Dzien dobry!

Meikäläiselle on näköjään tullut tavaksi viettää pääsiäistä katolisissa maissa ei puolilla maailmaa. Toissa vuonna Ecuador, viime vuonna Liettua ja nyt Puola. Eli kävin kymmenen päivän ajan tsekkaamassa Jerzy Dudekin kotimaata, alla pieni raportti kokemuksistani. (Tästäpä nyt tuli turhankin yksityiskohtainen ja pitkä, mutta pakkohan ei ole lukea. :) Kokeilenpa nyt tällaistakin matkajuttumallia sitten.)

Ideana oli tehdä yhdistetty treeni- ja lomareissu. Lomailusta todisteet löytyy täältä:

http://mikap.iki.fi/ids/index.cgi?mode=album&album=/TRAVELS/poland-2002

ja treeneistä puolestaan täältä: http://rc.eeme.li/polarpics/keem/leirit/puola-2002/

Puola tuntui sopivalta matkakohteelta, koska se oli Valko-Venäjän jälkeen toiseksi läheisin maa jossa en koskaan ollut käynyt. Lisäksi oletin kevään olevan 2-3 viikkoa Suomea pitemmällä, mikä voisi mahdollistaa parempia juoksukelejä. Kävipä kuitenkin niin, että alkupuolisko vastasi olosuhteiltaan Suomen maaliskuuta ja jälkipuolisko sitten toukokuuta, joten odottamani huhtikuun kelit jäivät kokonaan väliin.

Alun perin olin ajatellut poiketa Ukrainan Lviviinkin pariksi päiväksi, mutta enpä sitten jaksanut alkaa säätää viisumin kanssa ja olisipa se aiheuttanut aika lailla lisäkilometrejäkin matkaohjelmaan ja siten generoinut turhan kiireisen aikataulun.

Vaihtelevasta ilmasta huolimatta Puola oli erinomainen matkakohde! Hintataso ei ole vielä noussut länsimaisiin mittoihin, mutta laatu jo aika lähelle. Eli Puolassa on helppo ja mukava matkustaa, mutta rahaa kuluu hyvinkin kohtuullisessa määrin. Toki eksymisiäkin sattui, niistä lisää tuonnempana.

Aloitin lentämällä Varsovaan lauantai-aamuna 23.3. ja sieltä edelleen yöjunalla Sleesiaan ja Wroclawiin. Tästä eteenpäin reitti meni suurin piirtein: Klodzko, Kudawa Zdrój, Miedzygórze, Nysa, Opole, Zakopane, Krakova, Varsova. Paluulento oli sitten aprillipäivänä. Karkea reittikartta näyttää tältä:

La 23.03.2002, Tampere - Varsova

Sen verran hankalat on Finnairin yhteydet Puolaan, että Tampereelta lähtevän pitää herätä ennen aamu-viittä. Kun jätin pakkaamisen ja muun valmistautumisenkin viimeiseen iltaan, niin yöuni jäi kahteen tuntiin. Nääh - vähät siitä, into päästä 1100 km etelämmäksi Varsovaan oli melkoinen. Niin että oli jonkinasteinen pettymys astua Okecien lentokentän pihalle jäätävään nollakeliin.

Ajellessani bussin kyydillä keskustaan alkoi kaiken lisäksi hillitön raesade - ei ole ideaalit treeniolosuhteet ainakaan tänään. Vaan enpä ole ajatellut treenatakaan ennen kuin huomisaamuna Wroclawissa. Höh, ja missähän ihmeessä se keskusta oli...eli missä olis pitänyt jäädä kyydistä pois...

Varsova on melkoisen erikoinen ja aliarvostettu kaupunki. Kaikki haukkuu tätä niin mahdottoman tylsäksi ja persoonattomaksi. Vaan eipä ole varsovalaisten syytä se, että Saksa pommitti sen käytännössä täysin sileäksi toisessa maailmansodassa (tai no, tavallaan on koska suurimman osan pommituksista generoi varsovalaisten kansannousu syksyllä -44 miehittäjiä vastaan). Kun sota oli ohi ja mitään ei ollut jäljellä, niin puolalaiset tekivät pienen ihmeen ja pykäsivät pääkaupunkinsa entiselleen kymmenessä vuodessa! Kun kävelee "vanhan kaupungin" katuja, alkaa ymmärtää kuinka suuri projekti tää on ollut.

Paljon oli kaupungilla väkeä liikenteessä ja lauantai-iltana monessa baarissa oli vilkas meno päällä. Toisin kuin monissa läntisen Euroopan metropoleissa, täällä on helppo poikkeilla baarista toiseen kuukuilemassa tunnelmaa ilman että kukaan painostaa ostamaan heti mitään. Panin heti merkille, että täällä pariskunnilla on tapana istua lähes nenä nenässä kiinni ravintolan pöydän ääressä. Hmm, pistää miettimään mahtaako nyt sitten Puola olla se pohjoinen raja jossa tämmöistä harrastetaan - en ainakaan yhtään kauempana pohjoisessa muista tapaa nähneeni.

Vaan ei ollut mulla aikaa jäädä myöhään Varsovan yöhön, juna Wroclawiin lähti klo 22.45. Makuupaikka osoittautui yllättävän mukavaksi, vaunu oli lämmin ja hiljainen, eikä juna heilunut tolkuttoman paljon. Poikkiväsyneenä pitkästä päivästä nukahdin saman tien ja koisin aamu-viiteen asti, jolloin saavuimme Wroclawiin.

Su 24.03.2002, Wroclaw - Klodzko

Viideltä aamulla hyppäsin junasta pihalle ja välittömästi iski 100-prosenttinen "What am I doing here?" -fiilis. Raiteen vieressä jökötti vanha nojatuoli, johon istahdin miettimään vastausta mutta ennen kuin keksin mitään, niin pakkanen sai mut juoksemaan sisätiloihin. Wroclawin asema on valtaisan kokoinen, mutta kuten kaikki juna-asemat Puolassa: kylmä. Mutta hittojakos siitä, ainakin täällä on väkeä liikkeellä kuin pipoa! "What are they doing here" sunnuntai-aamuna klo 05? Ei tajua.

Hakeudun kahville ja sumppia litkiessäni äijä viereisestä pöydästä lähtee kirveen kanssa heilumaan ympäri kuppilaa. Melkoisen performanssin pistikin esittäen, kävi naputtelemassa yhtä jos toista tuolia ja pöytää kirveensä kamarapuolella, kunnes tarjoilija hänet kävi lannistamassa pöytänsä ääreen kiltisti istuksimaan. Kyllähän tänne kelpaa aamuyöstä näin hienoja näytöksiä tulla seuraamaan! En voinut olla pistämättä myös merkille, että olin jokseenkin ainoa kahvikupillisen kanssa kyseistä performanssia seurannut asiakas - kutakuinkin kaikilla muilla oli oluttuoppi työn alla. Huomasin myöhemminkin, että puolalaisilla näyttää usein olevan tapana aloittaa päivä olusella. No ei siinä mitään.

Jaahas, jaahas. Kävin käyskentelemässä Wroclawin kaduilla ja oli niin pirun kylmä, että halusin junaan jatkamaan matkaa. Valitsin kohteeksi Klodzkon pikku kaupungin läheltä Tshekin rajaa. Kyyti oli lämmin, mutta perillä valitettavasti vielä kylmpempi. Löydettyäni kylän hostellin kävi ilmi, että se avaa ovensa vasta klo 17. Sittemmin kävi ilmi, että Klodzkossa on sunnuntaina erittäin vähän paikkoja joissa lämmitellä itseään. Vedettyäni keskusaukion ravintolassa käyneesta rukiista tehtyä keittoa ja vodka-paukun, päätin matkata johonkin bussilla - pääsenpä ainakin matkan ajaksi lämpimään.

Tämä osa Sleesiaa on kylpyläaluetta ja ajatus kuumasta kylvystä sekä saunasta tuntui sen verran houkuttelevalta, että ajauduin Kudowa Zdrójin kylpyläkaupunkiin. Mutta hitotko sieltä mitään lämpimiä kylpyjä löytynyt, korkeintaan mutahoitoja ja niitäkin ilmeisesti vain hotellien asukkaille. Kauniiksi kehuttu puistokin on harmaassa lumisateessa melkoisen lohduton näky. Joten paleltuani aikani Kudowan kaduilla annan kyyditä itseni takaisin Klodzkoon.

Viimein on kello 17 ja pääsen majoittumaan kodikkaaseen hostelliin. Muita asiakkaita ei juuri ole (ihme ja kumma). Ja nyt saatoin lopulta vetää myös treenivermeet päälle ja heittää kevyen lenkin ympäristön loskaisilla teillä. Mahtava kalapäivällinen päälle ja niin sammui meikäläisen lamppu jo ennen ilta-kymmentä. Onneksi tämä jäi matkan huonoimmaksi päiväksi.

Ma 25.03.2002, Klodzko - Miedzygórze

Nyt tuli lopulta kunnolla unta palloon, kymmenen tunnin edestä. Olipa ihana nousta ylös levänneenä. Aamukahvin jälkeen (kahvilassa ei ollut mitään syötävää, mutta onneksi ruokakaupat olivat jo auki) jatkan matkaa seuraavaan kohteeseen. Masiv Snieznikan vuorijonon äärellä nököttää idyllin kaunis pikku kaupunki nimeltä Miedzygórze ja puoliltapäivin löysin itseni sieltä. Kovin on hiljaista täälläkin, ei ole turistikausi oikein vielä päässyt käyntiin. Lunta on valtaisasti, paikoin enemmän kuin kotona.

Ihailtuani aikani kylän vanhoja taloja lähden kiipeilemään pitkin vuoren rinteitä. Siitähän kehkeytyi oikein kunnon treeni pitkin hankia ja kuusimetsiä! Upeaa luontoa olikin, harmi vaan että ilma oli niin kovin harmaa että jäin näköaloja paitsi.

Kovan urakoinnin jälkeen olikin ilo siirtyä toiseen kylän ravintoloista ja tilata pizza. Heh, paitsi että tämä oli niitä hetkiä joissa huomaa olevansa Puolassa eikä esim. Saksassa. Ravintoloitsija veti pakastimesta valmis-pizzan ja silmieni edessä lämmitti sen mikrossa sekä tarjoili sitten paksun ketsuppikerroksen kera.

Puola on kyllä mielenkiintoinen sekoitus slaavilaista ja keskieurooppalaista kulttuuria. Suurimman osan aikaa täällä on sellainen olo kuin olisi jossain Itävallassa tms, mutta sitten aina välillä tapahtuu jotain hyvin venäläistä. Joko tarjoilija vetää sen pakaste-pizzan esiin tai kylän nuoriso tulee vodka-päissään aamukahdeksalta juttelemaan Matti Hautamäestä tai muuta vastaavaa. Kaipa tämä heijastaa Puolan historiaa tässä kahden suurvallan (Saksan ja Venäjän) puristuksessa, molemmat ovat kuitenkin vuorollaan sen eri alueita hallinneet ja vaikutuksiaan tuoneet.

Mutta nyt on Puola vapaa valitsemaan itse oman tiensä ja eipä ole epäilystäkään etteikö se haluaisi identifioitua mahdollisimman kauas Venäjästä. EU-neuvottelujen 31 kohdasta kuitenkin vielä kymmenen on kesken, joten saapa nähdä ehtivätkö polakit vuoden 2004 laajennukseen mukaan. Ei-niin-kovinkaan-yllättäen maataloudesta ja sen tuista käydään tiukinta kädenvääntöä.

Miedzygórzen iltaelämää kuvaa pikemminkin termi iltakuolema. Klo 20 joka putiikki tätä yhtä ravintolaa lukuunottamatta oli kiinni ja käytännössä koko kylä istuskeli kodeissaan iltaa viettämässä. Oli jopa niin rauhallista, että raittia kävellessäni kylän halki kulkevan joen vastaiselle rannalle laskeutui metsästä kauris! Siihenpä ne tämän reissun villieläinbongaukset sitten jäivätkin...

Ti 26.03.2002, Miedzygórze - Klodzko - Nysa

Yksi yö riitti Miedzygórzea, niin viehättävä paikka kuin se olikin. Aikaa kun on niin kovin vähän. Hautamäen Matin kannattajilla oli täysi meno päällä jo varhain ylösnoustessani. Bussimatkalla takaisin kohti Klodzkoa panin merkille, että täällä päin ei ole tapana nököttää omassa rauhassa ja hiljaisuudessa matkan aikana. Täys lastillinen eläkeläisiä piti melkoista tauotonta pulputusta ja puheensorinaa. Tämä nyt ei kait kuitenkaan kuvaa Puolaa sinänsä vaan ihan yleisesti maaseudun ja kaupunkien eroja.

Klodzkokin näytti nyt leudompana päivänä parempia puoliaan, mutta jatkoinpa silti matkaa kohti Nysaa. Tämä Itä-Euroopan traktoriteollisuuden keskus osoittautui ihan mukavaksi keskikokoiseksi kaupungiksi. Lopultakin olin saapunut johonkin paikkaan, joka ei ole valtavan suuri mutta ei mahdottoman pikkuinenkaan. Valitettavasti täällä vaan ei ole hostellia, joten jouduin maksamaan yöstäni nelinkertaisen hinnan (29 euroa) aikaisempiin öihin verrattuna. Mutta kävipä niin, että hotlan ravintolassa ainoat asiakkaat lisäkseni olivat pari suomalaista automatkaajaa...

Ihmeempiä en sitten Nysassa ehtinytkään tehdä kuin pitkähkön juoksulenkin ympäri kaupunkia. Oli mahtavaa päästellä lopultakin kuivalla alustalla! Ja kun asuin oikeassa hotellissa, niin pääsin vähän telkkarinkin makuun. CNN höpisi jotain Soneran ja Telian fuusiosta, hmm...

Ke 27.03.2002, Nysa - Opole - Krakova - Zakopane

Tästä kehkeytyi puhdas matkapäivä. Junassakököttämistä piisasi aamu-puoli-kahdeksasta iltaviiteen asti ja pikkumainen bussikuskikaan ei antanut ottaa zapiekanki-annosta bussiin mukaan. Kun edellispäivän lenkkikin vähän painoi jaloissa, niin illalla oli jalat aika hyvässä jäkissä. Melkoisen pitkään arvoin lähteäkö Zakopaneen vai ei, mutta tietoisuus upeasta vuoriluonnosta vei voiton ja en jäänyt vielä Krakovaan loppuajaksi. Kun seitsemän vuotta sitten kävin vilkaisemassa samaista Tatran vuoristoa rajan toisella puolella Slovakiassa, niin oli mielenkiintoista nähdä miltä ruoho näyttää rajan tällä puolella.

Kannattihan se! Nyt lopulta alkoi kevät voittaa ja koko Zakopanessa oloaikani ilma oli selkeä. Vuoristossa se tietty tarkoitti kylmiä öitä ja hostellin sisälämpötila olikin siellä 13 asteen nurkilla. Mutta mikäs siellä vällyjen alla on köllötellessä. Tokihan Zakopane on täydellisen epäaito turistikylä, eihän täällä ollut mitään ennen kuin turistibisnes aloitettiin. Mutta sijainti on yksinkertaisesti niin mahtava, että eipä tuokaan haittaa. Eikä tähän aikaan vuodesta turisteja todellakaan ollut kovin paljon, muutama hassu laskettelija vain.

Mutta onpa melkoinen kontrasti kun muistelee hieman vastaavalla paikalla sijaitsevaa uneliasta Miedzygórzea!

Lyhyen iltalenkin jälkeen päätin päivän ravintolassa, jossa radio soitti Slovakian kansallislaulun kansanlauluversiota. Mitä lie masurkkaa, jenkkaa tai polkkaa! Aivan kummallinen juttu tosiaankin...

To 28.03.2002, Zakopane

Viimeinkin maltoin jäädä jonnekin kahdeksi yöksi peräkkäin. Otin tavoitteeksi kiivetä läheiselle Kasprovy Wierchin huipulle, joka nököttää n. 1990 metrin korkeudessa. Mahtavassa auringonpaisteessa hölköttelin ensin puoli tuntia ylämäkeen lähtöpaikalle ja aloin kiivetä metsäpolkuja pitkin. Voi jestas, että osaa olla kauniit maisemat! Eikä juuri ketään muuta liikkeellä. Kuusia, lunta, puroja, jyrkänteitä, aurinkoa, nättiä.

Muutamia laskettelijoita toki tuli vastaan ja täällä täytyykin olla todella nastaa lasketella. Väylä kun tulee alas koko matkan metsän halki vuoren huipulta asti. Alastulo kestää varmaankin kymmeniä minuutteja ja kulkee todella kauniin maaston halki. Joku innokas näytti tekevän sellaistakin, että kiipesi sukset olkapäillään ensin ylös ja sitten lasketteli alas. Melkoisen kunnioitettava suoritus (vaikka eivät nämä tyypit ihan huipulle asti kyllä kävelleet) kun hangessa sentään oli aika raskasta edetä ilman suurempia kantamuksiakin ja kunnon vaelluskengillä.

Ajan mittaa auringonpaiste sitten lopahti ja hiihtoväylän korjaajat opastivat mut kaiken lisäksi väärälle reitille. Ajauduin sen verran pitkälle kiertotielle, että jouduin kääntymään takaisin alas jo 1360 metrin hissiasemalta jotta ehtisin takaisin Zakopaneen ennen illan tuloa. Hissillä olisi hienosti päässyt vilkaisemaan toki huippuakin, mutta jostain syystä tämä asema oli koirilla vartioitu ja sen hoitajat vihaisena hätistivät minut matkoihini kun kyytiä pyytelin. Taas tällainen venäläinen hetki. Nämä byrokraatit eivät varmaan olisi huolineet mua mukaan vaikka olisi ollut jalka poikki.

Yrittäessäni kommunikoida näidenkin herrojen kanssa, kävi taas kerran mielessä että ennen seuraavaa Puolan reissua pitää käydä vähän preppaamassa saksan kieltä. Tässä maassa ei juuri muilla kielillä kuin puolalla, venäjällä ja saksalla tee mitään. Niillä taas sitäkin enemmän. Harmi, että ihmisten kanssa on tällaisen kielitaidottoman tämän takia kovin hankala jutustella.

No palailin sitten alas Zakopaneen 1800 kcaloria menettäneenä ja hyvältä tuntui. Illalla oli jokseenkin erikoista kuulla täällä soitettavan samaa Shakiran hittikappaletta (mutta eri kielellä) kuin marraskuussa Hondurasissa. Kovin paljon erilaisissa olosuhteissa verrattuna honduihin en nyt voisi juuri olla...

Pe 29.03.2002, Zakopane - Krakova

Mahtava aamulenkki! Läksin jo sarastuksen aikaan liikkeelle kohti läheistä Gulbalowkan kukkulaa ja palkinnoksi sain sieltä käsin ihastella täysin omassa rauhassani näkymiä kohti Zakopanea ja Tatraa. Kaunista, kaunista, kaunista... Täältä tavoitteenani oli hölökötellä kohti Witówin kylää ja palata sieltä bussilla Zakopaneen. Teoriassa reitti on merkattu, mutta käytännössä osoittautui että jollei mukanani olisi ollut karttaa, en ikinä olisi löytänyt Witówia. Lukuisien eksymisten ja syvässä hangessa kahlaamisten jälkeen homma kuitenkin onnistui jopa parissa tunnissa. Maisemiltaan tämäkin retki oli todella upea ja missään tapauksessa ei kannata jättää sitä väliin jos Zakopaneen tulee.

Bussia ei kuulunut, mutta joku antoi sitten minibussillaan ilmaisen kyydin takaisin. Kohteliasta dziekuje vaan, mutta olisi voinut vähän paremmin selvittää siinä lähtiessä että pudotin hanskani kadulle. Another Russian moment.

Edessä oli reissun hienoin junamatka Zakopanesta Krakovaan. Juna oli lähes tyhjä, ilmeisesti kovin moni ei matkusta pääsiäiseksi lomanviettopaikasta kaupunkiin. Maalaismaisemia oli ilo tiirailla koko sen kolme tuntia mitä kyyti kesti. Puolan maaseutu on siitä hauskaa, että jatkuvasti (ainakin radan varressa) on pieniä kyliä, asutusta, nättejä taloja ja puutarhoja. Sellaista tylsää peltomaisemaa ei juuri näe.

Krakovaan saavuttua huomasin, että tässä nyt on sitten ainakin helppo kaupunki jos mikä. Turistibisnes kukoistaa, joten omaa älliä ei juuri tarvitse käyttää asioiden hoitamiseksi. Ja voi jestas sitä ulkomaalaisten määrää keskustassa! Tämä taitaa olla vähän niin kuin tällainen vara-Praha.

Mutta eipä se sinänsä haittaa, nätti kaupunkihan Krakova on kuin mikä ja ehkäpä hyvinkin jopa parhaimmillaan näin keväällä. Kun vielä sattui aurinkoiset ja lämpöiset parinkymmenen asteen kelit. Ja lopultakin olen saapunut paikkaan, jossa en ole hostellin ainoa asiakas. :)

La 30.03.2002, Krakova - Oswiecim - Krakova

Kuten sanottu Krakova on helppo kaupunki, mutta siitä huolimatta onnistuin sekoilemaan ja eksymään tänään oikein kunnolla Krakovan ympäristössä. Otin muka aikaisen lähdön kohti Oswiecimiä ja Auschwitzin keskitysleirimuseota, mutta junahan ei mennytkään perille asti. Trzebiniasta sitten jaloittelin Chrzanowiin, vain todetakseni että jatkoyhteysbussi oli tupaten täynnä. Joku muukin haluaa käydä keskitysleirillä... Eipä sit auttanut muu kuin palata toisella dösällä Krakovaan ja tulla iltapäiväjunalla Oswiecimiin.

Kaiken sähläyksen seurauksena jouduin sitten juoksemaan Auschwitzin pahki kahdessa tunnissa, enkä siten päässyt käymään ollenkaan Birkenaun isommalla leirillä. Mutta oli sitä aikaa tässäkin. Toden totta.

Kuten arvata saatoin, Auschwitz on todella karmiva paikka. Tunnelma on hyvin omituinen. Varsinkin niinä hetkinä kun ohjatulla kierrolla oleva väki katoaa jonkun parakin syövereihin ja tulee hiljaista. Kuuluu vain jonkun huuhkajanomaisen linnun laulu ja ketään ei näy. Kaasukammiossa ei monta sekuntia pysty yksinään paikallaan seisomaan. Aivan ainutlaatuinen tunnelma, enkä olisi uskonut sen tekevän niin kovaa vaikutusta. Ajatukset surraavat ja aivot yrittävät ymmärtää miksi puolitoista miljoonaa ihmistä piti nyt sitten tässä murhata, mutta turhaan. Kaikki mitä täällä kerrotaan tuntuu täysin käsittämättömältä ja uskomattomalta ja kuitenkin se on kaikki täyttä faktaa.

Ja kuitenkaan natsien holocaust ei ollut ensimmäinen tai viimeinen tai ehkä edes pahin historian kansanmurhista. Nämä todisteet täällä ovat vain yksi esimerkki lukuisten joukossa. Eikä tämäkään leiri taas ollut 1940-luvulla kuin yksi muiden joukossa.

Sanattomaksi vetää. Puolitoista miljoonaa. Onkohan Milosevicin Slobo mahtanut käydä täällä.

Mutta aikansa kutankin ja Auschwitziin oli nyt aikaa vain se kaksi tuntia. Sitten alkoi taas sotkut junien kanssa kun jouduin johonkin ihme Kokotowin junaan. Siellähän tuli sitten jollain pimeällä asemalla seisoskeltua paikallisen nuorison naureskeltavana ties missä maaseudulla, mutta löytyipä Krakovakin sieltä sitten loppujen lopuksi. Isoimmat rautatieasemat Puolassa ovat niin kovin vilkkaita, että junia menee samaa raidetta pitkin joskus minuutinkin välein. Ja kun niissä ei aina lue kohdetta missään eikä henkilökunta aina tule asemilla kuukuilemaan pihalle, niin joskus on kerta kaikkiaan mahdoton tietää mikä juna on "se oikea". Noin niin kuin puolustuksekseni.

Krakovaan saapuessani näin junan ikkunasta jotain niinkin erikoista kuin kirkkaan punaisen täysikuun. Liekö se sitten tuo Nowa Hutan kaupunginosan giganttimainen terästehdas, joka moisen väri-ilmiön aikaansaa. Nätti oli. Nowa Huta sen sijaan ei ole kovinkaan nätti ja on saastuttanut koko Krakovan alueen perin pohjin. Vanhentunutta tehdasta ei oikein voida sulkeakaan, kun se tarjoaa pohjattoman määrän työpaikkoja. No, kuulemma päästöjen määrät ovat jo merkittävästi vähentyneet siitä mitä ne olivat kommunistiaikoina. Silti tilastojen mukaan krakovalaiset vilustuvat neljä kertaa useammin kuin muut puolalaiset.

Päivällistä Krakovassa menusta valitessani aikani ihmettelin, että mitenkäs tämä nyt on tavallista hankalampaa vaikka on enkunkieliset käännökset ja kaikki. Kunnes tajusin, että olin jo tottunut tapaan merkata ruokalajien painot grammoina ruokalistalle. Tyyliin "200 g perunoita, 150 g lihaa, 300 g salaattia, 50 g vodkaa". Nyt kun niitä ei ollut, niin oli mahdoton arvailla kuinka suuri mikäkin annos on. Oikein hyödyllinen tapa moisten tietojen merkkaaminen.

Su 31.03.2002, Krakova - Varsova

Pääsiäispäivä. Kaikki on kiinni, edes ratikkalippuja ei kukaan myy. Juniakin oli peruutettu sen verran monta, että tulin suunnitelmista poiketen viettäneeksi melkein koko päivän Krakovassa. Vaelsin vapaapäiväänsä viettävien ihmismassojen mukana Wawelin kukkulalle, jossa on entinen Puolan kuninkaan linna. Melkoinen linna onkin! Ja hieno, lämmin ja rento pääsiäispäivä sen ympärillä. Eipä täällä suurta juhlaa pääsiäisestä näytetä tekevän, kunhan otetaan rennosti. Suomen kieltä kuulin ainakin kolmeen eri otteeseen tämän päivän aikana.

Iltapäivällä asemalla sitten ensin ihmeteltyäni vessan erisuuruista maksua pisuaarin- kuin pöntönkäytölle, kävelin rappuja alas kohti asemahallia. Perässä tuli joku ilmeisen syntymähumalainen laitapuolen kulkija, joka heti ylimmällä rapulla kompastui ja alkoi syöksyä uhkaavasti kohti pitkää pudotusta alas. Ajattelin ensin, että tämä on joku temppu ja se kaatuu meikäläistä päin. Mutta eipä sentään, vaan äijä lähti vaappumaan aivan toiseen suntaan. Siinä se sitten hoiperteli kahdet peräkkäiset raput alas valtaisaa vauhtia aivan käsittämättömällä tuurilla jonkinlaisen tasapainon säilyttäen. Näky oli just kuin jostain komediaelokuvasta, ei tämmöistä kai muualla voi nähdäkään.

Paitsi Krakovan asemalla sitä nyt vaan näki. Viimeiselle kolmannekselle saavuttaessa miehen tasapaino sitten lopulta petti ja hän kieri sen kyljellään alas asti. Ajattelin, että tuosta se ei kyllä nouse takuulla omin voimin ylös tai sitten on joku stunt-man. Taisi olla stunt-man, kun tosiaan saman tien kipusi jaloilleen, piteli vähän selkäänsä, pyyhki pölyt housuistaan ja käveli asemahalliin. Johan oli esitys! Tuosta voisi jo hyvin jotain maksaakin. Klap-klap.

Hetken kuluttua se kyllä sitten palasi takaisin nojailemaan seinään, mutta myöhemmin samana päivänä näin tyypin kävelemässä pitkin aseman käytäviä taas aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut.

No siinäpä se päivä. Varsovassa hakeuduin paikalliseen hostelliin (ainoaan joka pääsiäisenä oli auki) ja kävin iltalenkillä puistossa sekä viettämässä iltaa "vanhassa kaupungissa". Kunnes klo 22 aikaan siellä sulkeutui lähes kaikki.

Ma 01.04.2002, Varsova - Tampere

Kotiinpaluun päivä oli tämä. Mainittavaa kerrottavaa ei oikeastaan ole kuin aamuvarhaiselta, jolloin olin lähdössä hostellilta keskustaan ja odottelin raitiovaunua pysäkillä. Tunnelista ilmaantui parikymmentä teinipoikaa pitäen valtaisaa meteliä ja kukin muoviämpäriä kantaen. Ajautuivat siitä sitten kuitenkin vähän syrjemmälle, kunnes yksi pojista käveli viereeni ja kovin jännittyneenä alkoi selvittää jotain. Ennen kuin ehdin sanoa "nie rozumiem" tai "nie mowie po polsku" niin se heitti ämpäristään täyden lastin vettä päälleni!

Jaaha, ilmeisesti joku paikallinen aprillipäivän tai toisen pääsiäispäivän jekku. Taidan olla aika huumorintajuton, mutta jotenkin nämä juhlat jotka perustuvat ohikulkijoiden kastelemiseen eivät meikäläistä sykähdytä. Mutta minkäs teet. Muu porukka kaiken lisäksi käytti hyväkseen hetken, jolloin ratikka saapui ja jouduin odottelemaan ovien edessä muutaman sekunnin liian pitkään. Aika monta saavillista sieltä tuli, en ehtinyt laskea montako. Ihan kivaa virkistystä näin aamusella viiden asteen lämmössä, ei siinä mitään.

No, nyt olen kotona ja kun kello on kaksi niin olis kait aika mennä koisimaankin. Tulipa nyt tämäkin matka sitten dokumentoitua ja sain käytyjen maiden listalleni maan numero 55.

Czesc!

-- .. -.- .-
m  i   k  a