Osa 9, Kiina, Hong Kong, Venäjä ja loppuyhteenveto

Will you tell me not to wait / Tell me to live for today - Amorphis

2. tammikuuta 2001, Tampere

Kiinalainen juttu

Tai-ji -hetki Guangzhoussa Matkailu sen kun jatkuu. Eilen illalla saavuin Tampereelle, jossa onkin ollut kerta kaikkisen mielenkiintoiset 26 tuntia. Tänäänkin tapahtui vaikka mitä. Herätyskello soi kahdeksalta ja edessä oli värikäs kävelymatka halki tämän Pohjoismaiden suurimman sisämaakaupungin keskustan kohti Hämeenkadun ihmeitä. Sain ylittää lukuisia suojateitä, katsella näyteikkunoita sekä huipentumana kävellä läpi rautatieaseman! Eikä tässä kaikki, kun iltakuuden aikoihin talsin saman matkan toiseen suuntaan oli sen varrella jälleen aivan samanlaista ohjelmaa. Tuskin maltan odottaa huomisaamua ja seuraavaa kertaa.

Mutta joulukuunkin tapahtumia on vielä läpikäymättä. Taisin silloin jutustella vietnamilaisista sioista, jotka paitsi vessoja kansoittavat, myös siirtyvät paikasta toiseen polkupyörien tarakalla - uskomatonta muuten millainen ääni ja meteli lähtee tarakalle sidotusta possusta! Joskin kuten minulle joku huomauttikin, niin sikoja vessoissa ja fillarin tarakalla näkee joka perjantai-ilta Suomessakin, joten se siitä Idän eksotiikasta. Sitä paitsi Vietnam on muutenkin vuosi vuodelta yhä vähemmän eksoottinen maa muutenkin. Enää poliisit ei pidätä vierailevaa ulkovietnamilaista, joka kysyy leipäkaupan sijaintia satunnaiselta ohikulkijalta eikä viranomaiselta. Satunnainen ulkomainen teeveen katselija toki vielä törmää pieneen kulttuurishokkiin huomatessaan, että kaikki vieraskieliset tv-ohjelmat dubataan niin että äänessä on yksi ja sama täti - joka ohjelmassa ääni on sama ja hän puhuu kaikki vuorosanat monotonisella äänellään!

Nanning Kiinassa kaikki on toisin. Vietnamista saapuva matkailija tuntee Kiinaan saapuessaan palanneensa sivistyksen pariin. Ainakin isommat kiinalaiskaupungit - jopa rajakaupungitkin - ovat ainakin vietnamilaisella mittapuulla todella siistejä ja moderneja paikkoja. Liikenne toimii suht siedettävästi; Kiinassa sentään - legendan mukaisesti - pyritään pitämään liikenne oikeanpuoleisena. Ihan totta, Guangzhoussakin on vilkkaimmilla kaduilla semmoisia kylttejä että "Please, drive on the correct lane". Vietnamissa tämmöinen ei taitaisi tulla kuuloonkaan, sen verran tottuneita näyttävät olevan lähes vapaamuotoiseen kaistojen käyttämiseen.

Kaupat Kiinassa myyvät valtavia määriä elektroniikkaa - eritoten kännyköitä - ja ihmiset ovat PALJON vähemmän päällekäyviä kuin Vietnamissa. Suuria tavarataloja on siellä täällä, samoin nättejä puistoja. Sitä paitsi Etelä-Kiinassa, vaikka Vietnam onkin lähellä ja sen luulisi vaikuttavan, ollaan vielä paljon ystävällisempiä kuin esim. Beijingissä. No, toisaalta näillä kahdella maalla onkin jo ammoisista ajoista asti ollut pakottava tarve erottua toisistaan ja itse asiassa viimeisimmästä Kiinan ja Vietnamin välisestä sodasta ei ole kulunut vasta kuin pari vuosikymmentä. Asioihin enemmän perehtyneet pitävät varmana, että vanhat kaunat puhkeavat vielä lähivuosina uudestaan kukkaan. No johan rauhaa Vietnamissa on aivan liian kauan tainnut kestääkin. :(

Yksikin sivistyksen merkki Kiinassa on se, että siellä on ainakin jonkinlainen kopiointisuojalaki. Tämän näkee mm. siitä että kadulla liikkuu sen merkkisiä moottoripyöriä kuin Suzoki ja Hongda. Vietnamissahan kopiointi on täysin sallittua, minkä seurauksena paitsi (laillisia) cd-kopioita on tarjolla julmetun paljon sikahalvalla niin myös esim. Hanoissa on n. tusinan verran Sinh-nimisiä kahviloita, joilla kaikilla on jopa sama logo mutta eri omistaja. Muistan kerrankin hakeneeni jotain opaskirjan suosittelemaa ravintolaa ja saman nimisiä ruokapaikkoja oli sitten kyseisessä kadunkulmassa kolme kappaletta vieri vieressä!

Jotain kai Vietnamista kertoo maahantuloviranomaisten käyttämä tullikaavake, joka maahan tullessa täytetään. Siellä on tietysti pitkä litania tavaroista, joita maahan ei saa tuoda ja - vannon tämän, sillä luin paperin sen verran monta kertaa että olen asiasta varma - kiellettyjen tuotavien joukossa on mm. "social care and security" = sosiaalihuolto ja -turva!

Olen tässä kehittänyt oman teoriani siitä, miten taksikuskien käyttäytymisestä pystyy hyvin pitkälle päättelemään maan vauraustason. Helposti on eroteltavissa ainakin neljä erilaista ryhmää:

Viime vuonna käymistäni maista ainoastaan Laos on sellainen, joka ei sovi noihin määritelmiin. Se kun on köyhä, mutta silti taksimiehet antavat olla rauhassa.

Tietysti myös lapsien vähäinen määrä hätkähdyttää Kiinaan saapuvaa. Yhden lapsen politiikka näyttää todellakin purevan ja Vietnamin lapsipaljouden jälkeen tämän huomaa katukuvassa todella räikeästi.

Nanning Ensimmäinen kiinalaiskaupunki, jossa tällä matkalla yövyin oli 2,5-miljoonainen Nanning. Se osoittautuikin oikein miellyttäväksi paikaksi eikä edes kielitaidon, sanakirjan ja opaskirjan puutekaan tehnyt visiittiä liian hankalaksi. Nanning tuntuu paljon pienemmältä kuin asukasmäärästä luulisi ja siellä on oikein miellyttävä tunnelma. Ruoka oli laatuunsa nähden suorastaan käsittämättömän halpaa - Thaimaakin jää toiseksi hinnalla mitattuna. Kymmenestä hyvästä ateriasta Nanningissa ja Guangzhoussa maksoin yhteensä 51 markkaa juomineen. Ja kun suurin osa ruokapaikoista on kadulla, niin syöminen käy sikäli helposti että sen kuin sormella osoittaa valikoimasta mitä haluaa. Eipä tarvitse ihmetellä kiinalaisia kirjoitusmerkkilöitä ruokalistassa. Sitten kokki tuuppaa kaiken pannulle hetkeksi paistumaan ja minuutin päästä on herkullista pötyä pöydässä - hinta tyypillisesti n. 3-4 markkaa.

Eikä väheksyä sovi sitä, että Nanningissa oli vuoden lyhyimmät minihameet! Tai sitä, että puiston penkillä istuessa voi joku tulla viereen istumaan ja kysyä: "Minkälaisesta maidosta pidät eniten?"

Viimeiseen majapaikkaani Vietnamissa muuten unohdin pyyhkeeni. Ei mikään ihme, sillä jostain syystä erilaiset kuivana pysyttelemiseen liittyvät tavarat vuoden aikana tuntuivat hukkuvan kaikkein herkimmin - pyyhkeet ja sadetakit siis. Kiinalaisissa hotelleissa on aika erikoinen systeemi, nimittäin sellainen että jokaisessa kerroksessa on "kerrospalvelija" joka istuu tiskin takana ja mm. availee huoneiden ovia - asiakas ei saa minkäänlaista avainta. Nämä tyypit sitten myös myyvät kaikenlaista tarpeellista tavaraa tiskinsä alta. Niinpä kun nanningilaisessa hotellissani ei huoneeseen kuulunut pyyhettä ollenkaan, niin sellaisen saattoi 1,50 markalla tältä käytävälyyliltä ostaa. Kätevää sinänsä, kun kuitenkin omaakin pyydettä tarvitsin - olkoonkin että se sitten kooltaan oli hädin tuskin A4-arkkia suurempi. Onpahan ainakin kevyt kantaa repussa!

Hyvä palvelu sikälikin, että iltamyöhällä yksinäisen länsimaalaisen ovea yleensä nämä lyylit käyvät koputtelemassa ja tarjoamassa hierontapalvelujaan...

Guangzhou Mutta oli Kiinassa huonotkin puolensa. Yksi on tietysti julkiset vessat, joissa fasiliteetit ovat kovin alkeelliset ja joissa ei ole minkäänlaista yksityisyyttä. Suoli tyhjennetään sellaiseen lattialla olevaan kusilaarin tapaiseen systeemiin, jonka päällä kykitään jonossa - ovia kun ei yleensä ole. Laaria kohti katseensa kääntämällä voi spektaakkelinomaisesti seurata miten edessäkykkivien tuotokset valuvat hiljalleen kohti viemäriä. Eikä todellakaan mitään pelkoa, että joutuisit olemaan kiinalaisessa vessassa koskaan yksin, vessan käyttäjiä kyllä piisaa! Usein laari on tosin kyllä lohkottu väliseinillä pienempiin (mutta silti sivuovettomiin) koppeihin. Ainoa vain, että väkeä on aamukuudeltakin niin paljon, että useimmissa kopeissa on 2-3 henkeä kylki kyljessä torttua vääntämässä. Onneksi Kiinassa on kuitenkin paljon McDonald'sin "ravintoloita", joista aina löytyy puhdas, pöntöllinen, ovellinen, paperillinen ja saippuallinen vessa. Kahden päivän aikana Nanningissakin näin tasan yhden länsimaalaisen kasvon - arvasit oikein, Mäkkärin wc:ssä. :) Kumpikaan ei sentään taidettu syödä siellä...

Sitten on kerjäläiset. Tämä kuulostaa aika pahalta, mutta niiden kanssa mulla on käynyt vähän samoin kuin torakoiden kanssa: mitä enemmän niitä näkee sen huonommin niitä siedän. Alkumatkasta en välittänyt vähääkään montako torakkaa kämpässä oli ja pystyin katsomaan muualle kun kerjäläisiä tuli vastaan. Loppuvuodesta taas yritin aina löytää mahdollisimman vähän torakoita sisältäviä huoneita ja kerjäläisten näkeminenkin teki aina vain pahempaa. Kiinan Nanningissa ja Guangzhoussa tuli sitten vastaan kaikkein säälittävimmät kerjäläiset. Nanningissa oli mm. yksi sellainen aivan epämuodostunut kaveri, joka aina ohikulkiessani makasi samassa paikassa ja samassa asennossa, pää jonkinlaisen pölkyn päälle nostettuna täysin epäluonnollisessa kulmassa vartaloon nähden. Tyypin kädet toimivat kuitenkin jollain lailla ja siihen ihmiset toivat hänelle ruokaa nenän eteen, josta hän sitten tarjottuja pöperöitä popsi. Lopulta aloin tarkoituksella kulkea toista kautta, kun en kerta kaikkiaan enää voinut vapaaehtoisesti nähdä häntä.

Guangzhou pisti vielä paremmaksi. Eräskin mies makasi päistikkaa mahallaan keskellä vilkasta risteystä (no ei aivan keskellä, mutta tiellä kuitenkin) rikkaiden suosiman Beijing-kauppakadun lähellä ja nyökytteli päätään jatkuvasti kuin paraskin marionettinukke. Ehkä kamalinta mitä olen ikinä nähnyt silti oli se henkilö - ikää ja sukupuolta en osaa edes arvata - joka ilmeisesti isänsä kanssa istui kadun poskessa. Hänellä ei ollut käytännössä lainkaan kasvoja! Voisin kuvitella, että joku sopivasti palanut ja sulanut muotinukke voisi näyttää siltä... :( Jestas, että teki huonoa katsella.

Epämuodostumat sinänsä tuntuvat kyllä kovasti kiinnostavan kiinalaisia. Eräässäkin näyttelyssä Guangzhoussa oli esillä kymmeniä epämuodostuneita sikiöitä. Näitä kaksi nenää ja suuta, kolme silmää yms. mielenkiintoisia tapauksia. Ilmainen oli sisäänpääsykin, ei siinä mitään. Paikka oli muistaakseni Guangzhoun kulttuurikeskus.

Guangzhou Guangzhou olikin paljon isompi kaupunki kuin Nanning, asukkaita on reilu 10 miljoonaa. Ennen tämä paikka tunnettiin Lännessä nimellä Kanton, mutta nykyinen translitterointi suosii tuota hankalampaa muotoa. Jos olen oikein käsittänyt, niin kaupungin nimi on Guangzhou, provinssi on Guangdong ja siellä puhuttu kieli sitten kanton. Saapumiseni tähän kaupunkiin oli ihan mielenkiintoinen, sillä en ollut ollenkaan varma mihin olin tullut. Koska jokainen tuntui lausuvan paikan nimen eri lailla ja länsimaisilla aakkosilla sitä ei tietenkään missään lukenut, niin asian selvittämiseen meni melkoinen tovi. Kantonin kiinassakin on seitsemän eri "sävellajia", joten kaksitavuinen sana voidaan sanoa 49 eri tavalla, ja ne kaikki tarkoittavat eri asiaa - tämä siis sen lisäksi että kaupungilla muutenkin on kolme eri nimeä!

Tähän yhteyteen sopinee hyvin ilmeinen tositarina Vietnamin amerikkalaisen sodan jälkimainingeista, kun jenkkikenraali saapui maahan sovittelemaan asioita. Lentokentällä hän sitten yritti tervehtiä paikallisia näiden omalla kielellä ja yritti sanoa: "Minulla on kunnia olla täällä." Sen sijaan kansa kuuli: "Auringonpolttama ankka makaa nukkuen." Sanat oli ihan oikeat, mutta tavujen painotus väärä. Noinkohan mahtoi koko sota syttyäkin vain jonkun vastaavan väärinkäsityksen vuoksi...

No, Guangzhoun kartan lopulta kadulta löysin ja aikani kiinalaisia merkkilöitä tavattuani se näytti jopa vastaavan ympäristöäni, joten hyvinhän kaikki meni. Bussini oli vain tullut 5 tuntia nopeammin kuin olin olettanut.

Hassunhauskojen kylttien listalle voisi muuten jopa lisätä tämän lapun joka oli Guangzhoun hotellihuoneessani: "Ladies and Gentlemen. We have tickets of airplane on the train of world. We would give you beautiful gifts (part of airlines Discounted)" Melkeinpä jopa hauskempi kuin se indonesialainen wisma, jonka seinässä luki: "Guest with goods, must put at front office for security reasons. We think that all for your information and for you kind intention thank you". Kiinan ja indonesian puhujien on ilmeisen vaikea oppia länsimaisten kielten monimutkaista kielioppia, kun omissa kielissä asiat sanotaan aina perusmuodossa.

Guangzhou Niin tai näin, Guangzhoun historia on kuitenkin yli 2000-vuotinen ja ilmeisimmin historiallisia nähtävyyksiä kaupungin alueelta löytyisi vaikka kuinka paljon. Ilman opaskirjaa kolme päivääni tässä jättiläiskapungissa muodostuivat lähinnä sellaisiksi, että enemmän tai vähemmän sattumalta osuin erilaisiin paikkoihin ja siten merkittävimmät tompp... temppelit jne. varmasti jäivät näkemättä. Eipä haittaa, värikkäitä paikkoja tuli silti vastaan vaikka kuinka - Guangzhou on melkoisen mielenkiintoinen paikka. Kadulla kävellessä näkee yhdessä paikkaa valtavan määrän heinäsirkkoja myynnissä, seuraavassa kadunkulmassa sitten joku pesee sammakkokatrastaan, hetken päästä taas kuljet ohi ravintolan jonka edessä herkkukäärmeet odottavat häkissä pataan pääsyä, kun tämän jälkeen katsot kadun toiselle puolelle niin siellä joku lahtaa kanaa, muutaman minuutin päästä tulee vastaan herra joka myy lähes arvottomista yhden fenin seteleistä rakennettua laivaa, pian tämän jälkeen iskee kuvottava haju kun kävelet ohi kojun jossa myydään kuivattuja merihevosia jne...

Guangzhou Tuli siinä kaupunkia ristiin rastiin talsiessa sitten eksyttyä paikalliseen eläinvankilaan...tarkoitan eläintarhaankin. Kulttuurishokkia pukkas. Nimittäin suurin osa eläimistä oli mahdottoman laihoja ja rankasti stressaantuneita. Ihmekös tuo kun häkit olivat pääosin aivan mitättömän pieniä eikä niissä yleensä ollut mitään muuta kuin katto, seinät ja kalterit - ei mitään kovin mukavaa katseltavaa. Kaiken lisäksi kiinalaisilla on hyvin...etten sanoisi kiinalainen tapa käyttäytyä eläintarhassa. Paitsi lapset, niin myös useimmat aikuiset eivät suinkaan tyydy vain katselemaan ja valokuvaamaan eläimiä. Sen lisäksi niille huudellaan ja irvistellään, esitetään ties mitä pantomiimejä ja heitellään tavaroita - ml. ruokaa vaikka se kuinka olisi viereisessä kyltissä kielletty. Niin juu ja sitten on tietysti myös temppuja esittäviä eläimiä, polkupyörää ajavia karhuja, pallon päällä tasapainoilevia leijonia yms.

Sanoinko "polkupyörää ajavia karhuja"? Ei mutta kyllä, kyllä siellä niitä tosiaankin oli vaikka se näin jälkikäteen tuntuukin omituiselta. Kiinalainen juttu!

Noin kaikkinensa Guangzhousta jäi mieleen se, että ensimmäinen päivä antoi aika epämiellyttävän vaikutelman - varsinkin kun oli tulossa Nanningista - mutta toisena sen kaiken savusumun keskellä alkoi jopa jo viihtyä. Kolmantena päivänä otin sitten veneen ja siirryin täysin toisenlaiseen paikkaan, Hong Kongiin.

Mutta...tekstiä alkaa olla yhdelle kertaa tarpeeksi. Jätän siis jutut vieläkin kesken, mikä tarkoittaa sitä että tähänkään ne eivät lopu. Mutta suuria määriä ei enää tule!

21. tammikuuta 2001, Tampere

Kaikki hyvä päättyy aikanaan

Lappu suomalaisessa ravintolassa Tänään tulee tasan kuukausi täyteen Suomeen paluustani. Niinpä onkin jo korkea aika terästäytyä ja muistella mitä tapahtui viime päivinä ennen sitä Hong Kongissa, Macaossa ja Venäjällä. Ensin kuitenkin pieni korjaus Vietnamin Huásta kertoneeseen juttuuni. Nimittäin ilmeisimmin totuus on sittenkin se, että Huén Kuninkaallisessa Kaupungissa eniten tuhoja on tehty vuoden 1968 "Tet-offensiivin" yhteydessä amerikkalaisvoimin. Näin siitäkin huolimatta, että paikan päällä olevat kyltit antavat ymmärtää ranskalaisten saaneen enemmän raunioita aikaan tässä UNESCOn maailmanperintölistaan kuuluvassa paikassa. Ainakin oma matkaopaskirjani mainitsee 1940-luvun lopulta tuhojen tekijöinä vain tulipalot, mutta ei taustoja niiden syttymisen syistä.

Hong Kong Hong Kong sen sijaan ei ole raunioina - ei puhettakaan. Vaikka en olekaan käynyt esim. New Yorkissa, niin olen todella yllättynyt jos jostain maailman kolkasta löytyy pahempi betoniviidakko kuin Hong Kongin keskusta. Pilvenpiirtäjien määrä ja korkeus sekä katujen kapeus tuntuvat ajoittain jopa ahdistavilta. 6,7 miljoonasta hongkongilaisesta suurin osa on pakkautunut hyvin pieneen tilaan Hong Kongin saarelle ja mantereen puolelle Kowlooniin - kaiken kaikkiaanhan lääniä olisi n. tuhannen neliökilometrin verran. Keskustassa kävelijälle käy usein niin, että kohde olisi vain muutaman kymmenen metrin päässä mutta ainoa mahdollisuus päästä sinne on kiertää jostain kaukaa, helposti yli kilometrinkin matka.

Jonkin verran olin yllättynyt siitä kuinka paljon Hong Kong poikkeaa Singaporesta. Ensinnäkin ilmasto on täällä selvästi viileämpi ja väkeä on paljon enemmän. Hintataso on korkeampi ja edullisesti elääkseen saa tosissaan nähdä vaivaa - varomaton maksaa pienestä pullosta Tsingtao-olutta helposti 50 markkaa tai kiinalaisen räkäravintolan sotkuista 80 markkaa. Kaupasta kaljapullon voi löytää 3-4 markalla ja hyvällä tuurilla maukkaan nuudelikeitonkin voi saada kympillä, joten aivan toivoton tilanne ei ole.

Ensimmäinen tehtäväni Hong Kongissa oli ostaa lentolippu Eurooppaan. Joulun alla tämä osoittautui perin hankalaksi, tai ainakin ensimmäisen matkatoimiston virkailija ensi töikseen ilmoitti mulle että "Mites olisi jos matkustaisit tammikuussa?" Alle 5.500 markan ei Vanhalle Mantereelle jouluksi näyttänyt olevan asiaa muuten kuin lentämällä itänaapurimme maineikkaalla Aeroflot-yhtiöllä. Flotskia edustavasta matkatoimistosta saikin erinomaista palvelua, koska muita asiakkaita ei näyttänyt olevan. Lento irtosi lopulta n. 2.800 markalla, joskin päälle piti maksaa kahdeksisensataa markkaa pikaviisumista sillä halusin matkan varrella pysähtyä Venäjälle muutamaksi päiväksi.

Hong Kong Kun lentolippu oli hoidettu, jäi vielä monta päivää tapettavaksi Hong Kongissa. Aika menikin joutuisasti mm. pikkujoulun, karaoken ja Eurochristmas-tapahtuman parissa. Viimeksi mainittu oli kyllä juuri niin mauton kuin vain hongkongilaisilta voi pahimmillaan kuvitella. Epämukavassa ruuhkassa ei tunnelmaa yhtään nostattaneet edes putkesta puhalletut lumisadetta simuloineet saippuavaahtomällit... Hyvänä turistina toki kävin katsomassa savusumun sakeuttamaa, yhtä maailman tunnetuinta näköalaa Victoria Peakilta, jonka reissun yksi kohokohtia oli mäen päälle hirvittävän jyrkkää rinnettä pitkin vienyt yli sata vuotta käytössä ollut kaapelivaunu. Hyvin samantyylinen systeemi kuin Chilen Valparaisossa paitsi että siellä näitä on enemmän ja ne kulkevat lyhyempiä matkoja.

Valparaisossa muuten kun ajelin tämmöisellä, niin siinä samassa kyydissä oli ulkomailla asuva chileläismies, joka oli ensi kertaa 50 vuoteen käymässä syntymäkaupungissaan. Kuulemma vaunuilla matkaaminen oli aivan samanlaista kuin silloin ennenkin, ainoa vaan että linjoja oli nyt paljon vähemmän.

Hong Kongin avaruusmuseo osoittautui oikein käymisen arvoiseksi paikaksi, varsinkin kun erilaisiin kivoihin vempeleihin otettiin nimenomaan vain ja ainoastaan aikuisia. Suositeltavissa.

Macao Toiseksi viimeisenä päivänäni päätin sitten käydä tutustumassa tunnin venematkan päässä häämöttävään Macaoon. Tämä entinen Portugalin siirtokunta on nyt vuoden päivät ollut Kiinan hallussa ja yhden päivän kokemuksella voin sanoa, että paikka on huomattavasti Hong Kongia miellyttävämpi. Täällä on paljon rauhallisempi elämänmeno ja olo muutenkin vähemmän ahdistava eikä ihmisiäkään ole kuin puolisen miljoonaa - tosin pinta-alaa niin vähän, että Macao on silti maailman tiheimmin asuttu "maa". Hinnat ovat jonkin verran inhimillisempiä ja Portugalin perintöä oleva arkkitehtuuri luo ajoittain jopa eteläamerikkalaisen tunnelman. Macaon erikoisuuksia hyvinvointi"valtioiden" keskuudessa on se, että alkoholin ostamiselle ja kuluttamiselle ei ole säädetty minkäänlaista ikärajaa. Aivan niin rikashan tämä paikka ei ole kuin Hong Kong, mutta toki täysin erilainen kuin emämaa Kiina.

Lopulta tuli sitten aika ottaa ensilentoni Aeroflotin kyydissä. Ja niinhän siinä kävi, että yllätyin todella positiivisesti - lento oli kaikin puolin erinomainen! Siirtyminen Moskovaan kesti yhdeksisen tuntia ja tehtiin Airbusin nykyaikaisella koneella. Ruokaa tarjottiin enemmän kuin millään lennolla missä olen ollut, koneessa oli tilaa niin hyvin että yöllä sai koisia vaakatasossa ja jokaikisestä kuulutuksesta sai hyvin selvää - toisin kuin useimmissa Latinalaisen Amerikan tai Aasian lentoyhtiöissä, tai edes Euroopan.

Moskova Sille ei Aeroflotkaan voinut mitään, että Moskovassa oli kuusi astetta pakkasta ja lunta maassa sekä aamusella pilkkopimeää. Onneksi olin koko vuoden roudannut repussani pipoa ja kaulaliinaa, joten tarkenin ainakin sen verran että löysin tieni kansainväliseltä lentokentältä, Shemeretjevosta bussikyydillä Venäjän sisäisten lentojen kentälle Pulkovoon. Ihan noin vinkkinä, jos joskus liikuskelet täällä päin: taksi pyysi tästä 7 km matkasta 550 ruplaa, paikallisbussi kustansi 3. Todella ikimuistoinen oli kyllä tämä kyseinen bussimatka. Olin kuitenkin vuoden viettänyt lähinnä aurinkoisissa ja suht lämpimissä paikoissa ja nyt seisoin pakkasessa (bussissa ei tietysti ollut mitään lämmitystä) aamukahdeksalta kaamospimeässä moskovalaisen bussin käytävällä, harmaaseen pukeutuneiden, murjottavien ihmisten ympäröimänä ja yritin tiirailla jäätyneiden ikkunoiden läpi pihalle paikkaa jossa jäädä pois. Tuli suorastaan kotoinen olo! Vallinnutta fiilistä on mahdoton kuvailla sanoin. :)

Pysäkki ja kenttä toki löytyivät ja iltapäivällä pääsin Tupolevin kyydillä varsinaiseen kohteeseeni, Pietariin. Kolmen aikaan iltapäivällä saapuessani aurinko oli jo painumassa mailleen ja pakkasta täälläkin toki oli. Onneksi löysin - tosin vasta seuraavana aamuna - hostellihenkilökunnan avustuksella erinomaisen markkinapaikan, josta hankkia lämpimiä vaatteita. Enivei, Pietari teki talvipimeälläkin todella hyvän vaikutuksen! Kaupunki on ehdottomasti varsinkin arkkitehtuurinsa puolesta kauneimpia mitä tiedän ja tästä kolmen päivän visiitistä jäi sellainen maku että sinne on palattava joskus kesäiseen aikaan takaisin. Syötyäni kuukausia aasialaisia ruokia myös perunamuusi maistui yllättävän hyvältä. :)

Pietari Pietarin nähtävyydet ovat tietysti monelle tuttuja, joten en hehkuta Eremitaashin ihmeillä sen enempää kuin sanomalla että jopa kaltaiseni ei-kuvataiteesta-niin-kiinnostunut henkilö menee siellä aika lailla sanattomaksi. On muuten opiskelijakortilla ilmainen sisäänpääsy siihen paikkaan. Vähemmän tunnettua lienee se tosiasia, että Pietarin Lenin-puiston metroaseman rullaportailla seisovalla kestää tasan 3 minuuttia kulkea ne päästä päähän ja että ne painuvat 60 metriä katutason alapuolelle.

Lopulta tuli sitten aika suunnata kohti kotimaata ja aluksi nappasin paikallisjunan Viipuriin. Onneksi en ehtinyt aamujuniin ja jouduin näin ollen viettämään Viipurissa vain kolmisen tuntia - kaupunki jätti itsestään todella pahan maun. Vaikka kuinka yritin naamioitua paikalliseen karvalakkiin, niin jostain mut suomalaiseksi tunnistettiin ja eikös kaiken maailman kauppiaita ja muita häiritsijöitä piisannut. Täällä häiritsijät olivat kaiken lisäksi aggressiivisimpia kuin missään muualla mitä olen nähnyt, eräätkin bulvaanit piirittivät minut nelistään ja yksi tyypeistä kävi ihan fyysisesti käsiksi. Jos joskus keksin miten näyttäisin vielä enemmän venäläiseltä, saattaisin lähteä käymään Viipurissa uudestaan mutta muussa tapauksessa ei kiitos.

Lopulta keskiviikkona 20.12.2000 sitten puoli seitsemän aikaan illalla istuin VR:n Sibelius-junassa ja tuntuipa todella kummalliselta kun tuttu kuuluttajaääni ilmoitti: "Vi anländer om en stund i Vainikkala." Viimeinen kahnaus oli vielä edessä kun Venäjän tulli halusi välttämättä tutkia matkatavarani ja tietää "mikä oli matkani tarkoitus Hong Kongiin", mutta lopulta siitäkin selvittiin ja olin Suomessa! Lähdöstä oli ehtinyt kulua 345 päivää. Olo oli hyvin selittämättömän omituinen ja jotenkin levoton. Onneksi junassa kiersi ruplia markoiksi vaihtava kärrymies, joten pääsin saman tien ravintolavaunuun kumoamaan yhden Lapin Kullan. :)

Omituista oloa kesti koko loppuillan ja pitkälti seuraavankin päivän. Jatkoin turistin rooliani vielä yöpymällä Helsingissä Stadionin hostellissa, joka muuten osoittautuikin mainioksi ja yllättävän edulliseksi paikaksi. Kansainvälisellä mittapuulla hinta/laatu -suhteeltaan paikka oli oikein hyvä, mutta palvelu toki on tylympää kuin monessa paikassa muualla. Aamulla näin ensimmäiset iltapäivälehtien lapselliset lööpit ja nyt viimeistään tuli sellainen olo, että olen palannut omieni joukkoon. :) Myös suomalaisella junalla matkustaminen Helsingistä Hämeenlinnaan osoittautui kotoisen kalliiksi ollen vuoden ylivoimaisesti kallein matka-aika/hinta -suhteeltaan...

04. helmikuuta 2001, Tampere

Maailman ympari 5616925 askeleella

Lähtösekoilua Tässä se lopultakin tulee, kauan todo-listalla ollut maailmanympärimatkan yhteenveto. Heti alkuun, ennen kuin unohdan: Suuri kiitos kaikille teille, jotka olette tavalla tai toisella matkaprojektissani auttaneet tai sitä tukeneet! Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ilmankin olisin matkan ehkä pystynyt tekemään mutta kaikki olisi ollut paljon vaikeampaa ja muutenkin matkalla vietetty aika olisi jäänyt vähemmän laadukkaaksi. Iso kiitos myös kaikille, jotka näitä raportteja ovat jaksaneet lukea ja siten innostaneet mua kirjoittelemaan niitä lisää. Suuresti olen ollut hämmästynyt siitä mielenkiinnon määrästä mitä projektini on aiheuttanut. Olo on vähän samanlainen kuin "ennätysmatkailija" Lars Backströmillä aikoinaan: "Lähdin 19-vuotiaana matkalle, joka venyi 19 kuukauden mittaiseksi. Kun palasin, koko Raippaluoto oli kiinnostunut kokemuksistani. Sitten elämä taas normalisoitui ja paikallisen jalkapalloseuran menestys ohitti minut puheenaiheena."

Aloitetaan kylmillä luvuilla mitä vuoden aikana tapahtui:

- 346 matkapäivää - 52 sadepäivää (15 %) - 1.439 valokuvaa (44 rullaa)

- 264 maksullista yöpymistä (hostellit, hotellit, majatalot, mökit, maksullinen yksityismajoitus, ym.) - yöpymisten hinta yhteensä: 11.800 mk (45 mk/yö) - 36 yötä tuttujen luona - 20 yötä bussissa - 14 yötä laivassa - 4 yötä lentokoneessa - 4 yötä maksullisella retkellä - 3 yötä junassa

- 391 ateriaa - aterioiden hinta yhteensä: 8.200 mk (21 mk/ateria) - päivän korkein lämpötila keskimäärin: 24,7 C - ripulia ja muita mahavaivoja: 16 päivää - kävelyä: 4.493,54 km (13 km/päivä) - luettu 47 kirjaa + 9 matkaopasta - internetissä 212 tuntia, hintaan 2.665 mk (12,50/tunti) - tutustuttu 452 ihmiseen 45 maasta

Wembley Stadium 1. ENGLANTI, 10.-13.1.

Brittilässä vietin vain 4 päivää Lontoossa, joten maasta ei kovin monipuolista kuvaa saanut. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että ilma tammikuussa oli pääosin aika miellyttävä ja että (lähes) kaikki maksoi kauhean paljon. Juu ja se, että metrossa kaikki murjottivat.




Mendoza 2. ARGENTIINA, 14.-28.1. / 1.-6.2. / 14.-19.2.

Argentiinasta jäi paljon hienoja muistoja, siitäkin huolimatta että hintataso oli matkan korkeimpia. Saapuminen Buenos Airesin kesään Euroopan talven keskeltä oli aika erikoista ja heti ekana päivänä oli kiva huomata, että pienestäkin espanjan taidosta on suuri hyöty. Loppujen lopuksi päästelin Argentiinan läpi sen eteläkärkeen, Tulimaahan, melkoista vauhtia ja Patagoniassa onkin vielä monta mielenkiintoista paikkaa joihin en ehtinyt poiketa. Vuorten syleilemä Esquelin kaupunki jäi mieleen erityisen nättinä paikkana, mutta vaellus- ja pyöräilymaastot sen ympäristössä eivät ole ihan parasta Patagoniaa - jos kohta upeat silti.

Maailman eteläisimpään kaupunkiin, Ushuaiaan saavuin kolme kertaa ja aina eri tavoin: ensin lentäen, sitten bussilla ja lopuksi laivalla. Lento oli aika vaikuttava, koska kaupunki sijaitsee lyhyellä rannikkokaistaleella Beaglen salmen ja Tulimaan vuoriston välissä. Bussilla saapuminen oli silti vielä upeampi, koska varsinkin eteläisen Tulimaan läpi ajettaessa maisemat ovat todella kauniit. Laivasaapuminenkin oli komea, varsinkin kun silloin sattui Ushuaiaksi harvinaisen aurinkoinen päivä.

Viimeiset Argentiinan päivät kuluivat lähellä Chilen rajaa Mendozan kaupungin ympäristössä ja täällä pääsin ensi kertaa tutustumaan ohueen vuoristoilmaan parhaimmillaan yli 3.800 metrissä. Tie Puente del Incasta Santiago de Chileen on todella näkemisen ja kokemisen arvoinen - yhdessä kohtaa pudotaan kilometrin verran todella lyhyellä matkalla.

Tietysti Argentiinasta jäi mieleen myös muikeat pihvit, joiden paksuus parhaimmillaan on samaa luokkaa kuin meillä halkaisija. Samoin Mendozan alueen viintä on vaikea laadussa lyödä - älä edes kuvittele, että siellä tehdään samaa rapaa kuin mitä Alko myy Mendozan nimellä. Kaiken kaikkiaan Argentiina oli minusta miellyttävämpi ja ystävällisempi maa kuin monien puheiden perusteella oletin! Tämän lyhyen visiitin jälkeen voisin hyvin kuvitella muuttavani sinne joskus ainakin joskikin aikaa.

Cristo Redentor 3. CHILE, 28.1.-1.2. / 19.2.-2.3.

Chile on käsittämättömän monipuolinen maa, ennen kaikkea luontonsa puolesta. Kulttuuri ei ole erityisen mielenkiintoinen ja sitä paitsi espanjaa puhutaan todella nopeasti ja epäselvästi, joten ihmisiin on vaikea tutustua jos ei kieli ole todella hyvin hallussa. Osa Patagoniasta kuuluu Chileen ja ylivoimainen turistitäky siellä suunnassa on Torres del Painen kansallispuisto. Varmasti upea paikka, harmi vain että vaikka olin siellä keskikesällä niin jouduin melkoiseen lymimyräkkään enkä nähnyt läheskään niin paljon kuin oli tarkoitus. Kunnon retkeilyvarusteiden ja ajan kera joskus siis takaisin...

Keski-Chilessä asuu suurin osa maan väestöstä ja täällä sateetkin tulee sentään vetenä. Pääkaupunki Santiagossa on joku oma käsittämätön viehätyksensä vaikka se onkin saastesumun peitossa. Chile on myös Etelä-Amerikan mittapuulla aika vauras maa, joten matkustusmukavuus on aika hyvä - hintataso on silti hyvin kohtuullinen. Santiagon lisäksi ehdin Keski-Chilestä nähdä rannikkoaluetta jossa suurimman paluukaipuun jätti Isla Negran viehättävä pikku kylä hienolla paikalla. Vaikuttava oli myös Atacaman autiomaan etelälaidalla nököttävä Chañaralin kaupunki, josta pääsee tutustumaan Pan de Azucarin kansallispuiston pingviineihin, hylkeisiin, korppikotkiin, pelikaaneihin ja kaktuksiin.

Pohjois-Chile taas on maailman kuivinta aluetta ja tuntuu, että Atacamassa jokainen päivä on ilmojen puolesta täsmälleen samanlainen: aurinko paistaa aamusta iltaan täydeltä terältä ja yöllä tulee kylmä. Ilma on suorastaan käsittämättömän kirkas ja etäisyyksiä on todella vaikea arvioida koska kaikki tuntuu olevan lähempänä kuin onkaan.

Antarktis 4. ANTARKTIS, 6.-15.2.

Antarktis on yksi niitä kohteita, joita en ollut yhtään suunnitellut matkareitille mukaan mutta tavattuani Patagoniassa yhden sieltä tulossa olleen innostuin paikasta aika lailla. Kun äkkilähdön Ushuaiassa sai järkättyä - joskin törkyhintaan - niin päätin käydä tämänkin mantereen tsekkaamassa ja eipä ole kaduttanut. On erittäin vaikea kuvitella vaikuttavampia maisemia kuin ne mitä näin esim. Neko Harborissa täydellisen kirkkaana päivänä lähellä eteläistä napapiiriä. Jäävuoria katsellessaan löytää aivan uusia sinisen sävyjä mitä ei olisi uskonut olevan olemassakaan...ja eläimistöhän täällä on todella upea. Eläimet eivät juurikaan pelkää ihmistä, joten niihin pääsee tutustumaan aivan toisella tavalla kuin normaalisti villieläimiin. Etelämanner on todellinen luontomatkailijan paratiisi todellakin, toivottavasti se pystytään nykyisessä tilassaan pitämään.


Tiahuanaco 5. BOLIVIA, 2.3.-11.4.

Bolivia taisi olla koko vuoden suurin positiivinen yllätys. Olin ajatellut poiketa sinne nopeasti tsekkaamaan La Pazin ja Titicaca-järven ja suunnata sitten pitemmäksi aikaa Peruun. Lopulta kävi niin, että viihdyin Boliviassa kuusi viikkoa ja jätin Perun sekä Titicacan väliin kokonaan! Tuntuu aika käsittämättömältä miksi Bolivia ei ole paremman matkailumaan maineessa, mutta ilmeisesti Perun läheisyys ja suuri suosio vaikuttaa aika paljon. Uskon, että kenelle hyvänsä matkailusta kiinnostuneelle löytyy Boliviasta jotain - useimmille aika paljon.

Kuuteen viikkon mahtuu niin paljon, että en pysty läheskään kaikesta tässä kertomaan. Luonnon puolesta siihen kuuluu monia hyvin erilaisia paikkoja: Uyunin suolajärvi joka on maailman suurin. Sen ja Atacaman aavikon välissä oleva vuoristoylänköalue sanomattoman kauniine järvineen, täällä tiet kulkevat lähes viiden kilometrin korkeudella ja joka puolella kohoaa 5,5-6,5 km korkeita vuorenhuippuja. Tunarin sateinen ja metsäinen kansallispuisto olisi ollut kiva paikka sekin, jos en olisi ollut flunssainen. Vallegrande ja sen lähikylät sijaitsevat toinen toistaan mielenkiintoisemmissa paikoissa ylänköjen kätköissä. Amazonasin alue pohjoisessa on eläimistöltään todella rikas (varsinkin hyttysiä piisaa) ja muutenkin kaunista seutua.

Mielenkiintoisia kaupunkejakin löytyy. Oruro tunnetaan maaliskuisista karnevaaleistaan ja tapahtuma onkin todella näkemisen arvoinen. Santa Cruz vaikka ei ehkä olekaan kaikkein miellyttävin kaupunki, niin ainakin sieltä löytyy maan paras jäätelö. Retki Che Guevaran kuolinpaikalle La Higueiran kylään on kaikkine vivahteineen (kiväärimiehet taksin takapenkillä) jäänyt mieleen erittäin hauskana reissuna. Potosín kaupunki sijaitsee korkeammalla kuin mikään muu maailmassa. La Paz taas on kokoisekseen sen verran erikoinen city, että se ei voi olla tekemättä vaikutusta.

Seikkailuhenkistä tekemistä Boliviassa tulee vastaan vaikka mitä. Alamäkipyöräilyretki "maailman vaarallisimmalla tiellä" La Cumbresta (4.633 m) Yolosaan (1.200 m) oli ehdottomasti yksi vuoden kohokohtia. Anakonda- ja krokotiili"jahdin" järkevyyden Yucuma-joella voi joku kyseenalaistaa, mutta kiintoisaahan sekin oli. Suolajärvellä ajaminen autolla, jolla tuntuu olevan suuria vaikeuksia pysyä toiminnassa on oma kokemuksensa sekin; paikka on kuin suoraan jostain Dalin maalauksesta. Ja kun on tehnyt vetoharjoituksia Hernando Siles -stadionilla 3.700 metrin korkeudessa, niin tietää mitä vuoristoharjoittelu on!

Ja tietysti Bolivian kulttuuri on kiinnostavampi kuin Euroopassa elävä äkkiseltään arvaisi että Etelä-Amerikassa voi edes olla. Puolet maan asukkaista on puhtaita intiaaneja ja toisestakin puolesta vain pieni osa puhtaita eurooppalaisia. Värikäs kulttuuri on läsnä joka paikassa Boliviassa missä ihmisiä on - mikä toisaalta ei ole niin kauhean suuri alue kun kolme kertaa Suomen kokoisessa maassa on vain seitsemisen miljoonaa asukasta. Kaksi kolmasosaa asuu kapealla Altiplanon vyöhykkeellä.

Bolivia on suuri maa ja matkustaminen paitsi aikaavievää, niin usein myös aika epävarmaa. Tämäkään ei välttämättä ole pelkästään huono puoli, sillä todella erinomaisia muistoja on esim. 250 km matkalta Santa Cruzista Vallegrandeen, jota taivallettiin 31 tuntia ja jonka aikana koisin muutaman tunnin bussin paljaalla lattialla. Paikoillaan auto seisoi tuosta ajasta n. kaksi kolmasosaa. Toisaalta 24 tunnin urakka monttuisella tiellä vuorenjyrkänteen vierellä Rurrenabaqueen oli jo liian rankka ja vaati paluun lentäen. Kunhan kuljettajat vain malttavat olla selvin päin ja nukkuakin joskus, niin kyllä matka ihan rattoisasti joutuu. Jopa kajareista pauhaavaan "mi corazón" -musiikkiin tottuu.

Loppuaikoina Boliviassa huomasin myös hämmästyksekseni, että enää en olekaan se joka matkailijoiden keskuudessa joutuu käyttämään muita espanjan tulkkina - vaan nyt olinkin yhtäkkiä tulkkina muille! Voi osaamisen iloa. :)

Cotopaxi 6. ECUADOR, 11.4.-4.5. / 8.-21.5.

Ecuador oli matkan halvin maa ja valitettavasti melkoisen poliittisen ja taloudellisen kaaoksen keskellä. Sittemmin asiat eivät ilmeisesti ole menneet parempaan suuntaan, koska pari päivää sitten presidentti jälleen julisti maahan poikkeustilan. Pääkaupunki Quitossa ollessanikin mielenosoituksiin törmäsi päivittäin.

Kaikkien ongelmien keskelläkin näytti siltä, että ecuadorilaiset jaksavat olla iloisia ja erittäin ystävällisiä ihmisiä, mikä jäi maasta ehkä päällimmäisenä mieleen. Toki mieleen jäi hyvin myös kolme Quitossa vietettyä erittäin sateista viikkoa, täällä kastuin monen monituista kertaa. Mutta muuten Quito sopi hyvin pitemmän ajan pysäkiksi, eikä ainoastaan halvan espanjan kurssin vuoksi. Ja koska Ecuador on pieni maa, yhdestä tukikohdasta pääsee moneen mielenkiintoiseen paikkaan 1-2 päivän retkellä.

Vuoden haastavin retki tuli vastaan Ecuadorissa, kun päätin yrittää vuorikiipeilyä ja huiputtaa Cotopaxin 5.900 metriä korkean tulivuoren. Taipaleesta kehkeytyi 7 tunnin täysin järjettömän tuntuinen uurastus, jonka mielekkyyttä matkalla moneen kertaan pähkäilin. Toisaalta huipulle päästyä sai jonkinlaisen käsityksen siitä miksi vuorikiipeilyä harrastetaan, olo oli koko lailla hurmoksellinen. Alas päästyäni huomasin jostain käsittämättömästä syystä haluavani tätä lisää. Onneksi ei ole vielä ainakaan tullut misään yritettyä...

Ecuadorin rannikolta löytyi sekä kivoja että vähemmän mukavia paikkoja, positiivisimpana tulee mieleen Puerto López jota ei tähän maahan suuntautuvalla matkailulla pitäisi jättää väliin. Täällä pääsin myös ensimmäisen kerran matkan aikana viettämään rantalomailua. Takaisin sisämaahan palattuani iski ensimmäinen todella kova matkaväsymys ja koti-ikävä, pääasiassa kai sairastelun ja huonojen ilmojen tuloksena mutta ainakin tässä mielessä päädyin pitämään neljää kuukautta optimaalisena matka-aikana. Toisaalta kun tästä ensimmäisestä koti-ikävän puuskasta pääsi läpi, niin siitä alkoi tavallaan uusi neljän kuukauden "hyvä" jakso taas alusta.

Loppujen lopuksi Ecuadorissakin meni sitten kovin paljon aikaa ja päätin jättää idän kehutun alanko- ja viidakkoalueen kokonaan väliin. Sittemmin päätös on harmittanut jonkin verran, varsinkin kun jouduin aikaisemmin pois lähtevästä lennosta pulittamaan rutosti enemmän rahaa. Mitä tästä opimme? Sen, että vuosi on aivan liian lyhyt aika matkustaa koska näin mielenkiintoisia paikkoja joutuu jättämään väliin!

Rapu Galapagoksella 7. GALAPAGOS, 4.-8.5.

Galápagos-saaret on jo pitkään ollut toivelistallani, mutta enpä olisi uskonut näin pian ne näkeväni. Eipä siinä mitään, kun kerran on Ecuadorissa asti ja aikaa riittää, niin Galápagosilla kannattaa ehdottomasti käydä koska Suomesta sinne erikseen lähteminen tulee monin verroin kalliimmaksi. Viimeaikaiset uutiset saarten öljyvahingoista ovat tietysti olleet aika ikävää luettavaa, mutta ilmeisesti nyt pahin katastrofi kuitenkin vältettiin.

Ainoa syy käydä Galápagosilla turistina on tietysti luonto ja ennen kaikkea eläimistö. Pari tuhatta endeemistä lajia on sentään melkoinen määrä! Myös täällä eläimet ovat varsin kesyjä, joten unohtumattomia elämyksiä kyllä tulee vastaan vähän väliä. Missä muualla voi snorklailla pingviinien kanssa?

Galápagosin ongelma onkin se, että siitä alkaa tulla liiankin suosittu. Turistivirtojen myötä saarille tietysti muuttaa yhä enemmän ja enemmän onnenonkijoita Ecuadorista, koska niillä ei ole edes itsehallinnollista asemaa ja muutto on siten täysin vapaata. Ihmettelenpä, jos saarilta ei lähivuosina kuulla lisääkin katastrofiuutisia.

Tulum 8. MEKSIKO, 21.-29.5. / 13.-14.6. / 9.-18.7.

Meksiko on maailman suosituimpia matkailumaita, joskin 80 % matkailijoista tulee maailman eniten matkustavasta maasta joka on siinä Meksikon pohjoisnaapurissa. Maa on toki suuri ja monipuolinen eikä suuria turistilukuja siten ole mitään syytä ihmetellä. Ja niin pitkään kun jenkit pysyttelevät tiiviisti cancuneissaan ja acapulcoissaan, niin maassahan on pilaamatonta lääniä vaikka kuinka.

Kuplavolkkarilla ajeltu viikko Jukatanilla oli mukavaa vaihtelua Etelä-Amerikan bussimaratonien jälkeen. Ilmastoimattomalla autolla kaahailu tosin ei 40 asteen helteessä joka hetki aivan täysillä palkitse, mutta saahan ikkunat auki... Jukatanin sisämaassa oli kyllä muutamia kammottavan kuumia paikkoja. Lukuisiin maya-raunioihin tutustuminen sujuikin kätevimmin menemällä paikalle heti aamukuudelta ovien auetessa, jolloin lämpötila oli lähes siedettävä ja paikkoja sai katsella kaikessa rauhassa välillä jopa yksin. Käymistäni rauniopaikoista jäi nopeana yleiskatsauksena mieleen, että Tulum on aivan ylimainostettu (koska sijaitsee lähellä Cancúnia), Uxmal ja Chitzén Itzá maineensa väärtejä mutta myös moni pieni paikka on mielenkiintoinen, esim. Dzibalchaltún. Xcaret sen sijaan tuntui sen verran luotaantyöntävältä, että en edes mennyt sisään.

Toinen Meksikon visiittini oli sitten melkoista pikabussikökötystä aikaa vastaan, kun yritin ehtiä seuraavaan maahan sovittuna aikana - yksi harvoista tällaisista tilanteista vuoden aikana. Vaan eipä siinä mitään, Meksikon bussijärjestelmä on ehkä maailman paras joten matkustushan on yhtä juhlaa vain. Unohtunut ei toki ole sekään, että Mexico Cityn metrossa jouduin ainoan kerran matkallani taskuvarkauden kohteeksi - osin omaa syytäni, mutta ennen kaikkea vastustajan suuren ammattitaidon ansiosta. Paitsi raunioita, niin myös nättejä "pikku" kaupunkeja ehdin käydä silmäilemässä: Oaxaca ja Monterrey jäivät päällimmäisenä mieleen. 3 miljoonaa asukasta tuntui Mexico Cityn jälkeen todellakin vähältä...

Ai niin, ja ne hedelmämehut sekä chili-maustetut maissilastut! NAM.

Havanna 9. KUUBA, 29.5.-12.6.

Kuuba oli mielenkiintoisimpia maita joihin olen eksynyt. Havannan muistot eivät ole parhaita mahdollisia kun yhtaikaa sain rajun ripulitaudin ja lähes yhtä rajun kulttuurishokin. Mutta maaseudulla ne molemmat parannettiin ja Kuubahan osoittautui lopulta ihan kivaksi paikaksi. Jyrkästi alentunut elintaso saa aikaan efektin, että maa tuntuu jopa köyhemmältä kuin se onkaan. Mikä muu maa on hetkessä muuttunut hyvinvointivaltiosta kehitysmaaksi, mikä Kuuballe sattui kymmenen vuotta sitten? Eikä siihen tarvittu edes sotaa tai sotilasvallankumousta.

Bussimatkailu ei Kuubassa ole juurikaan sen helpompaa kuin Boliviassa (paitsi niillä ulkomaalaisille suunnatuilla Viazul-busseilla, jotka menevät vain muutamaan kaupunkiin). Tiet ovat toki parempia, mutta järjestelmä on enemmän kuin kehnosti organisoitu. Joten aikaa ja kärsivällisyyttä on varattava, mutta viitseliäs löytää hienoja kaupunkeja kuten Trinidad de Cuban, Cienfuegosin, Viñalesin, Santa Claran jne. Ja parastahan Kuubassa on se, että halvin majoitus on aivan tolkuttoman vieraanvaraisissa yksityisperheissä. Näissä paitsi että on muuten hyvät oltavat ja mukavaa, niin tutustuu kaikenlaisiin ihmisiin...mm. IT-alan opiskelijoihin, joiden elämä ei kaikin puolin ole ihan yksinkertaista maassa jossa Internet on kielletty.

Rausku Belizen koralliriutalla 10. BELIZE, 14.-23.6.

Vuoden ehkä tylyin maa oli Belize, ennen kaikkea Corozalin ja Belize Cityn kaupungeissa oli kivaa hyvin pienen osan ajasta. Belize Cityssä oli sellainenkin yllätys, että lähes kaikki hotellit oli juuri suljettu hallituksen mahtikäskyllä ilman että kukaan tiesi syytä. Postipaketin lähettäminen onnistui vain käärimällä sen ympärille ruskea paperi, mutta rakettimaisella nopeudella se paketti sitten ruskeine kääreineen Suomeen neljässä kuukaudessa ajautui.

Mukavampiakin paikkoja Belizessä tuli vastaan. Caye Caulkerin saari oli oiva levähdys- ja snorklailupaikka. San Ignaciossa taas latinalainen kulttuuri tuntui vallaneen alaa karibialaista enemmän ja sielläkin törmäsi ihan siedettäviin ihmisiin.

Lago Atitlán 11. GUATEMALA, 23.6.-9.7.

Keski-Amerikan matkustelluin maa (jos Meksikoa ei lasketa) on Guatemala ja ei syyttä. Ensinnäkin ilmasto on pääosin mukava, joskin samaan hengenvetoon pitää todeta että pienellä Pacayan tulivuorella törmäsin huonompaan säähän kuin missään ikinä. Mutta hengissä sieltäkin alas päästiin ja kaikkialla muualla keli oli mitä mainioin, ei tätä suotta sanota ikuisen kevään maaksi.

Guatemala on pohjoisin maa, josta löytyy runsaasti aitoa (ja vapaata) intiaanikulttuuria ja markkinoista kiinnostuneelle nähtävää riittää. Luonnon puolesta suurin helmi mihin itse tutustuin on ehdottomasti Atitlan-järvi, jonka maagisuutta on näköjään täysin mahdoton vangita filmille ja niinpä siellä on käytävä paikan päällä ymmärtääkseen mistä on kyse. Mayojen valtakunnan upein kaupunki, Tikal, löytyy sekin Guatemalasta joten nähtävyyksiä maassa todellakin riittää.

Palkitseva tapa matkustaa Guatemalassa oli ehdottomasti maissin- ym. viljojen kuljetus-pickuppien lavalla liftaten. Tämä olikin käytännössä ainoa mahdollisuus päästä syvemmälle maaseudulle ilman omaa kulkuvälinettä ja samalla mitä parhain tilaisuus tutustua ihmisiin ja heidän elintapoihinsa. Moni paikka tuntui aivan mahdottoman takapajuiselta ja köyhältä, lasten ainoat leikkikalut tuntuivat olevan tyhjät cola-tölkit mutta iloa niistäkin riitti. Useimpien lasten vaatteet näyttivät siltä kuin olisivat olleet päällä viimeisen vuoden jokaisena päivänä. Hyvin muistan myös Cahábonin kylän, jossa yövyin ja en löytänyt mitään muuta syötävää kuin ananasta ja kanelipullaa ja jossa majatalon huone oli vuoden ahtain.

San Francisco 12. USA, 18.-30.7. / 15.-28.8.

Tuli tässäkin maassa sitten lopulta käytyä ensi kerran. Ensimmäisenä kommenttina tulee mieleen se, että olin hieman yllättynyt kuinka paljon eri osavaltiot poikkeavat toisistaan. Oikeastaan vain Kalifornia ja Las Vegas - jossain määrin myös Texas - vastasivat sitä mitä maalta odotin. Chicago ympäristöineenkään ei kauhean paljon siitä poikennut, mutta Minnesotan ja Wisconsinin meiningin pohjoismaisuus pisti kovasti silmään ja Oregonin Eugenekaan ei ollut ihan samasta muotista kuin Kalifornian kaupungit.

Samoin yllätyin aika lailla siitä kuinka rasistisia monissa jenkkiosavaltioissa ollaan, näyttäisi siltä että sitä enemmän mitä etelämpänä. TV:n antama käsitys että kaikenväriset ihmiset tekevät kaikenlaisia hommia ei tosiaankaan pidä paikkansa, vaan rotu näyttäisi määräävän aika pitkälle kyllä urakehitystä. Melkoinen pettymys oli bussimatkailu tässä maassa, ehkä olin Meksikossa ehtinyt tottua liian hyvään palveluun.

Latinalaisen maailman taaksejättäminen tuntui puolen vuoden jälkeen erittäin haikealta, mutta sitä onneksi lievitti se että Pohjois-Amerikassa pääsin tapaamaan tuttuja monessa paikassa ja myös paikallisiin ihmisiin tutustuminen kävi helpommin kun kielivaikeudet olivat vähäisempiä ja kultturierotkin pienempiä. USA:n puolelta tosin sain erittäin vähän uusia kavereita, Kanada sen sijaan osoittautui paljon hedelmällisemmäksi maaperäksi tässä suhteessa.

British Colombia 13. KANADA, 30.7.-14.8.

Kanadalaisten täytyy olla maailman ystävällisin, auttavaisin ja vieraanvaraisin kansakunta. Tässä maassa matkustaminen oli suorastaan syntisen helppoa, mitään ei oikeastaan tarvinnut tehdä itse tai edes pyytää - tuntemattomat ihmiset tulivat hoitamaan asiat puolestani ilman mitään vaateita vastapalveluista. Erittäin hämmentävää. En ikinä lakkaa hämmästelemästä kuinka helposti järjestyi ilmainen transportaatio yli puolen mantereen ja 4300 kilometrin matkalle. Enkä myöskään sitä, että lukuisten hyvin arveluttavien kehitysmaabussikyytien jälkeen matkan ainoa liikenneonnettomuus (ei tosin bussilla, vaan omalla autolla mutta kuitenkin) sattui tässä maassa, jonka UNESCO rankkaa maailman parhaaksi asua. Kanada jos mikä on maa, johon suomalaisen on varmasti helppo sopeutua asumaan.

Eikä unohtaa sovi Kanadan Kalliovuorten uskomattoman upeita maisemia. Vaikka olin nähnyt lukuisia postikortti- ym. kuvia Louise-järvestä, niin sen maisemat eivät silti voineet olla yllättämättä luonnollisella kauneudellaan. Toki suurin osa Kanadan luontoa on tylsää preeriaa, mutta sitten kun on jotain nähtävää niin se on sitten poikkeuksellisen upeaa. Eittämättä kaunein näkemäni tie kulkee Calgarystä Banffin kautta Whistleriin, enkä edes poikennut niille pikkuteille jotka kuulemma ovat vielä upeampia.

Bandung 14. INDONESIA, 30.8.-21.9. / 1.-9.10.

Indonesiaa muistelen varsin ristiriitaisin tuntein. Myös tämä maa on suurien poliittisten mullistusten keskellä, mutta toisin kuin Ecuadorissa, sitä ei juuri katukuvassa huomannut. Jaavan suurkaupunkien - joita on paljon - katukuvassa huomasi lähinnä aivan ylikuormitetun liikenteen ja poskettoman kuumankostean helteen. Jaava oli sinällään mielenkiintoinen paikka nähdä kerran, mutta minkäänlaista halua päästä sinne uudestaan ei jäänyt. Onneksi Indonesiassa on lukemattomia muitakin saaria ja esim. Sumatra, Borneo, Sulawesi ja Irian Jaya ovat ehdottomasti tulevaisuuden matkatoivelistalla. Useimmat kolmannen maailman kulttuurit perustuvat paljon meikäläistä enemmän koskettamiselle ja yhdessäololle, mutta harva niin paljon kuin jaavalainen.

Jaavalla matkustaminen oli koko lailla rankkaa ja se toinen neljän kuukauden jaksokin tuli täyteen, joten olin tosissaan loman tarpeessa. Siihen tarkoitukseen sopi täydellisesti Gili Menon pienen pieni paratiisisaari Lombokin kupeessa. Kahdeksan päivää rantamökissä lueskellen, uiskennellen, syöden ja oleillen...kyllä teki hyvää. Satuin paikalle täysikuun aikaan ja sepä toikin tänne melkoisen taikayön. En vielä missään ole nähnyt kuun valon valaisevan niin hyvin kuin täällä, tunnelmaa on mahdoton kuvata sanoin.

Saaristoisena valtiona matkailu Indonesiassa perustuu pitkälti laivoihin ja pääsin koittamaan valtionyhtiö Pelnin toimintaa. 53 tunnin matka torakoita vilisevän laivan 3. luokassa olikin ihan mielenkiintoinen, varsinkin kun sain seurakseni tehdastöihin matkalla olleen toistasataapäisen teinityttölauman. Toisena päivänä löysin täältä parin tuhannen matkustajan joukosta jopa toisen ulkomaalaisenkin ja samaan eteläafrikkalaiseen häiskään itse asiassa törmäsin myöhemmin Malesiassa. Täytyy sanoa, että olo paikallisten keskellä olikin tällöin (siellä laivassa siis) juuri niin yksinäinen että harvoin on toisen matkailijan tapaaminen tuntunut yhtä helpottavalta.

Sydney 15. AUSTRALIA, 22.9.-1.10.

Australian matkani rajoittui Sydneyhin ja sielläkin suurin osa ajasta meni olympiakisoja seuratessa. Ei siinä mitään, erittäin mukava reissu oli ja kisoja vänkä seurata. Liikkeellä oli kuitenkin sellaiset ihmismassat, että enpä usko toiste kesäkisoihin lähteväni. Sydney kaiken kaikkiaan jätti itsestään erittäin positiivisen kuvan ja on ehdottomasti miellyttävimpiä kaupunkeja missä olen käynyt.





Singapore 16. SINGAPORE, 9.-13.10.

Singapore ei ole paikka jossa viettää kovin kauan aikaa ilman erityistä syytä ja omakin visiittini jäi neljään päivään. Indonesian jälkeen steriili ja jämpti meno oli erittäin tervetullutta, joten viihdyin maassa erittäin hyvin tukalasta ilmastosta huolimatta. Itse asiassa niin hyvin, että harkitsin jopa jäämistä Singaporeen loppuvuodeksi töihin mutta tulin sentään järkiini.





Cameroon Highlands 17. MALESIA, 13.-23.10.

Malesiaa mulle ennakkoon mainostettiin kalliiksi ja tylsäksi maaksi. Kallis se ei missään tapauksessa ollut eikä nyt varsinaisesti tylsäkään, mutta ei kyllä yhtä mielenkiintoinen kuin muut Kaakkois-Aasian maat. Kymmenen päivän aikana en hirveästi ehtinyt nähdä, mutta sekä Melakassa, Kuala Lumpurissa että Cameron Highlandsilla kyllä kaikissa viihdyin hyvin. Tosin Cameronilla iski jostain syystä taas parin päivän väsymys ja koti-ikävä, vaikka paikkahan oli hyvinkin hieno ja mukavan viileä. Ehkä jokapäiväiset sateet vaikuttivat mielenlaatuun.





Chiang Rai 18. THAIMAA, 23.10.-9.11.

Aasian matkailun ykköskohde osoittautui maineensa veroiseksi, Thaimaa on todella monipuolinen ja värikäs maa. Koska sekä paikallista väkeä että turisteja on paljon, matkailuinfrastruktuuri toimii suht hyvin - toki juna saattaa olla puoli päivää myöhässä...mutta kuitenkin. Liikkumista ei juuri tarvitse etukäteen suunnitella, kun lähes aina pääsee haluamaansa paikkaan kuitenkin jollain tavalla. Kielitaidottomana sen tavan etsiminen toisinaan kestää hetken, mutta asiat näyttäisivät ajan mittaa kyllä järjestyvän.

Väheksyä ei sovi sitä, että tästä maasta löytyi vuoden paras ja kolmanneksi halvin ruoka (Kiina ja Vietnam olivat vielä halvempia) eikä meikäläiselle näyttänyt tarttuvan mitään pöpöjäkään siitä - kaikilla ei toki ole näin hyvä tuuri. Edes madoista ei jäänyt mitään matoja. :)



Thakhilek 19. MYANMAR, 7.11.

Tähän maahan tein hyvin lyhyen 6 tunnin visiitin Thaimaan pohjoisrajan yli, joten sanottavaakin on hyvin vähän. Polttohautajaisten seuraaminen oli erittäin mielenkiintoista!









Laos 20. LAOS, 9.-23.11.

Laos oli tavallaan loppuvuoden parasta antia, vaikka välillä kieltämättä oli vähän tylsääkin. Maa on niin kovin erilainen naapureihinsa verrattuna, esim. suurimmissakaan kaupungeissa ei juuri ole edes katuvaloja. Maitse matkustaminen on lähes poikkeuksetta suuri seikkailu ja vaatii todella kestäviä istumalihaksia. Buddhalainen kulttuuri on vielä värikkäämpi ja näkyvämpi kuin Thaimaassa ja upeat wat-luostarit kuuluvat arkiseen katukuvaan paikassa kuin paikassa. Mekong-joen "risteily", Luang Prabangin historiallinen kaupunki, Vang Viengin autonrenkaalla jokea pitkin -laskut, Vientianen leppoisa pääkaupunki, etelän hiljaiset pikku kaupungit ja vaiherikas bussimatka Vietnamin rajalle...kaikki olivat todella mielenkiintoisia elämyksiä. Eikä tahtia yhtään haitannut se, että Laos oli halvin Aasian maa jossa kävin. Tämä on tutustumisen arvoinen maa ja niinpä Laosin matkailu taitaakin tällä hetkellä kasvaa nopeammin kuin minkään muun Aasian maan. Jos kiinnostaa käy heti kun pääset, koska pian se lienee pilattu samanlaiseksi kuin Thaimaa. Merkkejä siihen suuntaan on jo paljon.

Vietnam 21. VIETNAM, 23.11.-6.12.

Kyllä Vietnamissakin kannattaa käydä, mutta kahdella ehdolla: 1) älä yövy missään minkään rajan tuntumassa, 2) vietä mahdollisimman vähän aikaa turistien eniten suosimissa paikoissa. Itse jouduin osin omaa huolimattomuuttani, osin ihmisten epärehellisyyttä, osin kulkuvälineiden epäluotettavuudesta johtuen rikkomaan ykkössääntöä ja se ei ollut yhtään kivaa. Onneksi majani kimppuun hyökännyt joukkio ei kuitenkaan tullut väkisin sisään. Kakkossäännöstä voi sanoa sen verran, että Ha Longin lahti, DMZ, Hué ja Hanoin turistialue ovat kyllä paikkoina sinänsä ihan hienoja mutta valitettavasti paikallisten kohtelu ei ole ulkomaalaista kohtaan parasta mahdollista.

Parhaat Vietnamin kokemukset sainkin pohjoisen maaseudulta (mutta en käynyt Sa Passa, joka kuuluu kategoriaan 2) missä toki myös kieli- ja transportaatiovaikeudet hankaloittivat elämää mutta vastineeksi tapasin todella mukavia ihmisiä ja hienoa luontoa. Joskus sitä tietysti toivoisi, että bussin penkillä mahtuisi istumaan ihan normaalisti jalat eteen suoristettuna mutta ei tämä nyt maailman pahimpia ongelmia liene... Ja Vietnamin maaseudullahan vessakäynti on aina ikimuistoinen seikkailu.

Itse asiassa näin jälkeen päin olen huomannut, että Vietnam on sellainen maa johon kaipaan yhä enemmän mitä enemmän aikaa kuluu.

Guangzhou 22. KIINA, 6.-11.12.

Kiinaan Ecuadorin kansallispäivänä saapuessani matka-aikaa oli enää pari viikkoa jäljellä, joten kaikki loput maat menin aika kiivaaseen tahtiin läpi. Kiinankin kokemukset jäi kahden kaupungin varaan eli aika hatariksi. Ruoka oli hyvää ja maa vaikutti erittäin kehittyneeltä Vietnamin jälkeen.







Hong Kong 23. HONG KONG, 11.-17.12.

Hong Kongia merkillisempää paikkaa saa hakea. Maa on yksi maailman rikkaimmista vaikka kuuluu virallisesti kehitysmaaksi luettavan Kiinan hallintoon. Sekoitus brittiläistä ja kiinalaista toimii ilmeisen hyvin, koskapa ihmisillä on varaa maksaa joistakin tavaroista ja palveluista lähes tolkuttoman tuntuisia hintoja. Näkemisen arvoinen paikka tämäkin ehdottomasti.





Macao 24. MACAO, 16.12.

Toinen kuuden tunnin visiittiin jäänyt paikka. Päällimmäinen fiilis ihan hyvä, paikka tuntui miellyttävältä joskaan ei mahdottoman mielenkiintoiselta.







Vyborg 25. VENÄJÄ, 18.-20.12.

Täällä oli kylmä.








Kas noin. Taisi loppua kohti kommentit vähän lyhentyä, mutta hyvä niin...tästä tuli liian pitkä tarina muutenkin.

Se on siinä! Kiitos mielenkiinnosta ja näkemiin!


© Mika Perkiömäki - mikap@iki.fi
Last modified: Mon Oct 22 21:39:30 EEST 2001