Tekstilaboratoria, Tampere, Suomi -- Useat merkit viittaavat siihen, että laulu löytyi juuri Kiptoon pöytälaatikosta: Toistaiseksi vain Kiptoo on alittanut laulussa mainitun C-rajan. Nyt löytynyt värssy muistuttaa kovasti YleX:n kaikkien aikojen kotimainen biisi -äänestyksen voittanutta Yö-yhtyeen Joutsenlaulua. Eemeleistä juuri Kiptoo tunnetaan piireissä Yön pitkänmatkanfanina. ”En voi vahvistaa enkä kumota K-miehen osuutta asiaan”, toteaa nimettömänä pysyttelevä lähde.
Laulun sanoista saa sen käsityksen, että Kiptoon ura on vaakalaudalla. ”Ei tästä kannata vielä vetää synkkiä johtopäätöksiä. Tämä laulu on todennäköisesti vain jatkoa seuran uudestaan virinneelle treenilauluperinteelle”, toppuutteli RC Eemelin tiedottaja Aitolahden Teboililla pikapikaa tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Lienee sattumaa, että sanat löytyvät samoihin aikoihin Joutsenlaulun sanoittajan vakavan loukkaantumisen kanssa. Tapahtumilla ei tiettävästi ole yhteyttä. Useista yrityksistä huolimatta Kiptoota ei tavoitettu kommenttia varten. Toimitus julkaisee haltuunsa saamansa laulun sanat yksinoikeudella.
Juostenlaulu
Taas eemelit kentällä näät
silmies alla nostelevan koipiaan
Taas siihen paikallesi tuijottamaan jäät
Siihen tuijottamaan jäät
Palaat vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Lammille etsii taas juoksijaa
etsii taas juoksijaa
Nuo hetket lähdöstä maaliin
kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai ternimaitoon
toiset juureksiin tai eineksiin
Muttei kuitenkaan pelkkään ruisleipään
Sä kerran alitit myös sen
tuon C-rajan ihmeellisen
Sun oli helppo olla onnellinen
olla onnellinen
Nyt mitä tossuillas teet
kun ennätykset ne on kiveen hakanneet?
On enää lehdistötiedottteet
Ne selaat taas uudelleen
ja taas uudelleen
Et ehkä sääriäni kaipaa
Et ehkä pohkeitanikaan
Tuo ajan puute treenejä rajoittaa
Tuo aika rajoittaa ketä vaan
Tuo aika rajoittaa
Juoksupukusi näät
Se viisi päivää sitten sai hengittää
Sut katujuoksu silloin sai uuvuksiin,
sut sai uuvuksiin
Tahtoisit kunnon niinkuin ennen
kun pystyit intervalleja vetämään
Se lähtenyt on jo rapistumaan
niin kuin sinäkin
Tahtoisi en lopettaa
vaan että vielä pallille palaan
kun kisat uudet mä kalenterissa nään
kun kisat uudet nään
Nuo kaverit GoGo:ssa mailoineen
ja toiset aamulenkeillään
Seuran pokaalista kai haaveilee
ja uho yltyy tai miten vaan
Taas hetken lähempänä kalkkiviivoja
Ei luovuta eemeli milloinkaan
Tuo eemeli juoksun tämän hoitelee
tuo eemeli kiinni saa vaikka Leon
Tuo eemeli kiinni saa kenet vain haluaa
Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.
Yhteystiedot:
rc@eeme.li -
rc.eeme.li -
wap.rc.eeme.li -
RSS-feedi