LEHDISTÖTIEDOTE 04.06.2000 JULKAISUVAPAA HETI
Patrik lepäsi viikon

"Juoksu kulki todella hyvin ja treenit maistuivat paremmalta kuin koskaan - joten päätin levätä viikon"

Crypton High Tech Industries Head Quaters Building, Tampere, Finland. -- Keskellä kiivaimman harjoittelu- ja kilpailukauden Patrik päätyi varsin epätyypilliseen ratkaisuun: Patrik lepäsi. Työhuoneestaan tavoitettu Patrik kuvasi 7 päivän täydelliseen leppoon johtanutta tilannetta seuraavasti: "Juoksu tuntui paremmalta kuin koskaan, harjoitukset sujuivat todella hyvin, kunto oli nousussa ja vauhti parani viikko viikolta."

Jopa 80 km:n viikottaisia harjoitusmääriä tänä keväänä suorittanut Patrik ei kuvainnollisesti puhuen liikauttanut seitsämään päivään evääkään. "Kaikki harjoittelu jätettiin tekemättä". Harjoittelusta säästynyt aika kului seuraavasti: 1) suursiivottiin huone perusteellisesti 2) katsottiin "Suuret setelit" (Paul Newman & Tom Cruise, The Color of Money, USA, 1986) 3) seurattiin Monacon aika-ajoja tv:stä 4) käytiin Anttilassa 5) albumointiin vuoden 1995 interrail-kuvia 6) säädettiin 7) kirjoitettiin harjoittelemattomuudesta tiedote.

"Olo tuntuu todella levänneeltä", toteaa kotoaan tavoitettu Patrik. Tämä lupaa hyvää koskien loppukesän kisoja. Maanantaina 5.6. aloitetaan jälleen harjoittelu ja luvassa on 800 - 1000 km juoksua ennen elokuun loppua ja päälle vielä oheisharjoittelu.


Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu




Uusimmat lehdistötiedotteet:

Hazor ja Mythi saapumassa maaliin -- Toinen vaelsi Suomen päästä päähän, toinen havittelee sijoitusta kymmenen parhaan joukossa NUTS 300:lla
Hazor vaeltaa Suomen päästä päähän -- Tavoitteena on kartoittaa Suomen pisin, 1850 km pituinen vaellusreitti
Patrik L -- Pyhäpäivänsankari juhlii etänä
RC Eemeli vietti pyhäinpäivää Arabianrannassa -- Asukilpailun voitto lipsahti Bätmajalle
Suuntana Helsinki Kaikkienpyhienaatto Juoksu -- Vielä yli 9 tuntia aikaa ennakkolounastaa Halloween Runiin

Kaikki lehdistötiedotteet