« Ukraina, osa 3: Junalla Moskovasta Krimille | Main | Ukraina, osa 5: Kiova »
marraskuu 16, 2004
Ukraina, osa 4: Jalta ja Simferopol
Simferopol, 02.08.2004
Pitkän tauon jälkeen Ukrainan kertomus jatkukoon... Jäin viimeksi siihen, että painuimme pehkuihin sunnuntai-iltana Moskovasta Simferopoliin matkalla olevassa junassa. Aamu yllättikin äkkiä, kun herättelemään tultiin vasta klo 7 ja oltiin melkein perillä. Kaikessa tohinassa jäi lakanatkin palauttamatta vaunupalvelijalle.
Pihalla odotti kuitenkin Simferopol! Olimme Krimillä. Miltä se nyt sitten tuntui? Jaa-a, venäläisen oloinen mestahan se ainakin asemalta katsottuna. Jo aamu oli niin lämmin, että oli selkeästi tulossa hellepäivä. Asema oli suuri ja vilkas, myös aika näyttävä. Ensi tavoitteemme oli ostaa muutaman päivän päähän lippu Kiovaan. Junalipun ostaminen Ukrainassa ei näytä olevan sen helpompaa kuin Venäjälläkään. Tuolla myydään vain paikallisjunalippuja, täällä lippuja vain tälle päivällä, tuo sali taas on pelkkä odotushuone... Lopulta saamme tulkittua erilaisia viestejä niin paljon, että tajuamme lipputoimiston olevan toisella puolen kaupunkia. Saatiin pieni Simferopolin ekskursio siis!
Reput selkään ja baanalle. Simferopol paljastuu puistojen kaupungiksi ja jo parin korttelin kävelemisen jälkeen pääsen maistamaan paikallista kotikaljaa, kvassia! Nam, tätä lisää. Kvas-"tykin" tunnistaa jo kaukaa mm. keltaisesta väristään. Ennen kuin lipputoimisto lopulta löytyy ehdin nauttia vielä toisenkin mukillisen. Toimisto ei tietenkään ole siinä osoitteessa Tolstoi-kadulla missä sen piti olla, mutta onneksi Lepe neuvokkaana kyselee meille oikean sijainnin ohikulkijoilta.
Vielä oli kova urakka edessä jonottaa ja puhua oikeanlaiset piletit tiskiltä, mutta lopulta käteen jäi viisi kappaletta kymmenen euron arvoisia paperinpalasia, joilla pitäisi torstain ja perjantain välisenä yönä päästä Kiovaan. Hurraa! Hiki alkaa pukata päälle kun kävelemme täyspakkauksessa takaisin asemalle. Aamiaiseksi löytyy uppopaistettua settiä jos monenmoista, rasvan puute tuskin pääsee täällä iskemään! Matti katselee kahvilan ikkunasta katumaisemaa ja toteaa, että niin on kuin Kreikassa olisi. Niinpä niin, itä ei enää kauan ole Itä.
Jätämme maailman pisimmän trollikkalinjan testaamisen toiseen kertaan ja sen sijaan posotamme pari tuntia minibussilla Jaltalle. Mummot kimpussa asemalla yritämme valita sopivan majoittajan. Ei mitään pelkoa, että elokuussa ei Jaltalta kämppää löytyisi! Ensimmäinen täti osoittautuu varsin tylyksi ja ei huoli meitä koska olisimme vain kolme yötä. Kiivaan agitoinnin jälkeen valitsemme lopulta miellyttävimmältä tuntuvan edustajan, joka lupaa 30 dollarin hintaa keskustahuoneistosta.
Jalta, 02-05.08.2004
Valinta osoittautuu oikeaksi. Majoittajamme on moskovalainen Ljudmila-rouva, joka on itse herttaisuus. Koemme itsemme todella tervetulleeksi hänen kolmen huoneen huoneistoonsa, joka tuntuu alusta lähtien kotoiselta. Kielitaito alkaa nyt saada ankaraa treeniä! Ljudmilan suusta pulppuaa venäjää solkenaan. Jos ei ymmärretä, niin sitten sanotaan uudelleen vähän kovemmalla äänellä. Jos ei vieläkään ymmärretä, niin naurahdetaan ja todetaan että ei se mitään. Täti tarjoaa teetä. Oletamme, että täällä on itsepalvelu ja löydämme keittiöstä omituisen näköisen pannullisen liukenemassa olevia havuja, oksia ja lehtiä. Onneksi emme kuitenkaan ehtineet kaataa tästä teetä itsellemme, sillä muutamaa päivää myöhemmin kävi ilmi että kyseessä oli emäntämme hiustenvärjäysaine!
Perillä! Yksi matkailun dilemmoista iskee. Venäjän junissa on nimittäin niin hauska matkustaa, että oikein harmittaa olla perillä. Vaikka tässä on koko kesä Jaltalle pääsyä odotettu! Joka tapauksessa matkalaiset ovat reissusta väsyksissä ja haluavat syödä shashlik-päivällisen jossain ravintolassa. Tästäkös Ljudmila tietysti pahastuu, hän kun olisi mielellään kokkaillut meille omia herkkujaan. :-( Lohdutamme häntä kuitenkin lupaamalla syödä jatkossa kotona. Kaikesta näkyy silti, että Ljudmila ei enää ole yhtä iloinen kuin aikaisemmin, vaikka mahdottoman ystävällinen yhä meille onkin.
Saamme pienen opastuksen Jaltaan ja sen rantaan. Rantahan on aivan mustanaan väkeä! Enpä muista tällaista väenpaljoutta uimarannalla ennen nähneeni. Osa rannoista on maksullisia, osa ilmaisia. Aidon kokemuksen saadaksemme, poikkeamme nopeasti pulahtamaan Mustaanmereen yhdellä ilmaisista rannoista. Mahtuihan sinne sekaan ja 25-asteinen vesi oli ihanan lämminta, mutta silti vilvoittavaa!
Iltapäivällä yllättää rankkasade. Ihmiset säntäilevät ympäriinsä minne sattuu, mutta meitä pohjoisen ihmisiä ilahduttaa se että tämän kuuron seurauksena ilman lämpötila viilenee merkittävästi koko loppumatkamme ajaksi. Hyvästi yli 30 asteen helteet.
Hyväähän se georgialainen shashlik oli, siitä sai jopa kasvisversion. Mutta tämän jälkeen ei tosiaankaan enää muualla syöty kuin "kotona" — kun ensimmäisenä aamuna päästiin Ljudmilan herkkujen makuun, niin muuta ei enää tehnyt mieli! Aivan mahdottoman hyvät pöperot joka aamu ja ilta. Määrätkin niin valtavia, että kovasti tarjottua lounasta ei yhtenäkään päivänä kerta kaikkiaan voinut edes ajatella. Täti tuputti välillä väkipakolla smetanaa lautaselle, jos ei materiaali muuten pöydältä kadonnut. :-) Ja puhe pulppusi jatkuvasti: "Vkushaite, vkushaite!". Perunaa monessa muodossa, blinejä, varenikeja, pelmenejä, smetanasieniä, kalaa, munakoisoa, kesäkurpitsaa, salaattia, sienikastiketta, voiperunoita ja ties mitä! Oli se melkoista.
Lähtiessämme Ljudmila näistä kaikista uskomattomista herkuista veloitti aivan nimellistä summaa: 8 euroa per henki viidestä ateriasta. Maksoimme tämän hyvillä mielin yli tuplana.
Syömisen ohella ehdimme aina välillä tehdä vähän jotain muutakin, vaikka välillä aamiainen oli niin täyttävä että oli välittömästi vetäydyttävä sänkyyn pariksi tunniksi palautumaan siitä. Aamujamme piristi kissanruokkijamummo, joka ilmaantui ikkunan taakse ja jakoi paikallisille kulkukissoille aamiaisen, pulut näyttivät löytävän samoille apajille. Hämmästyttävää oli se, että tässä puoli Venäjää vetävässä turistikeskuksessa ei juuri missään myyty postikortteja, vaikka löytyihän se Riippumatto-kortti sitten lopulta. Leninin patsas sen sijaan löytyi helposti, ja komea olikin. Ei kuitenkaan ole saanut 1930-luvulla "Maailman kaunein patsas" -palkintoa kuten Kiovan vastaava...joka kieltämättä kyllä on poikkeuksellinen.
Jaltan rantakadut ovat täynnä ympäristöön meneviä retkiä myyskenteleviä kauppiaita. 45 hrivnalla per nokka kävimme 1200 metrin korkeudessa Ai-Petrin vuorella. Marshrutka vei köysiradalle, joka puolestaan vei vuoren huipulle ja matka olikin poikkeuksellisen hieno. Loppunousu näytti menevän lähes kohtisuoraan ylös viimeisen kallionkielekkeen yli. Kyydissä oli myös jonkinlainen opas, joka viihdytti yleisöä jutuilla azerbaizhanilaisista laskuvarjoista.
Ylhäällä vuorella parasta oli viileys. Maisemat olivat tyystin erilaisia kuin Jaltan rannoilla, kuin Jeesus-elokuvista. Jossain siellä keskellä oli luola, jossa kävimme ihmettelemässä sisään kertynyttä ja sinne ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi jäänyttä lunta. Turisteja hemmoteltiin myös maanmainiolla ruokabasaarilla, jossa porisi toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruokapatoja sekä omituisia hedelmiä. Tunnelma täällä muuttui varsin tiiviiksi! Ostimme päivällistä varten myös paikallista, muovisiin limupulloihin pakattua Massandra-viiniä.
Paluumatkalla Jaltalle minibussi pysähtyi hetkeksi jonkin vesiputouksen äärelle. Kuljettaja ei erityisemmin rohkaissut käymään sitä katsomassa, joten chillailimme auton luona. Opaskirjasta kävi sitten myöhemmin ilmi, että olimme ylenkatsoneet Euroopan korkeinta vesiputousta. :)
Olimme varautuneet siihen, että ruuhkainen elokuu Jaltalla on tolkuttoman kallista. Vaan hintatasohan oli aivan siedettävä, jo 25 euron majoitus viidelle hengelle oli yksi osoitus siitä. Toki rantakadun kahvilat olivat hinnoissaan, se tuli huomattua. Vähän kauemmas jos vaivautui, niin johan putosivat hinnatkin mukavammalle tasolle — samaa voisi sanoa myös ympäristöstä tässä uusrikkaiden venäläisten valtakunnassa. Tai ei kai ne kaikki tuhannet ja taas tuhannet lomailijat kauhean varakkaita voi olla?
Toinen retkemme vei vesiteitse ns. Pääskynpesään, joka on tsaarinaikaisen ylimystön mikä-lie-kesänviettopaikka uskomattoman kauniilla paikalla jyrkän kallion päällä, meren rannassa. Nykyään tämä satulinna suorastaan tulvii turisteja ja kaikkea niihin liittyiä lieveilmiöitä, joten pitkän aikaa siellä ei viihtynyt. No, tulipa nähtyä ja olihan se toki näkemisen arvoinen.
Eräänä iltana saimme päivällisen jälkiruuaksi komean ukkosen. Tämmöiset on etelän sysimustassa yössä aina näyttäviä ja niin nytkin. Salamoiden räiskyessä pihalla viihdytimme Ljudmila-tätiä näyttämällä matkakuvia digi-kameran muistikortilta ja puhuimme paljon kankeaa venäjää. Onneksi se ei näissä olosuhteissa ole yhtä stressaavaa kuin koulun penkillä venäjän tunnilla. :)
Ljudmilan yli 90-vuotias äiti oli huonona moskovalaisessa sairaalassa ja siksi emäntämme oli lähdössä käymään kotikaupungissaan. Samalla poistuimme mekin Jaltalta. Lähtiessä Ljudmila pyysi ensimmäisen kerran meiltä sanakirjaa lainaan ja tippa linssissä kysyi, että emme kai olleet loukkaantuneet jostain kun emme ensimmäisenä iltana olleet syöneet hänen luonaan. Huh, aina ei ole helppo tehdä itseään ymmärretyksi vieraassa kulttuurissa.
Simferopol, 05.08.2004
Kyynärpäätaktiikalla onnistuimme pääsemään 90 kilometrin linjaa menevän trollikan kyytiin, jätimme haikeat hyvästit herttaiselle majoittajamammallemme ja jatkoimme hänen valmistamansa ruuan nauttimista valtavasta eväskassista vielä tien päälläkin. Kaikkea emme jaksaneet syödä, joten niinpä Lepe jakoi ylijäämät perillä Simferopolissa kaupungin laitapuolen kulkijoille sekä puistojen kissoille.
Simferopolissa löysimme matkan rauhallisimman paikan: Gagarin-puiston. Eihän siellä vesisateessa varsinaisesti paljon tekemistä ollut, mutta ihanan rauhallista ja hiljaista todellakin. Kaiken lisäksi puiston laidalta löytyi aivan loistava armenialaisravintola, jossa söimme taas kerran halvalla niin hyvin että melkein omaatuntoa soimasi. Saimme seurata myös viereisen pöydän synttäriseurueen otteita, jotka poikkesivat aika paljon meikäläisestä syntymäpäivän vietosta. Venäläiset (sillä heitä suurin osa Krimin asukkaista on, vaikka Ukrainassa ollaankin) suhtautuvat juhlapäiviin todella tosissaan ja vakavissaan eikä itsensä koristelussa säästellä!
Lopulta oli torstai-ilta ja aika siirtyä eteenpäin. Juna Kiovaan lähti puksuttamaan eteenpäin kello 21.30. Matilla, Niinalla ja Raijalla oli hyttikaverinaan 70-vuotias mummo, joka oli matkalla Riikaan tapaamaan siskoaan jota ei ollut nähnyt 30 vuoteen. Ex-Neuvostoliiton alue on todellakin oma maailmansa.
Posted by keem at 16.11.2004 10:56
Comments
Ihana Jalta! Mekin menemme sinne syksyllä :)
Posted by: Niko, Teija, Suvi at 23.02.05 14:11
Hei Jaltalla käyneet!
Matkakertomuksenne oli mielenkiintoinen lukea.
Olisi tarkoitus lähteä käymään Jaltalla syys-
kuussa/06 ns. omatoimimatkalla. Lentäen aion
matkustaa Simferopoliin ja sieltä edelleen
linja-autolla Jaltaan. Kysyn löydänkö asemalta
tai muualta yksityisen majoituksen ja onko
siellä hostell majoituksia vai kannattaako
majoitus varata etukäteen?
Hyvää kesän jatkoa ja uusia matkoja!
Jarmo Keränen
Posted by: Jarmo Keränen at 14.07.06 23:46