Sanoisin konnichiwa! nätille tytölle hytissäni, jos vain osaisin japania. Mutta valitettavasti en osaa, joten joudun tyytymään pelkkään hello-tervehdykseen.
30-tuntinen matka menee varsin nopeasti lueskellessa kirjojani ja jutellessani Yokon kanssa matkustamisesta. Kiinalaiset alakerrassa ovat todella iloista ja hauskaa väkeä, vaikka yhdistävätkin Suomen Pietariin. Yön aikana - samalla kun Kiinan viisumini tarkistetaan - junien alle vaihdetaan oikeaa raideleveyttä vastaavat kärryt. Mongolia ja Venäjä kun Suomen lisäksi käyttävät erilaista leveyttä kuin useimmat muut maat.
Painelemme läpi Gobin autiomaan, mikä on kiehtovaa mutta ei niin erikoista kuin olin odottanut. Kun herään aamulla, maisema on muuttunut täysin erilaiseksi. Metsiä, maissipeltoja, ihmisiä...paljon ihmisiä. No, tämähän ON Kiina - sen kuuluukin olla ruuhkainen. 1200 miljoonaa asukasta! Mongoliassa on reilu 2 miljoonaa... Ikkunasta näkyvät kaupungit näyttävät - pakko olla rehellinen - minusta surkeilta. Ja talot, no ne eivät kaikki oikeastaan edes näytä taloilta. Kaikissa ei näytä olevan oikein kunnollista kattoakaan ja kaikki näyttää hyvin likaiselta. Ensivaikutelmani Kiinasta ei siis ole kovin positiivinen.
Mutta mitä lähemmäs Beijingiä päästään, sitä paremmiksi fiilikseni nousevat. Ja kun lopulta pysähdymme vilkaisemaan Kiinan muuria ja junan henkilökunta silminnähden rentoutuu, olen todella innoissani. Joskin kieltämättä on hieman outoa kuulla junan kaiuttimista Celine Dionin laulamaa "Titanicin" tunnusävelmää täällä. :-)
Lopulta maanantai-iltapäivänä astun ulos Beijingin läntiselle rautatieasemalle ja pian tajuan että Kiinan pääkapunki on erittäin kiehtova paikka. Että olenkin iloinen ollessani täällä!
"Beijing - hauska kaupunki! Ensimmäisenä täällä tekee vaikutuksen järkyttävän suuri koko. Etäisyydet on valtavia ja joka puolella tuntuu tapahtuvan jotain. Iltavalaistuksessa kadut on suorastaan uskomattoman kauniita. Uusia, isoja ja upeita rakennuksia on vaikka kuinka paljon - yhtäkin katua pyöräilin varmaan viitisen kilometriä ja jatkuvasti komeaa uudisrakennusta molemmin puolin katua. Ravintoloiden määrä on (Irkutsk * Ulaanbaatar) ^ Moskova. Täällä ei nälkä ehdi tulla - ellei saa ripulia, kuten minä tänään - eikä ruoka keskiluokkaisessakaan paikassa maksa paljon mitään. Oma hotellihuone on erinomaista luksusta...loistopaikka!"
Noin kirjoittelin Beijingistä päiväkirjaani toisen päivän aikana. Ripuliinkin minulla oli yksinkertainen ratkaisu: mene syömään McDonald'sissa - siellä ei ruuassa ainakaan ole liikaa kuituja! Ja katso - ripuli hävisi ja vielä oli jäljellä 7 päivää aikaa tutkia todellisen kiinalaisen keittiön ihmeitä! Jep, ruoka oli parasta Beijingissä. Ota huomioon, että olin ollut Siperian junassa, Irkutskissa ja Mongoliassa. Niiden jälkeen beijingiläinen ruoka oli taivaallista. Hyvä aamiainen n. kahdella markalla, lounas kuudella ja yksi parhaista päivällisistä mitä olen syönyt (teellä, cokiksella ja isolla oluella) kympin. Voisin tosiaan viettää vuosia Kiinassa vain ruuan takia!
Kun menin "Bank of Chinaan" vaihtaakseni rahaa, sain mukaani pienimmät setelit mitä olen ikinä nähnyt; yksi mao, jonka arvo on kokonaista 0,67 penniä.
Vietin kaksi päivää pyöräilemällä ympäri kaupunkia ja huomasin koko ajan tarvitsevani arvioitua enemmän aikaa selvittääkseni kartalla "pieneltä" näyttäneen etäisyyden. Ennen tätä reissua Ateena, Budapest ja Berliini olivat isoimmat kaupungit joissa olin käynyt ja en osannut aavistaa että suurkaupunki voisi olla NÄIN suuri. Tosi hyvä juttu, että pyöräilymahdollisuudet olivat niin hyvät, mutta siltikin liikennettä oli meikäläiselle vähän liikaa. Selvisin kyllä kolhuitta näistä kahdesta päivästä, mutta stressaavaa se oli.
Kiinan muuri, Jinshanling
Kolmantena päivänä halusin nähdä Kiinan muurin ja välttää pahimmat turistiruuhkat - joten läksin talsimaan Jinshanlingistä Simataihin. Mikä olikin hyvä idea. Lü-Song-Yuan -hotellin henkilökunta oli todella mukavaa ja suostui kirjoittamaan minulle kirjeen, jonka voisin antaa jollekin maajussille Jinshanlingin lähellä jotta tämä voisi taas opastaa minut Simataihin. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että liityin erääseen pieneen turistiryhmään jolta sain osan kyydistä. Loppumatkan menin taksilla ja kävelyreissulla mukanani oli paikallinen opas. Joten kirjettä ei sitten tarvittu.
Jinshanlingissä ei näkynyt muita kuin muutamia kiinalaisia turisteja. Silti jopa siellä muutama nainen alkoi seurata minua ja myydä kirjojaan. Yhdestä heistä oli itse asiassa jopa hieman apua (ainakin enemmän kuin oppaastani), joten suostuin ostamaan häneltä yhden Kiinan muuri -kirjan...jonka sitten hukkasin myöhemmin lentokoneeseen. Mutta muuri oli upea! Kerta kaikkisen hämmentävää, että moinen hökötys on voitu rakentaa niinkin luoksepääsemättömään paikkaan. Jos muuria ei siellä olisi, niin tavallinen ihminen ei niitä vuorimaisemia mitenkään pääsisi ihailemaan. Täytyy myös todeta, että olin yllättynyt kuinka rankkaa muurilla kapuaminen oli. Jo tunnin jälkeen olin aivan uupunut. Onneksi puolentoista tunnin jälkeen maasto alkoi kääntyä laskuun ja Simataihin ehdin ainoastaan 2,5 tuntia Jinshanlingistä lähdön jälkeen. Korkeusmittarini mukaan reitin matalin paikka oli 340 ja korkein 615 metriä. Unohtumaton matka!
Kun sitten palasin muurilta, alkoi sataa. Ehkä se oli järjestettyä, kuten mm. tehtaiden sammuttaminen aikaisemmin, koska seuraavana päivänä oli suuri juhla. Perjantaina 1. lokakuuta juhlittiin Kiinan kommunistihallinnon 50-vuotispäivää. Voinet kuvitella, että tiet olivat tukossa viimeisenä iltana ennen koko kansan 7-päiväistä lomaa!
Perjantaina kaupungin keskusta oli suljettu - harmi kyllä. 500.000 hengen (osanottajat + katsojat) sotilasparaati oli "vain kutsuvieraille" joten me tavalliset ihmiset näimme sen vain TV:stä. Toisaalta, TV kattoi tapahtuman kohtuullisen hyvin: kansallispäivän paraatia kanavalla 1, kansallispäivän paraatia kanavalla 2, kansallispäivän paraatia kanavalla 3, jne. Illalla kaikki muuttui: kansallispäivän ilotulitus kanavalla 1, kansallispäivän ilotulitus kanavalla 2, kansallispäivän paraati uusintana kanavalla 3... Valitettavasti missasin myös maailman kaikkien aikojen suurimmaksi mainostetun ilotulituksen. Jo alkuillasta oli pienempiä ilotulituksia, joiden jälkeen luulin että "Jahas, tässä se sitten oli. Ei erityisen vaikuttavaa ruudinkeksijäkansalta. Nyt nukkumaan." Iso virhe!
Silloin oli "pitkä viikonloppu", lauantai ja sunnuntai seurasivat heti kansallispäivää.
Joskin kiinalaisilla oli vapaata aina seuraavaan torstaihin asti. Vietin koko
viikonlopun syömällä niin monessa ravintolassa kuin mahdollista ja suurimman osan
aikaa kerta kaikkiaan rakastin niitä ruokia. Sunnuntaina Tian-an-men -aukio
lopulta avattiin yleisölle ja - olen varma että se oli maailman suosituin paikka
sinä päivänä! En tiedä paljonko ihmisiä siellä oli, mutta en olisi yllättynyt
jos määrä meni yli miljoonan. Pienienkin etäisyyksien käveleminen kesti kauaaan. Alla on kuva:
Tian-an-men -aukio 50-vuotisjuhlien viikonloppuna
Sunnuntai-iltana päätin mennä katsomaan kuuluisaa kiinalaista akrobatiaa. Tämä osoittautui erinomaiseksi ajatukseksi ja täytyy sanoa että jokaisen joka käy Kiinassa, pitäisi kokeilla sitä. Näyttää todellakin, että ne tyypit pystyvät tekemään kropallaan aivan mitä hyvänsä!
Viimeinen päiväni Beijingissä oli maanantai ja jäljellä ei ollut muuta kuin shoppailua. En ole kovinkaan kokenut shoppailija ja olin jokseenkin yllättynyt huomatessani, että jotakuinkin kaikki muut olivat samalla asialla - kunnes tajusin että kiinalaisilla oli vielä neljä vapaapäivää tälläkin viikolla. No, ruuhkista huolimatta sain hankittua koko lailla kaiken mitä halusinkin ja aikaisin aamulla oli sitten kotiinlähdön aika.
Dasvidanya! Bayartai! Zaijian! Sayonara! Auf wiedersehen! Adjö! Näkemiin! Goodbye! On lähdön aika!
Kahdeksan päivän jälkeen olen lähdössä Kiinasta takaisin kotiin. Inhottaa sanoa, mutta pitää myöntää että olen odotellut tätä jo pari päivää. Outoa - moista fiilistä ei ole koskaan ennen matkalla ollut. Olenkohan tulossa vanhaksi
Oikean terminaalin löytäminen lentokentällä ei ollut järin helppoa - uusi terminaali oli avattu juuri kaksi päivää aikaisemmin ja lentokenttäbussi vei tietenkin ensin sinne. Kuten arvata saattaa, kentällä ei kukaan puhunut englantia ja ilma oli todella sumuinen, joten oikean terminaalin löytäminen vei kiitettävästi aikaa. Mutta selviydyin ja sen jälkeen...muuta ei tarvinnutkaan tehdä kuin istua 10 tuntia Boeingin Jumbo-Jetissä ja sitten olinkin jo Tukholmassa. Toinen nopea lento ja kuin ihmeen kautta olin takaisin Suomessa saman päivän iltapäivänä, jona olin lähtenyt Kiinasta. Tämä tuntui hassulta, kun ottaa huomioon että oli kestänyt kolmisen viikkoa päästä sinne asti.
Siinä se, tarinan loppu! Turha sanoakaan, että nautin joka hetkestä ja voin suositella Siperian rautateitä kenelle hyvänsä, joka ei välttämättä tarvitse luksusta ja jota ei häiritse se että aina ei paikallisten ihmisten kanssa löydy yhteistä kieltä. Jos epäröit, lähde!
© Mika Perkiömäki - mikap@iki.fi Last modified: Wed Dec 29 23:32:20 EET 1999