Alla päällimmäisiä muistoja ja kokemuksia viiden päivän reissulta Pohjoiseen kesä-heinäkuun vaihteesta.

Ennen kuin unohdan, niin täältä löytyy matkan kuvallista antia:

http://mikap.iki.fi/ids/index.cgi?mode=album&album=/TRAVELS/lapland-2002

28.06.-02.07.2002 - VIISI PÄIVÄÄ RUOTSIN, NORJAN JA SUOMEN LAPISSA

Kesälomanrippeitä oli vielä Espanjan pyöräretken jälkeen jäljellä ja aavistelin että juhannuksen verran jaksan ehkä pysyä paikoillaan kotona, mutta sitten pitää päästä jossain vielä käymään. Ilokseni huomasin, että olin saanut kasaan SASsin bonuspisteitä sen verran että olin oikeutettu ilmaiseen Pohjoismaiden lentoon + kolmen päivän autovuokraan. Tiirailin listaa SASsin lentokohteista Pohjolassa ja siitä joukosta silmille suorastaan hyökkäsi Kiirunan nimi - älkää kysykö miksi. Mutta valinta oli tehty!

Sattuman oikusta kävi niin, että seuraavana päivänä luin Kiirunan naapurissa Jällivaarassa järjestettävästä ainutlaatuisesta viisietappisesta juoksutapahtumasta. Koska juokseminen on matkailun lisäksi toinen intohimoni, niin tämähän ei olisi voinut paremmin sattua! Tiedossa siis pari päivää autoilua ja pari päivää juoksua eksoottisissa maisemissa, mitä muuta sitä voi tällaiselta pikalomalta enää toivoa... Jännittyneenä odotin onko Ruotsin Lappi ja Kiiruna niin epätoivoisen tylsiä ja tyhjänpäiväisiä paikkoja kuin kaikki haukkuvat ja syövätkö keskikesän kuuluisat hyttyset hengiltä. Onneksi sain todeta, että kumpikin näistä yleisistä väitteistä sai omasta puolestani joutaa romukoppaan.

Kone Arlandasta Kiirunaan oli lähes täynnä, eli ilmeisimmin sveduilla on tapana lomailla tällä suunnalla enemmänkin. Lentokoneen ikkunasta maisemien tiirailu tuotti pienen yllätyksen - en ollut ollenkaan tajunnut, että Ruotsin Lappi on niin täpötäynnä järviä. Jotenkin kuvittelin tämän sellaiseksi Siperian kaltaiseksi aroksi ja metsäksi, mutta jokien ja järvien pirstoma maisemahan oli tyystin toisenlaista. Kentällä autonvuokrausfirman tyttö lupasi, että saan ajella heidän Opel Corsallaan pelkillä bensakuluilla niin paljon kuin lystään, mikä ratkaisi reittiongelmani. Päätin tehdä pitkän kierroksen Norjan ja Suomen kautta takaisin Kiirunaan kahden päivän aikana. Yli tuhat kilsaa oli tiedossa.

Automaattivaihteisiin tottumattomana ensimmäinen peruutus ulos parkkipaikalta sujui kankeahkosti, mutta hetkessä Corsa tuntui kuin omalta. Mikäs tällä on pistellessä pitkin Pohjan perukoita! Kiirunan kaupunkiin en pysähtynyt vielä kuin smörgårdille, tarkempi tutustuminen joutaa odottamaan paluuta - nyt halusin vain niin pitkälle Norjaan kuin ehdin.

Ja kauashan siinä ehtikin. Kiirunasta Abiskohon oli todella ilo ajella, ympäristö ei ollut lainkaan niin tylsää kuin olin olettanut. Kauniilla ilmalla oli hauska pysähdellä tepastelemaan vaivaiskoivujen kansoittamien tunturijärvien rannoille. Silloin tällöin vastaantulleet retkipyöräilijät palauttivat mieleen muistoja parin viikon takaa Espanjasta. Kahviloissa ja kaupoissa kuitenkin huomasin rajun eron Etelä-Espanjan ja Ruotsin välillä.

Hymystä ja ystävällisyydestä ei täällä ollut tietoakaan ja pöydät olivat täynnä eri Pohjoismaista saapuneita jöröjä jurottajia. Jonoissa etuiltiin surutta ja lihapiirakkaa mässäiltiin kuin se olisi haihtumaisillaan ilmaan hetkenä minä hyvänsä. Tuli vähän surullinen olo siinä kaiken (ilmeisen tahattoman) epäystävällisyyden keskellä. Johtuiko tämä vain siitä, että olin tottunut espanjalaiseen vieraanvaraisuuteen ja leppoisaan elämänasenteeseen vai onko tämä todella pahempaa kuin kotona? Olenko itse todella lähempänä näitä hyypiöitä? Onko koko normaaliarkielämäni jurottamista ja lihapiirakkaa? Pitäisikö muuttaa Espanjaan?

No, pian saavuin kuitenkin Norjaan. Rajanylitys oli kaikkien aikojen helpoin mitä olen tehnyt - hidastaminen hetkeksi kolmeenkymppiin ja ei kun menoksi. Ei siis ihan samanlaista kassien tutkiskelua kuin Chilen ja Argentiinan tai Vietnamin ja Laosin välillä. :)

Norja mykisti minut hetkessä. Johan on kaunista!

Mitä siitä muuta voi sanoa. Kaunista, kaunista, kaunista. Pohjois-Norja on erittäin kaunis paikka. Onneksi oli vielä keskikesä ja aurinko paistoi. Että oli kaunista. Miksei kaikki Lapin matkaajat tule tänne? Ajattelin, että kun pääsen kotiin niin teen kaikille selväksi että Norja on kaunis. Joten tietäkää se ja muistakaa. On se kalliskin. Pihvi, ranskalaiset ja limu 112 kruunua. Nyt taas muistan miksi reissaan mieluummin Boliviassa.

Vuononviertä pitkin voisi mäkiä nousta ja laskea vaikka kuinka loputtomiin ja valoakin piisasi, mutta ajaminen alkaa pitemmän päälle rasittaa. Joten majapaikka oli löydettävä ja päätin suunnata sen hakuun Senjan saarelle. Ajaessani suurta siltaa Finnsnäsistä Senjaan oli työ ja tuska niiden maisemien edessä pysytellä omalla kaistalla. Kerroinko jo, että Norja on kaunis? Kun aurinko alkaa laskea iltayhdeksän aikaan lähemmäs horisonttia, lisää se tavallista kelmeämmällä valolla vielä oman suolansa tähän kauneussoppaan. Ajellessani saaren halki koko paikka tuntui suorastaan maagiselta. Toivoin vain, että voisin jäädä tänne yön yli.

Majapaikka Norjanmeren rannalta sitten löytyikin ja oli nimeltään "Hamn i Senja". Kyseessä on vanha kalastussatama, joka vuokraa neljän hengen huoneistoja. Niin kohtuullinen kuin 450 kruunun (60 euron) hinta neljältä olisikin, niin yksistään se tuntui hurjalta. Mutta tämäkin satama-alue tuntui niin hulppean upealta paikalta, että olisin ollut valmis maksamaan vaikka tuplaten tuon.

Pyörin lähiympäristössä ihaillen siltoja, luontoa, kasvillisuutta, täysillä porottavaa keskiyön aurinkoa, meduusoja, pikku kaloja, meriveden suunnatonta kirkkautta, jättiläistrolleja, kotiloita, mökkejä, lintuja, kallioita, vuonoja ja ties mitä. Paikka ja fiilis oli niin upea, että päätin saman tien sijoittaa tämän top-5 -listalleni (jonka muita jäseniä en ole vielä saanut päätetyksi). Suosittelen lämpimästi.

Pitkään venyneestä yöstä johtuen jouduin lähtemään vähän unenpöpperöisenä ajamaan eteenpäin. Vuono- ja vuorimaisematkaan eivät enää toisena päivänä edes upeassa auringonpaisteessa tehneet niin hienoa vaikutusta kuin ensimmäisenä, joten välillä piti ihan nousta jaloittelemaan ja siten unta karkoittamaan.

Pikku hiljaa alkoi Suomen raja lähestyä. Sen huomasi kahdesta asiasta: maisemat alkoivat muuttua latteammiksi ja sää kehnommaksi. Rajan tällä puolen sitten tulikin vettä taivaalta jo ihan tosissaan ja ympärillä näkyi vain yksi mäki: Saana. Onpa kummallisen näköinen möykky, ajattelin minä. Tunturi nököttää siinä Kilpisjärven vieressä sen näköisenä kuin olisi oikeasti tarkoitettu jonnekin aivan muualle. Laulussa riimitellään notta "Kilpisjärven mahtava Saana", mutta ei tämä nyt norjalaisten nyppylöiden jälkeen niin kovin mahtavalta näyttänyt. Erikoinen toki.

Sateella ei paljon huvittanut lähteä luontoon kälppimään, sitä paitsi mulla oli aikakin kortilla. Edessä oli sata kilometriä ilmeisimmin Suomen tylsintä tietä. Onneksi radiosta sentään jollain lailla sai kuunnella miten Turkki pyöritti Etelä-Koreaa Daegussa. Kaaresuvannon kohdalla kurvasin taas Ruotsin puolelle ja sade sen kun yltyi. Huomasin kuitenkin selvän eron Suomeen verrattuna - täällä asuu ihmisiä! Kilpisjärven alue vaikutti käytännössä täysin asumattomalta, mutta Ruotsissa on kyliä siellä ja täällä. Ei nyt niin tiheään tokikaan kuin Norjan puolella, mutta kuitenkin.

Jällivaaraan saapuessani oli lauantai-ilta kello 18 ja vettä tuli kaatamalla. Ajattelin, että hyvältäpä näyttää meidän huomenna alkavaa juoksukoitosta silmällä pitäen - lämpöäkin kokonaiset 12 astetta. Paikallisen Vandrarhemin respa osoittautui mukavaksi ja avuliaaksi, mikä kummasti auttoi fiilisten nostamisessa. Hostelli oli sellainen vähän parakkimainen, mutta sisältä yllättävän viihtyisä. Lisäksi erinomainen sijainti aseman vieressä ja hyvä aamiainen tekivät sen, että kernaasti maksoin siitä 17,5 euroa per yö.

Kämppäkaverikseni sain häiskän, joka oli juuri osallistunut Laponialoppettin ja siten pyöräillyt 190 kilometriä sateessa. Joten rento tunnelma oli meidän huoneessa. Viereisessä huoneessa oli kuurosokea mies vaimoineen, koirineen ja lapsineen, mikä minusta oli melko merkittävää. Enpä ole ennen ennen törmännyt kuurosokeaan reissaajaan! Asennetta, sanon minä.

Itse juoksukilpailu alkoi sunnuntai-aamupäivänä klo 11 ja viimeinen etappi tuli valmiiksi maanantaina klo 17.33. Näiden 30,5 tunnin aikana ehti tapahtua paljon ja voin huoletta sanoa, että vaikka maaliintultuani totesinkin että hullut ruotsalaiset ovat tässä nyt määrittäneet standardin sulalle hulluudelle, niin tämä oli ehdottomasti hienoin liikuntatapahtuma missä olen ollut mukana! Ehkäpä ensi vuonna uudestaan.

Ensimmäisellä etapilla juostiin 17 kilometriä metsän halki muinaisella malminkuljetusreitillä. Toista osuutta varten laskeuduttiin tunturin sisään 600 metrin syvyyteen kaivokseen, jossa paahdettiin neljä kilometriä tunnelissa. Keskiyöllä koikkelehdittiin yhdeksän kilometriä pitkin Dundret-tunturin huippua ja rinteitä keskiyön auringon alla. Puoliltapäivin maanantaina sujautettiin 225 metrin mittainen pikajuoksurata Jällivaaran keskustassa ja lopuksi noustiin vielä kolme kilometriä Dundretin huipun tuntumaan laskettelurinnettä pitkin.

En rasita tarkemmilla kisan yksityiskohdilla nyt teitä, mutta allaolevan linkin kautta pääsee RC Eemelin lehdistötiedotteeseen aiheesta

Keemillä kaikkien aikojen jyskevuorokausi

Niin kuin kilpailun aikana ei muutenkin olisi ollut liian vähän mahdollisuuksia levätä, niin nuukuuttani mun piti maanantai-aamuna nousta klo 5.30 palauttamaan vuokra-autoani Kiirunaan. No kaipa se sen vaivan arvoista oli; säästinpä monta kymmentä euroa kun en joutunut maksamaan lisävuorokaudesta ja sain kokeilla millaista oli kököttää bussilla takaisin.

Voipunut oli olo kun tiistai-aamuna heräsin, mutta kipeistä pohkeista huolimatta jaksoin hieman tutkailla Jällivaaran keskustaa ja ympäristöä. Kaunista aluettahan tämä on ja 1700-luvulta peräisin oleva kirkko oli aika hämmentävä paikka käydä. Noihin aikoihin kun täällä päin on ollut asutusta aivan minimaalisen vähän. Ruotsalaiset kiinnostuivat alueesta toden teolla vasta satakunta vuotta sitten kun todella suuret malmilöydöt tehtiin. Niin oli aika raivata saamelais- ja suomalaisasutus pois tieltä, rakentaa kaivokset ja modernit kaupungit. Saamen kieli on tällä seudulla jo lähes kuollut pois, suomen murteeksi kai laskettavaa meänkieltä sen sijaan silloin tällöin kuulee. Mutta ruotsalaiset ovat täällä uudisasukkaita.

Olin näiden muutaman päivän aikana huomannut, että ymmärrän vielä näin pitkään kouluvuosien jälkeenkin yllättävän hyvin sekä puhuttua että luettua ruotsia (vaikka en itse pystykään paljon puhumaan), joten sain päähäni kahjon ajatuksen ostaa - ja ehkä joskus jopa lukea - ensimmäisen ruotsalaisen kirjani. Valinta oli helppo: keskustan kirjakauppa myi lähes käsittämättömään 50 kruunun hintaan Mikael Niemen bestselleriä "Populärmusik från Vittulajänkkä" joka kertoo elämästä juurikin täällä Norrbottenissa. Enpä mene vielä suosittelemaan, kun en ole kovin pitkälle ehtinyt...mutta hyvältä vaikuttaa.

Paluu Kiirunaan tapahtui junalla. Erikoinen kaupunki tämä Kiiruna. Siellä on rautakaivos, jossa on kaivettu sadan vuoden aikana kokonainen kilometri maan syvyyteen ja arvioidaan että malmia riittää vielä toisen kilometrin verran. Kyseessä on maailman suurin rautakaivos. Koko kaupunki on syntynyt kaivostoiminnan ympärille - kuka tervejärkinen ruotsalainen näin kaukana pohjoisessa nyt muuten asuisi. Kiirunaa pidetään nykyaikaisen kaupunkisuunnittelun mestarinäytteenä. Julmalta ilmastolta suojaa sijainti, joka on kuulemma joskus jopa kymmenen astetta lämpimämpi kuin läheisellä lentokentällä. Omituisen näköisesti mutkittelevat kadut on suunniteltu siten, että talot suojaavat kylmiltä tuulilta. Väittävät, että täällä olisi jopa suht miellyttävää talvellakin.

Kaiken kukkuraksi Kiirunassa on kirkko, joka on äänestetty Ruotsin kauneimmaksi rakennukseksi. Puukirkon mallina on ollut lappalainen kota ja onhan se nätti pytinki. Kyllä Kiirunassa päivän vietti oikein mielellään. Jos menet, niin älä missään tapauksessa jätä käymättä pienessä, mutta liikuttavassa ja ilmaisessa saamelaismuseossa!

Pieni ikävä yllätys odotti myöhemmin kotona. Huomasin, että AVIS oli sittenkin laskuttanut luottokortiltani kruunun jokaista yli 250 ajettua kilometriä kohden. Joten tiskin tyttö lentokentällä puhui puuta heinää. No, halpa autovuokra se silti oli.

Senjaan on päästävä uudestaan, se on vissi! Norja on kaunis.

-- .. -.- .-
m  i   k  a