtaja, joka tarjosi mulle ensi kosketuksen uusiseelantilaiseen vieraanvaraisuuteen huijaamalla 20 paikallista dollaria. Sitä on tainnut alkaa luottaa liikaa rahanvaihtajiin, kun ikinä ennen en ole epämääräisimmilläkään katujen rahanvaihtajien pakeilla asioidessani tullut huijatuksi, niin enpä osannut odottaa että tämän maailman ensimmäisen ns. hyvinvointiyhteiskunnan pankissa sellaista tapahtuisi!
Lieneekö hömppää koko hyvinvointiyhteiskunnalla elvistely sitten. Tänne on kuulemma rakennettu jo 1930-luvulla sittemmin Pohjoismaisena mallina tunnetuksi tullut sosiaaliturvajärjestelmä, mutta ilmeisesti meininki on sittemmin mennyt jonkin verran enemmän tuloeroja kasvattavaan suuntaan. Kyllähän Uusi-Seelanti elvistelee monella muullakin asialla, missä ehti ensimmäiseksi: mm. naisten äänioikeus täällä saavutettiin "jo" 1800-luvun lopulla.
Lentokentällä meni muutenkin paljon aikaa, täällä kun ollaan tosi tarkkoja siitä mitä matkaaja tuo muassaan maahan. Jos on ollut tekemisissä eläinten kanssa viimeisen kuukauden aikana, se pitää raportoida. Jos on käynyt maatilalla tai tarponut metsässä, sekin pitää ilmoittaa. Jos on käynyt maassa, jossa on esiintynyt SARSsia, siitäkin pitää kertoa. Mukana ei saa olla mitään ruokaa (lakritsipussin kyllä sain tuoda, kunhan siitä ilmoitin) eikä mitään vieraita kasveja tai eläimiä. Jopa vaelluskenkien pohjien puhtaus tarkistettiin ja kaiken huipuksi tullissa kysyttiin miten mulla on varaa matkustaa näin kauas kotoa.
Höh, eihän tänne ole kuin 17.000 kilometrin matka. Vajaan.
Aloe Tree Backpackers osoittautui juuri niin pieneksi hostelliksi kuin olin toivonutkin. Muutamassa huoneessa asustaa ehkä parisen kymmentä vierasta. Huoneet on pieniä, joten aikaa vietetään pääosin olohuoneessa, keittiössä ja puutarhassa. Vähän sekavan oloinen paikka, mutta tunsin oloni heti kotoisaksi. Mieluummin asun täällä, missä voi tutustua koko henkilökuntaan kunnolla kuin jossain 600 vieraan jättiläishostellissa.
Ensimmäinen kävely kaupungilla osoitti sen, että hostellin kaupunginosa Parnell on loistava paikka asustaa. Kivenheiton päässä on ainakni 30 erilaista ravintolaa, joten valinnanvaraa löytyy. Parnell lienee nykyään ehkä arvostetuin asuinalue Aucklandissa, minkä kyllä huomaa. Keskustaan ei kuitenkaan ole kuin parin kilometrin matka. Tuon matkan kun kävelee, niin tuntuu että koko kaupunki on remontissa, sen verran paljon nostureita ja keskeneräisiä rakennusprojekteja täällä on joka puolella. Olen ehkä hieman yllättynyt siitä miten vähän tämä kaupunki muistuttaa Sydneytä. Oikeastaan ei tämä muistuta kauhean paljon mitään kaupunkia missä olen käynyt, mutta jotain samaa toki on kuin Sydneyssä, Lontoossa tai vaikkapa Hong Kongissa. Erittäin viihtyisältä vaikuttaa kuitenkin.
Lisataan yhden lisapaivan jalkeen edelliseen viela vahvasti Vancouver ja miksipa ei San Franciscokin.
Söin muuten illalla varsin mielikuvituksellisen pitsan. Täytteenä oli satay-kanaa, cashew-pähkinää, tuoretta korianteria sekä karpalokastiketta! Kuulostaa villiltä, mutta toimi.
Nyt jatkan kaupunkiin tutustumista loppupäivän, huomenna on sitten aamubussilla klo 7.30 lähtö kohti Coromandelia ja siellä sunnuntai-aamuna juostavaa Kauri 25k Runia.
Posted by keem at 03.12.2004 01:19
Comments
Huomenta vaan täältä kotomaasta, hyvä että oot
päässyt onnellisesti perille. Lepe varmaan jo
malttamattomana odottaa matkaan pääsyä. Kateelli-
sena lueskelin sun pitsaelämyksiä. Kivaa sulle
eteenpäin! Tv. Heli
Posted by: Heli at 03.12.04 09:44