« Ukrainaan! | Main | Ukraina, osa 2: Moskova »

syyskuu 6, 2004

Ukraina, osa 1: Junalla Moskovaan

Juna Moskovaan 30.-31.07.2004

No niin! Hengissä olen ja kotona Ukrainasta, aikaa sitten itse asiassa. Niinhän siinä tietysti kävi, että ajan puute iski ja tämä blogi nyykähti alkumetreille. Tiiviimpää päivitystahtia onneksi kuitenkin luvassa tästä eteenpäin!

Kuten arvasinkin, niin Ukraina oli aivan erinomainen matkakohde. Niin paljon menemistä ja tekemistä siellä riitti, että ei edes nettikahvilaan ehtinyt poiketa kuulumisia kirjoittamaan. Näköjään kynnys siihen on sitä suurempi mitä isompi on reissuporukka. Kotiin palattua sitten Ateenan olympiakisat vaativat kaiken liikenevän huomion ja siksi matkaraportointi alkaa vasta nyt.

Reissu lähti siis liikkeelle yöjunamatkalla Moskovaan. Olin tämän matkan tehnyt kerran aikaisemmin, mutta jo viisi vuotta sitten ja olinkin jo vallan unohtanut miten eksoottinen kokemus on astua sisään venäläiseen junaan. Yhtäkkiä yllättäen ympärillä onkin aivan erilainen ääni-, väri- ja hajumaailma! Hyppäsimme Lepen kanssa junaan Riihimäeltä ja tapasimme Matin, Raijan ja Niinan vasta junassa. Ilta junassa kului rattoisasti ravintolavaunun blinejä syödessä ja kuulumisia jutustellessa. Lepe kammosi vaunujen ovenkahvoihin koskettelua, mutta kaikesta huolimatta pääsimme kuitenkin blini-illalliselle. Ainoa vaan, että sulkevat ravintolan muutamaksi tunniksi rajan pinnassa, joten vasta Viipurin jälkeen yön pimeyden jo laskiessa pääsimme kuvuntäyttöön.

Matti oli löytänyt ravintolavaunun tarjonnasta myös maailmankuulua jerevanilaista Arafat-konjakkia (eh, Ararat- siis) , jonka avulla pääsee takuuvarmasti venäläiseen tunnelmaan. Niinpä pikkutunneilla siemailimme sitä ja hämmästelimme miten pitkään kestää ohittaa Pietari junalla. On se iso kaupunki.

Yön pimeydessä, junassa halki Venäjän maan, pitkästä aikaa. Tunnelma oli sanoinkuvaamattoman mahtava. Koin olevani poikkeuksellisen onnekas, kun saan tehdä tällaista. Lepe näytti vähintäänkin yhtä onnelliselta.

Ensi kerralla: Moskova

Posted by keem at 06.09.2004 16:40

Comments

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)