LEHDISTÖTIEDOTE 26.11.2001 JULKAISUVAPAA HETI
RC Eemeli avasi hiihtokauden

Hiihto meni putkeen. Suksimaan pääsee reilusti aikaisemmin kuin viime talvena.

Tampereen keskusta, -0.7 asteen lämpötila -- RC Eemelin Kiptoo avasi hiihtokauden Suomen Tampereella perjantaina 23. marraskuuta klo 17.05 yli kuukauden aikaisemmin kuin viime talvena. Kiptoo lämmitteli vapaalla hiihtotyylillä noin yhdeksän kilometriä. Latupohja todettiin hiihdettäväksi, paikoin jopa erinomaiseksi. Muutamissa kohdin ladulla oli myrskyn jäljiltä neulasmättäitä.

Toimituksen saamien tietojen mukaan Kiptoon rykäisy lienee myös koko seuran hiihtokauden avaus; Patrik tuskin on päässyt hiihtämään, sillä Herwoodin metsissä huhutaan puita kaatuneen ladulle oikein urakalla. Matkatiedotteiden perusteella voidaan myös olettaa, ettei Keemikään ole toistaiseksi avannut hiihtokauttaan Väli-Amerikassa. Sitä vastoin Jyväskylässä vaikuttava uusien kotisivujen mies, Renoo, on kautensa avannut ja hänen hiihtokilometrinsä ovat aivan eri kymmenluvulla Eemeleiden kanssa; lauantaina Renoo oli hiihtänyt jo 19 km.


Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu




Uusimmat lehdistötiedotteet:

Hazor ja Mythi saapumassa maaliin -- Toinen vaelsi Suomen päästä päähän, toinen havittelee sijoitusta kymmenen parhaan joukossa NUTS 300:lla
Hazor vaeltaa Suomen päästä päähän -- Tavoitteena on kartoittaa Suomen pisin, 1850 km pituinen vaellusreitti
Patrik L -- Pyhäpäivänsankari juhlii etänä
RC Eemeli vietti pyhäinpäivää Arabianrannassa -- Asukilpailun voitto lipsahti Bätmajalle
Suuntana Helsinki Kaikkienpyhienaatto Juoksu -- Vielä yli 9 tuntia aikaa ennakkolounastaa Halloween Runiin

Kaikki lehdistötiedotteet