LEHDISTÖTIEDOTE 31.08.1999 JULKAISUVAPAA HETI
Nuhainen Kiptoo sinnitteli kolmanneksi

Sotkalinnan lenkki uuvutti ahkerasti kilpailleen Kiptoon täysin

TAMPERE, Resiinojen lepopiste, Suomi -- Elokuun 31. 1999 -- RC Eemelin edustus Sotkalinnan lenkillä oli niukka, sillä ainoastaan Kiptoo uskaltautui mukaan. Vajaa kaksi päivää aikaisemmin käyty seuran mestaruuskilpailu oli verottanut myös Kiptoon kuntoa.
       - Hengitys nenän kautta oli lähes mahdotonta. Ikinä en enää lähde tällaisessa kunnossa juoksemaan kilpaa, ryki Kiptoo koitoksen jälkeen. - Nyt on pakko levätä. 
       Kiptoo aloitti juoksun tasaisesti. Ensimmäinen kilometri taittui ajassa 3.37, toinen 3.38 (7.15) ja kolmas 3.36 (10.50). Vajaa 3 km Kiptoo pysyikin kärjen tuntumassa, mutta sitten Sahe ja muut menivät menojaan. Seuraavien kilometrien väliajoista ei ole tietoa, sillä Kiptoo oli jo niin väsynyt, ettei kyennyt painamaan aikoja mieleensä. Loppuaika 24.10 tekee 6,5 km lenkillä kilometrivauhdiksi 3.43.
       - Aika lähellä se jo on. Nyt mulla ei oo yhtään varaa olla treenaamatta, sanaili Sahe pari päivää juoksun jälkeen tarkoittaen Kiptoota. - Söin silti just äsken tällaisen tuulihatun.
       Kilpasarjassa nopeinta vauhtia piti Tarmon Kari Suominen, jonka voitto oli suorastaan ylivoimainen. Himmeämmistä pokaaleista käytiin kova taistelu kolmen miehen tullessa maaliin peräperää. 
       Sotkalinnan ehkä kaikkein dramaattisin ja yllättävin hetki koettiin kuitenkin, kun toimitsija tuli juoksun jälkeen nurkan takana toisten huomaamatta tarjoamaan Kiptoolle muistomitalia. - Sinäkö se olit, joka kyseli mitalia? Ota tästä.
       Näin Kiptoosta leivottiin päivän ainoa mitalisti. Pokaaleja oli päivän aikana jaossa peräti 36, kun osallistujia oli kaiken kaikkiaan noin 70. Pokaalin olisi sunnuntaina kilpasarjassa saanut, jos olisi pystynyt juoksemaan 12 km kilometrivauhdilla 3.45.
       Kovin kauaa ei Kiptoo ehdi laakereillaan levätä, sillä jo 4.9. pitää lähteä Lappiin vaeltamaan, 12.9. pyöräillään 80 km:n Tour de Tampere ja 26.9. on vuorossa Finlandia-maastopyöräily. 

Sotkalinnan lenkin tulokset

Hölkkäsarja  6,5 km
1. Sami "Sahe" Heinikari Hml 23.06
2. Leo Kallio HauSi 23.36
3. Ismo "Kiptoo" Raitanen RC Eemeli 24.10
4. Reijo Maalehto Tarmo 24.33
5. Paavo Vilminko St-Laur. 24.36
6. Eero Siirola HSu 26.00

Miehet yleinen 12 km
1. Kari Suominen Tarmo 40.54
2. Hannu Honkasalo Hauho 44.58
3. Mika Ilmarinen Tarmo 45.02
4. Vladimir Tschernov Hml 45.05
5. Aki Ylitalo Tarmo 47.09
6. Juha Innovaara Lammi 59.51
 

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

Hämeen Sanomien kisaraportti

RC Eemelin kotisivu


Uusimmat lehdistötiedotteet:

Hazor L -- Hazor juhli umpihangessa, tekoäly tuotti onnittelurunon
RC Eemeli ilmoittaa tulevasta kaudesta 2023 - Tikkajuoksu, Halloween Hike ja muut tapahtumat odottavat osallistujia -- Helsinki City-O järjestää tulevana kautena jälleen upeita urheilutapahtumia
Virta vei Boitia ja Keemiä Ahlaistenjoessa -- Yhden osanottajan Cup-kilpailua ei vielä nähty
Kiptoo L -- Kiptoon merkkipäivää juhlittiin Tampere parkrunissa
RC Eemeli Cup 2021 huipentuu pudotusjuoksuun -- Mikä oli Hämptonin puolimaratonin raaston merkitys?

Kaikki lehdistötiedotteet