« Sijainti | Main | Valokuvia Bulgariasta »

huhtikuu 22, 2005

Rahankäyttötilastoja viime matkoilta

Kirjahyllystä löytyi Uuden-Seelannin (43 päivää), Indonesian (7 päivää) ja Bulgarian (24 päivää) matkojen rahankäyttötilastot. Mielenkiintoista vertailla kolmen hyvin erilaisen maan hintatasoa. Keskimääräinen kulunki päivää kohden näyttää olleen Uudessa-Seelannissa 39 euroa, Indonesiassa 18 euroa ja Bulgariassa 27 euroa.

Erot ovat itse asiassa yllättävän pieniä, mutta Indonesian summan suuruus selittyy sillä että perilläoloaika on ollut noin kovin lyhyt. Joten kun oli tiedossa, että kokonaiskulut ovat joka tapauksessa varsin pienet, niin kulutin varmasti enemmän kuin pitemmällä matkalla. Uuden-Seelannin keskiarvoa taas nostavat kovasti ainakin 173 euroa syönyt auton vuokra neljäksi viikoksi (kuitenkin vain 6,20 euroa per päivä) sekä 110 euron edestakainen laivamatka Pohjois- ja Eteläsaarten välillä. Eikä unohtaa sovi toki kahta viiden kympin villapaitaakaan...semmoisia ei tule yleensä osteltua.

Lisäksi Bulgarian osalta saadaan vieläpä tilasto miten nuo 27 euroa ovat jakaantuneet: yösijaan on mennyt 12 euroa, ruokaan ja juomiin 11 euroa, matkoihin 2,50 euroa ja muuhun 1,50 euroa. Tätä muiden alhaista osuutta selittänee se, että keskityin reissulla enemmänkin opiskeluun ja juoksuharjoitteluun kuin matkailuun.

Kokonaiskuluina tästä saadaan lennot mukaan lukien 3,5 viikon Bulgarian reissulle kulunkia 305 euroa lentoihin + 640 euroa muuhun eli yhteensä 945 euroa, keskimäärin siis 39 euroa per päivä. Reilun 7 viikon Uuden-Seelannin matkalle taas kertyi lentohintaa 1455 euroa sekä muita kuluja 1680 euroa eli yhteensä 3135 euroa, mikä tekee 73 euroa per päivä. Hurja summa, mutta kun budjetoitu oli 3000 euroa niin aika hyvin pysyi siinä! Indonesiaan hankkiutuminen oli halpaa, kun olin muutenkin jo Malesiassa. Laiva sinne maksoi vain 18 euroa, viisumi 20 euroa ja lento pois n. 15 euroa. Kun viikon muut kulut olivat yhteensä 127 euroa, niin koko hoito tekee yhteensä 180 euroa eli alle 26 euroa per päivä. Sanoisin, että tällä kokonaishinnalla kannatti jo käydä!

Posted by keem at 22.04.2005 09:39

Comments

Post a comment




Remember Me?

(you may use HTML tags for style)